Lomalla vihdoinkin on aikaa vierailla viinitiloilla

Keväinen Italian reissu pikkuneidin kanssa oli niin onnistunut, että melkein samantien reissusta kotiuduttua varasimme lennot kesälomamatkalle. Viininystäviä kun olemme, loma varattiin syyskuulle jotta viinialueet Euroopassa olisivat kauneimillaan sadonkorjuun aikaan. Alunperin tarkoitus oli lähteä jonnekin ihan muualle kuin Espanjaan, mutta tuttuun ja turvalliseen Kataloniaan tie vie taas kerran.

Tällä kertaa olemme 5 päivää aina niin ihanassa Barcelonassa, viikon verran meidät 3 vuotta sitten hurmanneessa Prioratissa. Edellisen reissun vaelluskokemukset pääsee lukemaan näistä linkeistä, osa 1, osa 2,  osa 3. Prioratiin palaamme siksi, että edellisellä vaelluksella puhuimme paljon siitä, kuinka kiva sieltä olisi vuokrata talo isommalla porukalla ja tutustua auton kanssa kunnolla Prioratin ja Montsantin viinialueisiin. Reissu päätetään viettämällä viimeiset 2 päivää rannalla Sitgesissä, koska kaupunki vaikutti oikein mukavalta parin vuoden takaisella reissulla.

Meistä kun on kyse, niin pääpaino tälläkin reissulla tulee olemaan hyvässä ruuassa ja viinissä. Barcelonassa on katsattettu jo valmiiksi parhaat viinikaupat ja baarit, ravintoloita unohtamatta. Prioratin viikolle olemme varanneet nyt 3 viinitilavierailua ja lisäksi osallistumme Devinssin viinitilalla mielenkiintoiseen sunnuntaipäivään, johon sisältyy viinitilan tiloissa kiertely, tasting ja mahdollisuus tutustua heidän tapaansa kerätä viinirypäleitä, jos sadonkorjuu on syyskuun puolivälissä tilalla jo aloitettu. Lisäksi aiomme verestää vaellusmuistoja Prioratin jylhissä maisemissa. Tietenkin kun reissulla on mukana perheen pikkuneiti tulee kohteiden leikkipuistotkin kierrettyä varmaan tarkasti. 

Jokaiselle jotakin: Vanhemmille tarpeeksi hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia viinejä ja pikkuneidille tarpeeksi puistoja joissa temmeltää. Odotamme kovasti myös parhaimmassa kypsyydessä olevia viikunoita, manteleita ja paikallisia arbequina-oliiveja.

Innolla odotamme syyskuun alussa starttaavaa reissua, kun kelit alkaa kuulemme täällä Suomessa juuri sopivasti viilenemään...

Wine symposium Tampereella (osa 1)

Kerrankin viinitapahtuma Tampereella! Ja pääpuhujana usein lukemani wineanorak-blogin kirjoittaja, biologi ja viiniasiantuntija Jamie Goode! Järjestäjinä Suomen sommelierien puolesta ravintola C:n Heidi Mäkinen, Matti Kuukkainen ja Christina Suominen. Tänne oli pakko päästä, joten liput hankintaan ja lapselle hoitaja.

Voiko helteistä loppukesän sunnuntaita viettää paremmin kuin kuuntelemalla 6 tuntia luentoja  terroirin käsitteestä, mineraalisuudesta, viinin virheistä, luomu- ja biodynaamisesta viljelystä ja yleisestikin tieteellisestä lähestymistavasta viiniin. Maanantaina vielä osallistuin paneelikeskusteluun aiheesta 'miten puhua viinistä'. Tapahtuma oli vetänyt yllättävän paljon osallistujia tänne kauas pääkaupunkiseudun ulkopuolelle.

Terroirin käsite on Gooden mukan moninainen: sillä voi käsittää pelkästään viinitarhan vaikutus rypäleisiin tai sana voidaan käsittää laajemmin tietyn alueen viljely- ja viininvalmistuskulttuurin tuottamana 'paikan tuntuna' viinissä. Toisaalta on olemassa mikroterroir, mikä tarkoittaa että jopa saman viinitarhan eri kulmat saattavat tuottaa erilaisia viinejä. Osa viinintekijöistä käyttääkin tätä hyväkseen ja viiniyttää näitä erillään, jolloin niistä parhaiten paikkaa ilmentävät voidaan pullottaa tarhaviineinä ja muut käyttää parhaalla mahdollisella tavalla sekoittamiseen. Makroterroirilla taas tarkoitetaan eri alueiden tai jopa kokonaisten maiden viinityyliä yhdistäviä piirteitä. Goode sanoo, että lähtökohtaiseti kaikilla paikoilla on kyky ilmen tää itseään viinissä, mutta se on herkkä piire joka valitettavan usein onnistutaan peittämään epäonnistuneilla lajikevalinnoilla tai viininvalmistustekniikoilla. Taitava viinintekijä on kuin muusikko, joka tulkitsee terroiria kuten pianisti nuottejaan.

Session päätteeksi maisteltiin viineinä Muscadetia Papíerelta, Deissin Alsace Blancia ja La Gitana Manzanillaa Jerezistä. Näistä kaksi ensimämistä olivat meillekin jo tuttuja, La Gitana oli uusi tuttavuus.

Mineraalisuus-teema oli ajankohtainen, sillä sen merkityksestä on keskusteltu viime vuosina viinipiireissä vilkkaasti. Kyseessä on melko uusi viiniä kuvaileva termi, sillä vielä 80-luvulla sitä ei juuri käytetty. Goode oli jakanut käseitteen kolmeen osaan: Ensinnäkin on mineraalinen tuoksu, joka muistuttaa piikiveä tai raapaistua tulitikkua. näitä löytyy esimerkiksi Ylä-Loiren sauvignoneista, ja niistä ovat vastuussa viineissä esiintyvät merkaptaani-rikkiyhdisteet. Toisaalta on mineraalinen maku, joka saattaa olla kosteiden kivien imeskelyä muistuttavaa, usein hapokkuuden synnyttävä aromi. Maku saattaa olla myös mineraalisen suolainen kuten esimerkiksi albarinossa, ja tämä taas syntyy Gooden mukaan karkasta tekstuurista.

Asiantuntijoiden konsensus on, että mineraalisuus ei synny niin, että maaperästä suoraan siirtyisi aineita rypäleisiin. Toisaalta maaperä kuitenkin kiistatta vaikuttaa siihen, millaista viiniä rypäleistä syntyy. Kokeissa on muun muassa osoitettu, että erilaisiiin maaperiin istutettujen, geneettisesti identtisen köynnöksen kasvinesteet eroavat toisistaan. Viime vuosina on alkanut myös syntyä käsitys siitä, että maaperän eliöstön vaikutus viiniköynnöksen tuottamaan viiniin on huomattavasti aiemmin ajatelua suurempi.

Asiaa kahden päivän aikana oli niin paljon, että jaamme suosiolla raportin tapahtumasta useampaan osaan.

PopUp Hurlumhei 25.8-28.8.2015 Tampereella

Arto Rastaan pitämä PopUp-ravintola Hurlumhei avasi ovensa täksi viikoksi Itsenäisyydenkadun vanhan Bar Burriton tiloihin. Ideana on testata 4 päivän ajan Arton mieluisimpia street food-makumuistoja ja ruokaideoita eri puolilta maailmaa. Tarkoitus on kokeilla, josko niistä tulisi vaikka myöhemmin jotain isompaa. Annos maksaa 5 €/kpl ja juomia (myös alkoholipitoisia) saa ostaa myös 5€/kpl. Tiistaina herkuteltiin korealaisella burgerilla, keskiviikkona me maistelimme marokkalaisin maustettua lammaskebabia ja torstaina on tarjolla tomaattikeittoa ja toastia,  jos oikein kuulimme. Päivän annosta tehdään 100 kappaletta ja tarjoilu alkaa klo 11.00 ja jatkuu niin kauan kuin tuotetta on jäljellä.

Me kävimme keskiviikkona paikan päällä maistelemmassa lammaskebabia 4 aikuisen ja yhden lapsen voimin. Kebabissa oli meistä kaikki enemmän kuin kohdillaan. Leipä oli pehmeää, nyhtölammas ihanan mureaa ja nokkelasti kanelilla maustettua. Jogurttikastikeessa oli tarpeeksi raikkautta ja makua tasoittamaan lihan mausteisuutta. Lisänä kebabissa oli vielä oivallista kaali-porkkana-sipulipikkelsiä, reilusti korianteria ja kerrankin jotakin muuta salaattia kuin jäävuorisalaattia. Kaiken kaikkiaan loistava annos, josta lähti myös nälkä. Mieluusti tälläisiä kebabeja söisi Tampereella useamminkin. Korianteri toi annokseen myös mainiosti jotakin uutta, mutta saattaa myös jakaa mielipiteitä. Perheen 2-vuotias söi myös hyvällä ruokahalulla osuutensa kaikkien 4 aikuisen annoksesta. Proteiinihirmu lapsemme arvosti erityisesti hyvin maukasta lammasta. Kyytipojaksi nautimme todella fressin makuista inkivääri-herukanlehtijuomaa, joka täydensi makumaailman loistavasti.

Meistä on hienoa, että Tamperelainen ravintolakulttuuri elää selkeästi kukoistuksen kauttaan. Uusia tapahtumia/ravintoloita syntyy kuin sieniä sateella ja taso vain nousee. Toivottavasti näemme ehkä tulevaisuudessa Arto Rastaan vetämän kebabpaikan myös Tampereella. Niin vakuuttava esitys ainakin keskiviikon PopUp Hurlumhei oli. Hintaa voisi näin raikkaasta kebabista pyytää pari kolme euroa enemmänkin, jolloin bisnes tulisi kannattavaksi. Tällaisen voi syödä lounaaksi ihan tavallinen istumatyöläinenkin ilman edeltävää puolimaratonia Kaupissa tai kaupungin yössä.

Käy ihmeessä testaamassa PopUp:n antimet torstain tai perjantain aikana Itsenäisyydenkadun 2 tiloissa.

Sikamaiset sukujuhlat

Pidimme tänä vuonna Katrin suvun kesäjuhlat mökillämme Tampereen seudulla elokuun puolivälissä. Mökki on siinä mielessä perinteinen, että sisään ei tule vettä eikä astianpesukonetta ynnä muita helpotuksia löydy. Siten päätimme mennä yksinkertaisella linjalla, joka piti melkein loppuun saakka.

Hommaa lähdettiin rakentaan Jamonarium.com:ssa. Ostoskoriin päjähti 7,5 kilon serrano, reilu parikiloinen manchego-kiekko sekä kilo rakastamiamme arbequina-oliiveja. Kauppa toimitti tuotteet varsin näppärästi kotiovelle viikossa. Asiakaspalvelu oli huolehtivaa, kun olivat saaneet viestin paketin tulosta perille varmistivat vielä sähköpostitse, että kaikki oli kunnossa.

Rakentelua jatkettiin Decantalo.com:ssa, jossa magnumpullojen valikoima osoittautui vastustamattomaksi. Jos 20 hengelle varaa 3 magnumsamppanjaa, pari valkkaria ja kolme punkkua, niin bileistä tullee hyvät...

Serranon ja juustojen lisäksi halusimme tarjota salaatteja, joita mökin kasvimaalla oli yllin kyllin. Keskisuomalaisen suvun lihaa syömättömille savustelimme muikkuja. Lisäksi Heikki leipoi vielä suuren, hapanjuurella kohotetun espanjalaistyylisen maalaisleivän, joka osoittautui hitiksi ja liian pieneksi.

Juhlat onnistuivat mahtavasti, kiitos elokuun alusta alkaneiden aurinkoisten kelien. Mökin puutaraha oli parhaimmillaan, pöytä koreimmillaan. Ruuat olivat yksinkertaisuudessaan huippuja, viineistä Vanldesilin Godello oli miellyttävän mineraalinen, Delamotten samppis aivan yllättävän moniuloitteinen ja raikas. Punkuista Muga ei koskaan petä, ja Cal Plan Carenyetaa olemme muistaakseni ylistäneet aiemminkin.

Serranossa on aivan erilainen maku vasta leikattuna kuin vakuumiin pakattuna, sen voimme tämän kokemuksen jälkeen vakuuttaa. Tilaamamme Don Berrion lampaanmaidosta valmistettu Manchego oli kirpeydessään loistava. Arbequina-oliiveja on Suomesta hankala löytää, mutta ne ovat oi niin herkkua. Tampereelta niitä saa Mama's Cornerista kauppahallista, joten kannattaa maistaa!

Jälkiruuaksi vielä Baking of-blogistin tekemät upean kauniit kakut, ja juhlat oli kruunattu!

Juhliminen kannattaa, jos sen tekee huolella! Meillä on ollut ruuan ja juoman suhteen pitkään sellainen motto, että "parempi överit kuin vajarit". Ja tässä on kyse enemmän laadusta kuin määrästä...
 

Jura: omintakeisia viinejä Ranskan idästä

Jura on ollut viime vuosina viinipiireissä kuumaa hottia. Alue sijoittuu Ranskan itäosaan Burgundin ja Sveitsin väliin, Alsacen eteläpuolelle. Jura-vuoret ovat samaa ketjua kuin Alsacen Vogeesit. Toisin kuin Alsacessa, tarhat ovat pääosin länteen ja etelään suuntautuvilla karuilla rinteillä.

Alueella viljellään yleisesti kolmea lajiketta, jotka eivät ole juuri levinneet Juran ulkopuolelle: Punaisia poulsardia, ja trousseauta ja valkoista savagninia. Näiden lisäksi viljellään yleisiä chardonnayta ja pinot noiria. Savagninsta mainittakoon, että siitä tehdään viiniä myös Australiassa, jossa tuottajat luulivat vuosia viljelevänsä tuolloin nosteessa ollutta albarinoa saadakseen myöhemmin selville että olivat saaneet paikalliselta kasvitarhalta savagnin-taimia.

Savagnin on hyvin aromaattinen valkoinen lajike, joka on ilmeisesti gewurztraminerin kantalaji. Poulsard tuottaa keveitä marjaisia punaviinejä, trousseau voimakkaampirakenteisia ja mausteisia.

AC-alueista Cotes du Jura kattaa koko alueen, ja maantieteellisiä ala-alueita ovat Arbois, L`Étoile ja Château-Chalon. Lisäksi Cremantille ja väkevöidylle Macvinille on omat AC-luokkansa.

Erikoisuuksina alueella on ensinnäkin Vin du Paille, Ranskan vastinen Italian Vin Santolle. Kuivatuista rypäleistä valmistetussa viinissä on runsaasti makeutta ja hillottujen hedelmien aromimaailma. Toinen erikoisuus on sukua Espanjan Sherrylle. Vin jaune on rutikuiva savagnin-viini, joka saa kypsyä hiivakaton alla sherryn tapaan. Tämä aikana se oksidoituu ja saa kiinnostavia aromikomponentteja suojaavasta sakasta. Tämän viinin sanotaan olevan oivallinen yhdistelmä alueen ruokien kanssa: Vin Jaunessa kypsytetty Bressen kana on klassinen yhdistelmä, ja myös Comte-juusto yhdessä keltaisen viinin kanssa on oivaa.

Itse olen tykästynyt erityisesti savagniniin ja sen hieman oksadiitiiviseen tyyliin valmistetuista verioista. Aromimaailma on viineissä mielestäni erittäin omintakeinen ja moniulotteinen. Olen löytänyt maistamistanin viineistä yhteisanä tekijänä omenankotaa, pähkinäisyyttä, vahamaista öljyisyyttä, samppanjamaista hiivaisuutta. Viimeisin maistamani viini oli Domaine Badozin Côtes du Jura Savagnin 2008. Se oli keskisyvän kullankeltainen, tuoksultaan omenankotainen, yrttinen, pähkinäinen ja vahamainen. Suussa glykolisen täyteläinen, kohtalaisen korkea-alkoholinen mutta silti raikkaan hapokas. Jälkimaku viinissä oli pitkä ja kehittyvä, ja siinä korostui myös vihreä yrttisyys joka ei niin selkeänä tuoksussa tuntunut. Kiinnostava viini, jota suosittelen maistamaan juustojen rinnalla.

Juran viineihin kannataa siis ehdottomasti tutustua, jos niitä vain saa jostakin käsiinsä!

Tamperrada 2015-Pintxoksilla koko perheen voimin

Tamperrada-tapahtumaa on järjestetty Tampereella vuodesta 2013 lähtien ja olemme käyneet joka vuosi testaamassa muutaman ravintola Pintxokset. Tapahtumassa on kaksi osaa: Tamperrada-fiesta oli kauppahallissa viime lauantaina. Tänä vuonna useiden tamperelaisten ravintolan kokit laittoivat parastaan. Tarjolla oli 16 eri ruokalajia ja niihin sopiva viinipaketti. Toinen osa on pinxto-kilpailu, johon tänä vuonna osallistuu 20 ravintolaa. Me emme valitettavasti pääseet sukujuhlien takia fiestaan paikalle, mutta kävimme eilen nauttimassa pintxoja muutamassa ravintolassa.

Aloitimme Piemontesta Suvantokadulta. Kisapintxossa oli leivällä basilikafrittataa ja tryffelimoussea. Maut olivat tryffelin rakastajan mieleen, mutta pintxo oli melko korkea ja hieman hankala syödä.

Toisena viime vuoden suosikkimme Inez, joka ei pettänyt tänäkään vuonna. Kisa-annoksena Mureno, jossa oli vahvasti valkosipulista broileria majoneesilla päällystetyllä leivällä. Maut olivat voimakkaat ja selkeät, leivässä hyvä paahto. Syötävyydessä oli mielestämme tavoitettu pintxouden ydin: Broilerinpalat olivat tikussa leivän päällä, jolloin annoksen pystyi syömään sormin useammalla haukulla ilman, että se hajosi käsiin.

Kolmentana vielä uusi lähibaarimme Gastropub Kaleva, joka tarjoili hyvin rapeaksi paahdetulla leivällä pistaasikreemiä ja possunkylkeä. Yhdistelmä oli miellyttävä, pistaas ja possu olivat jännittävä ja toimiva yhdistelmä. Tämä oli samaan tapaan syötävissä kuin Inezin pintxo edellyttäen ettei pelännyt rasvaisia sormia!

Perheemme pienimmän makutuomarin mielestä parasta olivat kuitenkin Inezin toisessa Pintxossa olleet oliivit ja Kalevan vissyssä olleet jäät!

Ehtinemme vielä viikon aikana maistella muutaman lisää, mutta näistä kolmesta voiton vei jälleen Inez. Se ainakin kannattaa käydä maistamassa, jos aika on rajallinen.

Kanttarellipastaa ja Codeccea

Yksi loppukesän suurista huveistamme on kanttarellojen metsästys. Niitä löytyy mitä erilaisimmista paikoista, kuten koivulehdoista, mäntykankailta, kaupungin hautausmaan reunalta, maalaisteiden ojista, ja rannoilta. Näihin keltaisiin kultaisiin voit törmätä missä vain, joten pidä silmäsi auki.

Kattarelli on huono sieni säilöttäväksi, pakastaminen sitkistää sen ja kuivatus vie maun. Siten nämä sienet kannattaa käyttää tuoreena, ja yksi parhaista ja simppeleimmistä resepteistämme on vanha kunnon kanttarellipasta, tällä kertaa lisukkeena paistettua kotijuustoa:

litra kanttarelloja

puoli prk ranskankermaa

iso kesäsipuli silppuna

kaksi pientä valkosipulinkynttä hienonnettuna

(porkkanan naatteja)

1 sitruunan mehu

loraus valkoviiniä

mustapippuria

muskottipähkinää

suolaa 

sokeria

Laita pannuun sienet ja sipulit sekä öljyä. Kuullota hetki. Lisää viiniä ja mausteet. Hauduttele hetkonen. Lisää ranskankerma, sitruunamehu, naatit hieman ennen tarjoilua, pyörittele kastike pastan kimppuun ja lapa lautaselle. 

Paistettu kotijuusto:

Laita kotijuusto marinoitumaan pari tuntia etukäteen: sitruunan kuori raasteena sekä hakattua minttua sopivan kokoisiksi paloitellun juuston kimppuun. Ennen paistamista pyörittele juustot ruisjauhoissa ja paista öljyssä kuumalla valurautapannulla. Nosta juustot pastan päälle ja nauti syyskesästä.

Viininä meillä oli Trenton alueella viiniä valmistavan Pisonin sulfiititon, luomumenetelmin tuotettu Codecce. Viini on sekoitus Trenton paikallista nosiolaa, chardonnayta, sauvignon blancia ja goldtramineria (joka lienee gewurzin sukulainen). Viinin tuoksu on leveä ja eksoottisen hedelmäinen, siitä löytyy hunajamelonia ja passionhedelmää. Mukana on selvästi aistittavana sauvignonin tioliyhdisteiden tuomaa vihreyttä. Nosiola tuo yhdistelmään loistavan hapokkuuden, joka pitää muutoin eksoottisen hedelmäisyyden aisoissa ja raikkaina. Viini on todella moniulotteinen ja mielenkiintoinen, ja se kehittyy lasissakin aivan mukavasti. Viini sopii täyteläisyytensä ja toisaalta hapokkaan jälkimakunsa vuoksi hyvin ranskankermaiselle pastalle. 

Kesän oltua mitä oli voimme nauttia hyvällä omallatunnolla syksyt parhaista puolista! 

Chardonnay-tasting fiiliksiä

Toissa viikonloppuna maistettiin siis Kalevan viiniklubin kanssa 6 eri chardonnay-viiniä. Yritimme saada valikoimaan mahdollisimman erilasia.

Valitsimme kaksi ranskalaista, kaksi chileläistä, kalifornialaisen ja uusiseelantilaisen chardonnayn. Ranskasta masitettavana oli Chablis La Joucére, vuosikertana tuore 2014. Perinteinen tammittamaton Chablis: haalean sitruunankeltainen, tuoksussa sitruunaa, vihreää omenaa, mineraalisuutta ja kosteita kiviä. Suussa puhtaan sitruksinen ja hyvähappoinen. Raikas ja pirteä viini!'

Toisena maistettiin Uuden-Seelannin Marlborough:sta tuleva Saint Clair Pioneer´s block chardonnay 2012. Tämän kanssa oltiin aivan eri maailmassa: Koko satsi on saanut tammea, josta 40% uutta. Malolaktinen käyminen ja 10 kk sakkakypsytys. Tuoksu on hämmentävän sauvignon blanc-tyyppinen, vihreää tomaatinlehteä, passionhedelmää, reippaasti hiivaisuutta. Suussa edelleen varsin hapokas, edelleen vihreyden ja eksoottisen hedelmäisyyden taistelua. Erikoinen chardonna, kenties tyypillinen Uudelle Seelannille. Maan vihreän ylihedelmäinen tyyli ei siis näemmä koske vain SB:a.

Kolmantena jälleen ranskalainen, La Soufrandise Pouilly-Fuisse 2012. Hillitympi tammitus, jonka huomaa ensinuuhkaisulla, Tuoksussa on piikiveä, kypsää omenaa, basilikaa muistuttavaa yrttisyyttä, lakritsiakin. Maku on melko tasapainoinen, siinä on aistittavissa aavistus tanniinia. Keskihapokas. Tammiaromi on suussa paremmin tasapainossa kuin pelkästään tuoksun perusteella voisi arvioida.

Neljäntenä viininä positiivinen yllätys Chilen keskuslaaksosta. Lapostole Cuvée Alexandren tuoksu on vaniljainen, hyvin tamminen ja makean omenainen. Maku on tuoksua vastaten täyteläinen, mutta jokseenkin odotusten vastaisesti tässä on erittäin hyvä hapokkuus joka pitää paletin täysin kasassa ja fiiliksen raikkaana. Pitkä maku, joka jättää tuoksuun nähden yllättävän freesin fiiliksen. Tämä oli omasta mielestäni positiivisin yllätys joukossa.

Viidentenä toinen chileläinen, Limarin laaksosta tuleva Marques Casa Concha 2013. Tämä oli tuoksultaan jokseenkin samantyyppinen kuin edellinen, kypsä ja täyteläinen. Tässä lisäksi mukana sementtisyyttä ja mantelisia pähkinä-aromeja. Tämä oli vähemmän hapokas ja siksi raskaampi.

Viimeisenä Kendall- Jackson Vintner´s reserve 2012. Suoraan sanottuna kamala viini. Tuoksu oli ananaksinen, paksun hillotun hedelmäinen muistuttaen ensisijaisesti tokajia tai sauternesia. Maku on puolimakea, kitkerä ja löllö. Ei jatkoon, vaikka klassikko olikin.

Yleisöäänestyksen voitti Chablis, jonka raikkautta kaikki porukassamme arvostivat. Toiselle sijalle tuli yllättäen Lapostole, joka omasta mielestäni oli positiivisin yllätys: odotin löllömpää esitystä! Kolmanneksi ylsi Pouilly-Fuisse, tasainen muttei mikään mieläjärisyttävä esitys. Kokonaisuutena maistelu oli pintaa raapaiseva avaus chardonnay-maailmaan. Tästä voisi jatkaa noin pari vuotta.

Metsämansikka, mustikkaa ja mesiangervolla maustettua mascarponea

                             

Heikki on meidän perheen jälkiruokavastaava ja kun vietimme pari viikkoa sitten viikonlopun kavereiden kanssa mökillä lankesi hänelle luonnollisesti lauantai-illan jälkiruokanakki. Mun toiveena oli jotain kevyttä ja raikasta. Kesän marjasato on tällä hetkellä parhaimillaan, joten me menimme siitä mistä aita on matalin: kauden parhaita makuja, et voi epäonnistua. Metsämansikkaa, mustikkaa ja mesiangervoa siis. Ensin ajattelimme tehdä mesiangervolla maustetun pannacotan, mutta vuokramökin rajalliset kylmätilat vesittivät suunnitelman. Siis jotakin vielä yksinkertaisempaa. Kävimme lauantai-aamuna metsäretkellä koko perheen voimin, ja mukaan tarttui kanttarellien lisäksi metsämansikoita, mustikoita ja mesiangervoa. Päätimme siis maustaa mukana olevan mascarponen mesiangervolla ja sokerilla. Lisäksi laseihin laitettiin paljon mustikoita, metsämansikoita ja sitruunaista crumblea kaurahiutaleista. Hyvää, yksinkertaista ja nopeaa herkkua sesongin kovimmista herkuista.

Mesiangervo-mascarponevaahto 8 hengelle

2 prk mascarponea
pari rkl jogurttia
5 mesiangervon kukintoa
maun mukaan sokeria

Sekoita, vatkaa hieman jotta massa saa kuohkeutta

Sitruunainen crumble 8 hengelle
1 sitruunan kuori ja mehu
1 dl kaurahiutaleita
2 rkl vehnäjauhoja
reilu köntti voita
desi sokeria
(liraus vettä tarvittaessa)

kaurahiutaleita, jauhoja ja sokeria paistetaan voissa. Lisätään sitruunan kuori ja mehu (ja vesitilkka tarvittaessa) lopussa, sekoitetaan mehun kanssa pannulla niin, että syntyy kiinteä massa. tätä paistetaan pienellä lämmöllä lastalla hakaten kunnes massa kuivuu ja alkaa rikkoutua crumbleksi.

Lisäksi tarvitset 1 litran mustikoita ja 1 litran mansikoita/metsämansikoita.

Etna Rosso, Sisilian outo lintu

                                      

Sisiliasta tulee mieleen paahtava kuumuus ja täyteläisen hedelmäinen, mausteinen Nero di Avola. Sisisliasta löytyy kuitenkin viinialue, joka on jotain aivan muuta kuin tämä mielikuva. Etna on Euroopan aktiivisin tulivuori, joka puskee laavavirtoja säännöllisin väliajoin. Tulivuoren rinteillä myös ilmasto poikkeaa täysin siitä, mitä Sisilia tuo mieleen: Sadetta saadaan kuusinkertainen määrä muuhun saareen verrattuna, ja talvella sade saattaa tulla lumena.

Viinialue kiertää tulivuorta reilun sadan kilometrin levyisenä kehänä. Tämän seurauksena Etna Rossoa viljellään kaikkiin eri ilmansuuntiin kaltevilla tarhoilla, mikä vaikuttaa voimakkaasti viineihin. Myös maaperä on hyvin erilaista hyvinkin lähellä toisiaan sijaitsevilla tarhoilla, sillä historian saatossa laavavirrat ovat nostaneet pintaan erityyppisiä maa-aineksia ja -rakenteita. Parhaiden tarhojen katsotaan sijaitsevan vuoren pohjoisrinteillä, jossa sijaitsevat Caldera Sottanan, Santo Spiriton, Guardiolan ja Feudo di Mezzon ala-alueet. Etnan alueen alkuperäislajike on Nerello Mascarlese, johon sekoitetaan useinpieniä määriä Nerello Capucciota. Mascarlese tuottaa osaavissa käsissä mausteisia, yrttisiä ja mineraalisia viinejä, joissa sanotaan olevan jopa Burgundin pinot noireja tai baroloa muistuttavaa aromien kompleksisuutta.

Tenuta delle Terre Nere on yksi laatutuottajista, joka omistaa noin 30 ha tarhoja Etnan pohjoisrinteillä. Köynnöksiä viljellään luomumenetelmin, ja rypäleet kaikilta tarhoilta kerätään jo tarhojen jyrkkyyden vuoksi käsin. Tilan tavoitteena on tuottaa niin hyviä rypäleitä, että kellarissa valmistusprosessi voidaan pitää mahdollisimman puuttumattomana. Tarhoja on kaikilla pohjoisrinteen ala-alueilla, eikä niiden viinejä sekoiteta vana pyrkimyksen ä on ilmentää kuntkin ala.-alueen ominaispiirteitä mahdollisimman puhtaina. Tila on melko tuore, sen ensimmäinen vuosikerta on 2002. Tarhat ovat kuitenkin vanhoja, sillä muutamaa hiljattain istutettua hehtaaria lukuunottamatta köynnökset ovat 50-100-vuotiaita, yhdellä viinikirvalta välttyneellä tarhalla jopa 150-vuotiaita.

Caldera Sottana on pohjoisrinteen ala-alueista kivisin. Itse asiassa maaperää ei näe lainkaan tuliperäisistä kivisä koostuvan maton alta. Caldera-nimitys viittaa kattilaan tai pataan, ja tämä juontaa juurensa siitä että tummat tuliperäiset kivet varastoivat päivällä auringon lämpöä vapauttaen sitä yöllä. Korkeus merenpinnasta on 600-700 metriä.  Kuvat tarhoilta näyttävät melko hurjilta.

Caldera Sottana 2011 on lasissa läpikuultava, tiilenpunainen. Sen tuoksu on hyvin moniulotteinen: ensin tuntuu tummien marjojen kuten suklaakirsikan ja hyvin kypsän mansikan aromeita. Tarkemmin tuoksutellessa alkaa nousta esiin myös ruusun terälehtiä muistuttavaa floraalisuutta. Mukana on myös aavistus tallintaustaa sekä kivistä maaperän tuoksua. Suussa viini on ehdottomasti raikkaalla puolella. Brett-aromi nousee suussa hieman selkeämpänä esiin, eikä viinin hedelmäisyys ole yhtä voimakkaasti etualalla kuin tuoksussa. Maku on hyvähappoinen, pitkä ja keskitäyteläinen. Jälkimaku on pitkä, ja sen määrittävänä piirteenä tuntuu olevan mineraalisuus, joka jättää suun kosteaksi.

Erittäin elähdyttävä viini, jota suosittelemme hankkimaan jos jossain tähän törmää. Caldera Sottanaa ei tällä hetkellä löydy superioren valikoimasta, mistä tämä aikanaan hankittiin. Sen sijaan löytyy Feudo di Mezzo 2012, jonka tilaamista täytyy vakavasti harkita!

Metsä on täynnä keltaista kultaa!

                                         

Sienihullun perheemme syksyn sienikausi alkaa oikeasti jo heinäkuun puolella, kun ensimmäiset kullankeltaiset kanttarellit ilmestyvät metsälenkkien varrelle. Hymy nousee korviin ja sienihulluuden ensinmäiset merkit alkavat näkyä.

1. Katse harhailee koko ajan jossakin tien reunamilla 2.merkki: Omiin askeliin meinaa kompastua, kun katse on mahdollisissa sienissä tien sijaan
3. Lenkkien pituus kasvaa, kun aina pitää kävellä vähän pidemmälle mahdollisisten uusien sienipaikkojen toivossa
4. puhelimen muisti on täynnä sienikuvia, joita jaetaan niin toisillemme kuin fb:n, instagramin ja blogin välityksellä
5. Koko kämppä tuoksuu ihanasti sieneltä monta viikkoa, täytyyhän saalis jotenkin säilöä talven varalle.

Missä vaiheessa teillä ollaan tänä vuonna näin heinäkuun loupussa ? Me olemme jo kohdassa 4, vaikka olemme käyneet sienessä vasta muutaman kerran.

Ensimmäinen tämän kesän kanttarelleista valmisttettu ruoka oli tavallinen sieni-sipulipaistos, joka oli maustettu edellisen illan valkoviinipullon jämillä. Paistos tarjottiin sitruunoilla täytetyn kokonaisen kirjolohen kanssa ja yhdistelmä oli kyllä täydellinen. Kyllä metsän antimet vaan ovat tuoreina niin hyviä. Tänä vuonna aiomme testata ainakin kanttarellisen tarte flambén, kanttarellimuhennoksen ja kanttarellikeiton. Ehkä tänä vuonna muistamme vihdoin yhdistää kanttarellille lasillisen  kuivaa sherryä. Testaa, jos et ole jo maistanut. Yhdistelmä toimii takuuvarmasti.