Alkon ostosuunnitelma 2011

Törmäsin winesensen viinisuomi-blogissa mielenkiintoiseen analyysiin alkon ensivuoden ostosuunnitelmasta. Yksityiskohtaisen tekstin silmäily jäi pintapuoliseksi, mutta mielenkiintoisia viinejä näytti olevan tulossa.

Selvästi valikoima laajenee Italiassa, josta saadaan Valtellinan alueen viini, Fiano-rypäleestä tehty valkoviini ja rosso Conero Marchesta.

Espanjasta saadaan uusi Rias Baixas - valkoviini, jolle on annettu aiempaa korkeampi kynnyshinta. Myös uusi Ribera del Dueron tempranillo on tulossa, mutta ei näemmä edelleenkään punaviiniä nousussa olevasta Terra altasta.

Argentiinasta on haussa korkeiden alueiden tarhoilta mendozasta punaviini.

Uudesta Seelannista näytti olevan tulossa myös useita mielenkiintoisia uutuuksia, mm kuohuva SB ja useita Pinot noireja.

Euroopasta vielä unkarilainen Grüner veltliner saattaisi olla mielenkiintoine, mutta alko on painanut tavoitehinnan melko alas ja laatu jäänee kyseenalaiseksi.

Sama matala tavoitehinta tuntuu koskevan luomuviinejä kautta linjan. Niitä haetaan etenkin italiasta, portugalista ja argentiinasta. Luomuviineissä pätenee kuitenkin sama kuin sääntö kuin muissakin viineissä: pienempi sato tarkoittaa parempaa laatua mutta myös korkeampaa hintaa.

Mutta ken haluaa tutustua tarkemmin ensi vuoden uutuuksiin voi perehtyä asiaan tarkemmin http://www.winesense.fi/viinisuomi/ - osoitteessa.

Ruokaa viinille helmikuun pakkasissa

Viikonloppuna oli tanniinin tarkoitus mennä lankomiähen kanssa pilkille. Pakkasta oli kuitenkin niin että kossupullo olisi kylässä aitassa jäätynyt, ja kuten sananalaskussa sanotaan niin silloin on helevetti lähellä. Eli ei menty pilkille, vaan pysyttiin visusti kaupungissa. Samalla päätettiin tehdä helmikuun ruokaa viinille-menu.

Viineiksi Tanniini valitsi tällä kertaa yhden vanhan tutun valkoisen , viime vuoden punaviinin ja yllätyksenä kuivan madeiran. Madeiravalinta johtui lähinnä mielenkiinnosta, sillä moista juomaa ei ollut aiemmin vielä maistettu. Viinit olivat Bellinghamin the whole bunch grenache blanc viognier 2009, Leyda las Brisas pinot noir 2009 ja Cossart Cordon 5 years old madeira. Näille sai Kupla suunnitella menun, joka yhteistuumin toteutettiin.

Alkuruokana valkoviinin kanssa söimme itämaishenkistä salaattia, joka sai makunsa etikka-limemarinadista ja chilistä. Kruununa tässä oli paistettuja jättikatkarapuja ja kuhacheviceä.

Salaatti sopi viinille mainiosti, siinä oli juuri sopivaa makeutta mangosta ja sweet chilli saucesta. Grenache blanc - viognier oli tuoksultaan hyvin aromaattinen, appelsiininkukkainen ja melko mineraalinen. Suutuntuma oli hyvin täyteläinen ja jopa öljyinenkin. Happoja viinissä oli melko vähän. Tämä muodostikin pienen ongelman etenkin jättikatkarapujen kanssa, sillä niiden seuraan raikastavaa hapokkuutta olisi kaivannut enemmänkin.

Kuhachevicen suolaisuus taittui viinillä melko mukavasti. Viini oli alkuun hieman turhan kylmää, mutta lämmettyään se alkoi riittää myös ravunpyrstöille.

Kokonaisuutena alkuruoka ja viini täydensivät hyvinkin toisiaan ja tällä kertaa päädyttiin onnistumisen puolelle viinin ja ruuan yhdistämisessä. Itämäishenkisestä salaatista tuli ainakin Kuplan suosikki kesäisiin illanistujaisiin ja myös erilaisten salaattien pohjaksi.

Pääruokana oli Karamellisoitua sorsan rintafilettä lakritsikastikkeen kera, lisäkkeenään spagettikasviksia. Alkuun ilmassa leijui pelko Pinot noirin ja lakritsikastikkeen yhdistelmästä, viinin pelättiin olevan liian kevyt voimakasmakuiselle sorsalle ja kastikkeelle. Pelko osoittautui kuitenkin turhaksi.

Las Brisas oli Pinot Noiriksi voimakas viini, ilmeisesti pitkähkön tynnyröinnin vaikutuksesta. Aromeissa oli puolukkaa, vadelmaa mutta myös paahteisuutta ja savuisuutta, joka loppujen lopuksi oli täydessä sopusoinnussa villin makuisen sorsanrinnan ja etenkin lakritsisen kastikkeen kanssa.

Viini oli melko tanniininen ja sopivan hapokas, eikä voimakasmakuinen ruoka jyrännyt viiniä lainkaan alleen. Marjaisuus maussa toi toisaalta melko raskaaseen annokseen kaivattua keveyttä. Yhdistelmä kaiken kaikkiaan oli mielestämme varsin onnistunut.

Raskaahkon pääruuan jälkeen nautittiin keventäjänä raikas mandariinisorbetti. Tämän kanssa maisteltiin vielä viimeiset tipat Bellinghamin valkoviinistä, ja tämä yhdistelmä toimi myös varsin mukavasti.

Illan päätteeksi maisteltiin vielä madeiraa juustotarjottimen ohella. Tarjottimella oli Italialaista kypsytettyä goudaa, provolone piquant-juustoa samasta maasta, Itävaltalaista guyerere-tyyppistä juustoa ja suomalaista punahomejuustoa. Kuiva madeira toimi hyvin suolaisten kovien juustojen kanssa, mutta ei niinkään punahomejuuston tai hyvin kermaisen provolonen kanssa.

Tilastojen antia

Tämän aamun hesarissa oli uutinen alkoholinkulutuksen laskusta. Uutinen perustui tilastokeskuksen ennakkotietoihin vuoden 2010 alkoholinkulutuksesta, joka oli absoluuttiseksi alkoholiksi muutettuna laskenut 10,0 litraan edellisvuoden 10,2 litrasta. Vähenemä tapahtui tilastoidussa kulutuksessa, ulkomailta tuodun ja kotona keitellyn alkoholin kulutus säilyi aiemmassa 1,9 litrassa.

Kulutuksen rakenne eri alkoholiryhmien välillä näyttää kehittyvän viinillisempään suuntaan ennen kaikkea väkevien viinojen kustannuksella. Oluen, siiderin ja long drinkien osuus kulutuksesta on jokseenkin ennallaan, mutta viinin osuus on noussut vuoden 2005 15%:sta viimevuoden 17%:iin. Viiniä juotiin Suomessa viime vuonna 61 miljoonaa litraa.

Alkon viinimyynti painottuu, kuten tunnettua, edullisempiin tuotteisin: myydyistä punaviinipulloista 8,1% oli yli 10e hintaisia, ja valkoviineistä vastaava osuus oli 4,8%. Kalliimpien pullojen osuus oli nousussa valkoviineissä ja laskussa punaviineissä. Kertooko tämä valkoviinien arvostuksen noususta vai liekö kyse sattumasta? Punaviiniä myytiin noin 27 miljoonaa litraa ja valkoista noin 20 milj. litraa

Sen sijaan hyvä ei ole anniskelumyynnin osuuden lasku. Ravintolamyynnin osuus tilastoidusta alkoholin kulutuksesta on alle 14 prosenttia. Osuus väheni viime vuodesta 4%, ja se on vähentynyt vuoden 1995 lukuihin nähden kolmanneksella. Tämä kuvastanee suomalaisen alkoholikulttuurin suurinta ongelmaa eli perseet (yksin) kotona - tyyppistä alkoholinkulutusta. Viininystävä yllättyi yhdistellessään tilastoja tullen siihen tulokseen, että tilastoidusta viinimyynnistä monopolin osuus on niinkin alhainen kuin 78%. Eli viinistä myytäisiin tämän mukaan anniskelumyyntinä suurempi osuus kuin muista alkoholituotteista keskimäärin. Tämä vaikuttaa mielestäni yllättävän korkealta osuudelta, ja on ilahduttavaa.

Mihin suuntaan Tannini sitten haluaisi nähdä suomalaisen alkoholinkulutuksen liikkuvan? Kohti pienempiä kerta-annoksia. Viiniin viinan sijaan. Ravintoloihin, ei kotien pimeisiin nurkkiin. Yhdessä, ei yksin. Iloon, ei suruun. Ruualle. Juomavalinnan soisi ohjautuvan entistä enemmän maun kuin pelkän hinnan perusteella. Fyysisen terveyden kannalta runsas alkoholinkulutus tietysti on aina ongelma. Alkoholin yhteiskunnalliset ongelmat ovat kuitenkin seurausta (näin puhtaan mutun perusteella) siitä yksin suruun tai vitutukseen nopsaan tahtiin nautitusta viinapullosta, ei yli kympin viinipullosta.

Ja sitten me kielletään alkoholin mielikuvamarkkinonti. Totta kyllä, se saattaa lisätä alkoholinkulutusta. Mutta tulisi kai pitää mielessä että kaikki alkoholin kulutus ei ole ongelmakulutusta. Ei-toivottua käytöstä ei tunnetusti koskaan ole onnistuttu vähäntämään tekemällä siitä vähän kiellettyä ja jännää. Mutta viisaammat päättäkööt, ja jos ovat sitä mieltä että kuvat iloisista ihmisistä viinipiknikillä lisäävät alkoholin ongelmakäyttöä niin sitten kielto kehiin vain.

Tammikuun 2011 uutisia

Kai se on sitten aika Kuplan ensimmäisen merkinnän. Tanniini on vastannut tähän asti kaikista merkinnöistä, koska viiniklubin Italian alppiviinit oli Tanniinin vastuulla ja Kupla vietti viime viikkoina enemmän aikaa työmaalla kuin kotona. Kupla aloitti loman lukien rästiin jääneen uusimman Viinilehden ja sieltä silmään osui muutama mielenkiintoinen uutinen ja kolumni.

Helsingissä tapahtuu 5-8.5. 2011, kun Viinilehti yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Eurooppalaisen Suomen kanssa järjestävät tapahtuman Let’s talk about Wine. Tapahtumassa järjestetään seminaareja Helsingin yliopistolla ja tapahtuma huipentuu kansanjuhlaan 7.5 Narikkatorilla, jolloin tarjolla on viinitelttoja ja ruokatarjoilua populaarimusiikin siivittämänä.

Sekä Stuart Pigot että Juha Berglund kirjoittavat uusimman viinilehden kolumneissaan viinin arvioinnista maun vai statuksen perusteella. Pigot ottaa esimerkiksi Kiinan myydyimmän viinin 1 er Grand Cru Classe Chateau Lafite-Rothschild, jonka hinnat liikkuvat halvimmillaan 690 euron tietämillä. Pigot oli saanut maistaa sekä Lafite-Rothscildiä että edellä mainitun usein sokkotestissä päihittänyttä Chateau Sociando Mallet:ia ja kertoo, että Sociando Mallet maksaa 35 euroa halvimmillaan ja huippuvuosikerrat liikkuvat 100 euron tietämillä. Pigotin peräänkuuluttaa mihin jäi terroi ja viinin maku, kun ostetaan viiniä pelkän statuksen takia?

Samaa kysyy Berglund omassa kolumnissaan, jossa hän avaa omaa arviointimenetelmäänsä kolumnissa Avoimuutta arviointiin(Viinilehti 1/2011). Mielestäni Berglund on oikeassa kertoessaan, että suurin osa viinin nauttijoista ei osaa erottaa mitä eroa on 84 tai 83 pisteen viinillä 100 pisteen Parkerin listalla. Samoin Kupla allekirjoittaa todella rajallisellaan viinin maistelu kokemuksella, että arviot vaihtuvat sen mukaan maistetaanko sokkona vai tiedetäänkö mitä maistetaan. Kupla ainakin tiedostaa, että etiketti ja sen tiedot luovat odotuksen viinille halusinpa tai en.

Ahvenanmaan hylyn samppanjalöydökset jatkuvat ja tällä hetkellä hylystä on tunnistettu 145 pulloa, joista suurin osa on Juglarin valmistamia ja osa Veuve Clicquotin ja muutama Heidsieckin. Uusimmassa Viinilehdessä on mielenkiintoinen artikkeli aiheeseen liittyen Antti Rinta-Huumon kirjoittamana. Pullon henki jää mielenkiinnolla seuraamaan miten tarina jatkuu.

Kupla kehittelee blogiin yhdistelmää kahdesta rakkaasta harrastuksesta viinistä ja musiikista. Tiedossa varmaan jossain vaiheessa Kuplan yhdistelmiä viinin ja musiikin välillä. Yksi hyvä esimerkki on Adelen Rolling in the Deep, jonka kanssa Kupla haluaisi parantaa maailmaa hyvän ystävän ja tumman ja tanniinisen Syrahin kanssa.

Alppiviinien jälkipyykki

Lauantai tuli ja meni. Viinit vain menivät. Osa meni helpommin, osassa oli kulmia enemmänkin. Tätä ei sinänsä voi Italian pohjoisille viineille pitää kovin yllättävänä, sillä suurin osa niistä on tarkoittettu nautittavaksi raskaiden ruokien ohella.

Viinejä oli siis seitsemän, kuten myös maistajia. Maistingissa oli mukana aivan uusia kasvoja, jotka toivon mukaan viihtyivät ja saivat uusia kokemuksia.

Ilta alkoi kokkailulla, kuten tapana on ollut. Tällä kertaa tarjolle rakentui Italia-hengessä antipasti-tyyppinen kokonaisuus: Crostineja juusto-aurinkokuivattu tomaatti-artisokka-oliivi-parmankinkku-päälisillä. Lisäksi juustoja kertyi jäsenistöltä tuomisina melko liuta. Lisänä oli paahdetuilla punajuurilastuilla, mozarellalla ja saksanpähkinöillä ryyditettyä salaattia. Jälkiruuaksi keiteltiin punaviinipäärynöitä, ja biscotteja oli leivottu myös.

Ja sitten maisteltiin viinit, ensin yksin ja sitten ruokaa kyljessään.

Cantina Terlano: Winkl Sauvignon 2009, (Trentino-Alto Adige)

Väri sitruunankeltainen, keskisyvä. Tuoksussa selvää mineraalisuutta, melko hento mustaherukanlehti. Suutuntuma on yllättävän intensiivinen, antaa enemmän kuin tuoksusta odottaa. Mineraalisuus tuntuu korostuvan edelleen. Maussa on myös jotakin hieman vihertävää, ruohoista kenties. Hapokkuus antaa lopulle pituutta ja rakennetta. Varsin miellyttävä tuttavuus

Zenato: Lugana San Benedetto 2009 (Trebbiano Lugana; Lombardia/Veneto)

Väri sitruunankeltainen, keskisyvä ( hieman edellistä vaaleampi). Tuoksussa on myös mineraalisuutta. Keltaista omenaa, mutta myös jotakin maanläistä: "Märkä puunrunko sateella", kuten eräs kuvailu kuului. Maku on täyteläinen, jopa miltei voinen. Tuoksun aromit toistuvat. Lopussa tuntuu lisäksi jonkinlainen pähkinäinen savuisuus ja ikäänkuin jonkinlaista puun tanniiniakin olisi mukana.

Ca del Baio: Dolcetto d'Alba Lodoli 2009 (Piemonte)

Syvä purppurainen väri. Tuoksussa punaisia marjoja kuten kirsikkaa, puolukkaa, karviaista. Alkoholin tuoksu alSelvä Italialainen maanläheisyys tuntuu myös. Rakenne yllättävän kova odotuksiin nähden. Kulmaa tuntuu olevan, hapot kohtalaisen runsaat ja lopussa hivenen raa'an oloiset tanniinit. Viini pyöristyy selvästi reilun tunnin auki oltuaan. Kelvollinen viini etenkin auettuaan.

Kiola: Barbera D'Asti 2007 (Piemonte)

Väri rubiini, keskisyvä. Tuoksu on hyvin maanläheinen. Siinä tuntuu punaisten marjojen lisäksi selvää vihreyttä. Vieno paprikainen aromi, joka ei oiken tunnu kuuluvan punaviiniin. Tuoksu herättää epäilyksiä, jotka maku vahvistaa: viini on selvästi raaka, kova ja kulmikas. Suoranainen happohyökkäys, johon vielä liittyy yrttisen paprikainen makuaromimaailma, joka peittää tuoksussa tuntuneen marjaisuuden miltei täysin. Jälkimakuun jää lähinnä alkoholin ja happojen polte, ei juuri tanniinia. Aromeja ei jälkimaussa enää juuri ole aistittavissa. Heikkolaatuinen viini.

Cantina Terlano: Lagrein 2009 (Trentino-Alto Adige)

Väri purppurainen, lähes läpinäkymätön. Aromeina tuoksussa Punaisia marjoja, kirsikkaa ja puolukkaa. Voimakas italialainen maanläheisyys ja lyijykynämäinen puun aromi. Mausteisuutta ja lievää yrttisyyttä tuoksussa on aistittavissa myös. Maku toistaa aromeja, mutta loppumakuun tulee selkeä paahteinen, jopa toffeinen aromi. Viinissä on reilusti sekä hapokkuutta että tanniinisuutta, jotka tekevät viinistä aluksi kovan tuntuisen. Se pehmenee kuitenkin happea saatuaan, ja etenkin kovat alppijuustot sopivat tälle viinille kuin nenä päähän

Nino Negri: Sassella Valtellina Superiore 2006 (90% Nebbiolo + 10% ?; Lombardia)

Väri rusehtavaan taittunut rubiini, melko ohut. Tuoksussa on hentoa kukkaisuutta, kirsikkaa, karpaloa ja kentien mansikkaa. Myös märkä maa tuoksuu. Suutuntuma on alkuun melko hienovarainen, mutta kehittyy loppua kohti voimakkaaksi tyypillisten tanniinien ja happojen ansiosta. Jälkimaku on pitkähkö, ja nebbiolomainen eteerisyys tulee selvimmin esiin lopussa.

Fontanafredda: Barolo Serralunga d'Alba 2005 (Piemonte)

Väri rubiini, keskisyvä miinus. Aromeissa punaista marjaa, ruusua, puun aromeja, tallintaustaa ja mausteisuutta. Suutuntuma heti alusta edellistä kovempi, tanniinit ja hapot runsaammat. Makuaromeissa korostuvat puun paahteisuus ja mausteisuus. Pitkään jälkimakuun jää kukkainen häivähdys. Viinissä on potentiaalia, mutta se lie ollut vielä liian nuori. Paksu lihapata olisi tätä voinut kesyttää

Lasiin ei syljetty, ja kun viinit oli juotu ja ruuat syöty, niin tultiin siihen tulokseen että ollaanhan tässä vähän humalassakin. Mutta. Meillä kaikilla oli niin mukavaa, ja toivottavasti kaikki voivat tulla uudestaan. Seuraavasta aamustakin selvittiin kunnialla. Jälkeenpäin on juteltu vielä viiniannista, ja päälimmäiseksi mieleen jäi useimmille positiivisesti yllättäneet valkoiset. Punaisista suosikki tuntui olevan Lagrein toffeisine ja paahteisine aromeineen. Nebbiolojen suhteen tultiin (jälleen kerran), että niitä ei alle kymmenvuotiaina käy avaaminen.

Kattaus oli kuitenkin kaiken kaikkiaan mukava pintaraapaisu pohjoiseen Italiaan. Viineistä löytyi yhdistävänä tekijänä jonkinlainen yrttisyys ja hapokkuus sekä punaisista että valkoisista. Punaisella rintamalla marjakimara painottui tällä kertaa puolukka-karpalolinjalle.

Piemonten nopea katsaus

Mitä tulee ensimmäisenä mieleen, kun kuulee nimen Piemonte? ViiniBarolo

BarbarescoAlbaAstiTryffeliLaatuAurinkoHerkku? Siis ennen kaikkea viinit, ja niistä ensimmäisenä kuningas barolo ja hänen kuningattarensa barbaresco. En ole koskaan käynyt alueella, mutta olen lukenut siitä paljon ja lukemani perusteella voisin kuvitella olevani kyseisessä paikassa hyvin tyytyväinen. Koko Langhen alue elää lähes pelkästä viininviljelystä ja siihen liittyvästä turismista. Viinitilat ovat suurelta osin pieniä ja perinteisiä. Tilan keskikoko Barolon ja Barbarescon DOCG-alueella on vain 2,5 ha, ja tuotantomäärät hyvin pieniä. Pullottajia on yli 800! Kaiken kaikkiaan maakunta on jokaisen kulinaristin pyhiinvaelluskohde.

Maakunnassa on tällä 52 laatuluokiteltua aluetta, yksi vuoden jokaiselle viikolle. Siinä oiva haaste seuraavalle vuodelle? Toisaalta Alkon perusvalikoiman voi maistaa läpi vuodessa 1/kk - tahdilla, sillä valikoimassa on 9 punaista ja 3 valkoista. Tosin on myönnettävä että tilausvalikoima laajentaa repertuaarin moninkertaiseksi, mutta silloinkin paino on tunnetuimmilla DOC-aluella.

Piemonte on tunnettu ennen kaikkea punaviineistään. Punaviinien DOC-alueista tulee mieleen kristittyjen kolmiyhteinen jumala. Ne ovat erillisiä, mutta silti fyysisesti sijaitsevat päällekkäin ja sekaisin. Punaisia päälajikkeita on kolme: Barbera, Dolcetto ja tietysti Nebbiolo. Poika, pyhä henki ja pääjehu. Niitä vielä sekoitellaan keskenään, ja sitten ei enää mistään tajua mitään...

Nebbiolosta valmistetaan tunnetuimmat Barolo ja Barbaresco Langhen alueen DOCG-alueilla. Maakunnan pohjoisosissa po-joen pohjoispuolella nebbiolo on myös tärkeä lajike, jossa viineihin kuitenkin sekoitetaan muita rypäleitä pehmentämään nebbiolon kovaa rakennetta. Pohjois-Piemonten DOCG-alueita ovat Ghemme ja Gattinara. Nebbiolo kypsyy myöhään syksyllä. Rypäleessä on ohuet kuoret, ja tästä johtuen viinin väri jää haileaksi. Näistä ohuista kuorista saadaan kuitenkin irti uskomattoman kovia tanniineja, joiden pehmentämiseksi tarvitaan pitkää kypsytystä - tai kuten pohjoisempana, pehmentävien rypälelajikkeiden sekoittamista. Aromeina viineissä on kirsikka, punaisethedelmät, ruusun ja orvokin kukkaiset tuoksut. Myös maanläheisiä, tryffelihenkisiä aromeja viineistä voi löytää.

Punaisista rypäleistä viljellyin on barbera, joka menestyy hyvin koko maakunnassa. Eniten sitä kuitenin viljellään Astin ja Alban seudulla, ja se lieneekin astin seudun alkuperäisiä rypäleitä. Sitä viljeltiin aiemmin lähinnä tarhoilla, joilla nebbiolo ei menestynyt. Nykyisin sille on kuitenkin annettu enemmän tilaa, jolloin viinien laatukin on parantunut. Tyypillistä barberalle on voimakas hapokkuus ja vähäinen tanniinisuus, jota tosin usein lisätään tynnyrikypsytyksellä. Väri on selvästi nebbioloa syvempi. Perusaromit ovat maanläheisiä ja kirsikkaisia.

Dolcetto, 'pieni makea'. Väriltään edellisistä poiketen purppurainen. Kypsyy aikaisin ja on maaperävaatimustensa suhteen vaatimaton, joten sitä voidaan viljellä palstoilla joilla barberakaan ei menesty. Viinissä on hyvin vähän happoja mutta runsaasti makeita tanniineja, mutta viinit ovat kuitenkin edellisiin verrattuna hyvin pyöreitä. Aromeissa on orvokkia, tummia marjoja kuten karhunvatukkaa, kahvin ja jopa lakritsin aromeita. Tynnyrikypsytetyt versiot saattavat olla hyvin hilloisia.

Valkoisia rypäeitä on kolme keskeitä: erbaluce, arneis ja chardonnay. Erbaluce on kukkainen ja jossain määrin vihreä, yrttisiä aromeja omaava hapokas lajike. Arneis on hedelmäisempi, silti kohtalaisen hapokas. Arneis'n jälkimaussa sanotaan olevan jotain fianon tyyppistä savuista pähkinäisyyttä. Ja chardonnay on, no chardonnay.

Eli: pääosin yksinkertaista, josta on aluejaolla saatu uskomattoman monimutkaista. Lauantaina maistellaan suppea läpileikkaus piemonten punaisista, yksi kutakin lajikeviiniä.

Lombardia

Lombardia, italian 'suurten järvien' alue. Italian bisnes- ja teollisuuskeskittymä, jossa raha puhuu. Maakunta on rikas myös maan- ja viininviljelyn näkökulmasta. Maataloustuotteista kuuluisimpia lienevät juustot: Grana Padano, Taleggio, Robiola, Gorgonzola...

Viinintuottajana alue ei kuitenkaan täysin vastaa kokoaan. Ainoastaan alueen lounaiskulman oltropó pavese tuottaa merkittäviä määriä viiniä. Muilta osin alueen viinit ovat lähinnä kuriositeetteja ja luksustuotteita. Jälkimmäistä kategoriaa edustaa etenkin Franciacortan shampanjametodilla tuotettu kuohuviini, johon myös käytetään tyypillisesti pääosin chardonnayta mutta myös pinoteja noir ja bianco. Pidetään mahdollisena, että kyseiset lajikkeet ovat kulkeutuneet alueella Napoleonin sotajoukkojen mukana 1700-luvun lopussa.

Nimekkäimpiä franciacortan tuottajia ovat Ca' del Bosco, Bellavista ja Cavalleri.

Valkoviineistä kannattanee mainita Luganan alueen viinit gardajärven etelärannalta. Alue jakautuu Veneton ja Lombardian välille, ja mm Alko luokittelee Luganan viinit Veneton alle. Alueella tuotetaan aromikkaita ja mineraalisia viinejä trebbiano luganasta ja garganegasta, ja huolimatta hedelmällisestä maaperästä ja lämpimästä mikroilmastosta viiniin saadaan tuntuvaa hapokkuutta. Tämän alueen trebbianon alalajia pidetään muita Italian trebbianoja laadukkaampana.

Oltropó Pavesessa tuotetaan kevyehköä, kuivaa ja rapsakkaa rieslingiä, joka on kuitenkin saksalaisia sukulaisiaan aromaattisempaa. Punaisessa joukkueessa alueelta kilpailevat Barberat ja Bonardat, jotka aiemmin olivat kevyitä mutta nykyään sadonrajoitustoimenpiteiden tuloksena enenevässä määrin intensiivisiä, mausteisen hedelmäisiä laatuviinejä. Alueella tuotetaan myös laadukkaita pinot noireja. Rypäle menestyy varsin hyvin alueen korkealla sijaitsevilla tarhoilla

Viimeisenä mutta ei vähäisimpänä Lombardian alueista esitellään Valtellina lähellä Sveitsin vastaista rajaa. Alueen köynnökset viljellään terasseissa alppien etelään suuntautuvilla rinteillä, Adda-joen pohjoisrannalla. Pääasiallinen rypäle alueella on Piemonten kuningas, Nebbiolo. Alueen viinien sanotaan olevan italian kiehtovimpia ja omaperäisimpiä. Alueen vanhin tuottaja on Nino Negri, jonka azienda agricola on perustettu 1897.

Valtellinan nebbiolot ovat kevyempiä kuin barolo, mutta niissä on sama eteerinen, ruusuinen aromi. Perinteisesti alueella on käytetty perusviinin ohella kuivattuja rypäleitä tuomaan viiniin konsentraatiota. Huipputiloilla voidaan kuitenkin saavuttaa loistavia tuloksia myös ilman kuivattuja rypäleitä. Näitä 'grand cru' tiloja on 4: Sassella, Grumello, Inferno ja Valgella. Tyyli on muuttunut viime aikoina kuten baroloissakin: kuorikontaktia on lyhennetty (jopa 40 päivästä 2 päivään), jolloin viinejä ei tarvitse kypsyttää aivan niin pitkään.

Lauantaina maistetaan tämänkin alueen viineistä kahta: Nino Negrin Sassella Valtellina Superior ja Lugana San Benedeto

Trentino - Alto Adige

Alue sijaitsee Italian ja Itävallan rajalla, Alppien rinteillä. Alto Adige on pohjoisempana ja korkealla, ja käytännössä koko maakunta on saksankielinen. Eteläisemmässä Trentinossa on myös alavia maita, mutta etenkin Alto Adige on korostetun vuoristoinen viininviljelyalue. Mikroilmastot ovat hyvin vaihtelevia, ja siten myös viljeltävien rypäleiden valikoima laaja.

Alueen ilmastoon vaikuttaa ennen kaikkea Gardajärveltä päivisin puhaltavan Ora-tuulen ja alpeilta öisin käyvän kylmän virtauksen vuorottelu, joka tuotta voimakkaita lämpötilanvaihteluita.

Alueen viinituotantoa pidetään heikkolaatuisena. Tämän taustalla lienee se, että osuuskunnat tuottavat suuren osan maakuntien viinistä. Ja osakunnilla - cantine sociali - ei italialaisessa viininviljelyssä ole kovin hyvää kaikua, sillä osuuskuntien muodostamiseen kannustanut taloudellinen tuki 60-luvulla johti viinin massatuotantoon ja laadun heikkenemiseen lähes kautta maan. Trentino-Alto Adigen kohdalla tämä ei kuitenkaan täysin pidä paikkaansa, sillä alueen osuuskunnat on pääosin perustettu jo 1900-luvun alussa viljelijöiden, ei hallituksen lähtökohdista.

Alueelle tyypillisten perinneruokien raaka-aineita ovat savustettu pekoni, juustot ja gnochit. Varsin raskasta kamaa siis.

Alueella tuotetaan viileydestä huolimatta enemmän puna- kuin valkoviinejä, mikä allekirjoittaneesta oli yllättävää.

Punaisia rypäleitä:

• Viljellyin on Schiava, kevyt ja raikas punainen jota tuotettu lähinnä paikalliseen kulutukseen raskaita vuoristoruokia keventämään.


• Teroldego, pohjoisen Trentinon alkuperäislajike. Tuottaa täyteläisen hedelmäisiä viinejä, joissa kuitenkin usein melko katkerat tanniinit. Suositellaan riistaruuille.


• Lagrein on toinen paikallinen punainen lajike, jota viljellään etenkin Alto Adigen laaksoissa. Hyötyy laaksojen keräämästä kuumuudesta, ja tuottaa intensiivisiä, tiiviitä viinejä, joissa sekä marjaisaa hedelmäisyyttä että paahteisia ja mausteisia elementtejä ryyditettynä reiluilla tanniineilla. Muistuttaa etäisesti cabernet francia.


• Molemmissa maakunnissa viljellään lisäksi CS:a ja Merlot'a, jotka kuitenkin usein jäävät raaoiksi ja viini saa vihertäviä ja paprikaisia piirteitä. Onnistuneitakin esimerkkejä kuitenkin on.


• Alto Adigeen on viimeaikoina alettu istutta lisääntyvissä määrin Pinot Noiria, joka menestyy paikallisessa ilmastossa varsin hyvin. Korkalla sijaitsevat viinitarhat ja voimakkaat lämpötilanvaihtelut tuottavat voimakasaromisia viinejä

Valkoisia rypäleitä

• Trentinon alavilla mailla Pinot Bianco, Pinot Grigio ja Chardonnay, joista viimeinen tuottaa alueella Chablis'n tyylisiä mineraalisia viinejä.


• Sauvignon Blanc lisännyt viljelyalaa molemmissa maakunnissa. Tuottaa viinejä, jotka lähempänä Loiren kuin uuden maailman tai muun Italian tuotteita. Etenkin Alto Adigen tuotteet ovat korostetun raikkaita.


• Müller-thurgau on alppien pohjoispuolelta levinnyt lajike, jota viljellään myös laajalti. Tuottaa eksoottisempia viinejä, jotka kuitenkin raikkaampia eivätkä niin öljyisiä kuin saksan puolen lajitoverinsa


• Gewürstramineria koskee sama kuin edellistä. Molempien rypäleiden kohdalla alueen tuottajat pyrkivät säilyttämään kaiken mahdollisen hapokkuuden pitääkseen viinit raikkaina. Traminerin arvellaan olevan peräisin Alto Adigessa sijaitsevasta Traminin kylästä.


• Paikallinen valkoinen erikoisuus on Nosiola, joka tuottaa rusahtavan hapokkaita, omena-sitrusaromisia valkoviinejä, jotka toimivat loistavasti tasapainona alueen raskaille ruuille. Tästä tehdään myös alueen makea vin santo.

Maakuntien laatutuottajia ovat mm. Colterenzio, Cantina Terlano, Santa Madalena ja San Appiano. Ja tietysti alueen ensimmäinen osuuskunta Mezzacorona. Lauantaina viiniklubi maistaa Cantina Terlanon Winkl Sauvignonia ja Lagreinia. Tanniini on maistanut molempia ja pitänyt kovin. Tosin Sauvignon tuli maistettua jouluyönä juhlayönä, kun oli muutakin jo maistettu eikä arvio siten ole ehken täysin luotettava. Mielenkiinnolla odotan uudelleenkohtaamista.

Viiniklubi kokoontuu: Alppiviinejä!

Viiniklubi kokoontuu taas pitkähköksi venyneen tauon jälkeen! Tällä kertaa maistellaan Italian Alppiviinejä Alto Adigesta, Lombardiasta ja Piemontesta.

Ensin lyhyesti viiniklubista. Se syntyi kaveriporukan yhteisen harrastuksen tiimoilta noin vuosi takaperin. Maistingeissa on ollut osanottajia yleensä 8 hengen vakioporukka, joskus osin puutteellisena. Nyt mukaan on tulossa kaksi uutta jäsentä, mutta tälläkin kertaa osanotto jää 8 henkeen kuplan ollessa työkiireinen ja yhden vanhan jäsenen paettua vaihto-opiskelijaksi Pariisiin.

maistingeissa on yleensä maistettu suurinpiirtein yhtä montaa viiniä kuin on maistajia. Tällä kertaa maistettavaksi suunniteltujen viinien määrä on 6, joten tavoitteesta jäädään hiukan.

Ennen varsinaista maistingia seuraa kuitenkin hieman ennakko-odotuksia ja taustaa alueista.

alku: kuka mitä häh

Tanniini: Mä ja mun viinit

Olemme harrastaneet viinejä enemmän tai vähemmän vakavasti nyt kolmisen vuotta. Vakavampi harrastus alkoi muutettuamme nykyiseen asuntoomme, jonka kellariin oli rakennettu viinikellari. Tuohon kellariin on kertynyt noiden kolmen vuoden aikana mukava kokoelma, jota tullaan valottamaan myöhemmin. Ensin kuitenkin viinihistoriaamme ja -filosofiaamme.

Viiniharrastukseni alkoi perisuomalaiseen tapaan kolmella pullolla vinu Mikulovia provinssirockissa vuonna 1998, jolloin kyseinen tuote oli harvoja ison A:an alle 20mk viinejä. Jälkikäteiset tasting notet kyseisestä tuotteesta: valkoinen, humalluttava ja paluupostissa hapokas ja hivenen sapekas.

Lukioaika mentiin kyseisellä linjalla. Omaan asuntoon muutto opiskelujen alussa avasi uusia mahdollisuuksia, ja kotiviinin keittelyä kokeiltiin muutaman tynnyrin verran. Tuotokset saivat nimiä kuten ‘julma kanuuna’ ja ‘dead bull’. Aromiltaan nuo olivat muistaakseni omenaisia, hapokkaita ja hiivaisia. Suutuntuma oli häkellyttävä, jälkimaku pitkä ja intensiivinen (kuten myös seuraavan aamun jälki-istunto).

No, tuo vaihe ohittui. Sitten aloin kiinostua ihan oikeistakin viineistä, niiden ominaisuuksista ja eroista. Tuolloin ehdoton preferenssi oli punaviineissä, ja Iberian reilimatkan seurauksena pitkään espanjalaisessa tempranillossa. Tuolloinen suosikkini oli muistaakseni Albali. Valkoiset dissasin tuohon aikaan täysin, kuten vuosia sen jälkeenkin. Pidin voimakkaista, tanniinisista punaisista. Maistelu rajoittui pitkälti espanja-ranska-akselille ja sinne A:n alimmille hyllyille.

Vuosia kului. Viinistä kiinnostui myös silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni. Aiheesta tuli yhteinen harrastus, ja toiselle puoliskolle myös osa kokin ammattia. Kertokoon itse enemmän.

Nykyisin viinin päihdyttävä vaikutus on minulle sivuosassa. Usein toki miellyttävä, joskus jopa tavoiteltava. Viini on ruokajuoma, ja sekä viini yksin että ruuan kanssa ennekaikkea sosiaalinen ilmiö. Viini on parasta jaettuna kokemuksena. Kellarin myötä olen tainnut alkaa kehittää viiniin myös tietynlaista postimerkkeilijän keräilytaipumusta. Sillä erolla että aioin syödä kaikki postimerkkini, aikanaan. Sopivassa seurassa kuten vuosi takaperin perustetun kaveriporukan 8 hengen viiniklubin kanssa.

Viini, ruoka ja matkailu ovat meille molemmille tärkeitä asioita, ja niitä tässä blogissa tullaankin käsittelemään, etenkin kahta ensimmäistä. Kaikissa näissä kolmessa minulle on tärkeää uusien kokemusten löytäminen. Ruoka ja juoma ovat kaikkialla ihmisten arkipäivää, ja niiden kautta pääsee mielestäni parhaiten käsiksi vieraisiin kulttuureihin. Olen perusluonteeltani tiedonjanoinen, joten pyrin myös ajan sallimissa rajoissa hankimaan taustatietoa viineistä, ruuista ja paikoista. Maistan ennakkoluulottomasti, mutta miksi jokin maistuu miltä maistuu? Maun takana on historiaa, maantiedettä, biologiaa, geologiaa, sosiologiaa, taloustiedettä, muotia, enologiaa, logistiikkaa, materiaalitekniikkaa, uskontoa, sattumaa, onnea, onnettomuutta... Ja lopulta minun pikku makunystyrät ja hajukäämit, jotka kertoo että miltä tämä minusta maistuu. Hyvältä tai pahalta, 1-100, yhdestä viiteen tähteä, ostan tai en osta uudestaan.

Kuten edellisestä käy ilmi, voi tämän blogin päivityksiltä odottaa lähes mitä vain. Mutta mitä kannattaa odottaa: keskustelua pinnalla olevista viiniuutisista ja viiniin liittyvistä aiheista. Nämä voivat ollakin sitten mitä vain, kuten edellisestä kappaleesta ilmenee. Sorry, folks. Tähän pyritään viikoittain, jos aikataulu sallii. Kerran kuussa pidetään edellä mainitun viiniklubin maisting, vaihtelevin teemoin. Teemaa taustoitetaan ennen maistelua ja maistingista raportoidaan jälkeenpäin. Lisäksi pyrimme kuukausittain kokkaamaan menun, jolle yhdistetään viinejä. Tai joka toinen kuukausi toisin päin, menu tietyille viineille.

Kupla: Minä,ruoka ja viini

Mun ensimmäinen kosketus viinin oli pikkupullo cavaa uutenavuonna 2000. Muistaakseni ei iskenyt taisin lantrata cavaa pommacilla,jotta se oli juotavaa. Muisto jäi ja siitä se kaikki lähti. Cavan jälkeen taisi tulla testiin italialainen valkoinen tollo ja punainen el tiempo. Ei juuri taisting-noteja molemmat olivat juotavia ja taisi tulla ostettua toistekkin.

Matka ylioppilaskesänä 2003 Barcelonaan avarsi maailmaani ja toi mukanaan myös minulle Espanjan vahvat ja tanniiniset punaviinit. Matka jatkui vuosia punaisten parissa ja fokus siirtyi pikkuhiljaa Espanjasta Australiaan ja Uuteen-seelantiin hintaluokan ollessa edelleen siellä alkon alimmalla hyllyllä.

Syyskuussa 2004 aloittelin kokkikoulussa, ja tajusin, että ruualla ja viinillä on enemmänkin yhteistä tarinaa kerrottavanaan. Ihmeteeltiin koko luokan kanssa,kuinka opettaja jaksaa kertoa tunnin vaalean ja valkoisen kastikkeen eroista ja miten viinin maku muuttuu, kun maistaa sitruunaa viinin kanssa. Kaksi vuotta kokkikoulussa toi mukaani rakkauden itsetehtyyn ruokaan ja avasi ensimmäiset ovet viinin ihmeelliseen mailmaan. Kokkikouluvuosina tutustuin syksyllä 2005 ensimmäistä kertaa Beaujolaisiin ja muistan ihmettelleeni miksi tätä edes juodaan. Ja jotakin asioita sitä ei lakkaa ihmettelemästä koskaan...

Silloin oltiin alkutekijöissä viiniharrastuksen suhteen. Viini jäi muutamaksi vuodeksi sivuosaan, koska työnteko vei mennessään ja baari-/panimomestarit opettivat mut arvostamaan pienpanimo-oluita. Muutama vuosi kuluikin alkon hyllyjen välissä erikoisolut- ja siiderihyllyjen luona ja tie vei myös Islayn viskeihin. Pikkuhiljaa kokin taitojen kasvaessa kiinnostus heräsi myös viinin ja ruuan yhdistämiseen, jossa erehdysten ja onnistumisien kautta ollaan päästy pikkuhiljaa yhdistelmissä onnistumisien puolelle.

Vuosi 2009 oli mulle viininharrastuksen käännekohta, koska pääsin suorittamaan koulun puitteissa WSET-kursseja. Intohimoinen opettajani sai mut vihdoin syttymään viinille tosissaan ja ymmärtämään miten suuri maailma avautuu viinien myötä. Oluet ja viskit jäivät pienemmälle osalle, kun viini vei mennessään sekä mut että paremman puoliskon. Tällä hetkellä maisteltu on rapiat 300 viiniä muutaman viimevuoden sisällä ja suosikkeja on tällä hetkellä Pinot noirit ympäri maailmaa,Pohjoisen Italian punaiset ja ehkä myös valkoiset, Alcasen alueen rutikuivat valkoiset ja samppanja. Maistelu on opettanut mut arvostamaan viinejä, joissa maistuu tekijä, rypäle ja maaperä. Niin ruuassa kuin viinissäkin arvostan käsityötä ja sitä, että tehdään itse ja annetaan raaka-aineen ja maaperän maistua.

Tällä tiellä ollaan edelleen ja nyt ois aika saada uusi kanava omalle viiniharrastukselle. Blogin olisi tarkoitus kannustaa meitä seuraamaan aktiivisesti viinikenttää, toimia muistikirjana maisteluja suunnitellessa ja olla apuna leikkimielisemme viiniklubimme jäsenille. Tässä on todellakin tarkoitus pitää leikkimielisyys mukana, etenkin minulle viini on nautinto ja ruuan jatke. Hommassa ei ole kyse snobismista, mitä rakas velipoikani ei oikein ymmärrä. Kommentti viinien maisteluun oli että et sit snobimbaa harrastusta keksinyt. Mulle viinit tulivat luontevana jatkona ammatin myötä, kun ensin mut opetettiin juomaan käsintehtyjä pienpanimo-oluita ja sit kuvaan astui koulun loistava viinikoulutus. Sillä tiellä ollaan ja toivottavasti pysytäänkin - myös kotimatkalla tastingin jälkeen...

Kirjoittajista:

Kupla

Pariskunnan osapuoli,joka kokkaa työkseen. Elää syödääkseen ja viini on rakas harrastus. Inhoaa juoda yksin ja kokata yhdelle hengelle. Nauttii hyvästä seurasta, viinistä ja musiikista. Tuo blogiin näkökulmia työn kautta ja on pariskunnan se osapuoli, joka ei ikinä muista mikä vuosikerta olisi se hyvä. Tykkää hyvistä viineistä, mutta etsii ennen kaikkea hyviä hinta-laatusuhde viinejä niin Alkon valikoimasta kuin muualta maailmastakin.

Tanniini

Ja koska suutarin lapsilla ei kenkiä ole, tämä osapuoli vastaa arkiruuasta huomattavan vaihtelevalla menestyksellä. Viinin suhteen enemmän taipuvainen taustatiedon hankkimiseen välillä vähän hieman turhankin lavealla skaalalla. Toisaalta kuitenkin tällekin maku on se tärkein. tälle paras viini on se avaamaton ja ennen maistamaton. Loputon uuden kokeilija, Karvaita pettymyksiä ja positiivisia yllätyksiä, mutta koskaan ei kuitenkaan ole tylsää...

Pariskunnan elämän järjestyksessä pitää sekarotuinen kellarinvartija-apukokki, joka tasaisin väliajoin ilmoittaa, että nyt viiniharrastus seis ja mulle ruokaa,huomiota ja sit myös ehkä voitaisiin käydä ulkona.