Ravintola Kajo: Villejä makuja taidolla

Alla oleva teksti on kirjoitettu jo kesäkuisen visiittimme jälkeen, mutta teksti jäi julkaisematta koska ravintola jäi kesätauolle. Nyt kävimme Kajossa uudelleen ja olimme aivan yhtä vaikuttuneita kuin viimeksi.

Ravintola Kajo avasi Tampereen Rautatienkadulle keväällä, ja pian avaamisen jälkeen aloimme kuulla useammaltakin tutulta ylitsevuotavia kehuja. Kun viimein pääsimme itse maistelemaan ravintolan tarjontaa, yllätyimme kovista ennakko-odotuksista huolimatta positiivisesti monessakin mielessä.

Ravintola tarjoaa suomalaisen luonnon makuja rennosti mutta tyylikkäästi. Villiyrtit ja muut vapaasti kasvaneet vihannekset ovat jo tuttuja monesta fine dining-ravintolasta, mutta Kajon ote näihin oli hieman erilainen: Villiyrtit ovat usein olleet pienenä lisäsäväyksenä antamassa makua (ja usein nimeä) annoksille. Kajossa ne olivat kuitenkin monessa annoksessa pääosassa, jolloin näiden kitkerien ja usein varsin intensiivisten makujen saaminen harmoniseksi kokonaisuudeksi on huomattavasti haastavampaa. Tässä oli kuitenkin onnistuttu mielestämme erittäin hyvin. 

Kajon annokset on tarkoitettu jaettaviksi. Toukokuun lopussa käydessämme listalla oli kymmenisen alkuruokaa ja kolme pääruoka-annosta. Koska olemme tulleet siihen tulokseen, että alkuruuissa on useimmiten enemmän makuja kuin pääruuissa, päätimme tilata ja jakaa kaikki listan alkuruuat ja jättää pääruuat väliin. Päätös oli onnistunut.

Alkuun saimme villiyrttisalaattia, jonka maut oli sidottu runsaalla vinagretillä hienosti yhteen. Samaan aikaan tomaattiannos, jossa oli kypsiä tomaatteja sekä grillattuna että sellaisenaan. Maut olivat näissä annoksissa rouheita, mutta hyvässä tasapainossa. 

Sitten saimme graavilohta veriappelsiinilla ja fermentoidulla porkkanalla sekä yhden listan parhaista annoksista, nimittäin zukkinirullia friteerattuna, mansikkahappoa ja fetavaahtoa. Rullien koostumus ja maku olivat liki täydellisiä. 

Seuraavaan satsiin grillattuja muikkuja koivunlehdillä ja confit-tomaatilla sekä karamellisoitua possua tarjottuna palsternakalla ja poltetulla sitrusliemellä.  Muikut toimivat vähintään yhtä hyvin kuin kaikkialla välimeren rannoilla tarjottavat grillatut sardiinit, possu oli makeaa ja rasvaista juuri niin kuin pitää.

Seuraavaan satsiin jäi vielä gnoccit, välimerellinen tartar tapanadella sekä villliyrttirisotto, joka oli aivan täydellisesti kypsennetty. Tartar oli tuoretta ja hyvin leikattua, herukanlehti mausteena toi keväisen twistin. Gnoccit olivat täyteläisiä ja pähkinäisiä, niiden kanssa tarjottu villiyrttipesto toi vastapariksi sopivaa kitkeryyttä ja tässäkin annoksessa oli hyvä tasapaino.

Pyysimme saada annosten kanssa pieniä kaatoja henkilökunnan suosittelemia viinejä. Reilu kuukausi visiitin jälkeen eivät tuottajat tai tuotteet enää palaa mieleen, mutta viinejä yhdistävä tyyli kylläkin. Suuri osa viineistä oli enemmän tai vähemmän naturaaleja, eivät kuitenkaan ylettömän funkkeja tai outoja. Selkein viinejä yhdistänyt piirre oli niiden gastronomisuus: useammankin lasillisen kohdalla ajattelimme ennen annosten saapumista että 'tämä ei nyt oikein lähde', mutta ruuan kanssa jokainen lähti kuitenkin, osa kuin pupu puskasta. Hienosti valittuja ruokaviinejä, ei voi muuta sanoa.

Yleinen tunnelma ravintolassa oli rento, palvelu luontevaa ja ystävällistä. Henkilökunta luotti itseensä  ja sen jäsenet selkeästi ylpeitä ravintolasta ja sen tuotteista. Tämä on mielestämme aina tärkeä osa ravintolakokemusta: Kun henkilökunta uskoo omaan tuotteeseensa ja tekemiseensä, se välittyy asiakkaalle innostuksena ruuasta ja juomasta. Tällainen innostus on tarttuvaa, jolloin myös asiakas innostuu ja kokee elämyksen, joka on enemmän kuin pelkkä maku. Edellä kuvattu on jäänyt puuttumaan monista tähdillä palkitusta ravintolasta, jossa olemme vierailleet muualla Euroopassa: Ruuat ja juomat voivat olla täydellisiä, mutta formaalinen ja persoonaton henkilökunta ei ole pystynyt tai halunnut välittää innostuneisuutta, jolloin kokonaisuus on muodostunut pettymykseksi.

Uuden listan cheviche-henkinen annos

Kajo sen sijaan oli erittäin positiivinen kokonaisuus. Olemme kaivanneet Tampereelle juuri tällaista ravintolaa, jossa maut ovat mielenkiintoisia, tunnelma rento ja vapautunut. Ja kaiken lisäksi hinnat ovat sellaiset, että Kajossa voi pistäytyä useamminkin: Kahden hengen mahat täyttänyt alkuruokakimara kustansi ruokien osalta selvästi alle satasen, mikä on huomattavasti vähemmän kuin monessa muussa tämän tason ravintolassa.

Savustettu peruna taikinakuoressa oli parhautta

Nyt käydessämme lista oli valtaosin vaihtunut, ja uudelta listalta helminä nostettakoon ruiskuoreen kääritty ja friteerattu peruna, takuulla kaupungin parhaat siivet ja täydellisesti kypsennetty punajuuririsotto. Olimme tällä kerralla ravintolassa alkuillassa koko perheen voimin. Tämän kokemuksen perusteella lapseen suhtaudutttiin hyvin ja hänet huomioitiin asiakkaana siinä missä vanhemmatkin. Kiitos ravintolalle !

Pyöräretki osa 2: Ahvenanmaan upeat maisemat

Lähdimme Turusta kohti Maarianhaminaa Viking linen aamulaivalla. Pyörällä jonottaminen autojen lähtöselvitykseen oli hivenen koomista mutta pääsimme laivaan ongelmitta ja vielä ensimmäisten joukossa. Aikaisen lähdön vuoksi emme ehtineet hotellin aamiaiselle ja olimme varanneet laivalta buffetaamiaisen jo etukäteen. Koska pyöräilijät päästettiin laivan ruumaan autojen edellä, olimme ensimmäisinä myös aamiaisbuffetissa ja pääsimme valitsemaan paikkamme aivan laivan keulasta ikkunoiden vierestä. Aamiainen sinänsä oli keskinkertainen, mutta maisemat korvasivat paljon laivan lipuessa aamuauringossa pitkin Ruissalon etelärantaa ulos saaristoon.

Ikuisuudelta tuntuneen laivamatkan jälkeen saavuimme Maarianhaminaan ja laskettelimme laivan autokannelta teräsramppeja satamaan. Laiva oli perillä alkuiltapäivästä ja olimme tehneet varauksen Smakbyhyn viideksi, joten polkaisimme navakassa myötätuulessa suoraan Maarianhaminan läpi kohti pohjoista. Pääsimme viilettämään 10 m/s puhaltaneessa tuulessa valtavaa vauhtia kohti Godbytä, jonka ohitettuamme pysähdyimme hetkeksi ihailemaan maisemia korkealla rantakalliolla sijaitsevaan Uffe på Berget-kahvilaan. Mäen päälle oli pyöräillen melkoinen nousu, joten tauko teki hyvää. Kahvilan vieressä on myös näköalatorni, josta on upeat maisemat kohti Kastelholman linnaa yli Slottholmenin.

Kastelholms gästhem aamuauringossa

Tästä oli enää lyhyt matka Kastelholmaan. Pyöräilimme linnan ja sen vieressä sijaitsevan Smakbyn majapaikkaamme Kastelholms gästhemiin, joka sijaitseen puoli kilometriä linnalta. Majatalo sijaitsee maalaistalon pihapiirissä, ja huoneet ovat rivitalomaisessa sivurakennuksessa kukin omalla sisäänkäynnillään. Perussiistit huoneet, hinta kuitenkin ilmesesti kilpailun puutteessa melko kova. Tähän lienee tulossa muutos, sillä ilmeisesti Smakbyn yhteyteen ollaan suunnittelemassa hotellia.

Smakby on Ahvenanmaalla syntyneen ja siellä kokiksi opiskelleen Michael Björklundin projekti. Mies ehti kokkikoulun jälkene hankkia kokemusta Ruotsin länsirannikolta useista laaturavintoloista. Perhe palasi lapsen syntymän vuoksi takaisin ahvenanmaalle 2002, ja tämän jälkeen Björklund pyöritti pitkään Paviljongen-ravintolaa Maarianhaminan satamassa.  Myöhemmin ravintolan viereen perustettiin ahvenanmaalaisesta 'pizzastaan' tunnettu Pub Niska, joka on sittemmin levittäytynyt myös mantereelle.

Smakby avattiin Kastelholman linnan kupeeseen vuonna 2012, ja se sai nopeasti Ahvenanmaan parhaan ravintolan maineen. Ravintola oli nordic cuisinen aallonharjalla alusta lähtien, ja valmistaa edelleen ruokaa lähellä tuotetuista raaka-aineista niitä kunnioittaen. Lähellä tuotettu liha ja luonnollisesti kala ovat listalla pääosassa ahvenanmaalaisten kasvisten ohella. Ruokalista elää vuodenaikojen kierrossa niitä kunnioittaen. Ravintola tarjoaa maanantaista lauantaihin illallista ja lisäksi lounasta arkisin.

Ravintolan yhteydessä on myös tislaamo, jossa tuotetaan erilaisia marjaliköörejä ja tisleitä. Kuuluisin näistä tuotteista on Apelbrand, jota saa alkostakin reiluun parinsadan litrahintaan.

Avara ja liputettu ravintolasali

Saavuimme ravintolaan alkuillasta, jolloin salissa oli vain vähän asiakkaita. Meidät otettiin vastaan ystävällisesti, ja ennen pöytään ohjaamista esiteltiin päivän bistrolista, joka oli kirjoittettuna liitutaululle ravintolasalin etuosaan. Tätä listaa ei printata, koska sen annokset vaihtuvat päivittäin raaka-aineiden saatavuuden mukaan. Vierailupäivänämme bistrolistalla oli muun muassa savustettuja lahnoja ja burgeri lähilihasta.

Päädyimme kuitenkin syömään varsinaiselta listalta 3 ruokalajin menun, ja valinta oli onnistunut. Alkujuomaksi nautimme kuohuviinidrinkin, jossa oli kuohuvan lisäksi smakbyn kirsikkalikööriä. Juoma muistutti hieman Kir:a ja oli mukava aloitus. Pian saimme myös keittiön tervehdyksenä parsakeiton, jonka kanssa tarjolla oli smakbyn näkkäriä ja saaristolaisleipää.

Varsinaisena alkuruokana oli osiin purettu toast skagen: smetanakastike, siianmäti, katkaravut ja pikkelöidyt kasvikset toimivat hienosti yhteen. Annosta ei oltu tavalliseen tapaan koottu leivälle, vaan annoksen päälle oli ripoteltu saaristolaisleiväste tehtyjä krutonkeja. Hyvä valinta alkuruokaan, sillä smetanalla kuorrutettu leipä olisi luultavasti ollut alkuruuaksi turhan raskas.

Alkuruuan kanssa tarjottiin Smakbyn omaa omenaviiniä, joka oli yllättävän hyvä. Viini oli väriltään kullankeltainen ja melko syvä, sen tuoksu jossakin siiderin ja aavsituksen tammea nähneen chardonnayn välimaastossa. Olisimme ostaneet viiniä mukaan, mutta pyörälaukkujen rajallinen tila tuli vastaan.

Ahvenia!

Pääruuaksi lihavaihtoehtona oli nautaa kahdella tapaa: Filettä ja ylikypsää lapaa. Kalavaihtoehto oli herkullinen: Suuria mehukkaita, ruisjauhoissa leivitettyjä ja voissa paistettuja ahvenfileitä naapurin perunoiden kanssa. Simppeli mutta mahtavan makuinen annos, joka mielestämme ilmensi Smakbyn filosofiaa oivallisesti.

Pääruuan jälkeen söimme juustot, joita seurasi vielä jälkiruoka: Vaniljajäätelö ja tuoreet mansikat toimivat aina, etenkin jos niiden kanssa tarjotaan Calvados-henkistä Apelbrandia.

Kokonaisuudessaan Smakby toimi hyvin ruuan, atmosfäärin ja palvelun kokonaisuutena: Tunnelma oli rento ja ruoka hyvää. Mielestämme ravintola on ehdoton kohde Ahvenanmaalla vieraileville ruuan ystäville.

Aterian jälkeen oli mukava kävellä lyhyt matka majataloon, jossa uni saapui varsin nopeasti.

Aamulla heräsimme, pakkasimme tavarat ja menimme majatalon päärakennukseen katetulle aamiaiselle. Söimme, kiitimme ja lähdimme polkemaan kohti Pomarsundin rauniolinnaa, Vårdötä ja lopulta Brändön lautalle. Näistä ja paluumatkasta Mannersuomessa kuitenkin lisää vielä myöhemmin.

Pyöräretki Turun ja Ahvenanmaan keitaille läpi gastronomisen autiomaan

Toteutimme lomamme aluksi jo pidempään suunnitellun pyöräretken Turun kautta Ahvenanmaalle. Kuten otsikko antaa ymmärtää, söimme reissulla sekä erittäin hyvin että erittäin huonosti: 600 kilometrin pyörämatkan varrelle osuivat sekä Turun ravintolataivas että Kastelmholman Smakby, mutta toisaalta myös parisataa kilometriä nakit ja valmismuusi-suomea molempiin suuntiin mennessä.

Heikki aloitti matkan Tampereelta kohti Turkua yhdessä 4-vuotiaan Sofian kanssa kahdestaan Katrin ollessa vielä töissä. Teimme matkaa laatikkopyörällä, jonka kuljettaminen missään Suomen julkisista liikennevälineistä oli osoittautunut mahdottoman hankalaksi ellei mahdottomaksi. Onneksi reidet palvelivat paremmin kuin VR tai matkahuolto.

Tervaniemen kauniit maisemat Sastamalassa

Ensimmäisen päivän päätteeksi yövyimme Sastamalassa leirintäalueella ja luotimme omiin kokkailuihin. Lounaan olimme syöneet ravintolassa, joka vahvisti päätöksen valmistaa omat makaronimössöt illaksi. Sama toistui seuraavana päivänä Yläneellä Kallionnokan leirintäalueella. Toisen päivän lounas Tupalan Hovissa Säkylässä oli kuitenkin ollut reilua kotiruokaa, jota voi hyvin suositella ohi lounasaikaan matkustaville.

Camping is Big fun

Leirintäalueista sanottakoon, että nämä kaksi joilla yövyimme olivat jääneet palvelutasoltaan ja yleiseltä ilmeeltään jonnekin edellisen vuosituhannen puolelle. Sekä Kivennokka että Sastamalan Tervaniemi olivat erittäin kauniilla paikoilla ja jos varustelutaso olisi kunnossa, nämä voisivat hyvin houkutella enemmänkin telttailijoita ja ohikulkevia matkailijoita pidemmiksikin pätkiksi. Itse ainakin kaipaisin leirintäalueelle kunnollisia kahvila/ravintolapalveluita, joilla esimerkiksi Sastamalassa aivan keskustan kupeessa kauniilla ranta-alueella sijaitsevalle leirintäalueelle voisi kenties houkutella muitakin asiakkaita kuin leiriytyjiä. Molemmista alueista tuli tunne, että niiden kehittäminen ja modernisoiminen on unohdettu ja alueet elävät elämänsä ehtoopuolta. Hieman valitettavaa, näissä olisi kuitenkin potentiaalia.

Kolmannen päivän loppupuolella ruokamaisema alkoi muuttua. Turkua Paattisten kautta lähestyttäessä kauppapuutarhat yleistyivät ja kaupoissa alkoi näkyä lähituottajien tomaatteja, kurkkuja ja perunoita, mikä on pienemmissä kaupoissa Tampereen seudulla erittäin harvinaista. Viimeistään Turun tori vakuutti alueen sisämaata rikkaammasta puutarhatuotannosta: Torilla oli tarjontaa huomattavasti Tampereen Tammelantoria laajemmin. Ja mikä huomattaavaa, Turun tori oli auki alkuiltaan saakka. Olemme jo vuosia ihmetelleet, miksi Tampereen Tammelantorin kauppiaista kukaan ei ole siirtänyt myyntiaikojaan palvelemaan tavallista työssäkäyvää kuluttajaa, joilla kuitenkin saattaisi olla halua ja ostovoimaa tehdä ruokahankintojaan torilta: Itse ainakin kävisimme torilla arkisinkin, jos se vain olisi mahdollista. Tällä hetkellä ei ole, ja jos kauppa ei Tammelassa arkisin käy niin siitä saavat kauppiaat osin syyttää itseään.

Torin lisäksi Turun ravintolakenttä on hyvin vakuuttava, söimme nimittäin parin päivän aikana kaupungissa erittäin hyvin monessa eri tyylisä.

Ensimmäisenä iltana hienoon Kakolan vankilamiljööseen sijoittuva Kakolanruusu: Heikki kävi aikaisella illallisella kahdestaan nelivuotiaan kanssa, mikä onnistui yllättävän hyvin. Ravintola suhtautui lapseen hyvin asiakkaana ja Sofia sai isänsä kanssa saman maistelumenun puolikkaina annoksina. Ruoka oli sesonginmukaista, raikasta ja kauniisti esille laitettua: Alkuruokina kirjolohitartar ja pikkelikasvikset sekä herukoita, kasvisannoksena retiisi-mozzarellasalaatti ja lihana härkätartar, joka oli ilmeisen hyvää koska katosi Sofian suuhun muutamassa hetkessä. Pääruokana vakiomenussa oli Viskilän kanankoipi, jonka vaihto kala-annokseen onnistui lihaa syömättömälle. Kanankoipi oli kuulemma mureaa ja maukasta, ahvenvartaiden kala tuoretta ja hyvin grillattua. Lisäkkeenä oli niin tuoreita leikkopapuja, että niitä olisi voinut syödä sellaisenaan ämpärillisen. Jälkiruuaksi vielä itse tehtyä mustikkajäätelöä ja kaardemummapannukakkua, ja ateria oli valmis. Ruokakokonaisuus oli erittäin hyvä, viinit olivat hivenen mielenkiinnottomia mutta kaikkea ei voi aina saada.

Ahvenvartaat ja leikkopavut Kakolanruusussa

Toinen loistava ruokapaikka löytyi pienen vinkin avulla seuraavaksi päiväksi Ruissalon telakalta: Sergio's al Mare-kesäravintola paistaa autenttista pizzaa laiturinnokassa telakkamiljöössä. Eipä tästä paljon paikka parane, ja kun pizzatkin olivat priimaa niin voimme suositella! Ruissalon piste on auki vain kesän, mutta mikäli taso on varsinaisessa Sergio'sissa yhtä kova, voisimme hyvin poiketa!

Sergios al Mare ja Margarita

Koska olimme pyöräilleet aamupäivällä ennen pizzalounasta Turusta edestakaisin Naantaliin ja iltapäivällä käyneet vielä Ruissalon kärjessä Saaron uimarannalla, täytyi tätä 50 kilometriä paikkailla illalla Ravintola Gustavossa. Välimerellisellä, lähinnä espanjalaishenkisellä ruokalistalla oli hyvä lajitelma alkuruokia, joita tilasimme niin sanotusti pöydän täyteen. Jaettaviksi hyvin soveltuvat alkuruuat oli tehty hyvistä raaka-aineista niitä kunnioittaen. Pimentos de padron ja pulpo gallego sekä friteeratut minimustekalat maistuivat siltä miltä niiden pitääkin maistua, eikä hyvä jamon vaadi kikkailua. Viinisuositukset istuivat ruuille hyvin, eikä aterian hinta muodostunut älyttömäksi. Vahva suositus etenkin isommalla porukalla, kannattaa tilata kaikki listan alkuruuat ja jakaa, niin saa maistella laajasti hyvin valmistettuja välimerellisiä annoksia.

Gustavon tapaksia

Seuraavana aamuna matka jatkui Maarianhaminaan, mutta koska juttu tuntuu venyvän niin jaamme tämän kahteen osaan: Ahvenanmaan Smakbystä, maisemista ja mökkikylistä lisää seuraavassa osassa.

Jonossa laivalle, Ahvenanmaa odottaa

Winebridge: Ravintola, josta tahdoimme pitää

"Meidän tärkein teemamme on viini. Jos viikon viini on malbec, tarjoamme argentiinalaista ruokaa. Jos seuraavalla viikolla viini on primitivo, kokataan keittiössä sisilialaista, kuvailee Timo Jokinen." 

Lainaus on kevättalven Kohokohdat-jutusta, jossa Jokinen kuvaa heinäkuun lopussa avautuneen Winebridge-ravintolan ideaa. Kuulostaa hyvältä, joten kävimmekin ravintolassa jo vajaa viikko avaamisen jälkeen maistelemassa ruokia ja joitakin viinejä. 

Kevään jutun jälkeen ravintolan konsepti tuntuu muuttuneen, koska viinilista oli ainakin toistaiseksi varsin maantieteellisesti hajanainen eikä ainakaan meille yritetty salihenkilökunnan toimesta tarjota erityisesti jonkin tietyn alueen viinejä. Ruokalistaltakin löytyi niin italialaisia, saksalaisia ja rankalaisia kuin välimeren itäosiinkin paikantuvia annoksia: flammküchen, bruscetta, kananmaksa pekonilla ja karitsankare-couscous currykastikkeella eivät erityisesti fokusoi listaa tiettyyn  ruokakulttuuriin.

Päätimme maistella suuren osan listan alkuruuista, koska helteellä lämpimät ruuat eivät juuri houkuttaneet. Osa ruuista oli ok, osa varsin onnistuneita ja osa hivenen outoja. 

Alkuruokalistalta löytynyt Winebridgen salaatti oli hyvä, annoksessa oli pieniä tuoreita salaatinlehtiä ja hyvä kirpeä vinagretti. Oliivit salaatissa olisivat voineet olla maistuvampiakin, mutta toisaalta maukkaita kivettömiä oliiveja on kyllä vaikea löytää. 

Insalata Caprese olisi ollut pätevä, ellei siihen olisi käytetty kumimaista mozzarellaa, joka oli joka hieman ikääntynyttä tai vaihtoehtoisesti ei-niin-laadukasta alun perinkään.

Rapu-avocadoannos oli lähes loistava. Koska Suomesta ei saa tuoreita tiikerirapuja, oli annokseen tuotu makua kermaisella avocadomoussella ja tulisenmakealla paholaisenhillolla. Annos oli koottu rapeiden filolevyjen väliin, mikä toi miellyttävää tekstuuria. 

Tonnikalalla täytetty tomaatti oli hieman erilainen kuin odotimme: Raaka tomaatti oli täytetty susheista tuttulla tunamayo-henkisellä massalla, kun odotus oli ehken italialaishenkinen. Toki listan englanninkielinen "tomato filled with tuna mousse" olisi paljastanut annoksen luonteen jos olisi ajatellut asiaa.  Joka tapauksessa annos toimi yllättävän hyvin etenkin näin kuumalla kelillä, eli tässä pisteet innovatiivisuudesta. 

Bruschettat olivat muuten hyvät, mutta jostain syystä näidenkin päälle oli läväytetty levyt sitä kumista mozzarellaa. Anjovis-tomaattibruschetta olisi ollut varsin hyvä ilmankin. Less is more! Viimeinen lause pätee myös oliiveihin: Hyvät oliivit ovat hyviä sellaisenaan ja niiden marinoiminen gorgonzolalla oli melko erikoinen ratkaisu. Samoin antipastolautaselta löytynyt "marinoitu" grana padano oli outo ratkaisu: Olemme tottuneet ajattelemaan, että hyvä juusto -etenkin kypsytetty- on herkku sellaisenaan eikä sen kanssa kannata kikkailla. Muutoin antipastolautanen oli varsin standardi: Artisokat ja aurinkokuivatut tomaatit purkista, perusmakkarat ja kinkut. Ei suurta efforttia.

Mielestämme ruokalistassa oli potentiaalia, mutta kenties juuston- ja juustollamarinointiin kulunut henkilökuntakulu olisi kannattanut panostaa laadukkaisiin raaka-aineisiin? Euroopassa reissatessamme parhaimmat alkuruuat  ovat olleet varsin yksinkertaisia ja konstailemattomia, mutta parhaita kokemuksia ovat yhdistäneet tuoreet ja laadukkaat raaka-aineet.

Viinilista oli melko laaja, vaikkakin ravintolan nettisivuilla mainittu "kaupungin laajin viinilista" saattaa olla hienoista liioittelua. (tämän suhteen suosittelemme käyntiä vaikkapa Tuulensuussa...) Etenkin uuden maailman viinit olivat lähes kaikki massatuottajien viinejä eivätkä juuri innostaneet. Eurooppalaisissa viineissä oli sekä suurten tuottajien mainstream-viinejä että joitakin pienempien tuottajien pulloja. Tuoreessa kohokohdat-julkaisussa kerrotaan että viinejä saa vaikkapa 4 cl annoksina, valitettavasti listalla laseittain tarjottavat viinit olivat pääosin melko tuttuja tapauksia. Emme toki tulleet kysyneeksi josko jotakin muuta olisi laseittain saanut. Toki ravintolan kannalta on ymmärrettävää että satasen pulloa ei viitsi avata siksi, että ravintolan ainoat asiakkaat haluavat maistaa sitä puoli lasillista. 

Muutoinkin ravintolan konseptin avaaminen ja viinien myyminen jäi salihenkilökunnalta melko vähiin. Olemme tunnetusti pelottavan helppoja asiakkaita, joille voi helposti myydä lähes mitä vain jos tekee sen innostuneesti ja osaavasti. Tämä innostuneisuus jäi puuttumaan, joten päädyimme valitsemaan viinimme listalta itse. Salihenkilökunnan kannattaisi ottaa vähän etukenoa ja innostua asiastaan, niin asiakaskin on helpompi saada syttymään viineistä.

Kokonaisuus jätti siis ainakin näin pian avaamisen jälkeen toivomisen varaa. Se, että listalla on "viinejä joka puolelta maailmaa" ei mielestämme pidä olla itsetarkoitus jos tähän päästään Fairview:lla. Ruuissa oli myös hiomisen varaa, mutta toki asiaan saattaa vaikuttaa se että söimme epäortodoksisesti pelkkiä alkuruokia. Antipastolautanen ja mozzarella ovat kuitenkin aiemminkin toimineet hyvin indikaattoreina ravintolan suhtautumisesta raaka-aineisiin. 

Toivomme, että ravintola kehittyy positiiviseen suuntaan. Nettisivujen mukaan elokuun puolivälissä alkavat perjantaiset teemaillat, joten kenties näissä päästään lähemmäs sitä "ruokaa viinin mukaan"-filosofiaa. Täytynee käydä vielä kokeilemassa!