Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 22. heinäkuuta 2016

Heinäkuun kausimenu: Jälkiruuaksi rahkalettuja, ruusukermaa ja marjoja



Heinäkuun reseptisarja päättyy kesäisesti rahkalettuihin, tarjoiltuna kesän marjojen ja aromaattisen ruusukerman kanssa. Helppo ohje, jonka voi valmistella annosten kokoamista lukuunottamatta hyvissä ajoin etukäteen jos tätä haluaa tarjota vaikka vieraille.

Rahkaletut: 
250 g rahkaa
3 munaa
1 dl vehnäjauhoja (käytimme täysjyväjauhoja, hyvin onnistui)
3 rkl sokeria
ripaus suolaa
voita paistamiseen
Sekoita aineet. Paista valurautapannulla voissa.

Ruusukerma:
2 dl kermaa
4 ruusunkukan terälehdet
sokeria maun mukaan
vatkaa 1,5 dl kermasta vaahdoksi. Laita lopun kerman joukkoon ruusun terälehdet ja soseuta sauvasekoittimella. Varo ettei kermasta tule voita. Sekoita tämä kermavaahtoon ja sokeroi maun mukaan.

Kokoa letuista, marjoista ja ruusukermasta kerroksittain ladottuna annoksia, jos paistoit pikkulettuja. Jos sen sijaan teit letut isolla pannulla, voit kasata aineiksista lettukakun samalla filosofialla! 

Viiniksi on pakko suositella Brachettoa: Punamarjainen, makea ja pirskahteleva viini Italiasta sopii tälle nakutettuna. Toisena vaihtoehtona Heikki ehdotti Fresitaa jäillä, mutta Katri oli sitä mieltä että ei kais sitä nyt kehtaa suositella. Kukin päättäköön.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti