Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 15. elokuuta 2012

Viikon valinta: Tammelan lempi



Tämän viikon valintana on Tampereen Tammelaan, torin laidalle joitakin vuosia sitten avattu lähiruokapuoti Lempi. Kyseinen puoti oli ilmaantunut kaupunkiin sillä aikaa, kun pullon henkeläiset olivat kolmen vuoden excursiolla Jyväskylässä.

Lempin valikoimissa on runsas valikoima pien- ja lähituottajien tuotteita, mutta myös kauempaa tuotuja luomutuotteita. Hyvin edustettuna ovat muun muassa lähialueen viljatuotteet, Ahlmanin maitotuotteet, luomulihat ja lihajalosteet, lähialueen luomukasvikset, lähileipomoiden tuotteet, marjatilojen mehut ym. ym. Kasvisvalikoima vaihtelee vuoden kierron mukaan ollen kesällä runsaampi ja talvella luonnollisesti ajoin varsin juurespainotteinen.

Tuotteista kestosuosikkejamme ovat olleet jauhot ja hiutaleet, kinkku, ahlmanin maito ja sinihomejuusto. Keväällä ennen pääsiäistä saimme puodin kautta tilattua puolikkaan luomukaritsan paloiteltuna. Vakivalikoimistakin löytyy hyvin lammasta ja muutakin lihaa, ainakin pakasteena.

Lempissä käymisestä tulee hyvälle mielelle. Henkilökunta on ystävällistä, puodissa on leppoisa meininki ja henkilökunnan kanssa on mukava vaihtaa sananen ostosten teon lomassa. Tätä harvemmin kokee marketissa. Tiheän asioinnin seurauksena puodista on muodostunut jonkinlainen '"oma" kauppa persoonattomien markettien vaihtoehdoksi.

Suosittelemme lempiin tutustumista kaikille, jotka eivät ole siellä käyneet. Mielestämme tällaisia persoonallisia liikkeitä tarvitaan, ja niitä täytyy tukea. Olemme valmiita maksamaan sen lisähinnan, jonka pienuus tuo mukanaan. Hyvä mieli on hintansa arvoinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti