Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä kaivataan. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vinkkejä kaivataan. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Vinkkejä Italiaan kaivataan!

Poikkeuksellisen pitkä reissutauko päättyy meidän osaltamme pitkänäperjantaina, kun otamma suunnaksi Italian Bergamon. Yleensähän olemme olleet reissun päällä aina kun aikataulu antaa myöten, mutta pienen neidin syntymä muutti hieman reissusuunnitelmia. Eiköhän tässä pikkuhiljaa palailla ruotuun, kun myös kesälle on reissua suunnitteilla. Eihän lapsi reissuelämään totu, jollei pääse pienestä pitäen mukaan.

Lähdemme matkalle ensimmäistä kertaa pikkulapsen kanssa, mutta ajattelimme silti mahduttaa mukaan lapsiystävällisten kohteiden lisäksi omia mielenkiinnon kohteitamme. Eli paljon ruokaa, paljon liikuntaa ja vähän ehkä myös viiniä. Viimeksi olemme olleet Italiassa vuonna 2009 elokuussa, joten on jo korkea aikakin tehdä uusintavierailu saapasmaahan.

Yksi vierailu Ghemmeen on alustavasti sovittu, mutta jos  sinulla on vinkkejä mielenkiintoisista tiloista Gattinaraan, Franciacortaan ja Veneton alueelle niin laita meille ihmeessä kommenttia/mailia asian tiimoilta. Lisäksi kaikki vinkit loistavista ruokapaikoista Bergamossa ja sen lähettyvillä otetaan ehdottomasti vastaan. Jos taas tiedät hyviä vaellusreittejä Bergamon lähettyvillä, niin niitäkin saa vinkata. On ainakin hyvää treeniä Heikille, kun saa kantaa tyttöä kantorinkassa...