Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


lauantai 28. joulukuuta 2019

Joulusilakkainnovaatio: Kun pelkkä gini ei riitä!


Gin & tonic-silakat olivat tämän joulun villi kokeilu, joka onnistui yli odotusten. Koska nyt on vielä aikaa tehdä näitä uudenvuoden bileisiin, jaamme reseptin nyt.

Ohje kehittyi kesällä kaupasta löytyneiden ginisillien pohjalta. Joulusilakan kaavaan kuuluu happoa, suolaa ja makeutta sekä jokin aromiaine. Gini on oiva aromi, jonka sopivuus tonicin kanssa on empiirisesti todistettu. Tästä päädyttin kokeilemana yhdistelmää myös silakoiden mausteena, ja sehän toimi hyvin:

Esikypsytysliemi:
200 g silakkaa
2 dl vettä
0,4 dl etikkaa
5 g suolaa

Marinadi
4 cl giniä
5 katajanmarjaa
1 dl tonic-siirappia tai pieni pullo tonic-vettä redusoituna desilitraksi
2 rkl valkoviinietikkaa
pari soiroa sitruunankuorta
2 g suolaa

Laita huuhdotut silakat esikypsytysliemeen ja anna liota vuorokausi. Tee seuraavana päivänä marinadi yhdistämällä aineet ja purkita silakoiden kanssa. Anna maustua jääkaapissa mielellään pari vuorokautta. Tarjoa sipulisilpun, smetanan ja saaristolaisleivän (tai blinien) kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti