Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 11. joulukuuta 2019

Domaine Marcel Deiss Vendanges Tardives Gewürztraminer 2007

Domaine Marcel Deiss on yksi Alsacen kuuluisimmista tuottajista, joka on tunnettu terroiristina ja biodynaamikkona. Viinitila on ollut tärkeässä asemassa elvyttämässä vanhaa alsacelaista sekatarhakulttuuria, jossa samalla tarhalla kasvaa eri lajikkeita. Tämä menetelmä on varsin todennäköisesti ollut historiassa turva vaihtelevia säitä vastaan: Jos jonkin lajikkeen sato onkin menetetty hallan tai muiden sääilmiöiden vuoksi, ei koko tarhan tuotanto ole kuitenkaan mennyttä.
Deiss kuitenkin perustelee sekatarhat sillä, että hänen näkemyksensä mukaan eri lajikkeet alkavat muistuttaa toisiaan kasvuolosuhteiden ollessa erityisen hyvät. Näin sekatarhat ovat hänen mielestään paras väline ilmaista kyseisen tarhan terroiria. Näitä tarhoja Deiss itse kutsui Premier Cru-nimikkeellä, vaikka sellaista tarhakategoriaa ei INAOn pohdinnoista huolimatta edelleenkään ole olemassa. (Premier Cru-nimikettä harkittiin annettavaksi geologisesti yhtenäisille tarhoille, joilla on pitkäaikaista näyttöä erityisen laadukkaiden viinien tuotannosta.) Nämä vastaava Alsacen apellaatiossa Lieux Dits-tarhoja, jotka saallivat liittää tarhan nimen viiniin.

Deissin tila sijaitsee Bergheimissa, Ribeauvillen pohjoispuolella. Deissin suku on viljellyt viiniä jo 1700-luvulta lähtien, ja nykyään sen hallussa on 26 hehtaaria tarhoja. Valtaosa näistä on nykyisin lieux dits-sekatarhoja. Deiss jakaa viinit kolmeen kategoriaan: Terroir wines, Fruit wines (lajikeviinit) ja Time wines (SGN ja vendanges tardives). Maistamamme viini kuuluu viimeisimpään kategoriaan.

Viini on väriltään keskisyvä kullankeltainen. Sen tuoksussa on hillottua sitruunaa, ananasta, hunajaa ja hentoa kukkaisuutta. Suussa melko makea, runsas. Jälkipuoliskolla syntyy täyteläisen vahamainen tuntuma, jossa aivan aavistus kitkeryyttä joka luo kontrastia täyteläiselle, hedelmäiselle makeudelle. Hapokkuus on melko mata, mutta silti riittävä pitämään kokonaisuuden miellyttävänä.

Mukava semimakea, eksoottinen viini. Maistiaiset napattiin coravinillä, joten loppupullo on jäljellä ja avautunee jouluna juustojen kaveriksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti