Ensimmäisenä maistettiin kuitenkin kaksi valkoista viiniä Cascognen alueelta, Toulousen eteläpuolelta (Pyreneiden itäpäästä koilliseen). Molemmat olivat Domaine Tariquet-nimesen tuottajan viinejä, jotka tilattiin täysin summamutikassa (tai hutikassa, ei muista). Ensimmäisenä maistoon Chardonnay 2011. Väri sitruunankeltainen. Tuoksussa päällimmäisenä voimakas kananmunaisuus, joka luo välittömän luotaantyöntävän vaikutuksen. Taustalla hieman omenaa ja päärynää. Ylirikityksestä ei kuitenkaan pääse ohi. Suussa varsin täyteläinen, raskaan kermainen rakenne. Tammea saanut on tämä, eikä ihan vähän. Hapot puuttuvat lähes tyystin. Ainakaan allenkirjoittaneelle tämä viini ei maistunut lainkaan, vaan kaatui pääosin viemäriin. Näin kai yleensä mädälle kananmunalle tuoksuville nesteille tehdään?
Seuraavana saman tuottajan Classic 2011. Rypäleinä tässä Ugni Blanc, Colombard, SB ja Gros Manseng. Kaksi ensimmäistähän ovat konjakin tuotannossa käytettyjä rypäleitä, viimeinen taas Juranconin aluuen Petit Mansengin satoisampi (ja heikkolaatuisempi) versio. Tämä viini oli väriltään myös vaalean sitruunankeltainen. Tuoksussa omenaa ja ruohoa sekä SB:n herukkaista aromia. Suutuntuma on melko hyvien happojen vuoksi raikas, etenkien edeltävän chardonnay-ällötyksen jälkeen. Sauvignon ei ole läpitunkeva. Ihmeellistä luonnetta tässä viinissä ei ole, mutta rypälevalikoima (ja vinatiksen alle 4 e tarjoushinta) huomioiden positiivinen yllätys. Hyvä drinkabiliteetti, sopinee myös keveille ruuille.
Punaisten puolelli siirryttäessä matkattiin Cascognesta pohjoiseen, Cahorsiin (Bordeaux:n alueesta itään). Maistettavana oli Chateau Cedre 2009 ja Clos Triquedina Probus 2005. Molempien väri läpikuultamaton, lähes mustanpuhuva purppura. Perusaromina tuoksussa molemmissa tapauksissa oli mansikkainen vivahde, joka lienee siis Malbecille ominainen. (Cahors-viinit siis olivat molemmat 100 % Malbeceja, mikä euroopassa on varsin harvinaista.) Cedren maku oli hilloisempi, ja siinä oli selvästi vähemmän mausteisuutta. Se oli myös suussa pehmeämpi, sen sijaan Probus oli suutuntumaltaan voimakkaampi, tanniinit voimakkaammat ja pidemmät mutta silti hyvin pehmenneet. Kaiken kaikkiaan hieman samantyyliset viinit, Cedre näistä yksioikoisempi ja pehmoisempi, enemmän siemailuviini. Probuksen maussa oli marjaisuuden lisäksi mausteisia ja jopa suklaisia vivahteita, ja myös 18 kk uudessa ranskalaisessa tammessa toi oman lyijykynäisen säväyksensä.
Viimeisenä punaisena maistettiin Madiranin uuden tyylin pioneerin, Alain Brumontin Chateau Montus vuodelta 2008. Viinin tuoksussa selkeitä punaisia marjoja, mutta myös mustikkaisuutta, tammen aromeja ja yrttisyyttä. Suussa tanniinit varsin tuntuvat, kunnon alkupuraisu. Ei kuitenkaan mitään verrattuna aikanaan maistettuun Larsan Madiraniin alkon valikoimasta, tässä tanniinit olivat sentään hieman pyöristyneet. Suussa tuoksun aromit toistuivat edelleen, mutta tämä viini sellaisenaan nautittuna oli enemmän tuntemus kuin maku. Sen sijaan ruuan kanssa tästä tuli jotakin huikeaa: Tarjolla oli mediumiksi jätetty naudan paisti, josta vuoleskeltiin siivuja. Raaka proteiini kesytti viinin aivan täysin! Tanniinit raikastivat kyllä suun, mutta viinistä jäi elämään ennen kaikkea raikas marjaisuus, ja tämä maku kesti pitkään, pitkään ja pitkään. Huima kokemus, harvoin muuttuu viini ruualla näin voimakkaasti ja positiivisesti.
Yleisen mielipiteen mukaan Probus oli sellaisenaan paras, mutta toisaalta sillä on hintaakin. Madiran oli positiivisin yllätys ja hinta-laatusuhteeltaan loistava. Tähän suosittelen kaikkia tutustumaan jos vinatis-tilausta on lähdössä.
-Heikki
