Wittmann Nierstein Riesling 2015

Parin vuoden takaisella Saksan viinitiedotuksen järjestämällä matkalla Rheinhesseniin ja Pfalziin ihastuin välittömästi Niersteinin kylän Roter Hangin liuskekiviseltä rinteeltä tuleviin viineihin. Näissä rieslingeissä oli jotakin aivan erityistä, sillä nuorissakin viineissä oli huomattavan runsasta petrolisuutta. Nuorehkojen viinien hedelmäisyys ja päätään nostava petrolinen mineraalisuus olivat taianomainen yhdistelmä, johon ei aivan joka päivä törmää.

Wittmann on erittäin perinteikäs talo, joka tuottaa viinejä 350 vuosikerran kokemuksella. Talo sijaitsee Rheinhessenin Westhofenissa. Tarhoilla siirryttiin luomuviljelyyn jo 1990, ja biodynaamiseksi ne sertifioitiin 2004. Biodynamiikan periaatteisiin ei kuitenkaan suhtauduta fanaattisesti, vaan Wittmannilla ne tarkoittavat tarkkaa huolehtimista maaperän elinvoimaisuudesta ja monimuotoisuudesta sekä köynnösten hyvinvoinnista: Maaperän mikrobiomi elää symbioottisessa suhteessa viiniköynnösten kanssa, joten sen hyvinvointi edistää myös köynnösten hyvinvointia ja luo edellytykset laadukkaiden viinien tuotannolle.

Viinintuotanto on Wittmanneille luonnon prosessin loppuun saattamista: Rypäleet poimitaan käsin, le valitaan tarkoin ja puristetaan hellästi. Painovoimaisesti kellariin juoksevan rypälemehun annetaan käydä villihiivoilla hitaasti matalassa lämpötilassa.

Talo tuottaa VDP-luokituksen viinejä kaikissa kategorioissa gutswein-luokan lajikeviineistä grosse lage-luokan tarhaviineihin. Kenties parasta vastinetta rahoille tarjoavat kuitenkin kyläviinit (ortswein), joista maistoimme nyt Niersteinin kylästä tulevan rieslingin. Rypäleet tuleva Roter Hangin rinteen keskeltä, Niersteinin kylän länsipuolella sijaitsevalta Orbelin tarhalta.

Viini on väriltään kypsän sitruunan keltainen, keskisyvä. Sen tuoksussa on runsasta vaaleaa kukkaa, hentoa hunajaisuutta, limettiin vivahtavaa sitruksisuutta ja nuori ikä huomioiden varsin selkeää petrolin aromia, joka ei kuitenkaan ole yliampuvaa. Tuoksu on kokonaisuudessaan varsin intensiivinen ja erittäin mielyttävä. Suussa viini on täysin kuivan makuinen, alkuun jopa viiltävän hapokas. Makupaletilla mikään erillinen aromikomponentti ei nouse dominoivaksi. Petrolisuus ei tosin nielusta nouse yhtä vahvasti kuin nenän etuosassa, vaan se muuntautuu jälkimaussa mineraalisuudeksi, joka komppaa hyvin limettisyyttä, joka myös korostuu uudelleen erittäin pitkässä jälkimaussa.

Todellä räväyttävä riesling Rheinhessenin erityislaatuiselta Roter Hangin rinteeltä, jonka liuskeinen maaperä tuo viiniin aivan omanlaisensa luonteen. Viini sopi erittäin hyvin piparjuurikastikkeen kanssa tarjotulle kuhalle, sillä viinin aromimaailma on sikäli intensiivinen että piparjuuren voimakkuus ei jyrää juomaa alleen. Puolet pullosta jäi seuraavalle päivälle, jolloin tätä nautiskeltiin sushien kanssa. Myös tämä yhdistelmä oli hyvin miellyttävä: Soijakstikkeen umami, lohen rasvaisuus ja riisin tärkkelyksinen runsaus puhdistuivat suusta viinin hapokkuuden ansiosta räväkästi. Runsasarominen viini ei tässäkään kombossa jäänyt jalkoihin, vaikka makirullille yhdisti enemmänkin pikkelöityä inkivääriä ja soijaan sekoitti wasabia. Kerta kaikkiaan hieno viini!

Viuva Gomes Branco: Atlanttia pullossa

Ostimme keväiseltä Portugalin reissulta mukaan muutamia viinejä, joista muutama oli Colaresin pieneltä viinialueelta majapaikkamme Sintran läheltä. Viininviljely Colaresissa Atlantin rannikolla vaikuttaa lähinnä hullun puuhalta: Köynnökset täytyy kaivaa rannikon hiekkamaahan kuoppiin, jotta merituuli ei veisi rypäleitä mennessään ja että köynnöksillä on mahdollisuus saada juurensa ulottumaan hiekan alla kosteutta pidättävään savikerrokseen. Kaiken lisäksi tarhat sijaitsevat varsin lähellä Lissabonia rannikkokukkuloilla, joilta maasta saisi melko kovan hinnan tontteinakin.

Alueella tuotetaan -hieman yllättäen- enemmän puna- kuin valkoviinejä. Alueen punainen tähti on ramisco, joka tuottaa hapokkaita ja äärimmäisen pitkäikäisiä viinejä. Valkoisista päälajike on malvasia de Colares, jota valkoviineissä on oletava vähintään 80 %. Tämä malvasia EI ole sukua muille Etelä-Euroopassa viljellyille malvasia-lajikkeille. Lijike on varsin hankala viljeltävä: Alueen muiden haasteiden lisäksi malvasia de Colares-köynnösten rypäleet ovat erittäin herkkiä palamaan auringossa, joten maata pitkin (tuulen vuoksi) kasvavien köynnösten tertut täytyy ennen sadonkorjuuta peittää oljilla jotta rypäleet eivät pala. Kuten sanottua, vaikuttaa hullun hommalta.

Colaresin viinituotanto on sikäli niukkaa, että viinit pullotetaan 500 ml pulloihin jotta niitä riittäisi paremmin markkinoille. Kuluttajalle tästä on se hyöty, että pienempi pullo on kahden hengen perjantaisen simpukka-aterian kyytipoikaa juuri sopivan kokoinen!

Alueen punaiset ramisco-viinit ovat sikäli villejä tapauksia, että niitä on parempi kesyttää pullossa vähintään parikymmentä vuotta. Valkoiset antautuvat helpommin, vaikka niissäkin toki riittää potentiaalia ikääntyä. Nautimme nyt tämän Viuva Gomes Branco 2015 varsin nuorena, mutta se toimi jo aivan  mainiosti etenkin ruuan kanssa.

Viini on väriltään hyvin hailakka, vaalean sitruunankeltainen.

Tuoksussa on vaaleita kukkia ja keltaista luumua sekä olkisuutta. Suussa viini on kepeä, korkeintaan keskitäyteläinen. Kokonaistuntuma on soljuvan linjakas, hienostuneella tavalla ohut ja puhdas. Keskipaletilla tuntuu ohimennen hieman vahamaisuutta, joka tuo alun jälkeen aavistuksen lisää rakennetta. Happoa viinissä riittää vaikka muille jakaa. Jälkimaku on suolaisen mineraalinen, varsin merellinen. Mukana aavistus yrttisyyttä ja haipuvaa keltaista hedelmää.

Nautimme tätä sipuli-fenkoliliemessä keitettyjen simpukoiden kanssa, ja viini toimi tässä yhdistelmässä erittäin hyvin. Merelliset simpukat korostivat viinin hedelmäisiä piirteitä mukavasti. Ohuehko viini ei toisaalta dominoinut herkkiä mereneläviä, joten kombo oli tasapainoinen ja elegantti.

Hieno kokemus, joskia aavistuksen jäi harmittamaan kun nautittu pullo oli se kaapin ainoa. Onneksi odottamassa on vielä saman tuottajan vuoden -68 ramisco.

Priorat. Taas.

Edellisestä visiitistä (ja blogijutusta) on jo kolme vuotta, joten on siis aika jälleen hehkuttaa Prioratin hienoutta.

Meillä oli siis Katalonian reissulla vuokralla asunto Castelldefelsistä asunto, ja alun perin olimme ajatelleet että teemme sieltä vierailuja läheisille Penedesin viinitiloille. Juuri ennen reissua päätimme kuitenkin varata yhden hotelliyön meille läheisen Prioratin viinialueen "pääkaupungista" Falsetista.

Gratallops, taustalla montsantin massiivi.
Huomaa maaperän värin muutos massiivin
rinteessä!

Castelldefelsistä (tai Barcelonan lentokentältä) ajaa Falsetiin puolisentoista tuntia. Olimme sopineet käynnin pienelle Celler Devinssin viinitilalle, jossa olemme käyneet joka reissulla. Devinssi sijaitsee Gratallopsissa, joka on Prioratin kylistä kenties tunnetuin: Siellä on muun muassa Clos Mogador.

Lähdimme ajamaan aamulla ja olimme Gratallopsissa perillä kymmenen maissa. Matkalla ajoimme Falsetin ohi ja jatkoimme siitä ohi Siurana-joen laaksossa sijaitsevan Mas Martinetin viinitilan Prioratin sydämeen Gratallopsiin. Olemme saapuneet kylään muutamaan kertaan kävellen ja useita kertoja autolla, ja kylää ympäröiville rinteille levittäytyvät karut viinitarhat ovat aina yhtä upea näky.

Kävimme kahvilla kukkulalla sijaitsevan Gratallopsin kylän 'huipulla' hotelli cal de llopissa. Muistimme heti, miksi rakastamme aluetta (maisemien ja viinien lisäksi): Ihmisten ystävällisyys on Barcelonan seudun peruskohteliaseen suhtautumiseen verrattuna kuin toiselta planeetalta. Prioratissa ollaan maalla, ja ihmiset ovat aitoja.

Pengerrettyjä tarhoja Gratallopsin ympärillä

Kahvin jälkeen Devinssille, jossa maistelimme (aikanaan Pietarista emigroituneen) PR-vastaavan Jordin kanssa talon viinit, joihin oli tullut uusia tuttavuuksia:

Mas de Les Valls Blanc on kuiva täyteläinen viini, johon käytetään Pedro Ximenes - Garnacha Blanca-sekoitusta. Jännittävä hieman mantelinen, yrttinen ja mineraalinen viini, joka toimii hyvin esimerkiksi alueella suosittujen kanaruokien kanssa.

Valikoimaan oli tullut myös Montsantin alueen viini 1068 D'Illia, joka oli varsin hedelmäinen ja täyteläinen. Garnacha-rypäleet kasvavat savimaalla, ja viinissä oli runsaasti etäisesti merlot'sta muistuttaavaa maanläheisyyttä yhdistettynä kevyeen savuisuuteen. Viini oli varsin pehmeä eikä aivan meidän suuhumme istuva.

Hienoin uutuus oli kuitenkin vin doux naturel, joka oli syntynyt vahingossa tilan CS-tarhojen kypsyttyä hieman yli. Rypäleet jätettiin riippumaan ja konsentroitumaan poikkeuksellisen kuivana syksynä 2013. Tämän jälkeen konsentroituneet rypäleet laitettiin käymään, mutta korkean sokeripitoisuuden vuoksi hiivat toimivat hyvin hitaasti ja käyminen kesti pitkään. Käymisen jälkeen viini kypsyi vielä tammitynnyreissä, ja lopputulos oli varsin kiinnostava: Makea CS-viini, jossa aromimaailma on pohjimmiltaan rusinainen. Taustalla on kuitenkin pieni henkäys vegetaalisuutta ja herukkaa, mikä tekee tuoksusta kiinnostavan. Viini on suussa makea, täyteläinen ja mausteinen. Jälkimaussa on hapokkuutta makeuden vastapainoksi, joten kokonaisuus on tasapainoinen. Tätä ostimme joulua ajatellen kotiinviemisiksi.

Finca Rocapoll

Maisteluiden jälkeen päätimme lähteä kävelylle viinitarhojen lomitse kulkevaa tietä myöden, koska aamupäivä oli vielä suhteellisen viileä. Kävelimme tuttua reittiä Devinsin vanhalle Finca Rocapoll-nimiselle Carineña-tarhalle, jonka ikivanhat, alle puolen metrin korkuiset viiniköynnösvanhukset tuottavat pitkäikäistä, moniulotteista viiniä. Jatkoimme tästä vielä matkaa, ja pian olimme rinteen harjalla. Toisella puolella sijaitsevat runsaasta aluskasvillisuudesta tunnistettavat, luomuviljellyt Clos Mogadorin tarhat. Jatkoimme matkaa, ja pian olimme hieman eksyksissä. Pienen harhailun jälkeen pääsimme kuitenkin takaisin tutulle tielle ja palasimme Gratallopsiin. Yllättävästi pidentynyt kävely valmisti sopivasti paikalliseen tapaan kahdeksi varatulle lounaalle.

kylmänä alkuruokana marinoitua sardiinia

Söimme lounaan aina loistavassa Celler de l'Aspicissa Falsetissa. Tämä on ravintola, johon olemme kaikilla viime vuosien Katalonian reissuillamme päätyneet. Ravintola on osa espanjalaista lähiruokaliiketta Km0:a, joten annokset koostetaan pääosin alueen omista raaka-aineista. Menu sisälsi
muutaman alkuruuan ja kaksi pääruokaa: Sienikeittoa, munakoisotartaria, marinoitua sardiinia, paistettua kummeliturskaa, pitkään haudutettua, revittyä ja prässättyä lähikanaa ja lopuksi vielä lajitelma jälkiruokia.

Sienikeittoa

Viiniksi pyysimme sommelieriltä raikkaamman pään punaisen Prioratin, ja pienen ääneenpohdinnan jälkeen saimme Ferrer Bobetin vanhojen köynnösten viinin, jonka rypäleet kasvavat Falsetin ja Porreran kylien välisellä harjanteella korkealla. Korkeus tekee tarhasta suhteellisen viileän, joten rypäleet säilyttävät hyvin hapokkuutensa tuottaen verraten hapokasta, raikkaan hedelmäistä viiniä joka toimi aterian kanssa vallan mainiosti.

turskaa ja kurpitsaa

Falsetin kylä oli arki-iltanakin pirteä: aperetiivien nauttijoita oli (ne muutamat) terassit täynnä, kaupoissa oli jonoa ja puheensorina kaduilla vilkasta ja äänekästä. Kiertelimme hiukan kylää ja  kävimme nauttimassa vermutit kylän perinteisen majoitusliikkeen Hostal Sportin terassilla. Söimme paikallisittain erittäin aikaisen pienen illallisen hotellimme ravintolassa ja painuimme pitkän päivän jälkeen nukkumaan.

Lähtö pois tältä sympaattiselta ja meille hyvin läheiseltä alueelta harmitti, mutta pois ajaessa sovimme jo perheen kesken että parin vuoden sisään tullaan taas uudestaan!

Ramnista-pettymys

Kir-Yianni on on tuottaja, jonka Naoussan alueelta Kreikan Makedoniasta tulevista viineistä olemme pitäneet. Niitä on ollut alkon valikoimassa jo pitkään, ja ensimmäisen kerran olemme maistaneet Xinomavro-rypäleestä valmistettua Ramnistaa viitisen vuotta sitten.

Nyt maistoimme alkossa tällä hetkellä olevaa vuosikertaa 2015: Väriltään viini on  tiilenpunainen, keskisyvää ohuemman värinen. Tuoksussa on hentona taustalla kirsikkaa, yrttisyyttä ja hyvin voimakas vaniljainen tammi joka dominoi tuoksua vahvasti. Suussa viinin marja-aromit tuntuvat jäävän vielä enemmän jalkoihin, ja kokonaisuus tuntuu suussa kovalta ja kireältä. Tammikypsytyksen tuoma vaniljainen ja grafiittinen arominaailma on irrallinen ja dominoiva.

Viini oli pettymys, koska olemme pitäneet Ramnistan aiemmista vuosikerroista kovasti: Esimerkiksi 2013 maistamaamme vuosikertaa 2009 kuvasimme huomattavan positiivisesti. Tässä vuosikerrassa oli samoja piirteitä, mutta marjaisuus jäi taustalle ja komponentit tuntuivat olevan irrallaan. Tanniinisuus ja kovuus voisi vuosien kypsytyksellä pehmetä, mutta koska marjaisuus on jo tässä vaiheessa varsin olematon, emme kovin luottavaisesti suhtaudu tämän kellarointipotentiaaliinkaan. Toisaalta tämän arviointi on vaikeaa, joten lienee pakko hankkia toinen pullo kaappiin kypsymään pariksi vuodeksi, olihan tämä pullo vuoden nuorempi kuin 2013 nauttimamme.

Pardas, Penedesin pieni suuri tuottaja

Kävimme viikon lomalla Kataloniassa, jossa jaomme aikammme rannan ja Penedèsin sekä Prioratin viinitilojen välillä. Olimme vuokranneet asunnon Castelldefelsistä, parikymmentä kilometriä Barcelonan lounaispuolelta. Paikka oli varsin kätevä rantatukikohta, josta ajoi alle puolessa tunnissa Penedèsin viinialueen ytimeen Vilafrancan ja Sant Sadurni d'Anoian ympäristöön.

Penedèsin alue on tietenkin tunnetta Cavatuotannostaan, joka ei kuitenkaan ole Penedèsin alueen yksinoikeus: Cavaa saa tuottaa muuallakin Espanjassa, ja laatutuottajat ovatkin kärsineet Cavan maineesta halpana rantaviininä. Vastauksena tähän Penedésin alueen kuohuviineille luotiin vuonna 2014 uusi laatuluokka Clàssic Penedés, jonka tuotantokriteerit ovat tiukemmat: Rypäleet tulee kasvattaa täysin luomumenetelmin Penedèsin alueella, ja viinien täytyy kypsyä pullossa vähintään 15 kuukautta ennen liikkeellelaskua. Tarkempia säännöksiä löytyy D.O. Penedésin kotisivuilta.

kartta: D.O. Penedes

Viinialue sijatsee Katalonian keskiosassa ulottuen rannikolla Barcelonan lentokentästä kaakkoon lähelle Tarragonaa noin 80 kilometrin matkan. Rannikolta alue leviää viitisenkymmentä kilometriä sisämaahan lähelle Igualadan kaupunkia. Alue jaetaan rannikolta sisämaahan mennessä kolmeen vyöhykkeeseen: Maritim rannikolla, Central keskellä ja Superior sisämaassa. Suurin osa tuottajista sijaitsee keskimmäisellä vyöhykkeellä paikoin suoraan merestä nousevien Garrafin rannikkovuorten takaisessa laaksossa ja rinteillä. Alueella on vuoristojen ja laaksojen ansiosta lukuisia erilaisia mikroilmastoja rannikon tarhoita Penedés Soperiorin 800 metriin yltäviin tarhoihin. Maaperä on vaihtelevaa. Tämän vuoksi alueella voidaan tuottaa monen eri tyylisiä viinejä raikkaista valkoviineistä runsaisiin punaviineihin.

Rannikkovyöhykkeellä kasvatetaan eniten punaisia lajikkeita: Garnachaa, Carineñaa (=Samsó) ja Tempranilloa (Ull de llebre), mutta myös makeita viinejä tuottavaa Malvasia de Sitgesiä ja Moscatel de Alexandriaa. Sisämaahan mentäessä valkoiset lajikkeet Macabeo ja Xarel-lo yleisyvät, ja sisämaan korkeimmilla tarhoilla menestyy Parellada. Toki alueella kasvatetaan myös kansainvälisiä lajikkeita Cabernet Sauvignonia, Merlot'a ja Syrahta ja Pinotia.  Korkeammilla tarhoilla kasvaa nykyisin myös Rieslingiä ja Sauvignon Blancia.

Vaikka alue on tunnettu ennen kaikkea kuohuviineistään, on tuotannosta silti suurin osa on kuplattomia (miksei suomessa ole vastinetta englannin still winelle?). Cavatuottajista suuri osa on isompia yrityksiä, kun taas pientuottajien on helpompi valmistaa kuplimattomia viinejä: Niitä ei tarvitse varastoida ja kypsyttää kalliisti useita vuosia.

Vierailimme yhdellä pienellä mutta varsin arvostetulla tilalla, joka tuottaa yksinomaan kuplimattomia laatuvuunejä. Pardasin tilan ovat perustaneet Ramon Perrera ja Jordi Arnan vuonna 1996, jolloin he hankkivat Can Comasin tilan ja alkoivat istuttaa tarhoja. Ensimäinen liikkeelle laskettu vuosikerta oli 2004: tätä ennen rypäleet myytiin suurille tuottajille, koska Perreran mielestä nuorten köynnösten viineistä ei tullut kelvollista viiniä. Herran asenne oli muutenkin se, että liikkeelle ei lasketa mitään mistä ei voi olla aidosti ylpeä.

Can Comas on 60 hehtaarin tila, jolla kasvaa viinien lisäksi metsää, viljoja ja laitumia. Viinitarhojen maaperät ovat kalkkikiveä ja toisaalta kivistä savimaata. Tämän Torrelavitin ulkopuolella sijaitsevan tilan lisäksi tarhoja on 5 kilometriä pohjoisempana Ainoia-joen laaksossa, jossa kasvaa erittäin vanhoja Xarello- ja Sumoll-köynnöksiä.

Löysimme viinitalon melko pitkän etsimisen jälkeen peltojen keskeltä peltoja (when you come to Torrelavit turn left, drive upphill through the village and out of it. Then continue for some 500 meters until you see a big white house with a tower on your left). Ajoimme hivenen ränsistyneeseen pihapiiriin, jossa tapasimme hivenen varautuneen oloisen Ramon Perreran. Mies vei meidät sisään yhdistettyyn tuotantotilaan ja maisteluhuoneeseeen ja totesi että "let's get into the busines" ja kaivoi esiin pulloja valitellen että valkoiset ovat nyt lämpimiä kun viinikaappi on rikki.

Maistelimme ensin Rupestrista, joka on xarel-lo-voittoinen blendi jossa kukkeutta tuomassa pieni osuus malvasia de sitgestä. Kullankeltaisen viinin tuoksussa on sitrusta ja kivellisten hedelmien aromia, hunajamelonia (malvasia?) sekä tuntuvaa yrttisyyttä tuomassa ryhtiä. Maku on melko täyteläisen hedelmäinen ja runsas, mutta suutuntuma on hapokkuuden ja pienen kuorikontaktin tuoman tanniinisuuden ansiosta ryhdikäs. Viini ei kärsinyt lämpimänä tarjoilusta, vaan olisi toiminut huoneenlämpöisenäkin hyvin ruokaviininä. Viilennettynä menisi varmasti runsaan hedelmäisenä viininä hyvin aperetiivinakin.

Tämän jälkeen punainen Sumol-viini Sus Scrofa. Sumol on paikallinen lajike, jonka viljely ja valmistaminen hyväksi viiniksi on Perreran mukaan haastavaa: lajike kypsyy myöhään, siinä on hapokkuuta etenkin liian aikaisin poimittuna kitkeryyttä, joka tekee viineistä epämiellyttäviä. Siksi lajike onkin väistynyt sivuosaan, ja sen viljelyala on enää noin 100 hehtaaria. Sus Scrofa oli kuitenkin selvästi tuotettu taidolla, koska viini oli sekä tuoksultaan että maultaan raikkaan hedelmäinen, hieman yrttinen ja mukavalla tavalla rustiikkinen viini, joka oli kokonaisuudessaan erittäin kulauteltava. Erittäin hyvä arkiviini yksinkertaisille aterioille tai viileänä ihan sellaisenaankin nautittuna.

Tämän jälkeen maistomme cabernet franc-voittoista negre francia, jossa edellä mainitun lisäksi CS:a ja sumolia. Tyyli on hyvin erilainen kuin usein hieman vegetaalisissa loiren cab franceissa: Viini on runsaan tummahedelmäinen, jopa hieman luumuhilloinen. Tukena kuitenkin runsasta ja melko terävää mauseisuutta ja hieman kitkerää yrttisyyttä. Maku on täyteläisen hedelmäinen mutta raikkaan hapokas, toistaa hyvin tuoksuaromeja joitden lisäksi esiin  nousee tammikypsytyksen tuomaa sikarilaatikkohenkeä ja myös aavistus maatuvien lehtien henkäystä. Yllättävänkin moniulotteinen viini etenkin hintaansa nähden.