Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Maailmanympäri helmikuussa kotimaassa: Köyhissä ritareissa maistuu lapsuus!


Talven taittuessa pikku hiljaa kevääseen on aika herätellä kesämuistoja menneiltä vuosilta, välillä aivan lapsuuden aina-aurinkoisista kesistä saakka. Meillä mummulassa tehtiin vähintään kerran kesässä ellei useammin itse leivotusta pullasta köyhiä ritareita, ja ne vasta olivat tuolloin herkkua. Pohdimme ensin, että haluamme tehdä Suomi-pysäkillä jälkiruuan viilistä, mutta lopulta pakkasesta löytynyt pullapitko ratkaisi voittajan. Köyhät ritarit kermavaahdolla ja hillolla olivat pitkästä aikaa todella herkullisia.

Köyhät ritarit


1 paksu pullasiivu per syöjä
1 muna
2 dl maitoa
kaardemummaa
vaniljaa
voita paistamiseen

kermaa
mansikkahilloa

Sekoita muna maitoon. Lisää mausteet. Kastele pullasiivut munamaitoon niin että kastuvat kunnolla mutteivät aivan vety. Laita sivuun. Vatkaa kerma valmiiksi, makeuta vaahto halutessasi sokerilla. Laita valurautapannuun reippaasti voita ja kuumenna vaahtoavaksi. Nakkaa pannuun pullasiivut ja paista molemmille puolille kunnon rapea pinta. Laita siivut lautasille ja lisää kermavaahtoa ja mansikkahilloa päälle. Tarjoa heti!

Juomasuositus


Koska Carilloa (siinä maistuupi mansikkahillo...) ei enää ole alkon valikoimassa, joudumme suosittelemaan tälle Finviinin Sametti-mustikkaviiniä. Pääasiassa suomalaisten marja- ja hedelmäviinien taso jättää toivomisen varaa, mutta tämä on huolella ja taidolla tehty makean mustikkainen ja hyvin marja-arominsa säilyttänyt viini, jota voi aidosti suositelle. Tai jos mennään perinteisellä, niin hyviä juomavaihtoehtoja ovat myös maitokahvi tai mansikkamehu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti