Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Luigi Bosca CS

Lauantai-ilta, ystäviä kylään!

Maistovuororossa on Argentiinalainen Luigi Bosca CS 2009, jonka Tanniini nappasi kiireessään alkon hyllyltä luullen viiniä Malbeciksi. Tarkoituksena oli ostaa lämmittävä Malbec kylmään talvi-iltaan. Ei ihan onnistunut. Tosin oli ostettukin viini lämmittävä ja kovin argetiinalaisen makuinen.

Viinin tuoksussa aromina nahkausuutta ja voimakasta mausteisuutta. Tammisuus on kohtalaisen selvä. Myös tummien marjojen aromeja löytyy kuten myös sikarilaatikon tummia aromeja, jopa kahvisuutta. Jännittävin aromi on appelsiini, jota en ole tottunut punaviinstä löytämään. Mielenkiintoisen lisän se tuoksuun kuitenkin tuo. Suutuntuma on hyvin täyteläinen, hapokkuus melko vähäistä. Tanniinit ovat varsin pehmeät, alkoholin polte ja korkeahkon prosentin tuoma makeus tuntuvaa. Rakenne nojaa kuitenkin mielestäni liikaa täyteläisyyteen ja alkoholiin, ja etenkin happojen puute häiritsee ja tekee viinistä latteahkon ja keittyneen oloisen. Viinillispoliittisena mielipiteenä voisi sanoa, että jytkyt eivät ole mieleeni.

Pullon hinta oli yli 13 euroa, mikä on mielestäni keskinkertaisesta argentiinalaisesta melko paljon. Tuskin ostan toiste.

Ystäville tarjottiin kylmässä tammikuussa amerikkalaista barbecue-henkeä: Burgereita (kokolihapihvit, hapanjuureen tehdyt sämpylät, itse keitetty BBQ-soosi, chillimajoa, aiolia, vihannestäytteitä ym lisukkeita) ja friteerattuja pottu- ja bataattilohkoja. Tekivät kauppansa! Makeana tarjolla oli Tanniinin (Henkelän leivontavastaava) porkkanakakkua ja Kuplan itse tekemää vaahtokarkkia. (Ruokiin löytyy reseptitkin jos kiinnostaa, saa kysellä.) Ja aitoon amerikkalaiseen tapaan kaikkea oli paljon. Illan päätteeksi kaikilla (mukaanlukien Kellarinvartija, joka sai osansa...) oli lievä ähky. Silti ruokaa jäi niin, ettei henkelässä tarvitse ensi viikolla paljon kokkailla...

Näin tällä kertaa. Drink responsibly.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti