Tamperelaisen pariskunnan seikkailuja viinin ja ruuan ympäriltä. Rakastamme vanhan maailman viinejä, mutta maistamme mielenkiinnolla kaikkea ja kaikkialta. Talvella pääpaino on punaisissa, kesällä maistelemme voittopuolisesti valkoviinejä. Kuplivia maistamme tasaisesti vuoden ympäri, näille aika on aina oikea! Ruokaa laitamme rakkaudella alusta alkaen: mitä tuoreemmista raaka-aineista, sitä parempi. Ruokapöydässämme on aina tilaa ystäville!


torstai 5. marraskuuta 2015

Lihavinkkuja isänpäivä-aterialle

 Viime vuonna julkaisimme ennen isänpäivää heikon suosion saaneen Stereotyypittömän isänpäivämenun. Tänä vuonna palaamme ruotuun suosittelemalla isänpäiväksi muutamaa liharuuille sopivaa viiniä. Molemmat näistä juurevista punkuista ovat mielestämme olleet hintaansa nähden laadukkaita ja kiinnostavia.

Ensin perinteinen syksyinen punaviini Etelä-Rhonesta: Vacqueyras:n alue sijaitsee Chateaunef du Papen ja Gigondasin välissä. Rypälesekoitus maistamassamme viinissä on Grenache-Syrah, tmukana ei siis ole sallittua Mourvedrea jonka puuttuminen tekee viinistä kenties hieman raikkaamman ja vähemmän lihaisan.

Alkosta löytyy vajaalla parilla kympillä Famille Perrin Vacqueyras 2013. Viini on väriltään hyvin syvän purppurainen. Tuoksusta löytyy lakritsaa, inkivääriä, glögimausteisuutta, hentoa tammisuutta ja mustikasta muistuttavaa marjaisuutta. Kokonaisuutena tuoksu on maanläheinen. Viini on melko hapokas, aromimaailma suussa on marjaisa ja yllättävän kevytkin. Viini on mielestämme hyvässä tasapainossa, ja sen aromimaailma on melko kompleksinenkin.

Tämä viini sopisi meistä hienosti esimerkiksi riistalle: Hirvenpaistia, jota maustetaan katajanmarjalla.
Valkosipulisia uunijuureksia sekä kenties kermaista sienikastiketta. Viinin mausteinen aromimaailma pelaa robustin riistan kanssa ja hapokkuus riittää leikkaamaan kermaisenkin kastikkeen.

Toinen suosittelemamme uutuus on hiljan Alkoon tullut Domaine Wardyn Les Terroirs 2012 Bekaan laaksosta Libanonista. Viinin rypäleet kasvavat 900-1400 metriä merenpinan yläpuolella. Viinissä sekoitteena on Cinsault-CS-Syrah-Merlot. Viini käy terästankeissa, eikä sitä kypsytetä tammessa.

Viini on väriltään lähes mustan rubiininen. Tuoksussa on herukkaa, karpaloa, pippuria makeita mausteita ja paahteisuutta. Maussa tuntuu alussa huomattavaa kulmikkuutta, siinä on hapokkuutta ja maanläheisyyttä varsin reippaasti. Tässä on tanniiniakin varsin isolla kädellä, ja viini on selvästi nuori. Pidimme pulloa auki vuorokauden, ja viini parani aivan selkeästi: Maun kireys väistyi hedelmäisyyden tieltä.

Suosittelemme tätä viiniä pitkän dekantoinnin jälkeen lihapadoille: Kunnon luullista lihaa kuten vaikkapa lapaa haudutellaan padassa punaviinissä sipuleiden ja valkosipuleiden sekä mausteiden kanssa yön yli hiljaisella lämmöllä, ja lopuksi lisätään purkki creme fraichea tai smetanaa. Tarjoillaan ison uuniperunan kanssa.

Tässä siis kaksi hyvää vaihtoehtoa edellistä lihaisampaan isänpäivään!

Disclaimer: Domaine Wardyn saimme näytteenä maahantuojalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti