Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


perjantai 5. lokakuuta 2012

Viikon valinta: Kotimaista omenaa lasissa

Kuva: Ciderhouse.fi
Tällä viikolla viikon valinta on juoma Suomen pienimmästä siideritehtaasta, jossa Jenni Silvennoinen valmistaa siideriä Kaarinassa. Kuplan suosikkisiideri jo muutaman vuoden ajan on ollut Omenasiideri Jenni Silvennoinen, joka on valmistettu 100% suomalaisista omenoista.

Hän itse sanoo sivuillaan saaneensa innoistuksen ja opetuksen isältään. HÄn uskoo vahvasti, että tunteella tehdyn tunnistaa ja väitteen voin vahvasti allekirjoittaa. Hän valmistaa siiderit itse yhdessä Suomen pienimmässä siideritehtaassa ja kertoo, että ei jokaista omenaa itse poimi, mutta jokaisen laatikon tarkistaa. Kokonaisvuosituotanto määrä on pieni, mutta laatu sitä kovempi. Tällä hetkellä valikoimissa on kahta siideriä eli Omenasiideri Jenni Silvennoista ja Luomu Omenasiideriä. Kupla ostaa siideriä aina vierailleessaan Juustosopissa Tampereen Kauppahallissa, mutta siideriä saa jo kattavasti ympäri Etelä-Suomea.

Itse siideri on ihanan kuivaa ja raikkaan omenaisen makuista. Maku on puhtaan omenainen ja omenan raikkaus maistuu hyvin siideristä. Siideri maistuu todellakin joltain muulta kuin kaupan normaalit mehumaiset ja makeat omenasiiderit. Parasta siiderissä Kuplan mielestä on raikas happamuus, joka antaa siiderillä todella hyvän rakenteen ja puhtaan omenaisen maun, joka kyllä kantaa pitkälle. Ei muuta voi kuin lämpimästi suositella, jos kaipaatte hyvää siideriä.

-Kupla-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti