Umbria on yksi näistä vähemmän tunnetuista italialaisista viinialueista. Se sijaitsee Toscanan kaakkoispuolella, edellämainitun ja Rooman välissä Perugian kaupungin ympärillä. Alueelta tulevista viineistä etenkin Orvieto saattaa olla monelle nimenä tuttu. Myös Montefalcon alueen punaviinit ovat viime aikoina olleet nosteessa, ja nämä sagrantino-rypäleestä tehdyt tanniiniset ja lähes mustat viinit ovat varsin mainioita. Umbriassa, kuten Italiassa yleensäkin, on natiivirypäleitä enemmän kuin laki sallii.
Yksi näistä on Grachetto, paksukuorinen valkoinen lajike jota on perinteisesti käytetty sekoitteissa muun muassa trebbianon ja malvasian kanssa.
Nyt maistettu viini oli kuitenkin puhdas grechetto Colli Martanin alueelta, jonka sanotaan tuottavan eleganteimmat grechetto-viinit Umbriassa.
Väriltään viini on vihertävän keltainen. Tuoksussa on sitrusta, persikkaa, keltaista luumua. Yrttisyyttä on myls aistittavissa. Lisäksi melko voimakasta pähkinäisyyttä sekä vaaleita kukkasia. Maultaan viini on täysin kuiva. Suutuntuma on keskitäyteläinen, voimakkaan hapokas. Viini on varsin raikas, mutta siinä tuntuu kuitenkin tuo tuoksussakin aistittava pähkinäinen, vahamainenkin aromi. Aromimaailmaltaan viini on suussa enemmän kukkaisen aromaattinen kuin hedelmäinen.
Viiniä nautittiin bouillabaissen kanssa, ja tälle se sopi mukavasti. Buillabaissemme on aina perinteiseen tapaan melko mausteinen, tähtianis ja/tai pastis kuuluvat siihen olennaisena osana. Tämä tekee keitosta aromaattisen, mikä sai sen resonoimaan viinin kanssa oikein kivasti. Suosittelen, jos jostakin kunnollista grechettoa löydätte (meidän oli Superioresta). Alkolla on valikoimassa tämä Terre di Faiano, jota emme ole maistaneet emmekä siten mene takuuseen. Jos joku uskaltautuu kokeilemaan niin raportoikaa ystävällisesti!
perjantai 31. lokakuuta 2014
tiistai 28. lokakuuta 2014
Vinea Museum Tempranillo crianza 2010
ICigales on yksi Espanjan uudemmista viinialueista, jossa laatuviinin tuotanto alkoi vasta 1990-luvulla. Alue sijaitsee Luoteis-Espanjassa Ribera del Dueron ja Toron alueiden välissä, Valladolidin kaupungista koilliseen. Alue on kohtalaisen kuivaa, ja tarhat sijaitsevat köyhässä maaperässä 650-800 metrinkorkeudessa. Tämän vuoksi viinit kehittävät hyvän rakenteen, rypäleet kasvavat suurissa lämpötilanvaihteluissa paksukuorisemmiksi kuin matalammalla sijaitsevilla alueilla. Alueen rypäleenä on Tinta de Pais alias Tempranillo, joka tuottaa kuitenkin täällä huomattavasti pirteämpiä viinejä kuin esimerkiksi Riojassa. Katso myös Jancis Robinsonin napakka katsaus alueesta
Vinea on alueen suurimpia tuottajia Baron De Leyn ohella (eipä tämä muuten alkon vakiovalikoimassa olisikaan). Viini on väriltään hyvin syvä, lähes mustan purppurainen. Tuoksu on hyvin tumman marjainen, siinä on mustikkaa ja karhunvatukkaa. Tuoksu muistuttaa hieman katalonialaista garnachaa. Lisäksi tuoksussa on musteisuutta ja pippuristakin komponenttia. Viini ei ole lainkaan niin tamminen kuin Riojan tai Riberan tempranillot, vaan siinä on varsin hillitysti leivontamausteiden aromeja. Suussa täysin kuiva. Melkoisen täyteläinen, mutta ei lainkaan hilloisella tavalla. Runko on oivallinen yhdistelmä tempranillolle harvinaista hapokkuutta ja hieman vielä pureksivia tanniineja. Jälkimaussa tuntuu voimakas mineraalisuus, joka nostaa veden kielelle ja jää mukavasti kutittelemaan kitalakea.
Mielestämme hyvä variaatio tempranillosta: Enemmän raikkaita marjoja, vähemmän nahkatammea. Viini on hintansa arvoinen jopa alkossa (12,2 e).
Vinea on alueen suurimpia tuottajia Baron De Leyn ohella (eipä tämä muuten alkon vakiovalikoimassa olisikaan). Viini on väriltään hyvin syvä, lähes mustan purppurainen. Tuoksu on hyvin tumman marjainen, siinä on mustikkaa ja karhunvatukkaa. Tuoksu muistuttaa hieman katalonialaista garnachaa. Lisäksi tuoksussa on musteisuutta ja pippuristakin komponenttia. Viini ei ole lainkaan niin tamminen kuin Riojan tai Riberan tempranillot, vaan siinä on varsin hillitysti leivontamausteiden aromeja. Suussa täysin kuiva. Melkoisen täyteläinen, mutta ei lainkaan hilloisella tavalla. Runko on oivallinen yhdistelmä tempranillolle harvinaista hapokkuutta ja hieman vielä pureksivia tanniineja. Jälkimaussa tuntuu voimakas mineraalisuus, joka nostaa veden kielelle ja jää mukavasti kutittelemaan kitalakea.
Mielestämme hyvä variaatio tempranillosta: Enemmän raikkaita marjoja, vähemmän nahkatammea. Viini on hintansa arvoinen jopa alkossa (12,2 e).
Maistettu viini saatiin maahantuojalta näytteenä.
sunnuntai 26. lokakuuta 2014
VRHE-fiiliksiä
Kävimme siis lauantaina piipahtamassa Viini, ruoka ja hyvä elämä-messuilla. Harmillisesti jouduimme ajoittamaan käyntimme varmaankin messujen ruuhkaisimpaan ajankohtaan, lauantai-iltapäivään. Mutta minkäs teet.
Olimme katselleet viinitarjontaa etukäteen, ja tiesimme karkeasti mitä ainakin halusimme maistaa. Tämä etukäteissuunnittelu osoittautui kyllä ruuhkassa hyväksi ideaksi, sillä maahantuojien edustajilla ei juuri ollut aikaa kertoilla valikoimistaan. Ilman suunnittelua mieleenpainuvien ja kiinnostavien viinien löytäminen tuosta tasapaksujen standardivinkkujen merestä olisi ollut lähes mahdotonta. Kiinnostavina voisimme mainita vaikkapa tilausvalikoimastalöytyvän espanjalaisen Bobal-viinin, hämmentävän Saint Brisin alueen SB:n, Itävaltalaisen Unplugged Chardonnayn (todella erilainen chardonnay), Matsu-sarjan yllättävän hapokkaan El Viejon sekä Mummin demi-secin, jonka aiomme ensi jouluksi hankkia juustopöytään. Shamppisbaari ei tietenkään pettänyt. Muutama muukin hyvä viini löytyi, näistä kenties tarkemminkin jatkossa.
Ruokapuolella kiersimme pikaisesti, eikä se nopealla kierrolla tehnyt kovin suurta vaikutusta. Voi toki olla ettemme ehtineet kovin tarkasti katsella, mutta päälimmäiseksi vaikutelmaksi jäi se, että paikalla olivat pääasiassa samat kotileipomot ja europpalaiset kauppiaat, jotka löytyvät myös useimmilta Tamperella järjestettäviltä markkinoilta.
Ennen kaikkea messut muistuttivat suomalaisen viini ja ruoka-kulttuurin masentavuudesta. Vaikka messujen nimikin on Viini ja Ruoka, niin niin näiden kahden yhdistäminen ei tunnetusti suomessa onnistu. Ruoka ruokana ja viinit sitten erikseen. Kun olimme kävelemässä viiniosastolta ruokamessujen puolelle, niin ystävällinen setä kehotti piilottamaan tyhjätkin viinilasit kassiin, kun olisi ollut jollain tavalla epäsopivaa kävellä lasi kädessä ruokakojujen seassa. Viisaat lainlaatijat ovat ilmeisesti päätelleet, että suomalaista alkoholikulttuuria siistitään opettamalla kansalaiset nauttimaan viininsä ihan sellaisenaan.
Ja se, että menet viinimessuille josta et voi ostaa mitään, on yksinkertaisesti surullista. Edellinen sana tosiaan kuvaa koko suomen viinikulttuurin kohtaamaa ryöpytystä varsin osuvasti. Niin että ei muuta kuin vanhaan malliin, juodaan sitten suruun. Kaapista taitaisi löytyä sunnuntaipizzan kaveriksi vaikka Occipintin Frapatto...
Olimme katselleet viinitarjontaa etukäteen, ja tiesimme karkeasti mitä ainakin halusimme maistaa. Tämä etukäteissuunnittelu osoittautui kyllä ruuhkassa hyväksi ideaksi, sillä maahantuojien edustajilla ei juuri ollut aikaa kertoilla valikoimistaan. Ilman suunnittelua mieleenpainuvien ja kiinnostavien viinien löytäminen tuosta tasapaksujen standardivinkkujen merestä olisi ollut lähes mahdotonta. Kiinnostavina voisimme mainita vaikkapa tilausvalikoimastalöytyvän espanjalaisen Bobal-viinin, hämmentävän Saint Brisin alueen SB:n, Itävaltalaisen Unplugged Chardonnayn (todella erilainen chardonnay), Matsu-sarjan yllättävän hapokkaan El Viejon sekä Mummin demi-secin, jonka aiomme ensi jouluksi hankkia juustopöytään. Shamppisbaari ei tietenkään pettänyt. Muutama muukin hyvä viini löytyi, näistä kenties tarkemminkin jatkossa.
Ruokapuolella kiersimme pikaisesti, eikä se nopealla kierrolla tehnyt kovin suurta vaikutusta. Voi toki olla ettemme ehtineet kovin tarkasti katsella, mutta päälimmäiseksi vaikutelmaksi jäi se, että paikalla olivat pääasiassa samat kotileipomot ja europpalaiset kauppiaat, jotka löytyvät myös useimmilta Tamperella järjestettäviltä markkinoilta.
Ennen kaikkea messut muistuttivat suomalaisen viini ja ruoka-kulttuurin masentavuudesta. Vaikka messujen nimikin on Viini ja Ruoka, niin niin näiden kahden yhdistäminen ei tunnetusti suomessa onnistu. Ruoka ruokana ja viinit sitten erikseen. Kun olimme kävelemässä viiniosastolta ruokamessujen puolelle, niin ystävällinen setä kehotti piilottamaan tyhjätkin viinilasit kassiin, kun olisi ollut jollain tavalla epäsopivaa kävellä lasi kädessä ruokakojujen seassa. Viisaat lainlaatijat ovat ilmeisesti päätelleet, että suomalaista alkoholikulttuuria siistitään opettamalla kansalaiset nauttimaan viininsä ihan sellaisenaan.
Ja se, että menet viinimessuille josta et voi ostaa mitään, on yksinkertaisesti surullista. Edellinen sana tosiaan kuvaa koko suomen viinikulttuurin kohtaamaa ryöpytystä varsin osuvasti. Niin että ei muuta kuin vanhaan malliin, juodaan sitten suruun. Kaapista taitaisi löytyä sunnuntaipizzan kaveriksi vaikka Occipintin Frapatto...
perjantai 24. lokakuuta 2014
Tryffeliä ja Fonterutolia
Viikonloppuna pääsimme nauttimaan harvinaista herkkua, nimittäin suomalaisia tryffeleitä. Kiitos tästä kuuluu Ripaus Tryffeliä-blogin kirjoittajille, joilta saimme hieman näitä tuoksuvia palleroita. Kyseiset herkut olivat pieniä, sormenpään kokoisia sieniä, joita jäi yli ravintoloille myydyistä.
Valtaosa tryffeleistä meni tryffelivoihin, -öljyyn ja -suolaan, joita on nyt säästössä talven herkutteluhetkiin. Pienen määrän käytimme kuitenkin tuoreena.
Alkuruuaksi teimme tryffelipastaa, joka oli yksinkertaisuudessaan herkkua. Pannussa paistettiin sipulia runsaassa voissa. Tämän joukkoon sekoitettiin al denteksi keitetty pennepasta, ja pannulle lisättiin parmesan-raastetta. Tämä lautaselle ja tryffelilastuja päälle. Tryffeliähän ei kannata kypsentää, koska se menettää siten makuaan. Annos oli herkullinen, tryffelin maku hienostunut ja mielestämme vähemmän päällekäyvä kuin aiemmin maistamiemme italialaisten. Voi toki olla, että näiden tuoreus vaikutti tässä positiivisesti.
Pääruuaksi teimme jäniksenkoipea, vain siitä syystä että Heikki törmäsi näihin hallin Laatulihassa ja totesi ettei ollut ennen jänistä valmistanut. Koipia haudutettiin uunipadassa punaviinissä laakerinlehtien, pippurin ja rosmariininoksan kanssa pari tuntia. Lisukkeeksi tehtiin caponata-tyyppinen tomaattinen kasari, johon tuli munakoisoa, porkkanaa, paprikaa, oliiveja ja tomaattimurskaa. Mausto balsamicolla, pippurilla ja kunnon makeus sokerilla. Toimi. Jänisten haudutusliemi keiteltiin vielä kasaan kastikkeeksi, jolloin käsillä oli maukas kokonaisuus kun tämänkin päälle vielä ripoteltiin tryffeliä. Jänis oli vain aavistuksen riistaisen makuista, melko mietoa itse asiassa. Se toimi kuitenkin hyvin caponatan makeuden kanssa. Tässä annoksessa tryffeli oli enemmän mausteena kuin pääosanesittäjänä, mutta se toi hienon säväyksen annokseen.
Viininä näiden kanssa maisteltiin Fonterutoli Chianti Classicoa 2012. Tällä laatutuottajalla on tarhoja Chianti Classicon alueella, etelämpänä Maremmassa ja myös Sisiliassa. Nyt maistettu viini on perus-classico, mutta Fonterutolilla on myös uuden, kokeimman laatuluokan Gran Selezionen Castello Fonterutoli.
Viini on lasissa hyvin syvän värinen, mikä sangiovesen kohdalla kertoo nuoresta iästä. Tuoksussa on hyvin selkeä hapankirsikka, teenlehtiä sekä jännittävää, jopa aniksesta muistuttavaa mausteisuutta. Suussa viini on kirpeän hapokas. Makuaromeina edellisten lisäksi tuntuu nousevan jotakin appelsiininkukkaista nuottia, joka tuo kauniin vivahteen palettiin. Viini on selvästi nuori, siinä on hieman irrallinen tammisuus vuoden tynnyrikypsytyksestä. Tanniinit ovat pureskelevat, vielä hieman turhan kovat.
Viini toimi hyvin jäniksen kanssa, mutta pasta-annoksen rinnalla se tuntui melko kovalta. Hapokkuus sinänsä pelasi hyvin voisen ja juustoisen pastan kanssa, mutta tanniinit tuntuivat hiukan peittävän hienon pastan makua. Tämä olisi hyötynyt parista kolmesta kellarivuodesta selvästi, mutta tulihan kiirehdittyä. Ei huono, mutta olisi ollut parempi myöhemmin.
Valtaosa tryffeleistä meni tryffelivoihin, -öljyyn ja -suolaan, joita on nyt säästössä talven herkutteluhetkiin. Pienen määrän käytimme kuitenkin tuoreena.
Alkuruuaksi teimme tryffelipastaa, joka oli yksinkertaisuudessaan herkkua. Pannussa paistettiin sipulia runsaassa voissa. Tämän joukkoon sekoitettiin al denteksi keitetty pennepasta, ja pannulle lisättiin parmesan-raastetta. Tämä lautaselle ja tryffelilastuja päälle. Tryffeliähän ei kannata kypsentää, koska se menettää siten makuaan. Annos oli herkullinen, tryffelin maku hienostunut ja mielestämme vähemmän päällekäyvä kuin aiemmin maistamiemme italialaisten. Voi toki olla, että näiden tuoreus vaikutti tässä positiivisesti.
Pääruuaksi teimme jäniksenkoipea, vain siitä syystä että Heikki törmäsi näihin hallin Laatulihassa ja totesi ettei ollut ennen jänistä valmistanut. Koipia haudutettiin uunipadassa punaviinissä laakerinlehtien, pippurin ja rosmariininoksan kanssa pari tuntia. Lisukkeeksi tehtiin caponata-tyyppinen tomaattinen kasari, johon tuli munakoisoa, porkkanaa, paprikaa, oliiveja ja tomaattimurskaa. Mausto balsamicolla, pippurilla ja kunnon makeus sokerilla. Toimi. Jänisten haudutusliemi keiteltiin vielä kasaan kastikkeeksi, jolloin käsillä oli maukas kokonaisuus kun tämänkin päälle vielä ripoteltiin tryffeliä. Jänis oli vain aavistuksen riistaisen makuista, melko mietoa itse asiassa. Se toimi kuitenkin hyvin caponatan makeuden kanssa. Tässä annoksessa tryffeli oli enemmän mausteena kuin pääosanesittäjänä, mutta se toi hienon säväyksen annokseen.
Kuva:Superiore.de |
Viini on lasissa hyvin syvän värinen, mikä sangiovesen kohdalla kertoo nuoresta iästä. Tuoksussa on hyvin selkeä hapankirsikka, teenlehtiä sekä jännittävää, jopa aniksesta muistuttavaa mausteisuutta. Suussa viini on kirpeän hapokas. Makuaromeina edellisten lisäksi tuntuu nousevan jotakin appelsiininkukkaista nuottia, joka tuo kauniin vivahteen palettiin. Viini on selvästi nuori, siinä on hieman irrallinen tammisuus vuoden tynnyrikypsytyksestä. Tanniinit ovat pureskelevat, vielä hieman turhan kovat.
Viini toimi hyvin jäniksen kanssa, mutta pasta-annoksen rinnalla se tuntui melko kovalta. Hapokkuus sinänsä pelasi hyvin voisen ja juustoisen pastan kanssa, mutta tanniinit tuntuivat hiukan peittävän hienon pastan makua. Tämä olisi hyötynyt parista kolmesta kellarivuodesta selvästi, mutta tulihan kiirehdittyä. Ei huono, mutta olisi ollut parempi myöhemmin.
keskiviikko 22. lokakuuta 2014
Viini, ruoka & hyvä elämä viikonloppuna Messukeskuksessa
Huomenna torstaina alkaa Helsingin Messukeskuksessa Viini,ruoka ja hyvä elämä messut, jotka jatkuvat sunnuntaihin asti. Samaan Messukeskuksessa on myös kirja-ja musiikkimessut, joten viikonloppuna kannattaa ehdottomasti ottaa suunnaksi Pasila. Viinillä -blogin Heta antoi omassa postauksessaan 5+1 hyvää vinkkiä miten kannattaa lähestyä viinimessuja. Me ajattelimme vierailla messuilla lauantaina ja kun Viini-lehti oli tehnyt kattavan listauksen siitä mitä viinejä messuilla on tarjolla niin tulihan sitä laitettua myös omat suosikit ylös.
Katrin suosikkilistaukseen näytti kertyvän ''yllättäen'' eniten punaviinejä Italiasta, Ranskasta ja Espanjasta. Jotta aina ei pysytä mukavuusalueella niin ajattelin ottaa tehomaisteluun eri osastoiden Uuden maailman pinot noirit, jotka sopivat loistavasti syksyn ruokaherkkujen ääreen, mutta ovat jääneet itselläni viime vuosina paitsioon. Maahantuojista eniten kiinnostaa Arcus Finlandin, Winestaten, Vindirektin, Ekowinen ja viinit kotiin.comin osastot viime vuosien messukokemusten perusteella. Taattua laatua on löytynyt aina maahantuojien osastoilta yhdistettynä loistavaan asiantuntemukseen.
Heikin silmiin mastettavana olevista viineistä osui ainakin H&H Malvasia 10 yo, Brocardin Saint-Brisin apellaatiosta Burgundista tuleva Domaine Sainte Claire, Sisilialainen Apassimento Carganegasta sekä Te Kairangan SB Uudesta Seelannista. Lista jatkuu: Umbrialainen Grechetto Terre Di Faiano muutenkin mielenkiintoisella umbria-standilla 4e44. Kuriositeettina unkarilainen Saint Stephans Crown Grüner. Lisäksi tietysti melko hyvä valikoima burgundin valkkareita, joita aina ilolla maistelee.
Ruokapuolesta eniten kiinnostaa katuruokaosio ja erityisesti BBQ in wheels. Myös PikkuItalia lautasella ja koko viinitapahtuman tämän vuoden teemamaa Italia kiinnostaa meitä. Mutta ennen kaikkea aiomme nauttia hyvästä ruuasta, viinistä ja seurasta. Jos ja kun kaikki etukäteen kartoitetut suosikit eivät osu tiellemme emme anna asian haitata, vaan annamme tunnelman viedä meitä mukanamme.
Bonuksena suosittelemme vielä vierailemaan kirjamessujen puolella, jos mukaan tarttuisi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta joulupukin konttiin.
Kuva@viinilehti.fi
Katrin suosikkilistaukseen näytti kertyvän ''yllättäen'' eniten punaviinejä Italiasta, Ranskasta ja Espanjasta. Jotta aina ei pysytä mukavuusalueella niin ajattelin ottaa tehomaisteluun eri osastoiden Uuden maailman pinot noirit, jotka sopivat loistavasti syksyn ruokaherkkujen ääreen, mutta ovat jääneet itselläni viime vuosina paitsioon. Maahantuojista eniten kiinnostaa Arcus Finlandin, Winestaten, Vindirektin, Ekowinen ja viinit kotiin.comin osastot viime vuosien messukokemusten perusteella. Taattua laatua on löytynyt aina maahantuojien osastoilta yhdistettynä loistavaan asiantuntemukseen.
Heikin silmiin mastettavana olevista viineistä osui ainakin H&H Malvasia 10 yo, Brocardin Saint-Brisin apellaatiosta Burgundista tuleva Domaine Sainte Claire, Sisilialainen Apassimento Carganegasta sekä Te Kairangan SB Uudesta Seelannista. Lista jatkuu: Umbrialainen Grechetto Terre Di Faiano muutenkin mielenkiintoisella umbria-standilla 4e44. Kuriositeettina unkarilainen Saint Stephans Crown Grüner. Lisäksi tietysti melko hyvä valikoima burgundin valkkareita, joita aina ilolla maistelee.
Ruokapuolesta eniten kiinnostaa katuruokaosio ja erityisesti BBQ in wheels. Myös PikkuItalia lautasella ja koko viinitapahtuman tämän vuoden teemamaa Italia kiinnostaa meitä. Mutta ennen kaikkea aiomme nauttia hyvästä ruuasta, viinistä ja seurasta. Jos ja kun kaikki etukäteen kartoitetut suosikit eivät osu tiellemme emme anna asian haitata, vaan annamme tunnelman viedä meitä mukanamme.
Bonuksena suosittelemme vielä vierailemaan kirjamessujen puolella, jos mukaan tarttuisi aiheeseen liittyvää kirjallisuutta joulupukin konttiin.
Kuva@viinilehti.fi
Ximenez-Spinola Exeptional harvest 2012
Viinion melko syvän kullankeltainen. Tuoksu on todella eksoottinen, siinä on piparminttua, lakritsia, lääkemäisyyttä.Tuoksu on oksidoituneen oloinen, ja aavistus suolaisuutta siitä löytyy myös. Ei kovinkaan voimakasta hedelmäisyyttä, lähinnä hapettuneen siideristä omenaisuutta. Suussa viini on puolimakea, matalahappoinen. Tuo omena-aromin nousee selkeämmin esiin, mutta eksoottinen mausteisuus näyttelee vahvaa osaa myös. Maku on erittäin pitkä, häipyvän makea ja viekoitteleva. Hitaasti nautiskellen tämä oli parasta.
Viini avattiin bloggareiden kokoontumisessa alkuruoka-annoksen kaveriksi: Lautasella oli sienipiirakkaa ja pateeta pienen salaattilisukkeen kera. Etenkin rasvaisen pateen kanssa viini toimi oivasti, eikä voimakkaan makuinen suppilopiirakkakaan jyräytynyt liiaksi viinin jalkoihin. Suosittelemme nauttimaan tämän hyvin jäähdytettynä, jolloin vähäinen happo pääsee aavistuksen esiin.
Kyseessä on mielestämme mielenkiintoinen, erilainen PX. Itse en ainakaan ennen ole maistanut kyseisestä rypäleestä valmistettua viiniä, jota nauttii mielellään suolaisen alkuruuan kaverina. Viini oli tosin hyvää sellaisenaankin hitaasti naatiskellen, ja se parani pullossa selvästi parin seuraavan päivän aikana (kyllä, sinne pulloon jäi pari tilkkaa). Peukkua tälle, valitettavasti on tällä hetkellä Decantalosta loppu.
maanantai 20. lokakuuta 2014
Laudum nature barrica Monastrell-Petit Verdot 2013-edullinen luomupunaviini
Alkoon rantautui syksyn korvilla Espanjan alicantesta uusi luomuviini alla 8 euron viinien sarjaan. Tuottajana on yksi alicanten alueen suurimmista viiniosuuskunnista vuonna 1987 perustettu Bodegas Bocopa. Vuodesta 1996 osuuskunta alkoi tuottaa viinejä orgaanisia periaatteita noudattaen ja nykyään yhtiöllä on hallussaan 325 hehtaaria viljelypinta-alaa. Alicante ei viini alueena ole Suomessa vielä kovinkaan tunnettu, mutta hiljaittain esim.Decanter lehti kehotti tutustumaan alueen mielenkiintoiseen viinituotantoon.
Viinissä on 70 % alueen perinteistä lajiketta Monastrelliä ja 30 % bordeauxista alunperin kotoisin olevaa Petit Verdoota. Mielenkiintoinen rypälekombo, johon ei ainakaan alkon valikoimassa usein törmää.
Viini on väriltään tumman sinipunainen, Tuoksu on erittäin maanläheinen, aavistuksen paahteinen ja tumman marjaisa. Maku on kohtuullisen täyteläinen, kypsien tummien marjojen kuten mustaherukan ja karhunvatukan täydentämä. Tanniinit ovat minun makuuni hieman liian pehmeät suhteessa viinin muuhun rakenteeseen. Jälkimaku on pitkä ja miellyttävä. Mausteisuus nousee maussa esiin, kun viini saa hengitellä hetken aikaa lasissa. Viini parani selvästi ilmaa saadessaan, joten suosittelen puolen tunnin dekantointia viinille ennen nauttimista.
Mielestäni viinissä on loistava hinta-laatusuhde. Toimii hyvin arkisten ruokien kanssa, mutta ei potki vastaan, jos haluaa vaan siemailla viiniä syksyisenä iltana. Plussaa ehdottomasti myös luomutuotannosta. Kannattaa ehdottomasti painaa nimi mieleen ja hakea oma puteli kotiin lähi-alkosta.
Maistamme pullo on saatu näytteenä maahantuojalta.
perjantai 17. lokakuuta 2014
Laventelinen Blossa 2014
Kuva:Alko.fi |
Pullon desing oli taas taattua ruotsalaista laatua ja pelkästään pullon takia on ostopäätös helppo tehdä.Pullon sisältä paljastuu vaalea glögi, jonka tuoksussa on omenaisia aromeja, joulumausteita ja vain aavistus laventelia. Maku seurailee vahvasti tuoksun makumaailmaa, eikä se laventeli onneksi hyökkää päälle järjettömällä voimalla. Miellyttävä blossan kausimaku. Allekirjoittanut olisi kaivannut makuun jotain twistiä perinteisen vaalean glögin lisäksi, mutta eiköhän pullo kuitenkin tyhjene ihan nopeaan tahtiin. Suosittelen vaalean glögin ystäville kylmänä loka-marraskuun iltana hyvien ystävien seurassa. Toimii.
Muista alkon jouluglögeistä maistamista odottaa myös kotimaisen Loimun kausimaku.
keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Viinibloggaajien syksyn kokoontumisajot:Sokkopulloillallinen
Viinibloggarit kokoontuivat Tampereelle, kuten edellisestä postauksesta saitte lukea. Jännittävän panimokierroksen jälkeen oli vuorossa perinteinen sokkopullotasting illallisen lomassa. Erittäin jännittäviä viinejä maistettiin, ja seuraavassa käydään läpi meidän mieliimme parhaiten painuneet.
Alkupalaksi tarjoiltiin ulkopaikkakuntalaisille pakollista mustaamakkaraa, tällä kertaa Chef Santerin Uusi mustamakkara-kirjan ohjeen mukaisesti homejuustolla ja kirsikkahillolla. Tämän alkupalan kyytipoikana oli Möetin NV-samppanja, jonka olimme huutaneet ebaysta. Myyjä väitti pullon olevan 80-luvulta, ja siltä tuo kyllä maistuikin: Yllättävän hyvin vielä poreilevan samppiksen tuoksussa siideriomenaa, kevyttä hiivaisuutta ja selkeää oksidaatiota. Happo jo melko matala, mutta 'mörköpötkön' rasvaisuus tuo tätä hieman paremmin esiin. Kokonaisuutena kohtalaisesti säilynyt samppis.
Alkuruokana tarjottiin Viinillä-blogin Hetan pateeta ja Heikin perinteistä suppilovahveropiirakkaa. Näiden kanssa nautittiin Ridgeview:n Cavendish Brut 2011 ja Ximenez-spinolan Exeptional Harvest 2012. Kuohari oli hieman vuosikertaa 2009 kevyemmin paahteinen, mutta toimi ruokien kanssa hienosti. Ximenez-Spinolasta lisää myöhemmin.
Pääruuaksi olimme askarrelleet Häränhäntiä portilla karamellisoituna, palsteri-valkosipulipyrettä sekä uunijuureksia. Häränhännät tiedettiin oivallisiksi taannoisen kokkailun perusteella. Tämän kanssa naukkailtiin Copatinton Teemun tuoma Chateau Montus 1998 ja meidän kaapistamme löytynyt Scala Dein RAR, josta myös enemmän myöhemmin. Montus oli aivan oivallisesti kypsynyt Tannat, täydellisen nautinnollinen viini.
Välijuustoina oli valikoima Mouhijärven herkkujuustolan tuotteita, ja näiden kanssa nautituista viineistä vastasivat viinikartan herrat. Janne tarjosi tammista chardonnayta Etelä-Afrikasta ja Jens Wolfbergerin oivallista Grand Cru-riesligiä. Etenkin tuo puolikuiva riesling komppasi juustoja mahtavasti.
Lopuksi vielä Baking Of-blogin pitäjän ystävällisesti valmistamaa, upean näköistä ja makuista appelsiini-suklaakakkua. Tämän kanssa saimme vielä maistella sekä Champagnen Ratafiaa että Falzin Eisweiniä Dr. Loosenin Villa Wolfilta. Rataffia voitti tämän parilähdön, sillä Eiswein oli valitettavassa suvantovaiheessa.
Pitkällisen ja herkullisen aterian jälkeen ilta siirtyi Tampereen keskustaan, tästä saamme kuulemma lukea aikanaan Blac de Blancsin kuvauksen.
tiistai 14. lokakuuta 2014
Viinibloggaajien syksyn kokoontumisajot: Vierailulla paikallisella panimolla
Olemme kokoontuneet viinibloggaajien kanssa nelisen kertaa viimeisen vuoden aikana. Aikaisemmat kerrat tapaamiset ovat olleet Helsingissä, mutta tällä kertaa saimme houkuteltua muutaman bloggaajan myös Tampereelle. Fiiliksiä tampereelle saapumisesta voit käydä lukemassa Blanc de Blacsin puolelta. Järjestelytoimikunta eli me, Viinillä-blogin Heta ja Viinikartan blogin Janne ja Jens olimme keksineet vaikka mitä kivaa bloggaajakollegoimme pään menoksi.
Ensimäisenä lauantaina oli ohjelmassa viedä viinibloggaajat epämukavuusalueelle ja otimme suunnaksi raholassa sijaitsevan Pyynikin käsityöläispanimon. Katrilla on lahjaksi saatu pieni osakkuus panimossa ja lisäksi panimon oluet ovat olleet meidän suissa varsin maistuvia tuotoksia. Panimo keräsi viime vuonna joukkorahiotuksella alkupääomaa panimon toiminnan käynnistämiseen. Viinitarhaa ei tampereelta löytynyt, joten panimoon oli tyytyminen.
Panimon pihassa meidät otti vastaan Matti Olkinuora, joka johdatteli meidät entiseen Atrian lihatehtaan lähettämöön. Vierailu oli erittäin opettavainen kokemus meille viinibloggaajille, joiden tietämys oluen valmistuksesta saattaa olla aavistuksen puutteellinen. Minulle jäi kierroksesta päällimmäiseksi mieleen se intohimo, jolla panimo on rakennettu. Suurehko tulipalokaan ei ole lannistanut pienpanimoyrittäjiä, vaan toiminta on käynnistetty tänä syksynä käytännössä kokonaan uudestaan. Panimon tilat olivat pienet ja kompaktit, mutta laatua siellä kyllä valmistui aidolla käsityöläismeininkillä. Oluet pulloitetaan käsin, etiketit on ennen liimattu käsin molemmille puolille pulloa jne. Rakkaudesta lajiin voisi jopa sanoa.
Rakkaus olueeseen on kannattanut, koska panimon lippulaiva tuote Vahvaportteri palkittiin elokuussa Berliinisä kultamitalilla kansainvälisillä pienpanimomessuilla. Mahtoi tuntua hyvältä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Jätän suosiolla yksityiskohtaisemmat raportit oluen teon hienouksista ammattilaisille ja totean vain, että kyllä Tamperelaisesta pienpanimosta saa olla ylpeä. Heidän oluensa eivät ainakaan meidän viinibloggaajien suussa yhtään hävinneet ulkomaisille vastineilleen. Minun suussani parhaita oluita olivat Simo-vehnäolut ja kultamitallilla varustettu Vahvaportteri. En yleensä piittaa tummista ja vahvoista oluista, mutta vahvassa portterissa oli kaikki todellakin tasapainossa. Varsin nautittavaa tavaraa, harmi että sitä ei saa alkosta. Jos haluat tilata panimon tuotteita suosittelen tutustumaan papabeers-verkkokauppaan, jonka panimon panimomestari Tuomas Pere perusti vastalauseeena suomalaiselle alkoholisäännöstelylle. Onhan se nyt täysin naurettava ajatus, että en saa hakea panimon tuotteita raholasta omaan käyttöön vaan joudun tilaamaan ne nettikaupasta, joka kierrättää oluet viron kautta. Tämäkö on sitä pienyrittäjien suosimista Suomessa kysyn minä ihmeissäni.
Kiitokset panimon väelle, että saimme tulla tutustumaan panimon toimintaan. Seuraavissa osissa sitten lisää sokkopullotastingista ja skumppabrunssista.
Ensimäisenä lauantaina oli ohjelmassa viedä viinibloggaajat epämukavuusalueelle ja otimme suunnaksi raholassa sijaitsevan Pyynikin käsityöläispanimon. Katrilla on lahjaksi saatu pieni osakkuus panimossa ja lisäksi panimon oluet ovat olleet meidän suissa varsin maistuvia tuotoksia. Panimo keräsi viime vuonna joukkorahiotuksella alkupääomaa panimon toiminnan käynnistämiseen. Viinitarhaa ei tampereelta löytynyt, joten panimoon oli tyytyminen.
Panimon pihassa meidät otti vastaan Matti Olkinuora, joka johdatteli meidät entiseen Atrian lihatehtaan lähettämöön. Vierailu oli erittäin opettavainen kokemus meille viinibloggaajille, joiden tietämys oluen valmistuksesta saattaa olla aavistuksen puutteellinen. Minulle jäi kierroksesta päällimmäiseksi mieleen se intohimo, jolla panimo on rakennettu. Suurehko tulipalokaan ei ole lannistanut pienpanimoyrittäjiä, vaan toiminta on käynnistetty tänä syksynä käytännössä kokonaan uudestaan. Panimon tilat olivat pienet ja kompaktit, mutta laatua siellä kyllä valmistui aidolla käsityöläismeininkillä. Oluet pulloitetaan käsin, etiketit on ennen liimattu käsin molemmille puolille pulloa jne. Rakkaudesta lajiin voisi jopa sanoa.
Rakkaus olueeseen on kannattanut, koska panimon lippulaiva tuote Vahvaportteri palkittiin elokuussa Berliinisä kultamitalilla kansainvälisillä pienpanimomessuilla. Mahtoi tuntua hyvältä kaikkien vastoinkäymisten jälkeen. Jätän suosiolla yksityiskohtaisemmat raportit oluen teon hienouksista ammattilaisille ja totean vain, että kyllä Tamperelaisesta pienpanimosta saa olla ylpeä. Heidän oluensa eivät ainakaan meidän viinibloggaajien suussa yhtään hävinneet ulkomaisille vastineilleen. Minun suussani parhaita oluita olivat Simo-vehnäolut ja kultamitallilla varustettu Vahvaportteri. En yleensä piittaa tummista ja vahvoista oluista, mutta vahvassa portterissa oli kaikki todellakin tasapainossa. Varsin nautittavaa tavaraa, harmi että sitä ei saa alkosta. Jos haluat tilata panimon tuotteita suosittelen tutustumaan papabeers-verkkokauppaan, jonka panimon panimomestari Tuomas Pere perusti vastalauseeena suomalaiselle alkoholisäännöstelylle. Onhan se nyt täysin naurettava ajatus, että en saa hakea panimon tuotteita raholasta omaan käyttöön vaan joudun tilaamaan ne nettikaupasta, joka kierrättää oluet viron kautta. Tämäkö on sitä pienyrittäjien suosimista Suomessa kysyn minä ihmeissäni.
Kiitokset panimon väelle, että saimme tulla tutustumaan panimon toimintaan. Seuraavissa osissa sitten lisää sokkopullotastingista ja skumppabrunssista.
maanantai 13. lokakuuta 2014
Saget Petite Perriere Sauvignon Blanc 2012
Saget on vanha Keski-Loiren tuottaja, jolla on tarhoja sekä Sancerressä että Pouilly-Fumessa. Lisäksi talo ostaa rypäleitä muilta viljelijöiltä. Alueelle tyypillisesti he ovat keskittyneet täysin Sauvignon Blanciin ja sen eri tyyleihin.
La Petite Perriere on AOC Loire, joten todennäköisesti tähän on käytetty myös niitä kumppaneiden kasvattamia rypäleitä. Rypäleet on kerätty mekaanisesti, ja viiniä on käytetty 8 päivää lämpökontrolloidusti 20 asteessa. Käytössä olivat teolliset, sauvignonin aromeja voimistavat hiivakannat. Viini saa kypsyä sakkojen päällä tankeissa muutaman kuukauden ennen pullotusta, joka tapahtui jo alkutalvesta 2013.
Keskisyvä, enemmän kullankeltainen kuin sitruunainen väri. Tuoksussa ensin kohtalaisen reipas eksoottisten hedelmien kuten melonin ja persikan aromi. Tämän jälkeen nousee esiin SB:lle tyypillinen herukanlehti. Mineraalisuutta ei tuoksussa ole kovinkaan selvästi aistittavissa. Suutuntuma on alkuun aavistuksen vetinen. Mineraalisuus nousee suussa selkeämmin esiin, ja keskivaihella myös persikkainen ja keltaluumuinen hedelmäisyys tuntuu. Hapokkuus alkaa jännästi lyödä läpi vasta jälkimaussa yhdessä mineraalien ja kohtalaisen runsaalta tuntuvan lämmittävän alkoholisuuden kanssa.
Kokonaisuutena viini tuntuu olevan jossakin Uuden-Seelannin ja Sancerre-Pouilly-Fumen välimaastossa. Kokonaisuus on aivan mukiinmenevä, joskin suutuntumaan jää tuo pieni vetinen aukko. Ruuan kanssa tämä toimii sinänsä ihan kohtalaisen hyvin, ruuan maku korvautuu hitaasti mineraaliaromisella viinillä ilman terävää rajapintaa. Selvästi hyötyi siis ruuasta, joka tällä kerralla oli meillä suht ronskilla kädellä maustettua currya. Viini on tullut hiljan alkon valikoimaan hieman reilun kympin hintaan, ja se on mielestämme melko lailla tämän hinnan arvoinen -ei löytö, mutta ei ryöstökään.
Maistamamme pullo saatiin näytteenä maahantuojalta.
La Petite Perriere on AOC Loire, joten todennäköisesti tähän on käytetty myös niitä kumppaneiden kasvattamia rypäleitä. Rypäleet on kerätty mekaanisesti, ja viiniä on käytetty 8 päivää lämpökontrolloidusti 20 asteessa. Käytössä olivat teolliset, sauvignonin aromeja voimistavat hiivakannat. Viini saa kypsyä sakkojen päällä tankeissa muutaman kuukauden ennen pullotusta, joka tapahtui jo alkutalvesta 2013.
Keskisyvä, enemmän kullankeltainen kuin sitruunainen väri. Tuoksussa ensin kohtalaisen reipas eksoottisten hedelmien kuten melonin ja persikan aromi. Tämän jälkeen nousee esiin SB:lle tyypillinen herukanlehti. Mineraalisuutta ei tuoksussa ole kovinkaan selvästi aistittavissa. Suutuntuma on alkuun aavistuksen vetinen. Mineraalisuus nousee suussa selkeämmin esiin, ja keskivaihella myös persikkainen ja keltaluumuinen hedelmäisyys tuntuu. Hapokkuus alkaa jännästi lyödä läpi vasta jälkimaussa yhdessä mineraalien ja kohtalaisen runsaalta tuntuvan lämmittävän alkoholisuuden kanssa.
Kokonaisuutena viini tuntuu olevan jossakin Uuden-Seelannin ja Sancerre-Pouilly-Fumen välimaastossa. Kokonaisuus on aivan mukiinmenevä, joskin suutuntumaan jää tuo pieni vetinen aukko. Ruuan kanssa tämä toimii sinänsä ihan kohtalaisen hyvin, ruuan maku korvautuu hitaasti mineraaliaromisella viinillä ilman terävää rajapintaa. Selvästi hyötyi siis ruuasta, joka tällä kerralla oli meillä suht ronskilla kädellä maustettua currya. Viini on tullut hiljan alkon valikoimaan hieman reilun kympin hintaan, ja se on mielestämme melko lailla tämän hinnan arvoinen -ei löytö, mutta ei ryöstökään.
Maistamamme pullo saatiin näytteenä maahantuojalta.
keskiviikko 8. lokakuuta 2014
Les Crêtes Torrette 2012, Valle d' Aosta
Kuva:lescretes.itv |
Aostan laakso sijaitsee siis Piemonten, Sveitsin ja Ranskan rajan väliin jäävällä alueella Luoteis-Italiassa. Viinitarhat sijaitsevat melko korkealla, ja tästä syystä päivittäiset lämpötilanvaihtelut ovat suuria. Toisaalta alue on Alppien etelärinteellä, joten aurinko paistaa suurelle osalle tarhoista varsin suoraan ja lämmittää jo varhain keväällä ja myöhään syksyllä.
Rypälelajikkeet alueella ovat pääasiassa varsin natiiveja, mutta Pinot Noiria ja Chardonnayta kasvatetaan kuitenkin melko yleisesti. Punaisista natiivilajikkeista viljellyimmät ovat Petit Rouge ja Fumin. Näistä jälkimmäistä pidetään laadukkaampana.
Nyt maistettu viini tulee Torretten DOC-alueelta keskeltä Aostan laaksoa. Tämän alueen punaviineissä vähintään 70% tulee olla Petit Rougea, ja loput sitten jotain muita paikallisia rypäleitä.
Les Crêtes on Aostan suurimpia tuottajia, jolla on italialaiseksi viinitaloksi varsin selkeät englanninkieliset nettisivut. Harvinaista herkkua. Torrette on käytetty lämpökontrolloidusti matalahkossa lämpötilassa ja kypsytetty 7 kk terästankissa. Tammea tämä ei ole nähnyt.
Viini on melko tumman purppurainen, kevytliikkeinen. Tuoksu varsin punaisen marjainen, mutta toisaalta varsin mausteinen. Se muistuttaa hämmentävällä tavalla hieman laadukkaampaa gamayta. Tässä on puolukkaa, karpaloa, punaherukkaa pihlajanmarjaa ja aavistus banaaniaromia tuoden mieleen juuri tuon Beaujolas'n. Maku on kepeä, hapokas eli todella hapokas. Kokonaisuus on herukkamehun omainen, mutta mausteisuus tuo mukaan jännän viban. Tanniinit ovat varsin kevyet. Tämä on mielestämme puhtaan marjainen viini pienellä mausteisella twistillä.
Ruokapuolelta yhdistäisin tämän raskaampiin ja rasvaisempiin ruokiin, kuten grillattulle possulle, kermakastikkeille, kermaisille juustoille tai mikä parasta juustofonduelle! Suosittelemme kokeilemaan, Superioressa oli tarjolla säälliseen hintaan eli jos tarvetta täytepullolle tilaukseen niin tätä kannattaa harkita.
perjantai 3. lokakuuta 2014
Mistä me pidämme ?
Viinipiru taannoin facebookin puolella perään kuullutti, että jokaisen viinistä jotakin kirjoittavan olisi hyvä määritellä lukijalle minkälaisista viineistä pitää. Ilman, että tiedät mistä kirjoittaja tykkää et voi oikein arvioida sopiiko bloggaajan makuprofiili omaasi. Me päätimme nyt määritellä molemmat omaksi ja lukijoiden iloksi minkälaisista viineistä pidämme ja minkälaiset viinit eivät ole meidän suosiossa.
Katri:
Katrin viinimaistelun taival on alkanut vuodenvaihteessa 1999-2000, kun jollakin piti skoolata tulevalle milleniumille. Laimensin alkon halvinta cavaa pommacilla, jotta sain siitä juomakelpoista. Siitä se sit lähti ja loppua ei ole näkynyt. Punaviinit ovat olleet viimeiset 10 vuotta lähempänä sydäntäni kuin valkoviinit, kunnes opin, että on tarjolla muutakin kuin puolimakeita bulkkivalkoviinejä. Edelleenkin valitsen helposti punaisen valkoisen sijaan, mutta kyse on makuasiasta.
Punaviineissä arvostan raikkautta enemmän kuin täyteläisyyttä ja tammen aromia. Tykkään hapokkaista, keskitäyteläisistä ja marjaisista punkuista enemmän, koska ne on yleensä helpompi yhdistää meidän talouden kala-kasvispainoitteiseen ruokavalioon. Rypäleistä gamay, pinot noir, garnacha, tempranillo ja lagrein ovat eniten minua. Alueista minulle maistuu eniten beaujolais, burgundy, priorat, monsant, navarra ja alto-adige, mutta poikkeuksia mahtuu aina joukkoon.
Valkoisissa arvostan eniten sitä, että viini on kuiva ja mineraalinen. Täyteläiset ja tammitetut valkoviinit on harvemmin minun juttuni. Kaipaan valkoviiniltä eniten raikkautta, puhdasta aromia ja hapokasta suutuntumaa. Mitä kuivempi niin yleensä sitä parempi. Rieslingin on rypäleistä eniten sydäntä lähellä, mutta myös xa-rello, chardonnay(chablis), gruner veltliner ja albarinho uppoavat. Etsin kyllä aina uusia tuttavuuksia ja viime aikoina olen lämmennyt pikkuhiljaa esim.loiren valkoviineille.
Kuohuvista samppanjat ja cavat ovat selvästi minulle ne kaksi rakkainta aluetta, joihin palaan kerta toisensa jälkeen.
Eniten inhoan överitammitettuja punkkuja, joissa ei maistu mikään muu kuin tammi. Puolimakeat ja makeat valkoviinit ja kuohuviinit saavat myös puistatuksia aikaan. On sitten täysin eri asia, jos kyseessä on juusto-tai jälkiruokaviini.
Katri:
Katrin viinimaistelun taival on alkanut vuodenvaihteessa 1999-2000, kun jollakin piti skoolata tulevalle milleniumille. Laimensin alkon halvinta cavaa pommacilla, jotta sain siitä juomakelpoista. Siitä se sit lähti ja loppua ei ole näkynyt. Punaviinit ovat olleet viimeiset 10 vuotta lähempänä sydäntäni kuin valkoviinit, kunnes opin, että on tarjolla muutakin kuin puolimakeita bulkkivalkoviinejä. Edelleenkin valitsen helposti punaisen valkoisen sijaan, mutta kyse on makuasiasta.
Punaviineissä arvostan raikkautta enemmän kuin täyteläisyyttä ja tammen aromia. Tykkään hapokkaista, keskitäyteläisistä ja marjaisista punkuista enemmän, koska ne on yleensä helpompi yhdistää meidän talouden kala-kasvispainoitteiseen ruokavalioon. Rypäleistä gamay, pinot noir, garnacha, tempranillo ja lagrein ovat eniten minua. Alueista minulle maistuu eniten beaujolais, burgundy, priorat, monsant, navarra ja alto-adige, mutta poikkeuksia mahtuu aina joukkoon.
Valkoisissa arvostan eniten sitä, että viini on kuiva ja mineraalinen. Täyteläiset ja tammitetut valkoviinit on harvemmin minun juttuni. Kaipaan valkoviiniltä eniten raikkautta, puhdasta aromia ja hapokasta suutuntumaa. Mitä kuivempi niin yleensä sitä parempi. Rieslingin on rypäleistä eniten sydäntä lähellä, mutta myös xa-rello, chardonnay(chablis), gruner veltliner ja albarinho uppoavat. Etsin kyllä aina uusia tuttavuuksia ja viime aikoina olen lämmennyt pikkuhiljaa esim.loiren valkoviineille.
Kuohuvista samppanjat ja cavat ovat selvästi minulle ne kaksi rakkainta aluetta, joihin palaan kerta toisensa jälkeen.
Eniten inhoan överitammitettuja punkkuja, joissa ei maistu mikään muu kuin tammi. Puolimakeat ja makeat valkoviinit ja kuohuviinit saavat myös puistatuksia aikaan. On sitten täysin eri asia, jos kyseessä on juusto-tai jälkiruokaviini.
Heikki:
Aloitin kuten Katrikin punaisista. Tai no, jos lasketaan ensimmäiset festariviinit niin valkoisista unkarilaisista. Mutta ei lasketa. Aloin kiinnostua viineistä enemmän siinä 20-vuotiaana, ja maistelimme tuolloin lähinnä espanjalaisia, portugalilaisia ja edullisia italialaisia. Tällöin pidin voimakkaista, hedelmäisistä ja tanniinisista punaviineistä. Valkoviinit olivat pitkään syrjässä.
Vuosien varrella punaviinimakuni on keventynyt oleellisesti. Nykyään pidän toisaalta nuorehkoista, marjaisista ja hyvähappoisista viineistä. Minua miellyttääkin viini rakenteessa enemmän hapokkuus kuin jättimäinen marjakonsentraatio tai voimakas tanniinisuus. Toisaalta pidän kyllä myös ikäntyneistä viineistä, näissäkin lähinnä niistä kevyemmistä: Sangiovese eri muodoissaan, nebbiolo, pinot. Tallintauksen tuoksu miellyttää. Isosta hedelmästä en piittaa, ja eniten vihaan tuota ylipaahdetun tammen asfalttityömaa-aromi..
Valkoviinin löysin viitisen vuotta sitten, ja nykyisellään pidän siitä ehkä jopa punaista enemmän. Valkoviineissä siedän vähempääkin happoa. Pidän kovin erilaisista valkoisista: Toisaalta tappohappoisista saksalaisista rieslingeistä, mutta toisaalta myös melko täyteläisistä bourgognen chardonnaysta. Jura on yksi viime aikojen suosikkejani. Yllättäen pidän pienestä pähkinäisyydestä valkkiksessa, esimerkkinä nyt vaikkapa Savagnin Jurasta tai Castelli di Jesi. Uuden maailman ylihedelmäisistä Sauvignoneista en pidä pätkääkään. Muutoinkaan liian ilmeinen, täyteläinen marjaisuus tai hedelmäisyys ei ole mieleeni. Valkoviineiltä toivon moniulotteisuutta: Hedelmän lisäksi jotakin twistiä kuten Sur Lie-Musdet.
Tämän kuvauksen perusteella saat karkean käsityksen viinimaustamme. Jos se vastaa edes jossain määrin omia mieltymyksiäsi, kannatta kokeilla suosittelemiamme viinejä. Jos taas pidät toisenlaisista viineistä, voit lukea tätä noin muuten vain. Meidän vuoden 2011 alun viinimausta voit käydä lukemassa blogin aloituspostauksesta.
Ennen kaikkea viinit on meistä mukava harrastus ja aina on mukava maistella uusia viinejä. Olisi mukava myös lukea muiden bloggaajien tarinat siitä minkälaisista viineistä he pitävät.
Aloitin kuten Katrikin punaisista. Tai no, jos lasketaan ensimmäiset festariviinit niin valkoisista unkarilaisista. Mutta ei lasketa. Aloin kiinnostua viineistä enemmän siinä 20-vuotiaana, ja maistelimme tuolloin lähinnä espanjalaisia, portugalilaisia ja edullisia italialaisia. Tällöin pidin voimakkaista, hedelmäisistä ja tanniinisista punaviineistä. Valkoviinit olivat pitkään syrjässä.
Vuosien varrella punaviinimakuni on keventynyt oleellisesti. Nykyään pidän toisaalta nuorehkoista, marjaisista ja hyvähappoisista viineistä. Minua miellyttääkin viini rakenteessa enemmän hapokkuus kuin jättimäinen marjakonsentraatio tai voimakas tanniinisuus. Toisaalta pidän kyllä myös ikäntyneistä viineistä, näissäkin lähinnä niistä kevyemmistä: Sangiovese eri muodoissaan, nebbiolo, pinot. Tallintauksen tuoksu miellyttää. Isosta hedelmästä en piittaa, ja eniten vihaan tuota ylipaahdetun tammen asfalttityömaa-aromi..
Valkoviinin löysin viitisen vuotta sitten, ja nykyisellään pidän siitä ehkä jopa punaista enemmän. Valkoviineissä siedän vähempääkin happoa. Pidän kovin erilaisista valkoisista: Toisaalta tappohappoisista saksalaisista rieslingeistä, mutta toisaalta myös melko täyteläisistä bourgognen chardonnaysta. Jura on yksi viime aikojen suosikkejani. Yllättäen pidän pienestä pähkinäisyydestä valkkiksessa, esimerkkinä nyt vaikkapa Savagnin Jurasta tai Castelli di Jesi. Uuden maailman ylihedelmäisistä Sauvignoneista en pidä pätkääkään. Muutoinkaan liian ilmeinen, täyteläinen marjaisuus tai hedelmäisyys ei ole mieleeni. Valkoviineiltä toivon moniulotteisuutta: Hedelmän lisäksi jotakin twistiä kuten Sur Lie-Musdet.
Tämän kuvauksen perusteella saat karkean käsityksen viinimaustamme. Jos se vastaa edes jossain määrin omia mieltymyksiäsi, kannatta kokeilla suosittelemiamme viinejä. Jos taas pidät toisenlaisista viineistä, voit lukea tätä noin muuten vain. Meidän vuoden 2011 alun viinimausta voit käydä lukemassa blogin aloituspostauksesta.
Ennen kaikkea viinit on meistä mukava harrastus ja aina on mukava maistella uusia viinejä. Olisi mukava myös lukea muiden bloggaajien tarinat siitä minkälaisista viineistä he pitävät.
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Chateau de Pizay Morgon 2012
Kuva:majetic.co.uk |
Viini on syvän purppurainen, melko kepeäliikkeinen ja vähäjalkainen. Tuoksussa on vadelmaa, karhunvatukkaa,mansikkaa, selvä 'bojoisuus' jota voi kuvata ehkäpä hieman makeahkoksi mausteisuudeksi yhdistettynä aavistukseen pohjaanpaneeseen, vaniljalla maustettuun hilloon ja jopa hienoiseen banaanisuuteen. Tuoksu on ainakin minulle hankalasti kuvailtava, mutta sen perusteella usein onnistun tunnistamaan bojon bojoksi.
Suussa viini on keskitäyteläinen. Maku toistaa tuoksun aromimaailmaa, vaikkakin tuo banaanisuus tuntuu suussa paljon vähemmän. Pirteä hedelmäisyys saa lisäkerroksia mausteisuudesta. Viinin eri komponentit tuntuvat tasapainoisilta: Hapokkuutta on sopivasti pitämään viini raikkaana. Tanniinit ovat melkoisen kevyet, mutta silti viinin maku kantaa pitkään. Kaikenkaikkiaan aivan oiva tapaus, joskaan ei aivan vedä vertoja huipuille kuten Lapierren Morgonille (jota muuten sai vinatikselta magnumeissa pilkkahintaan).
Tämän voimalla jatkamme edelleen beujolais cru-faneina.