Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 14. helmikuuta 2011

Tammikuun 2011 uutisia


Kai se on sitten aika Kuplan ensimmäisen merkinnän. Tanniini on vastannut tähän asti kaikista merkinnöistä, koska viiniklubin Italian alppiviinit oli Tanniinin vastuulla ja Kupla vietti viime viikkoina enemmän aikaa työmaalla kuin kotona. Kupla aloitti loman lukien rästiin jääneen uusimman Viinilehden ja sieltä silmään osui muutama mielenkiintoinen uutinen ja kolumni.

Helsingissä tapahtuu 5-8.5. 2011, kun Viinilehti yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Eurooppalaisen Suomen kanssa järjestävät tapahtuman Let’s talk about Wine. Tapahtumassa järjestetään seminaareja Helsingin yliopistolla ja tapahtuma huipentuu kansanjuhlaan 7.5 Narikkatorilla, jolloin tarjolla on viinitelttoja ja ruokatarjoilua populaarimusiikin siivittämänä.

Sekä Stuart Pigot että Juha Berglund kirjoittavat uusimman viinilehden kolumneissaan viinin arvioinnista maun vai statuksen perusteella. Pigot ottaa esimerkiksi Kiinan myydyimmän viinin 1 er Grand Cru Classe Chateau Lafite-Rothschild, jonka hinnat liikkuvat halvimmillaan 690 euron tietämillä. Pigot oli saanut maistaa sekä Lafite-Rothscildiä että edellä mainitun usein sokkotestissä päihittänyttä Chateau Sociando Mallet:ia ja kertoo, että Sociando Mallet maksaa 35 euroa halvimmillaan ja huippuvuosikerrat liikkuvat 100 euron tietämillä. Pigotin peräänkuuluttaa mihin jäi terroi ja viinin maku, kun ostetaan viiniä pelkän statuksen takia?

Samaa kysyy Berglund omassa kolumnissaan, jossa hän avaa omaa arviointimenetelmäänsä kolumnissa Avoimuutta arviointiin(Viinilehti 1/2011). Mielestäni Berglund on oikeassa kertoessaan, että suurin osa viinin nauttijoista ei osaa erottaa mitä eroa on 84 tai 83 pisteen viinillä 100 pisteen Parkerin listalla. Samoin Kupla allekirjoittaa todella rajallisellaan viinin maistelu kokemuksella, että arviot vaihtuvat sen mukaan maistetaanko sokkona vai tiedetäänkö mitä maistetaan. Kupla ainakin tiedostaa, että etiketti ja sen tiedot luovat odotuksen viinille halusinpa tai en.

Ahvenanmaan hylyn samppanjalöydökset jatkuvat ja tällä hetkellä hylystä on tunnistettu 145 pulloa, joista suurin osa on Juglarin valmistamia ja osa Veuve Clicquotin ja muutama Heidsieckin. Uusimmassa Viinilehdessä on mielenkiintoinen artikkeli aiheeseen liittyen Antti Rinta-Huumon kirjoittamana. Pullon henki jää mielenkiinnolla seuraamaan miten tarina jatkuu.

Kupla kehittelee blogiin yhdistelmää kahdesta rakkaasta harrastuksesta viinistä ja musiikista. Tiedossa varmaan jossain vaiheessa Kuplan yhdistelmiä viinin ja musiikin välillä. Yksi hyvä esimerkki on Adelen Rolling in the Deep, jonka kanssa Kupla haluaisi parantaa maailmaa hyvän ystävän ja tumman ja tanniinisen Syrahin kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti