Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


maanantai 11. maaliskuuta 2013

Viikon pullo: Hager Matthias riesling

Kuva:Alko.fi
Toissa viikolla maistettiin jälleen loistava viini alkon luomuviinit-erästä, joka tuli myyntiin helmikuun alussa. Tällä kertaa vuorossa valkoinen aina luotettavasta Itävallasta, tarkemmin Kamptalin alueelta. Kyseessä siis Hager Matthias Riesling Kamptal Terrassen 2011.

Viini biodynaamisesti tuotettu, ja sitä on kypsytetty sakkojen kanssa terästankissa 8 kuukautta. Viiniä ei ole käytetty aivan täysin kuivaksi, 8 g sokeria litrassa tuo pientä täyteläisyyttä. Muutenkin itävaltalaiset rielingit tapaavat olla saksalaisia kollegojaan täyteläisempiä, mahdollisesti eteläisemmän sijaintinsa ansiosta. 

Tuoksu on omenan, päärynän ja mineraalisuuden liitto. Suussa hyvähappoinen, makeus ei tunnu lainkaan mutta tuo täyteläisyyttä. Makuaromeissa korostuvat mineraaliset nuotit, ja myös persikankiven aromeja olen aistivinani, ehkä? Kokonaisuutena raikas paketti. Maku on pitkä valkoviiniksi, ja jälkimaku jättää hieman yrttisenkin vaikutelman. Allekirjoittanut peukuttaa tätä!

Viinin seurana oli sesonkiruokaa, kirkasliemistä madekeittoa. Viini toimi melko hyvin, sillä keitossa oli varsin intensiivinen kalaliemi, jota oli buustattu pakkasesta löytyneistä kuhanperkeistä keitetyllä uutoksella. Viini oli siis tälle hyvä, mutta hennompi keitto olisi kyllä saattanut jäädä jopa viinin jyräämäksi. 

Eli jos jostain vielä löydätte, niin testatkaahan puteli. Ja matikkaakin saa, varma kevättalven merkki!

Kohti valoa ja valkoisia, tänään paistoi aurinko!

-katri-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti