Vinkkejä Tallinnaan kaivataan!

Kuva:ikaalistenmatkatoimisto.fi

Itsenäisyyspäivän otamme tällä kertaa vastaa Virossa, kun tuli sopiva tilaisuus lähteä nauttimaan vapaasta viikonlopusta Itämeren toiselle puolelle. Sen verran olemme ehtineet ottamaan selvää, että Kalamajan alueella kannattaisi vierailla ja että kaupunkiin on pesiytynyt paljon hyviä ruokapaikkoja. Lisäksi vanhan kaupungin joulutori täytyy tsekata.

Viime reissujen perusteella ainakin lauantai-illalle kannattaisi tehdä pöytävaraus, mutta minne? Nyt olisi hyvä aika paljastaa meille ne Tallinan kuuluisat helmet. Missä kannattaisi siis syödä, juoda ja ostaa tuliaispulloja kotiin. Pääasiassa viinit kiinnostavat, mutta myös eestiläisiä pienpanimo-oluita olisi hauska päästä maistelemaan. Kiitos vinkeistä jo etukäteen.

Bojoa!

Maisteltiin alkuviikosta olan takaa Bojoa. 5 eri Cru-aluetta sekä pakollinen noveau. Joukossa vanhojen tuttujen uusia vuosikertoja ja uusia mukavia tuttavuuksia.

Noveau Chateau des Loges: Hailakka purppura. Tuoksussa ensisijaisesti nousee mustikkamehun aromi, ei banaania, ei juuri mausteita. Maku lievästi hapokas, ei juuri tanniinia. Siedettävä, ok.

Domaine Des Nugues Fleurie 2012: Tuoksu on orvokkinen, hieman vadelmainen. Aavistus mausteisuutta. Varsin hapokas,vähätanniininen. Ei potki lainkaan vastaan, soljuu suusta alas miellyttävästi.

Lapalu Brouilly Veilles Vignes 2013: Selvästi voimakkaampi ja maanläheisempi tuoksu, jossa mukavaa mausteisuutta. Jopa aavistus tallintaustaa, Suussa enemmän konsentraatiota, aromimaailma edellisiä mausteisempi ja jopa kirsikkaisen marjainen. Aavistus enemmän tanniinia, edelleen gamaylle ominainen hyvä hapokkuus.

Domaine Piron Saint Amour 2013: Tuoksu on hienovaraisen punaherukkainen, tässä tuntuisi olevan aavistus banaaniaromiakin mukana, Se ei kuitenkaan tee tuoksusta epämiellyttävää. Suussa viini on kepeä mutta silti riittävän hedelmäinen. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen suutuntuma, ja lyhyehkö jälkimakukin tässä miellyttävä. Tämä viini oli oma ja yleisön suosikki

Marcel Lapierre Morgon 2013: Puhdas tuoksu: Mansikkaa, kirsikkaa, kukkaisuutta. Suussa yllättävän ohut, hedelmäisyys liki olematon. Happoa kohtalaisesti, tanniinia olemattomasti. Pelkältään pettymys, mutta hedelmäisyys korostuu yllättävän voimakkaasti ruuan (sienipiirakan ja juustojen) kanssa. Pieni pettymys aiempiin kokemuksiin verrattuna.

Drouhin Moulin á Vent 2012: Tuoksu maanläheinen, aavistuksen asetoninen, Mansikkaa ja vadelmaa. Täyteläisin maistetuista viineistä. Rustiikkinen maanläheisyys on paletilla hallitseva piirre.

Viinien marja-aromimaailma oli melko yhtenevä, ja myös hapokkuus oli kaikissa rypäleelle ominaisen pirteä. Tuoksun ja makuaromien maustepuolella ja maanläheisyydessä viinit erosivat toisistaa, mutta selkeimmät erot tulivat hedelmäisyydessä ja konsentraatiossa. Kaikki viinit paranivat selvästi ruuan kanssa, ja konsensuspäätös olikin se, että gamay on ruokaviini. Erityisen hyvin toimii jäähdytettynä, ja sopii oivasti myös kalaruokien punaviiniksi.

PUR P-U-R Beaujolais

Kaikki Bojo noveaut eivät maistu banaanille! Kävimme BarmaciassaTampereella testaamassa AOC51:n maahantuomia P-U-R:n bojoja, jotka yllättivät positiivisesti.

P-U-R on negociant-tuottaja joka ostaa kaikki rypäleensä. Kyseessä on pieni artesaanituottaja, joka tekee viiniä pääasiassa Etelä-Bourgognessa sekä hieman myös Cote Rotiessa Pohjois-Rhonessa.

Noveau 2014: 40 v köynnokset Regnien alueella. Nopea 8 h maseraatio, ei sulfiittia. Tuoksu puolukkainen, freesi. Ei banaaneja. Asiaankuuluvan hento suutuntuma. Happoa on juuri sopivasti raikastamaan kokonaisuutta. Tässä ollaan noveaun ytimessä, tätä nautiskelee äkkihuomaamatta pullollisen…

C Fini 2014: Rypäleet Regnien alueen tarhalta, jossa 80-vuotiaat köynnökset tullaan korvaamaan uusilla tämän sadon jälkeen. 20 päivän käyminen. Ei sulfiittia, ei suodatusta. Tuoksu kypsemmän puolukkainen. Tästä löytyy täyteläisempi suutuntuma, jossa jo hiukan tanniiniakin mukana. Raikas hapokkuus edelleen. Todella mielenkiintoinen kombo vanhojen köynnösten tuottamaa syvyyttä ja noveaun tuoreutta.

Beaujolais villages 2013: Luomurypäleet etelään suuntautuvalta graniittitarhalta, 40-70-vuotiaat köynnökset. 8 h maseraatio, käyminen betonisammioissa. Ei lisättyjä kemikaaleja. Tuoksu on jo selvästi enemmän maanläheinen, kirsikkainen. Suutuntuma yllättäen kepeän marjaisa, kuitenkin maanläheisempi kuin noveaut. Miellyttävä viini kevyiden naposteluiden oheen.

Le Bulle Gamay: Hilpeä ’simamenetelmällä’ tehty kupliva gamay: Viini on käytetty suoraan pullossa viileässä lämpötilassa. Ei erityisempää sakkojen poistelua. Tuoksussa on punaisia kukkia ja pihlajanmarjan kirpeyttä. Kupliva, makea ja iloinen viini. Positiivinen, erilainen kokemus. 

Domaine Saupin Muscadet Sevre et Maine Sur Lie 1994

Huusimme huvikseen eBay:sta muutamalla eurolla tämän 20-vuotiaan muscadetin. Lähtöoletus oli, että viini olisi vanhuuttaan juomakelvotonta, vaikka muscadet pitkään ikääntyykin. Tämä oletus oli väärä.

Väriltään melko syvän kullankeltainen. Tuoksu on aivan loistava: Omenankotaa, hillottua sitruunaa, hunajaa sekä vahamaisuutta. Oksidoitunut ylikypsää omenaa muistuttava tuoksu on selkeä.Valtaosa hapoista on kadonnut, mutta tilalle on tullut tuo loistava aromimaailma, joka toistuu hyvin paletilla. Sellaisenaan maistettuna viini on jo melko lattea, mutta ruoka toimi tämän kanssa: Silakkapizza nosti viinistä esiin raikkautta, jota siinä ei juuri tuntunut olevan sellaisenaan maistettuna.

Viini parani selkeästi happea saatuaa, ja oli monista valkoviineistä poiketen parhaimmillaan toisena päivänä avaamisen jälkeen. Positiivisesti yllättävä ja opettava kokemus.

Emilio Moro, winemaker dinner Näsinneulassa

Pääsimme nauttimaan hienosta illallisesta upeine viineineen, kun osallistuimme Bodegas Emilio Moron viinintekijäillalliselle. Tilaisuus järjestettiin Näsinneulan ravintolassa Tampereella, ja sen oli organisoinut Moron viinejä maahantuova Vindirekt.

Moron perhe on tehnyt viiniä Ribera del Duerossa jo kolmen sukupolven ajan. Tila omistaa 200 hehtaaria tarhoja erituuppisissä maaperissä: Kalkkisia, savisia ja kivisiä. Moron mukaan kaikki nämä tuottavat oleellisia komponentteja perusviineihin, joita yhdistelemällä saadaan aikaan upeita tuloksia. Tila viljelee vain Tinta País-rypälettä eli tempranilloa. (Tinta país on kuitenkin erilainen klooni, marjat ovat pienempiä ja tertut harvempia kuin perustempranillossa.) Nykyisellä tilan johtajalla, José Morolla on oma filosofia viinien tekemiseen: Hän haluaa säilyttää perinteet, mutta samalla käyttää kaikki modernin tieteen mahdollisuudet sen selvittämiseksisi, miksi perinteiset menetelmät toimivat ja missä niitä voitaisiin kehittää. Mies on koulutukseltaan kemisti, joten tämä lähestymistapa lienee luonnollinen.

Ilta alkoi tastingilla, jonka aikana tarjoiltiin Näsinneulan tapaksia. Ensimmäinen maistettu viini oli Hito rosado -13, Moron perheen toisen tilan, Cepa 21:n voimakas rosé. Viinin tuoksussa oli relusti kirsikkaa ja vadelmaa, suussa hyvä hapokkuus ja melko reipas hedelmärunko. Hyvä rosé hieman ronskimmallekin ruualle, helposti vaikka possunkyljykselle.

Toisena punainen, Finca Resalso-13. Tämä on nuoremmista köynnöksistä tuotettu, vain 4 kuukautta ranskalaisessa tammessa kypsynyt viini. Tuoksussa on paksuja tummia marjoja, multaisia aromeja. Muhkea tuoksu. Viini on varsin hapokas ja reippaan tanniininen. Kaikkinensa hyvä pari grilliruualle.

Kolmas viini on talon klassikko, Emilio Moro 2010. Tämä viini tulee iäkkäämmistä köynnöksistä, ja se kypsyy vuoden tammessa (puolet ranskalaista, puolet amerikkalaista). Lopputulos on tasapainoinen viini, jossa karhunvatukkaa ja kirsikkaa, melkoisesti mausteisuutta. Viini on selkeästi vivahteikkaampi kuin Resalso, ja se tuntuu myös raikkaammalta johtuen ilmeisesti paremmasta mineraalisuudesta. Tässä, kuten muissakin viineissä on todella hyvä hapokkuus jos näitä vertaa riojan hapokkudeltaan usein lattanoihin viineihin.

Neljäs viini on talon lippulaivatuote, Malleolus 2010 (vuosikerta on aivan juuri tullut markkinoille). Tämä viini tulee vanhimmista, 25-75-vuotiaista köynnöksistä. Sitä kypsytetään kunnolliset 18 kuukautta uusissa ranskalaisissa tammitynnnyreissä, joten lyijykynää löytyy. Tuoksussa on kuitenkin myös raikas tumma marjaisuus, lämminhenkinen mausteisuus ja avautumisen jälkeen jopa kaakao. Kuitenkin viini on raikas ja hyvärakenteinen. tanninit ovat kohtalaisesti pehmentyneet pitkästä kypsytyksestä.

Viinien maistelun jälkeen pääsimme illallisen kimppuun. Pöytäseurassamme istui bodegas Moron Euroopan markkinointijohtaja David Montes, jonka kanssa juttelimme viineistä ja niiden myynnistä. Mielenkiintoinen keskustelu käytiin muun muassa siitä, miksi eri maissa pidetään eri ikäisestä viinistä: Espanjassa viinit juodaan selvästi nuorempana (ja viileämpänä) kuin Suomessa tai Britanniassa. Ehkäpä kyse on siitä, missä tilanteissa viiniä juodaan: Suomessa usein sellaisenaan, Espanjassa lähes aina ruuan kanssa.

Ruuaksi saimme ensin häränhäntää ja punajuurta, ja tälle annokselle oli passattu nuori ja muheva Resalso. Kombo toimi hienosti. Pääruuaksi karitsaa kahdella tavalla, sisukkaa roseena ja second cut pateena. Tämän kanssa Emilio Moro, jonka mineraalisuus ja hyvä hapokkuus tukivat ja pelasivat annoksen kanssa yhteen. Viimeiselle juustoannokselle saimme kahta viiniä: Malleolus 2009 ja viinin single vineyard-version Malleolus Valderramiro 2010. Itse pidin enemmän perus-malleoluksesta. Valderramiro oli minun makuuni liiankin konsentroitunut ja muhkea, vaikka siinä valtavaa aromien kerroksellisuutta olikin. Perus-Malleolus tuntui raikkaammalta ja istui siksi omaan suuhuni paremmin.

Mielenkiintoinen ilta: Hyviä keskusteluja, kiinnostavia viinejä. Lisää tällaista Tampereellekin, kiitos.

Ja kiitokset myös Vindirektille, joka ystävällisesti oli kutsunut meidät mukaan.

-Heikki-

Fonte do Beco: hyvää silloin, entä nyt ?

Kuva:Alko.fi

Päätimme maistella uudelleen viinejä, joista olemme vuosia sitten pitäneet. Yksi näistä on portugalilainen Fonte do Beco, joka tulee Setúbalin niemimaalta Lissabonin eteläpuolelta. Viinissä on käytetty Castelão-rypäleitä. Tämä lajike tuottaa tummia, tanniinisia ja rustiikkisen marjaisia viinejä. Maisteltu vuosikerta oli tällä kertaa 2011.

Tuoksultaan viini on villin marjainen; tuoksussa on vadelmaa ja karhunvatukkaa. Kohtalainen, makea mausteisuus. Suussa tuntuu ensin kohtalainen hapokkuus, joka kuitenkin melko nopeasti vaihtuu melko mehumaiseksikin pyöreydeksi. Jälkimaku on keskipitkä, tanniininen. Kokonaisvaikutelmaksi jää pyöreä, helposti soljuva hillomaisuus. Melko yksioikoinen tapaus.

Hintaa viinillä on alle 10e, joten mitään maata järisyttävää moniulotteisuutta ei odotettukaan. Kyllä tätä edelleen voi pitää hintansa arvoisena, mutta ehkä tätä emme aivan yhtä oivallisena pitäneet kuin taannoin. Vaikea toki arvioida, koska edellisen kerran olemme maistaneet tätä viitisen vuotta sitten, ja kaiken lisäksi portugalilaiset ovat tunnettuja kohtalaisen reippaista vuosikertavaihteluistakin.

Drinkabiliteetti 9+, eli vinksvinks pikkujouluihin.

Mustiquillo Finca Terrazo 2011

Levantin aueen viinit espanjasta ovat olleet nosteessa, etenkin Jumillan Mencia-viinit ovat olleet kova hitti. Samalta alueelta, Alicanten takaiselta ylängöltä on kotoisin myös toinen voimakaspiirteinen rypäle, Bobal. Me törmäsimme rypäleen nimeen ensi kertaa keväällä ilmestyneessä Decanterissa, jossa kehuttiin kovasti näitä Levantin alueen perinteisiä rypäleitä. Joukossa oli tämä Bodegas Mustiquillon Finca Terrazo, puhdas bobal D.O.-alueelta, joka kattaa vain kyseisen viinitarhan.

Bodegas Mustiquillo on todellinen Bobal-viinien uranuurtaja. Ennenkö tila perustettiin vuonna 1999, bobalia oli käytetty vain sekoiterypäleenä tuomaan runkoa ja väriä kevyempiin viineihin. Bobal-köynnöksistä ei tosin ollut puutetta, se on Espanjan 3.viljellyin rypäle, jota on suosittu bulkkiviinituotannossa korkean satoisuutensa vuoksi.  Siitä tehtyä viiniä laivattiin tankeissa muualle sekoiteviiniksi, mutta paikallisesti puhtaita laadukkaita bobaleja ei tuotettu.

Finca Terrazo sijaitsee 800 m korkeudessa. Köynnökset ovat peräisin vuosilta 1945 ja 1970. Rypäleet on kerätty pieniin laatikoihin käsin, lajiteltu kahdesti ennen kevyttä murskausta. Viini on käynyt puusammioissa 8-10 päivää ja saanut maseroitua vielä käymisen jälkeen 2 viikkoa. 4 viikon malolaktinen käyminen, 21 kuukautta ranskalaista tammea jonka ikää ei kerrota.

Tuoksussa on reippaasti tummia marjoja kuten karhunvatukkaa, mutta toisaalta tuoksu on myös appelsiininkukkaisen aromaattinen. Siinä on myös nahkaisuutta ja eläimellisyyttä kuin mourvedressä ikään. Tuoksu ei ole lainkaan tunkkaisen tamminen. Viinissä on raikas hapokkuus. Tanniinia löytyy kyllä varsin reippaasti, eli rakenteen puolesta tämä menee enemmän ruokaviiniksi, ainakin tällä hetkellä. Maussa marjaisuus ja nahkaisuus ovat hyvässä tasapainossa. Rakenteesta tekee miellyttävän tuo pehmeähköjen tanniinien ja loistavan, kalkkisesta maaperästä nousevan mineraalisuuden liitto, joka tekee jälkimausta mehevän raikkaan.

Viini sopii hyvin selkeänmakuisille liharuuille, myös riistalle. Kovin voimakkaalla pippurilla näitä ruokia ei kannata maustaa, tanniinisuus korostuu ja viinistä tulee polttava. Täyteläisen kastikkeen tämä selättää hapokkaalla niskalenkillä helposti. Jamon iberico esimerkiksi pizzan päällä on myös oiva pari.

Me tilasimme tämän ja muita espanjalaisia Decantalosta, mutta viini on hiljaittain tullut myös Alkon valikoimaan.

Loimu 2014-makean glögin ystäville

Yleensä suosimme itse tehtyä glögiä ja ruotsalaisten tekemää Blossaa. Lignell& Piispasen suomalainen Loimu 2014 osui silmään blossan kausimaun hakuretkellä ja olihan se kotiutettava kokeiltavaksi myös.

Tämänvuotisen Loimun viinipohja tulee chileläisesta Cabernet Sauvignonista ja mauksi on laitettu perinteisten joulumausteiden lisäksi myös karhunvatukkaa. Kuulosti hyvältä ja maistuikin ihan sille.

Tuoksu oli tumman marjainen, karhunvatukkainen ja neilikkainen. Erittäin voimakas, nenän avaavan mausteinen tuoksu, joka lupailee hyvää. Glögin maku oli makeahko marjainen, täyteläinen ja mausteinen. Maussa maistuu karhunvatukka paremmin kuin tuoksussa. Maussa on myös mukavasti makua antamassa appelsiini ja kaneli. Omaan suuhuni ehkä hieman liian makea ja hilloimainen, mutta ei ollenkaan huono. Makean ja voimakasaromisen glögin ystäville suosittelen vahvasti. Ei edellenkään blossan yuzy-inkiväärin voittanutta, mutta mainio lahjapullo pikkujouluihin.

Stereotyypitön isänpäiväateria

Viikonloppuna taas isänpäivä, ja nyt on aika perinteiselle isänpäiväaterian reseptikokonaisuudelle. Ja tietysti viinisuosituksille. Aiempina vuosina olemme ehdottaneet isänpäivän ruuiksi perinteiseen tapaan varsin lihaisia vaihtoehtoja. Tänä vuonna emme kuitenkaan mene stereotypioden mukaan, vaan tarjoamme vaihtoehdon niille isille, joille  ei puoliraaka pihvi ja punkku-linja maistu. Tässä on tietysti oma lehmä ojassa, koska tämän perheen isä on (ainakin 99-prosenttisesti) kala/kasvissyöjä.

Alkuruuaksi:

Suppilopiirakkaa ja smetanavaahtoa
pohja:
250 g karkeita vehnäjauhoja
150 g voita (hyvin kylmää)
1/2 tl suolaa
1/2 tl sokeria
1 muna
rkl kylmää vettä

Laita kuivat aineet kulhoon. Pilko voi veitsellä pieniksi sokerinpalan kokoisiksi kuutioiksi. Ota puu- tai metallilasta ja hakkaa sen kärjellä voi sekaisin jauhoihin, kunnes pienimmät voinokareet ovat vihreän linssin kokoisia. Älä missään nimessä nypi voita sormin, se sulaa ja taikinaan tulee sitkoa jota piirakkapohjassa ei pidä olla. hakkaamiseen menee yleensä 5-10 min. Kun voi on seassa, lisää taikinaan muna ja rkl kylmää vettä. Nyt voit varovasti käsin sekoittaa taikinan tasaiseksi, jolloin siitä tulee yhtenäinen möykky. Tämän laitat sitten jääkaappiin kelmun sisään puoleksi tunniksi, jonka jälkeen taikina on helppo kaulia pulikalla pyöreäksi noin 1/2 sentin paksuiseksi levyksi. Tämä nostetaan sitten voideltuun ja jauhotettuun piirakkavuokaan. Pohjan päälle laitetaan vielä leivinpaperi ja tämän päälle joko pienempi vuoka tai sitten kuivia herneitä tms painoksi. Painon alla 225-asteisessa uunissa 15-20 min, sitten paino pois ja vielä 10 min lisää. Sitten on pohja valmis.

Täyte:

litra-puolitoista suppilovahveroita
(tai vastaavasti 3 dl kuivattuja liotettuna tai paistettunapakastettuja 5 dl)
sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 palsternakka
suolaa, pippuria, sokeria/hunajaa, timjamia
loraus valkoista balsamicoa
purkki smetanaa
2 munaa
gyerereä päälle raasteeksi
voita paistoon

Paista sipuleita, pienittyä palsteria ja valkosipuleita voissa kunnes pehmenevät. Lisää sienet, paista kunnes valtaosa sienten nesteestä haihtunut. Mausta. Soseuta.
Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset, ja vatkaa molemmat vaahdoksi. Vatkaa myös smetanaa, sekoita se sitten soseutettuun sienimassaan. Tämän jälkeen sekoita joukkoon keltuaisvaahto, lopuksi kääntele valkuaisvaahto mukaan. Tarkista tässä vaiheessa suola ja muut mausteet. Kaada täyte pohjaan, raasta gyerere päälle ja laita uuniin 175 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi. Täytteen kypsyyden voi kokeilla keskeltä tulitikulla tms.

Tarjoa piirakka pienen sivusalaatin ja vatkatun smetanan kanssa.

Alkuruualle suosittelisimme viiniksi Bassermann-Jordanin Grauer Burgunderia Pfalzista Saksasta. Grauer Burgunder tunnetaan Ranskassa Pinot Gris-nimellä, ja tästä rypäleestä tehdyt viinit ovat jo pitkään olleet täsmäparimme sieniruuille. Ranskan puolella Pinot Gris-viinejä tehdään etenkin Alsacessa. Tämän saksalaisen vastineen tyyli on kuitenkin täyteläistä alsacelaista kovempi. Tuoksu on sitruunainen, persikkainen ja voimakkaasti mineraalinen. Makupaletilla aromimaailma noudattelee pitkälti tuoksua. Viini on rutikuiva, ja siinä on erittäin hyvä happorakenne yhdistettynä voimakkaaseen mineraalisuuteen, mikä saa viinin maistumaan suussa varsin pitkään. Tämä sopii sienipiirakalle varsin hyvin, sillä viinin hapokkuus raikastaa sopivasti täyteläisen piirakan jälkeen. Mineraalinen maku pelaa hyvin yhteen sienten aromien kanssa, ja toisaalta sienten metsäinen makumaailma korostaa mukavasti viinin muuten melko kevyttä hedelmäisyyttä.

Pääruuaksi:

Punajuurta, maa-artisokkaa ja valkopapua
1-2 punajuurta/ruokailija
vuohenjuustoa
timjamia, suolaa, pippuria,öljyä, punaista balsamicoa (tai portviiniä)
250g keitettyjä valkopapuja (noin 150 g kuivia)
500g maa-artisokkaa
timjamia, öljyä, suolaa, hunajaa
hasselpähkinöitä, hunajaa
rucolaa ja viinisuolaheinää

Poista punajuurista kanta. Leikkaa kärjestä risti kohti kantaa, mutta kuitenkin niin että lohkot pysyvät yhdessä. levitä hieman ja valuta sisään suolaa ja pippuria sekä timjamia. lopuksi lisää päälle vielä öljyä ja balsamicoa/viiniä. Laita uuniin folion sisällä 150 asteeseen 2 tunniksi.
Keitä kuoritut maa-artisokat. Kaada vesi pois kattilasta mutta ota vesi talteen. Lisää pavut, kunnon loraus oliiviöljyä, tuoreita timjaminlehtiä, pari kierrosta valkopippuria. Soseuta sauvasekoittimella, lisää keitinlientä kunnes rakenne on sopiva.
Paahda hasselpähkinöitä pannussa hetki kuivana. Laske lämpö pienelle, lisää hunajaa ja jatka hetki. Varo ettet polta! Laita sitten leivinpaperille jäähtymään.
Kun punajuuret ovat kypsiä, ota ne foliosta. Avaa punajuuret, leikkaa kunnon nokare vuojenjuustoa lohkojen keskelle. Laita vielä uuniin hetkeksi grillivastuksen alle. Kokoa annos: Pyrettä pohjalle, reunalle pieni salaattikeko. Pyreen päälle punajuuri, ja kaiken kruunuksi sekä punajuurelle että salaatin päälle hunajapaahdettuja haaselpähkinöitä.

Pääruuan viiniksi suosittelemme aina varmaa Beaujolais Cru-viiniä Moulin-á-Ventin alueelta. Joseph Drouhinin Gamay-viini on hyvä esimerkki siitä, että Beaujolais tuottaa muutakin kuin banaanikarkki-noveauta. Viini on tuoksultaan hieman mausteinen, karpaloinen Jc vadelmainen. Aromimaailma täydentyy maanläheisillä aromeilla. Suutuntuma on keskitäyteläinen, hapokkuus kohtalainen. Suussa viini on mukavasti soljuva, eikä se dominoi liikaa ruuan melko hienopiiirteisiä aromeja. Raikas, marjaisa kaveri makeaksi hautuneelle, vuohenjuuston kruunaamalle punajuurelle

Jälkiruuaksi:

Aroniatiramisu

2 dl mustamarja-aronioita (tai mustaherukoita)
1 dl sokeria
3 tähtianista
1/2 dl punaviiniä
3 munaa
purkki mascarponea
1/2 dl sokeria
suklaata
savoiardeja

Soseuta marjat. Laita sose kattilaan, lisää sokeri ja tähtianikset,  keitä 10 min. Jäähdytä. (tätä jää yli, voit purkittaa ja tarjota juustohillona myöhemmin.)
Vaahdota erikseen valkuaiset ja keltuaiset sokerin kanssa. Lisää keltuais-sokerivaahtoon mascarpone. Kääntele valkuaisvaahto mukaan.
Lisää aroniahilloon punaviini. Kastele savoiardit tässä seoksessa. Kokoa sitten mascarpone joko vuokaan tai kuten me, suoraan laseihin.

Jälkiruualle suosittelemme brachettoa, aina mahtavasti toimivaa, kevyesti pirskahtelevaa marjapommia. Araldican viinissä aromeina sekä tuoksussa että maussa on raikkaan punaisia marjoja ja kukkaisia aromeja. Maku on makea, hiilihapon raikastama. Raikas pirskahtelevuus hyvä yhdistelma mascarponelle, ja punaisten marjojen aromit pelaavat hyvin aronian kanssa.