Vaasa ja 3x ahvenet

Kesälomareissun piti suuntautua vaatimattomasti Tallinnaan, mutta poikkeustilanteen jatkuessa päädyimme sitten Vaasaan. Kohde päätettiin jokseenkin sillä perusteella, että muut rannikon kohteet olivat ilmeisen täyteen ahdettuja ja loppuun varattuja. Kuten HS kirjoitti hiljattain, ruotsinkielistä pohjanmaan rannikkoa pääkaupunkiseudun matkailijat eivät vielä kuitenkaan ole löytäneet. 

Siispä hotellit varaukseen ja kolme pyörää junaan. Parin tunnin matka Tampereelta taittui sujuvasti junan perhehytissä, jollaista suosittelemme kyllä maskiaikana lämpimästi. Perille päästyämme suuntasimme hotelliin torin laidalle, jätimme tavarat ja jatkoimme lounaalle sisäsatamaan. Paikaksi valikoitui Hejm, johon olimme tehneet seuraavalle päivälle illallisvarauksenkin. 

Lounas oli perushyvä, joskin lapsemme tilaama naudanpaisti oli kuivanpuoleista (mikä osoittautui illallisella ravintolan tyyliksi yleisemminkin). 

Lounaan jälkeen lähdimme etsimään helteisen iltapäivän uimarantaa. Niitä löytyi lopulta useita, mutta parhaaksi osoittautui Ahvensaaren uimaranta, jossa oli huomattavan väljää verrattuna aivan keskustan tuntumassa sijaitsevaan Hietasaaren rantaan. 

Illallispaikaksi olimme valinneet ja varanneet maanantainakin avoinna olevan Strampenin. Pitkän historian omaava ravintola sijaitsee rantapuistossa Vaasan oikeustalon kulmalla alun perin 1869 valmistuneessa paviljongissa. Ravintolalla on 1980 luvulta lähtien ollut myös suuri terassialue, joka ainakin aurinkoisena kesämaanantaina tuntui olevan varsin suosittu. 

Koska olimme tehneet (ilmeisen turhan) pöytävarauksen, meidät ohjattiin sisään paviljonkiin jossa meidän lisäksemme oli yksi muukin seurue. Tila on hieno ja valoisa, ja herättää ajatuksen että se on "jäänne vanhoista hyvistä ajoista". (Tosiasiassa nykyinen ravintolatila on valmistunut 1930-luvulla, jolloin suomessa meininki oli vaihtunut vuosisadan alun jatsahtasta melkoisen natsahtavaan eikä aika muutoinkaan ollut järin hyvä kuin harvoille valituille, mutta anyways.)

Strampenin Ahvenet

Tilasimme alkuruuaksi kalalautasen ja toast skagenin, joista jälkimmäinen palautti uskon tuohon ruotsinlaivojen eeppiseen gastroenteriittilähteeseen: Malaxia paahdettuna, runsaasti katkarapuja ja sopivasti kirpakkaa majoneesia muodostivat herkullisen kokonaisuuden. Kalalautanen ei jäänyt juuri kakkoseksi, ja etenkin siinä ollut siikavoi oli herkkua.

Pääruuaksi tilasimme Ahvenet ja burgerit lasten- ja aikuistenkoossa. Burgerit olivat perushyvät, paistetut ahvenet erittäin herkulliset: Isoja ahvenfileitä rapealla pinnalla, perunoita ja kauden kasviksia. Ahvenet oli paistettu suoraan lautaselle, ne olivat mehevät, tasapainoisesti suolatut ja lisäksi pinnassa oli ilmeisesti limetin ja valkopippurin yhdistelmästä syntynyt mukavan pirteä aromi. Tässä kohtaa annos pääsi omassa paistettujen ahventen kategoriassaan rankingin ykköseksi.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa rantaretki Stömsöhön, jonne on keskustasta reilu kymmenen kilometrin pyörämatka. Ranta osoittautui mukavaksi ja suuren hiekkalinnan rakentamiseen soveltuvaksi, ja lämmin päivä kului mukavasti. Rannan suosio huomioiden ihmettelimme kesäkahvilan puutetta, mutta kaikkea ei voi toki saada. 

Kroketti

Illallisen olimme varanneet Hejmistä, joka tuntuu tällä hetkellä olevan kaupungin suosituin ravintola. Päätimme tilata 4 ruokalajin menun viinipaketteineen. (Viinilista oli varsin mielenkiinnoton, joten sopivaa pulloa ei löytynyt ja ajattelimme että viinipaketti toimisi, mikä osoittautui virheeksi.) Alkuruokina saimme jaettavaksi savustettua kukkakaalia, suolattua villilohta ja perunakrokettia siikatäytteellä. Kaikki annokset olivat värikkäitä ja tyylikkäästi aseteltuja, ruokahalua herättävän raikkaan näköisiä. Maistoimme ensin perunakrokettia, jonka kuori oli lupaavan rapsakka. Hyvä kroketti on haastava taiteenlaji, rapean kuoren alla tulisi olla valuva ja maukas sisus. Hejmin kroketti löi useammasta portista ohi, sillä sisus oli ensinnäkin hyvin kuiva, hieman einesfalafelin henkinen. Siika ei juuri maistunut ja suolaakin puuttui. Savustetusta kukkakaalista sai hakea savua tosissaan, mutta muuten annos oli ihan pätevä. Suolattu lohi oli ilmeisesti ihan ok, sillä se ei jäänyt mieleen sen paremmin positivisesti kuin negatiivisestikaan. 

Väliruoka oli menun valopilkku: auringonkukansiemenistä valmistettu "risotto" oli kekseliäs ja erittäin maukas annos. Täyteälisen risoton päällä olleet hiillostettu parsa ja fenkoli toivat raikasta vastapainoa, ja kokonaisuus oli tasapainoinen. 

väli"risotto"

Menuun olisi kuulunut pääruokana liha tai kirjolohi, mutta pyysimme saada vaihtaa sen ahveniin. Tämä oli ilmeisen tyhmä päätös. Keittiön kapasiteetti ei ilmeisesti riittänyt kiireisessä illassa ja pienehköt ahvenet olivat saaneet kuivahtaa uunissa pidempään kuin olisi ollut soveliasta. Ahvenannoksen ulkonäkö oli tyylikäs ja muut komponentit hyviä, mutta kuivakat ahvenpötkylät valitettavasti veivät koko turmioon. Olimme juuri edellispäivänä puhuneet että tuoreita ahvenia on vaikea pilata, mutta tässä oli nyt onnistuttu. Ahvenet olisi yhtä hyvin voinut korvata tofulla, koska kuivahtaneista fileistä ei juuri makua irronnut. On toki ymmärrettävää että kiireisessä illassa ahventen paistaminen á la minute on haastavaa, mutta tässä tilanteessa tyylikäs veto olisi ollut ottaa annos pois listalta. Jos ei tehdä kunnolla niin ei tehdä lainkaan.

Kuivia ahvenia

Jälkiruokana oli mustaherukanlehtijäätelöä, joka oli ihan ok mutta ahventen aiheuttaamassa pettymyksessä ei juuri jäänyt mieleen. 

Sekä Strampenin että Hejmin viinien osalta todettakoon vain, että suosittelemme juomaan olutta. 

Seuraavana aamuna kirjauduimme ulos hotellista ja suuntasimme kohti Raippaluotoa, josta oli viimeiseksi yöksi varattu majoitus Airbnb:n kautta. Pyöräilimme vastoin parempaa tietoamme suorinta tietä Gerbystä Grönvikiin, eikä tuo kymmenen kilometriä vilkkaan tien pientareella ollut kovin miellyttävä kokemus (täällä kuljettajat sentään jättivät jokseenkin asianmukaisen välin ohittaessan toisin kuin etelä-pohjanmaalla, jossa tapana tuntuu olevan ohittaa housunlahjetta hipoen vaikka näkymää on eteenpäin kymmenisen kilometriä.) Paluumatkalla poljimme viisastuneena hiljaista reittiä Singisbyn kautta, ja tätä voikin suositella. 

Raippaluodon satamaa

Raippaluodon silta on suomen pisin, hieman yli kilometrin mittainen. Se myös vastaa noin 90 % Vaasa-Raippaluoto-välin korkeuserosta, joten etenkin vastatuuleen nousu voi olla ponnistus. Sillan korkeimmalta kohdalta näköalat olivat kuitenkin hienot, ja pitkä lasku saaren puolelle vauhdikas. 

Raippaluodon kylällä peruspalveluista vastasi Sale-keskus, juoma- ja lounashuollosta Kvarkenin panimon pizzeria. Kvarkenin oluille voi antaa suosituksen, melko laaja skaala tuli maistettua ja moneen muuhun Suomalaiseen pienpanimoon verrattuna laatu oli tasaista ja turvallisen raikasta. Pizzoista sanottakoon, että niillä lähti nälkä vaikka margheritassa mozzarellan tilalla parmesania olikin. 

Raippaluodosta pohjoiseen sijaitsevan Björköbyn kylän tuolla puolen on ravintola Salteriet, johon pyöräiltiin iltapäivällä. Ravintola tuntui olevan valtavan suosittu, sillä hillomunkkeja sai jonottaa puolisen tuntia. Salteriet olisi ollut muutoin valintamme illallisravintolaksi, mutta lähes 20 kilometrin pyöräily ei enää illalla kiinnostanut. 

Loppupäivä vietettiin Raippaluodon sataman kupeessa sijaitsevalla uimarannalla välillä satamassa venevajoja ja purjeveneitä katsellen. Illalliselle tulimme  Raippaluodon sataman Arkeniin, johon kävimme varaamassa lounasruuhkan säikäyttäminä pöydän. 

Arkenin Ahvenet!

Saimme pöydän terassilta, josta oli hienot näköalat satamaan ja merelle. Listalta löytyi alkuruuaksi jaettava saaristolautanen, jolla kaikki palaset olivat kohdallaan: Routapaisti oli mehevää ja mureaa, suolakaloissa suola ja makuaineet tasapainossa ja peruna vastanostetun makuista. 

Pääruokana lapsukaisemme tilasi tapansa mukaan pihvin, vanhempansa reissun kolmannet ahvenet. Pihvi upposi pitkän pyöräilypäivän jälkeen siinä määrin hyvin, että siitä ei vanhemmille maistettavaa jäänyt. Ahvenet olivat täysosuma, joka ei juuri jättänyt toivomisen varaa ja paikkasi edellispäivän pettymystä. Annos oli pidetty simppelinä, siinä oli tuoreiden perunoiden ja kasvisten päällä yksinkertaisesti paistetut ahvenfileet ja pohjalla hyvä beurre blanc. Edellispäivän monikomponenttiseen (mutta perusasioiltaan pieleeen menneeseen) ahvenannokseen nähden tämä oli simppeli, mutta ne muutamat komponentit oli valmistettu täydellisesti: Hyvät raaka-aineet saivat puhua puolestaan. Strampenin ahvenet jäivät nekin kakkoseksi, ja tällä hetkellä Arkenin ahvenet pitävät kategoriansa paalupaikkaa. Suosittelemme vahvasti tätä vaatimatonta saaristoravintolaa, joka on pienen kierroksenkin arvoinen jos Vaasan seudulla reissaa. 

Lastenpihvi

Hyvin nukutun yön ja auringonnousun aikaisen valokuvausretken jälkeen pyöräilimme takaisin Vaasaan tuota mainittua Singisbyn pikkutietä, joka hiljeisena kulki kauniiden maalaismaisemien läpi. Vaasassa palloilimme vielä hetken ympäri keskustaa, hyppäsimme sitten junaan ja istuskelimme juuri sopivasti lomareissun päätteeksi alkaneen sateen läpi Tampereelle. 

Reissu oli kokonaisuudessaan onnistunut, Vaasa oli sympaattinen kaupunki ja Raippaluodosta löytyi hauskaa saaristoidylliä. Merenkurkun kansallispuistoon olisi ollut hauska tutustua tarkemminkin, mikä olisi tarkoittanut lähinnä risteilyä Vaasasta. Ottaen huomioon, että Merenkurkun saaristo on Suomen ainoa Unescon maailmanperintökohde, on kansallispuistosta tiedotettu mediassa varsin niukasti. Toisaalta ainakin meidän vierailukohteissamme matkailuinfraa oli varsin niukalti, mikä tätä voi osin selittää. Potentiaalia Merenkurkussa kuitenkin on, ja esimerkiksi reittilautta Vaasasta Raippaluotoon voisi tuoda lisää kävijöitä. Me aiomme joka tapauksessa palata tulevina kesinä tutkimaan aluetta tarkemminkin.