Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Bernabeleva Carril del Rey

kuva bernabeleva.com

Bodegas Bernabeleva on kenties D.O. Madridin tunnetuin tuottaja, jonka viineistä olemme päässeet maistamaan joitakin vuosien varrella. Nyt kaapista löytyi taannoin tilattu Carril del Rey vuodelta 2017, ja päätimme avata pullon testiin.

Bernabelevan tarina alkaa vuonna 1923, jolloin madridilainen lääkäri Álvares-Villamil osti Sierra de Gredoksen vuoristosta tilan, jonka arveli soveltuvan täydellisesti garnacha-rypäleiden kasvupaikaksi. Pian Espanjassa syttyi kuitenkin sisällissota, joka hautasi suunnitelmat. Viinitila sai uuden alun 2000-luvulla, kun tilan alkuperäisen omistan lapsenlapsenlapset herättivät sen henkiin.

Bernabeleva viljelee 35 hehtaaria tarhoja, joilla kasvaa pääasiassa vanhoja yli 80-vuotiaita garnacha-köynnöksiä sekä hieman albilloa ja muscat a petit grain'a sekä Terra Altasta tuttua punaista morenilloa. Tarhat ovat pääasiassa graniittiperäistä hiekkaa ja erityisesti korkeimmilla, yli 800 metriin yltävillä tarhoilla pintamaata on ohuelti.

Tarhoja viljellään luomu- ja biodynaamisin menetelmin, joskaan virallisia sertifikaatteja tilalla ei ilmeisesti ole. Sato kerätään käsin ja eri tarhojen rypäleet viiniytetään erikseen. Punaviinit maseroituvat yli kuukauden ja jälkikypsytys tapahtuu eri kokoisissa tammisammioissa. Uutta tammea ei juuri käytetä.

Carril del Rey valmistetaan vanhojen 75- vuotiaiden köynnösten rypäleistä. Köynnökset kasvavat etelään viettävällä 2,5 ha graniittiperäisellä tarhalla, joka on tilan viileimpiä ja viimeisenä kypsyvä tarha.

Viinissä on rosémaisen ohut tiilenpunainen väri. Tuoksussa on väriin nähden yllättävän voimakas punainen marja (mansikka ja ennen kaikkea vadelma) ja orvokkinen kukkaisuus. Hentona makeaa leivontamausteisuutta, mineraalisuutta. Viinin aromit muistuttavat hieman jopa semikarbonisesta maseraatiosta, josta ei kuitenkaan ole kyse. Hyvin nuorekkaan oloinen tuoksu kaiken kaikkiaan. Suussa rapsakan hapokas, hailakkaan väriin nähden intensiivinen marjainen maku. Kepeät tanniinit, jälkimakuakin määrittää ensisijaisesti hapokkuus. Suussa soljuva kokonaisuus, joka ei jätä aukkoja.

Viini on hyvä kokonaisuus, ja sitä voi kuvata hiipivän hienovaraisella tavalla intensiiviseksi: Ei kumauta kalloon, vaan kietoo ympärilleen hienovaraisesti mutta väkevästi. Upea, hellä viini jonka jälkeen ymmärtää paremmin miksi garnachaa kutsutaan joskus "etelän pinotiksi".  Hyötyi päivän aukiolosta huomattavasti.

sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Loistavia ruokia ja onnella valittuja viinejä

Blogi on kulkenut viime aikoina ykkösvaihteella madellen, koska Heikin aika on kulunut suurelta osin väitöskirjan viimeistelyyn. Nyt tuo työ kuitenkin sai päätöksensä perjantain väitöstilaisuudessa, jonka jälkeen vietettiin perinteistä karonkkaa. Koska sukulaisia pitää suosia ja toisaalta tutun keittiömestarin kanssa oli helppo suunnitella menua, vietettiin näitä juhlia Ravintola Henriksissä. Kaiken muun hyvän lisäksi sain luvan valita viinit ruuille vapaasti Tampereen viinitukun valikoimasta, ja ravintola ystävällisesti tilasi karonkkaa varten erikoiserän. Seuraavassa lyhyesti menusta ja etenkin fiilispohjalta varsin hyvin onnistuneista viinipareista.

Alkumaljaksi ja samalla alkuruuan viiniksi olin valinnut Trentinon tyylikkään kuohuviinin: Alueen perinteisellä menetelmällä usein chardonnaysta valmistetut kuohuvat eivät paahteisuudessaan ja runsaudessaan jää jälkeen samppanjasta, ja hinta-laatusuhde on erittäin hyvin kohdallan. Ferrari Brut on alueen perinteikkään tuottajan varmakätinen taidonnäyte, jonka kukkainen toisaalta pähkinäisen paahteinen tuoksu oli aistittavissa huoneen toiseen päähän saakka pullojen avaamisen jälkeen. Viinin toimi hienosti parina alkuruuaksi tarjoillun paahdetusta selleristä valmistetun ja paahdetuilla pähkinöillä koristellun salaatin parina. Kuten viinin kuvailusta saattaa arvata, makupari oli onnistunut.


Paras viini-ruokapari oli sekä allekirjoittaneen että juhlavieraiden mielestä väliruuaksi tarjoillun veriappelsiinirisoton ja Montsantin valkoviinin liitto. Vierailimme La Universalin viinitilalla viime lokakuussa, ja ihastuimme tilan semisti funkkiin tyyliin. Kun tiesin menun ja selailin viinitukun valikoimaa, tiesin Dido Blanciin törmätessäni että tässä on pari risotolle, ja niinhän se oli: Dido on aavistuksen tammea nähnyt garnacha blanca, jonka tuoksussa on appelsiininkukkaa, aprikoosista hedelmää yhdistettynä aavistuksen funkkiin, belgihiivaa muistuttavaan jännyyteen. Suussa viinin jälkimakuun kuuluu pieni bitterinen mineraalisuus, joka teki tästä täsmäparin veriappelsiinirisotolle. Viinin aromaailma komppasi ruokaa ja sen runko runsaahko runko toimi hyvin täyteläisen (ja täydelliseen kypsyyteen jääneen) risoton kaverina. Jos siis joskus haet hittiruoka veriappelsiinirisotelle viiniparia ja Dido on saatavilla, kannattaa tarttua vinkkiin!


Pääruuaksi saimme silakkaa Provence-twistillä: Hiillostetun silakan kanssa oli tarjolla perunarösti, jonka massaan oli tuotu täyteläisyyttä kuivatulla silakkamurulla. Lisäksi fenkolia ja rouillea, jotka veivät ajatus- ja makumaailmaa kivasti kohti Etelä-Ranskaa. Viiniksi olin valinnut Aix Rosén, ensisijaisesti siksi että se oli saatavissa sopivan kokoisessa jeroboamissa. Suuri on kaunista! Sellainen moka minulle kuitenkin kävi etten huomannut viinin olevan vanhaa vuosikertaa 2016. Näin vuosikerran vasta kun pullo tuotiin tarjolle ja jännitys viinin kunnosta nousi. Pelko oli kuitenkin turha ja vanha vuosikerta saattoi olla jopa onni, sillä silakan voimakas kalaisuus olisi voinut törmäillä huomattavan hedelmäiseen viiniin kivuliaasti. Nyt ikä oli kuitenkin vienyt viinistä terävimmän persikkaisuuden, ja jäljellä oleva viini oli ennen kaikkea tekstuurillisesti hyvä pari annokselle: Viinissä oli jäljellä provencen roseelle ominainen mineraalinen katkeruus ja ikään nähden hyvä hapokkuus, jotka komppasivat ruokaa mukavasti. Annos myös osoitti, että silakka taipuu moneen!


Välijuuston jälkeen saimme jälkiruuaksi punajuurta useammalla tavalla, ja tälle olin valinnut Celler Piñolin punaisen Mistelan, Josefina Pinolin. Makean mausteinen, hieman jopa lakritsainen mutta silti tietyllä tapaa tiiviin mehumaisen marjainen viini toimi punajuurijälkiruuan kanssa oivasti, ja kaiken lisäksi viini on pakattu varsin kauniiseen pulloon!


Juhlat olivat kaikin puolin onnistuneet, kiitos Herra Hakkaraisen ja koko ravintolan henkilökunnan sekä ennen kaikkea loistavien karonkkavieraiden! Kuten on ennenkin tullut sanottua, vieraat tekevät juhlan!

*Disclaimer: Arvio ei todennäköisesti ole objektiivinen, koska keittiömestari Hakkarainen on kirjoittajan lankomiäs.


keskiviikko 5. helmikuuta 2020

Musar Jeune 2017

Chateaumusar.com
Alkosta tarttui hiljattain mukaan legendaarisen libanonilaisen Chateau Musarin tammettamaton, nuorena nautittavaksi tarkoitettu Musar Jeune. Viini on valmistettu nuorten, 2000-luvulla istutettujen tarhojen rypäleistä, ja lajikesekoitus on syrah-cincault-cabernet suhteessa 45:45:10. Lajikkeet on käytetty erikseen sementtitankeissa alle 30 asteen lämpötilassa, ja viinit on sekoitettu satoa seuraavan vuoden maaliskuussa. Sekoitettu viini lepäsi sementtisammioissa seuraavaan kesään, jolloin se pullotettiin ilman kirkastusta.

Keskisyvän purppurainen, taittaa aavistuksen tiilenpunaan. Tuoksussa on runsasta marjaisuutta, jossa kirsikkaa, vadelmaa ja mustaherukkaa. Heti pullon avaamisen jälkeen ensimmäisestä lasista humahtaa myös melko voimakas kukkainen aromaattisuus, joka valitettavasti katoaa nopeasti. Marja-aromien lisäksi viinissä on vihertävää yrttisyyttä ja hentoa pippurista mausteisuutta sekä tammen tuomaa puumaisuutta. Suussa viini on korkeintaan keskitäyteläinen, mutta varsin napakka tanniinisuus ja suuta kostuttava hapokkuus raamittavat aromikirjon varsin kulauteltavaan muotoon.

Nuorekas viini, joka oli varsin kulauteltava ruuan kanssa. Viini kaipaa selkeästi ruokaa seurakseen, sikäli rapsakka se on tanniineiltaan. Tämä toiminee hyvin grillattujen asioiden kera, mutta mikä tahansa tanniineita kesyttävä ruoka nostaa viinistä esiin sen hedelmäistä ja nuorekasta perusluonnetta. Vaikka tuottajan sivut kehottavat suoraviivaiseen toimintaan "No need to decant; enjoy straight from the bottle at between 16-18°C", tarjoisimme tämän kuitenkin lasista ja mieluusti ruuan kanssa.