Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Popup-Ravintola Aki: Pakattua makua ja hienoja nyansseja

 Saimme kuin saimmekin taannoin varattua pöydän Toni Toivasen nopeasti loppuunmyytyyn ravintolaan. Toivanen on työskellellyt sekä Nomassa että sittemmin Japanissa kahden tähden Inuassa, jossa on karttunut kovan tason näkemys japanilaiseen ruokakulttuuriin.




Korona-aikana harkitsimme vakavasti varauksen perumista, koska mahdollinen altistus sotkisi työkuviot kunnolla. Houkutus kuitenkin voitti, ja hyvä niin: Ravintolatilassa oli pöytiä äärimmäisen väljästi ja asiakkaita koko tilassa alle 30, joten riski lienee ollut vähäinen. "Japanilaista ruokaa paikallisista raaka-aineista" on ravintolaa luonnehdittu sen nettisivuilla. Omaa soijaa ja misoa suomalaisesta ohrasta: Kuulosti hyvältä, ja iltaa odotettiin innolla. Emme toisaalta osanneet kuvitella mitä pitäisi odottaa, ja se lisäsi mielenkiintoa. 


Ateria alkoi samppanjalla ja pienillä suupaloilla: loistava lohinigiri, poroyaki (munkkihenkinen kuori täytteen ympärillä) sekä parhaana näistä muistaaksemme fermentoidusta ohrasta tehdyn keksi päällä tarjotut simpukat, jotka pelittivät etenkin samppanjan kanssa todella hyvin. 




Tämän jälkeen saimme laseihin illan herkun, nimittäin d'Epirén Savannieresin vuodelta -06. Iäkäs loirelainen chenin sattuu olemaan yksi ehdottomista lempiviineistämme joten tämä osui. Ruokapuolelta seuraavat annokset olivat ruusuöljyllä maustettu langustiiniliemi mantelilla sekä marinoidut syyshedelmät uskomattoman herkullisessa liemessä. 

Tämän jälkeen saimme ehkäpä parhaat merenläväannokset sitten neljän vuoden takaisen Mirazur-visiitin jälkeen. Langustiineissa oli tuoreen äyriäisen makeus, ja sen kanssa tarjottu misopohjainen, umaminen liemi syvensi kokonauisuutta edelleen. Tällä välin lasiin oli ilmaantunut suodattamatonta sakea, joka oli aiemmin maistamiimme verrattuna yllättävän hedelmäinen.Sake toimi tämän kanssa melko hyvin, mutta täytyy rehellisyyden nimissä sanoa että tottumattomalle langustiini yhdistettynä lasiin jääneeseen samppistippaan oli jopa lähellä taivasta. 




Seuraavana vielä langustiinin päistä valmistettu, misolla viimeistelty ja mini"letun" päältä tarjottu annos, jossa oli vivahteista päätellen paljon muutakin kuin edellämainittuja. Tämä pätee muuten kaikkiin annoksiin, niihin oli tuotu vivahteikkuutta sekä tekniikoilla että aromiaineilla, joiden luetteleminen tässä olisi epätarkoituksenmukaista ja rajallisen muistin vuoksi mahdotonta.

Tämän jälkeen saimme vielä kuningasravun grillattua jalkaa, joka oli rakenteeltaan täydellistä ja maultaan tuoreuttaan makeaa, merellisen suolaista ja umamista, kaikkea yhtä aikaa. Jälleen merenelävien top ten-listalle. 

Tämän jälkeen maitopohjaisesta letusta tehty 'taco', jossa täytteenä peuraa (ja lihattomassa versiossa suppilovahveroita). Syvän makuinen täyte ja reippaan rasvainen lettu loivat umamisen ja runsaan makukokemuksen, jota lasissa raikasti Mamu Brewingin Koji pale ale. Tästä annoksesta lihansyöjän mielipide oli muuten se, että suppilovahverotäyte toimi annoksessa paremmin.  






Tämän jälkeen varsinaiset pääruuat, joista ensimmäisenä proteiini aasialaiseen tapaan. Lihansyöjälle peuraa, lihattomaan versioon vaaleaa kalaa kastikkeella, johon oli punpattu umamia säilyttäen silti kokonaisuudessa kalan oma herkkä aromi. 

Pääruokien seurana lasissa Thomas Picon Gamay-Pinot Loiresta. Raikas, hapokkaan marjaisa viini toimi yllättävän hyvin kalankin kanssa umamisen kastikkeen ansiosta. 

Viimeisenä suolaisena annoksena aasialaiseen tapaan riisi, joka oli rikastettu auringonkukansieminillä sekä kuka tietää millä, mutta sen maku oli joka tapauksesas herkullisen paahteinen ja täyteläinen. 

Jälkiruuaksi saimme kojijäätelöä, jonka makumaailma oli kevyesti mämminen, vain hennosti makea ja kokonaisuudessaan täyteläinen. Kiinalaisia jälkiruokia taannoin yritys ja erehdys-menetelmällä testanneena (mungpapujäätölö) olisimme voineet odottaa jotain haastavampaakin. Tämä meni meillä kuitenkin vielä täysin mukavuusalueelle. 

Kokonaisuudessaa illan annoksista jäi herkullinen maku suuhun: Upeita nyansseja, tuoreita raaka-aineita ja hienoja tekniikoita sekä tietysti esteettisesti kauniita esillelaittoja. Annosten makumaailma kuitenkin oli yllättävän vähän haastava, oikeastaan ruusuöljyllä maustettu, kylmänä tarjottu langustiiniliemi oli ainoa annos joka vei edes aavistuksen epämukavuusalueelle. Japani on meille sikäli vieras ruokakulttuuri, että olisimme odottaneet enemmänkin omaa makupalettia haastavia annoksia. Takaraivossa heräsikin pieni kysymys, että miten 'autenttisia' annokset olivat ja miten paljon niitä oli tuotu länsimaisen asiakkaan mukavuusalueelle? 

Toinen lievästi kummastuttanut seikka oli tämä ravintolan sivuilla oleva Toivasen lainaus: "minulla on ollut viimeiset kolme vuotta huikea näköalapaikka japanilaiseen ruokakulttuuriin ja parhaisiin mahdollisiin raaka-aineisiin..... Nyt haluan tuoda tämän osaamisen suomeen ja yhdistää sen yllättävillä tavoilla paikallisiin sesongin raaka-aineisiin". Tämän perusteella on pakko sanoa, että norjasta pyyntipäivänä illan serviisiin lennätetyt äyriäiset menun pääosassa hieman yllättivät, mutta kenties michelin-ideologiassa kaikki eurooppalainen on paikallista ? Itse ajattelisin että syyssesongin raaka-aineita suomessa ovat juurekset, sienet ja kaalit, mutta näitä ei suppilovahveroita lukuunottamatta kovin runsaasti näkynyt. Markkinointi ei siis tältä osin meidän mielestämme vastannut todellisuutta, vaikkei tämä toki annosten herkullisuutta vähennäkään.

To conclude: Äärimmäisen herkullinen ilta, joka täytti vatsan, herätti pieniä kriittisiä kysymyksiä ja jätti nälän japaninmatkalle.  

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

La Stoppa Ageno 2013



Olemme aiemminkin kirjoitelleet La Stoppan viineistä, ja tässä jälleen yksi kuvaus miltei legendaarisen Emilian alueen natutuottajan viinistä. Kyseessä valkoisista rypäleistä ilmeisen runsaalla kuorikontaktilla valmistettu Ageno, jonka vuosikerta on 2013. Tämä oli maistamistamme La Stoppan viineistä selvästi natuspektrin villeimmästä päästä.

Viini on nimetty tilan perustaja, lakimies Agenon mukaan. Se on sekoite malvasia di candiaa (90%), ortugoa ja trebbioanoa, jotka on kasvatettu luomumenetelmin, kerätty käsin ja maseroitu kuorineen 4 kk, käytetty spontaanisti ja kypsytetty 40 hl sammioissa "as long as necessary". 

Viini on väriltään kuparinruskea tyyppiä amber ale. Tuoksu on jännittävä, aivan ensimmäisenä mieleen tulee belgialainen geuze-olut. Tuoksussa on selkeä tallintakainen vivahde, taustalla yrttisyyttä ja hieman hunajaistakin kukkaisuutta. Maku on villiin tuoksuun nähden yllättävän tasapainoinen. Alku on täyteläinen, keskipaletti ei jää tyhjäksi tanniinin alkaessa tuntua kitalaessa ja ikenissä. Jälkimaussa on miellyttävän pitkä, pehmeä hapokkuus.



Viini toimii monien muiden oranssien tapaan parhaiten ruuan kanssa, ja näin syksyyn voisikin suositella tätä vaikkapa sieniruokien tai pitkään haudutellun juurespadan kaveriksi.