Alta Allela Tallareta rosé 2018: natuviini Barcelonan reunamilta

Allelan viinialue on monille espanjalaisista viineistä pitävillekin tuntematon. Alue on yksi espanjan pienimmistä, mutta vierailua ajatellen se sijaitsee yllättävän helposti saavutettavissa: Allelasta on alle 20 kilometriä Barcelonan keskustaan. Suurkaupungin läheisyys on toisaalta siunaus viiniturismin vuoksi, mutta toisaalta kirous leviävän asutuksen ja viinitarhoja syövän rakentamisen vuoksi. Alueella on tarhoja vain 8 viinitilaa jotka viljelevät rypäleitä reilun 300 hehtaarin alalla (ts. 1 x 3 km kokoinen maa-ala, ei siis kovin valtava).

doallela.com

Viininviljelyllä Allelassa on pitkät, roomalaisten aikoihin ulottuvat juuret kuten kaikilla Espanjan välimeren rannikon viinialueilla on. Rannikon ja suurkaupungin läheisyys on ollut ennen modernia liikenneinfrastruktuuria valtava etu. 

Tarhat sijaitsevat rannikkoylängön molemmin puolin: Maresmen ala-alueen tarhat meren puolella ja Vallésin alueen tarhat mantereen puolella. Ilmasto on edellisessä voimakkaasti merellinen, Vallésin alueella vuorten suojassa selkeästi mantereisempi voimakkaampine vuorokautisine lämpotilanvaihteluinee ja niukempine sateineen. Vallésin maaperä on kalkkikivistä vuoristoa, Maresmessa maata peittää graniittia sisältävä hiekkainen maaperä eli paikallisittain "saulo", joka läpäisee hyvin vettä. Maaperä imee hyvin syyssateita, jotka saattavat rannikon tuntumassa olla varsin voimakkaita.

Alta Allela on suhteellisen nuori, parikymmentä vuotta sitten perustettu tila. Tilan omistaa Josep Maria Pujol-Busquets, joka on alusta alkaen viljellyt rypäleitä luomumenetelmin. Tilan tarhat sijaitsevat rannikkovuorten meren puoleisilla rinteillä 100-250 metrin korkeudessa. Sato korjataan käsin optimaalisessa kypsyydessä ja eri tarhojen rypäleet viiniytetään erikseen myöhempää sekoittamista varten. Alta Allela on sivumennen sanoen lähinnä Barcelonaa sijaitseva viinitila alle 20 kilometriä Plaça de Catalonialta joten mikäli vierailu kiinnostaa, onnistuu se helposti.

kuva: Winestate

Tallareta on valmistettu pansa rosada-lajikkeesta, joka oli meille aiemmin täysin tuntematon. Edes Wine Grapes ei kyseistä lajiketta listaa, mutta googlettaminen paljastaa että kyseessä on xarel-lon punainen variantti jota kasvaa vain D.O. Allelan alueella. Alta allela tuottaa tästä harvinaisesta lajikkeesta hienon rosén, jota nyt maistoimme.

Tallareta on suodattamattomana lasissa samea, väriltään oranssiin taittava sipulinkuoren sävyinen.

Tuoksussa on valkeaa kukkaisuutta, persikkaa, vadelmaa, lakritsaista, fenkolista yrttisyyttä. Maku on runsas, täysin kuiva. Hapokkuus on napakka ja jälkimaku varsin pitkä. Jälkimakuun nousee aivan aavistus tanniinisuutta lyhyestä kuorikontaktista. Aromipuolella suussa korostuu persikkaisuus kietoutuneena edellä kuvattuun yrttisyyteen. Jälkimakuun happo tuo mineraalisen tuntuman, joka viipyilee suussa varsin pikään. Kokonaisuus miellyttävä, tuoksultaan aavistuksen natuhenkinenkin mutta täysin puhdas. Selkeä ruokaviini, joka kestää hyvin runsaampiakin annoksia.

Lyrarakis Ippodromos Vidiano -18

Keväällä kirjoitimme kreetalaisen Lyrarakiksen Pirovolikes Vilanasta, joka demonstroi meille kreikkalaisten valkoviinien noussutta laatua. Nyt törmäsimme alkossa vidiano-rypäleestä valmistettuun viiniin joka päätyi maisteltavaksi.

Vidiano, kuten vilanakin, on kreetalainen alkuperäislajike jonka viljelyala pääsi varsin pieneksi ennenkö se on alkanut viimevuosina jälleen kasvaa tuottajien tunnistettua lajikkeen laatupotentiaalin: Kreetan kuumassa ilmastossa lajike säilyttää hapokkuutensa korkeisiinkin sokeripitoisuuksiin kypsytettynä. Vidiano on elvytetty sekatarhoilta, joilta ensimmäisenä tuottajana Douflakis etsi materiaalia uusien tarhojen istutuksiin. Sittemmin muutkin tuottajat erityisesti Rethymnonin seudulla ovat istuttaneet tarhoja.

Yksi näistä tuottajista on Lyrarakis, joka on ollut tunnettu erityisesti toisen paikallislajikken -vilanan- tuottajana. (Tuottajasta hieman enemmän edellisessä jutussa.) Nyt maistettu viini tulee Ippodromos-viinitarhalta, joka sijaitsee Keski-Kreetalla yli 600 metrin korkeudessa. Tarhan maaperä on savea ja se viettää kaakkoon (yllättävän lämmin suunta valkoisen lajikkeen tarhalle Kreetan kuumuudessa, mutta ilmeisesti korkeus tekee tehtävänsä ja lajike lienee kuumaan sopeutunut). Kyseessä on puhdas Vidiano-lajikeviini. Rypäeleet on korjattu käsin yöllä, jolloin ne säilyttävät hyvin hapokkuutensa ja raikkautensa. Tavanomaisesta käytännöstä poiketen myös sekundaaritertut (jotka syntyvät keväällä primaariterttujen jälkeen ja joita yleensä pidetään heikompilaatuisina eikä käytetä) on kerätty mukaan erikseen ja käytetty tammitynnyreissä kokonaisena karbonisesti. Ykköslaatuiset rypäleet maseroituvat 12 tuntia ennen spontaania 25 vuorokauden tynnyrikäymistä ja 2 kuukauden tynnyrikypsytystä.

Viinin tuoksussa on päälimmäisenä vaalea kukkaisuus, hedelmäpuolelta persikkaa ja hunajamelonia, kenties kypsää karviaista. Taustalla mukava yrttinen, ruohoinen viba joka tuo tuoksuun moniulotteisuutta hennon pähkinäisen nuotin ohella. Suussa viini on melko täyteläinen mutta täysin kuiva (RS 4g/l). Siinä on hyvä pyöreä hapokkuus, joka jälkimaussa taittuu mineraalisuudeksi. Kukkaisuus korostuu suussa. Viini on tasapainoinen paketti, joka ei dominoi ruokaa. Tämä sopii sekä aperetiiviksi sellaisenaan että mukavaksi pariksi runsaammille salaateille tai siipikarjalle.

Kolm Sibulat: Venäjän ja Itä-Aasian kohtaamispaikka

Kävimme Tallinnassa ollessamme pidemmällä lounaalla Kolm Sibulat-nimisessä ravintolassa, joka sijaitsee Pelgulinnan kaupunginosassa, varsin lähellä paremin tunnettua Telliskiven aluetta. Kolm Sibulat on kolmen vironvenäläisen omistama ravintola (mistä nimi: Vironvenäläisistä on käytetty halventavaa nimitystä sibulat), joka ammentaa laajasti aasian eri kolkkien ruokakulttuureista niitä modernilla tavalla yhdistellen.

Olimme varanneet lounaalle pöydän, mutta tämä ei olisi ollut lainkaan välttämätöntä sillä saapuessamme ravintola oli melko tyhjä. Illaksi varaus lienee kuitenkin suositeltava, sillä monessa pöydässä oli kylttejä myöhemmistä varauksista. Meidät ohjattiin ystävällisesti pöytään, saimme eteemme ruokalistat ja päätimme pian että keskitymme houkuttelevaan alkuruokalistaan. Mainittakoon vielä, että tässäkin ravintolassa 5-vuotiaalle tuotiin oma lista, jolta ei löytynyt nakkeja ja ranskalaisia vaan nuudelikeittoihin ihastuneen tytön mieliksi pho-henkinen nuudelisoppa-annos.

Tilasimme alkuruokalistalta suositellut 6 annosta, ja jälleen alkuruuista osa oli pääruokakokoa. Alkuun saimme pienempiä annoksia: Oliiveja naposteltavaksi ja ravintolan omaa kimchiä. Jälkimmäisessä oli juuri sopivasti happamuutta ja potkua!

Kimchi

Toisessa erässä tullut punajuuriceviche oli varmasti lounaan paras annos: Savustettua punajuurta, hummusta, persiljakreemiä ja ruissipsejä erittäin kauniisti kootussa annoksessa, jonka jossa oli runsaita täyteläisiä makuja ja tekstuurien kontrasteja. Tätä annosta voi hyvin suositella pääruuaksikin, sikäli runsas ja täyttävä annos oli kyseessä.

Punajuuriceviche

Seuraavassa annoksessa oli jättirapuja fenkolisella salaattipedillä, kiinalaishenkisesti etikkamarinoitua kurkkua ja kimchi-majoneesia. Salaatti oli rapeaa ja fenkolin lakritsaisen aromin sävyttämää, ravut pinnasta rapsakoita ja kurkku aivan kuin Pekingissä. Pohjalla oleva kimchi-liemen maustama majoneesi teki annoksesta täyteläisen ja sopivasti inasen tulisen.

rapuja ja aasialaishenkinen salaatti

Jäljellä oli vielä lohitartar, jonka seurana marinoitua inkivääriä, kevätsipulia ja sriracha-majoneesia ja briossia. Annos kompensoi pienehköä kokoa rasvaisen lohen, majoneesin ja briossin runsaudella ja sai tasapainoa etikkaisesta inkivääristä. Sushin inspiroima annos toimi kiitettävästi.

Lohitartar

Viimeiseksi vielä makeansuolaiset soija-hunajaribsit, jotka tarjottiin jo tutun kimchin kanssa. Tämä oli alkuruokalistalla, mutta olisi taas mennyt hyvin pääruuasta.

Sanottakoon vielä, että lastenlistalta tilatun nuudelikeiton liemi oli sikäli loistava, että aikuisille meinasi tulla annoskateus...

Koska pienempi yleisö vaati, tilasimme vielä jälkiruokalistalta pavlovan, jossa oli marenkia, ananasta ja vegaanista mangovaahtoa. Raikas jälkiruoka päätti upean aterian tyylikkäästi.

Joimme lounaan seuraksi pari eestiläistä craft-siideriä, joita kannattaa tallinnaan tullessa ehdottomasti maistella: Jaanihanson lisäksi Tori Siidritaulun tuotteet olivat varsin tyylikkäitä. Illallista ajatellen Kolm Sibulatissa näytti olevan myös varsin hyvin koottu viinilista, jonka hinnat ainakin suomalaisittain varsin järkeviä: Esimerkiksi Luis Paton Vinhas Velhas Baga irtoaisi alle neljän kympin. (Isä ei ehkä vedä vertoja tyttärelle, mutta hinta on kuitenkin varsin kilpailukykyinen.)

Kolm Sibulat on edellisessä jutussa kehuttua Kaks Kokkaa vähemmän tunnettu, mutta vähintään yhtä luova ja ehdottomasti tutustumisen arvoinen! Runsas kolmen hengen lounaamme maksoi 70 euroa, joten hintataso on ehdottomasti kilpailukykyinen

Tallinnan ravintolat part 1: Kaks Kokka

Tallinnasta löytyy nykyään tunnetusti kovatasoisia ravintoloita pilvin pimein, ja uusia tuntuu ilmaantuvan jatkuvasti. Meillä oli pyöräretken päätteeksi kolme päivää aikaa maistella Tallinnan ravintoloiden makuja, ja muutama paikka vakuutti todella vahvasti.

Ennalta olimme tehneet varauksen vain Kaks Kokka-ravintolaan, jota on moni aiemminkin kehunut. Ravintolan omistavat Martin Meikas ja Ranno Paukson, samat saarenmaalaiset kokit jotka pyörittävät Restoran Ö:tä. Itse asiassa Kaks Kokka sijaitsee Ö:n naapurissa ja toimii samasta keittiöstä, mutta sen on tarkoitus olla isoveljeään hieman rennompi. Annokset ovat kehittyneet kokkien lapsuuden makumuistojen ja kansainvälisen, huippuravintoloissa hankitun kokemuksen yhdistelmänä edustaen siten virolaisen ruokakulttuurin modernia versiota.

Meillä oli aikainen illallisvaraus perjantaiksi, ja saapuessamme ravintolassa oli vielä hyvin tilaa. Meidät otettiin iloisesti vastaan ja ohjattiin pöytään. Tarjoilija puhui luonnollisesti erittäin hyvää englantia, esitteli ravintolan ideaa ja kyseli sitten aperetiivitoiveita. 5-vuotias tyttömme huomioitiin myös, hänelle ehdotettiin juomaksi itse valmistettua vadelmalimonadia. Saimme eteemme ruokalistat ja aloimme arpoa maistelumenun ja listalta valittavien annosten välillä. Päädyimme lopulta jälkimmäiseen, koska siten saimme tilata eri annoksia.

Tilasimme alkuun jaettavan alkupalalautasen, sitten kasan varsinaisia alkuruoka-annoksia ja vielä pääruuat. Ajattelimme alkuruokien olevan lähinnä pieniä suupaloja kuten useimmiten vastaavan tasoisissa suomalaisissa ravintoloissa, mutta olimme väärässä ja ruokaa oli varsin runsaasti kolmelle. Onneksi alla oli viisi pyöräilypäivää joten nälkä oli sopiva.

Alkupalalautaselta löytyi juures- ja vihannessipsejä, itsetehtyä makkaraa ja itsepalvattua lihaa, tuorejuustosta kuivattua keksiä, oliiveja ja perinteisiä saarenmaalaisia silakoita, jotka on suolattu ja raakakuivattu. Kaverina tilliemulsiota ja villiyrttimajoneesia. Sipseistä etenkin palsternakka toimi hyvin, ja saarenmaalainen kuivakala oli kiinnostava (joskin mielipiteitä jakava) tuttavuus.

romaine-salaattia ja viiriäistä

Varsinaiset alkuruoka-annokset olivat siis varsin kookkaita ja niistä mikä tahansa olisi kelvannut pääruuasta. Aloitimme urakan hiiligrillatusta romaine-salaatista, jonka seurana oli uppomunaa, viiriäistä, jogurttista cesar-kastiketta ja huomattavan runsaasti parmesania.

Toinen annos oli parsaa, palviankkaa ja romesco-pestoa. Maut ja tekstuurit jälleen kohdillaan!

Kevyt alkapalalautanen

Parsaa, palviankkaa ja romescoa

Kolmantena näyttävästi pöytään kuvun alla tuotu annos, jossa oli sirkulaattorissa kypsennetty 62 asteen muna, suolakalaa, mätiä, savuvoikastiketta ja kuvun alta pöllähtänyttä hammpusavua. Kokkien  makumuistoja, kuulemma. Annoksen komponentit muodostivat kuitenkin jälleen mietityn kokonaisuuden, jossa pehmeän kermaiset, terävän suolaiset ja kitkerät elementit pelasivat yhteen.

Sadan minuutin muna

Viimeisenä alkuruokana maisteltiin vielä jättiravut savustetun avokadokreemin kanssa ennen siirtymistä pääruokiin.

rapuja ja savustettua avokadoa

Söimme pääruuista turska-annoksen ja kikhernecurryn. Paistetun turskafileen kaverina oli tuhkassa kypsennettyä perunaa, sipulia, hapankermaa ja savuvoikastiketta. Hyvä annos, joka kuitenkin jäi jälkeen alkuruokien makuilotulitukselle ja innovatiivisuudelle. Kikhernecurry poikkesi alkuruokien linjasta, sillä kookosmaitoinen parsakaali-kikhernecurry oli selkeästi eestiläisen keittiöperinteen ulkopuolelta. Sinänsä looginen ratkaisu: ehkäpä kasvisannokseen kannattaa ottaa inspiraatio kulttuurista, jossa kasvisruualla on pidemmät perinteet kuin Eestissä. Annos toimi, mutta tämäkään annos ei vetänyt vertoja alkuruuille.

Paistettua turskaa, hapankermaa ja tuhkalla maustettua perunaa

Kaks kokka oli erittäin onnistunut valinta ravintolaksi: Etenkin alkuruuat olivat loistavia, pääruut myös hyviä. Olemme usein aiemminkin todenneet, että alkuruuista löytyy enemmän innovatiivisuutta ja intensiivisempiä makuja kuin pääruuista. Syynä lienee se, että alkuruokia on tarkoitus syödä pienempi määrä jolloin makumaailmat voivat olla monipuolisempia ja terävämpiä kuin pääruoka-annoksissa. Kaks kokkan (ja monen muun Virossa kokemamme ravintolan) alkuruuat olivat kooltaan huomattavasti suurempia kuin yleensä Suomessa, ja erimerkiksi Kaks kokkassa fiksu politiikka vaikkapa 4 hengen porukalla saattaisi olla koko snack- ja alkuruokalistoilta löytyvien yhdeksän annoksen tilaaminen ja pääruokien skippaaminen.

Kikherne-kukkakaalicurry

Nautimme ruokien kanssa tarjoilijan suosittelemaa burgindilaista, kevyesti tammitettua mutta raikasta valkkaria, joka toimi valtaosan annosten kassan hienosti. Maistelumenun bonus olisi ollut viiniparit, mutta olemme yhä useammin päätyneet tilaamaan viiniparien sijaan pullon. Usein viinipaketin tilatessa keskittyminen aina uusiin viineihin annosten kanssa on haastavaa, ja pullon etuna on se että kun viini on maistettu voi keskittyä enemmän itse ruokaan ja viinin muuttumiseen eri annosten kanssa.

Voimme suositella Kaks Kokka-ravintolaa kaikille, jotka haluavat syödä Tallinnassa hyvin. Ja vaikka kuinka sanotaan että Tallinna alkaa olla Helsingin hinnoissa, ei se ainakaan tämän ravintolan kohdalla pitänyt paikkaansa.