VRHE-fiiliksiä

Kävimme siis lauantaina piipahtamassa Viini, ruoka ja hyvä elämä-messuilla. Harmillisesti jouduimme ajoittamaan käyntimme varmaankin messujen ruuhkaisimpaan ajankohtaan, lauantai-iltapäivään. Mutta minkäs teet.

Olimme katselleet viinitarjontaa etukäteen, ja tiesimme karkeasti mitä ainakin halusimme maistaa. Tämä etukäteissuunnittelu osoittautui kyllä ruuhkassa hyväksi ideaksi, sillä maahantuojien edustajilla ei juuri ollut aikaa kertoilla valikoimistaan. Ilman suunnittelua mieleenpainuvien ja kiinnostavien viinien löytäminen tuosta tasapaksujen standardivinkkujen merestä olisi ollut lähes mahdotonta. Kiinnostavina voisimme mainita vaikkapa tilausvalikoimastalöytyvän espanjalaisen Bobal-viinin, hämmentävän Saint Brisin alueen SB:n, Itävaltalaisen Unplugged Chardonnayn (todella erilainen chardonnay), Matsu-sarjan yllättävän hapokkaan El Viejon sekä Mummin demi-secin, jonka aiomme ensi jouluksi hankkia juustopöytään.  Shamppisbaari ei tietenkään pettänyt.  Muutama muukin hyvä viini löytyi, näistä kenties tarkemminkin jatkossa.

Ruokapuolella kiersimme pikaisesti, eikä se nopealla kierrolla tehnyt kovin suurta vaikutusta. Voi toki olla ettemme ehtineet kovin tarkasti katsella, mutta päälimmäiseksi vaikutelmaksi jäi se, että paikalla olivat pääasiassa samat kotileipomot ja europpalaiset kauppiaat, jotka löytyvät myös useimmilta Tamperella järjestettäviltä markkinoilta.

Ennen kaikkea messut muistuttivat suomalaisen viini ja ruoka-kulttuurin masentavuudesta. Vaikka messujen nimikin on Viini ja Ruoka, niin niin näiden kahden yhdistäminen ei tunnetusti suomessa onnistu. Ruoka ruokana ja viinit sitten erikseen. Kun olimme kävelemässä viiniosastolta ruokamessujen puolelle, niin ystävällinen setä kehotti piilottamaan tyhjätkin viinilasit kassiin, kun olisi ollut jollain tavalla epäsopivaa kävellä lasi kädessä ruokakojujen seassa. Viisaat lainlaatijat ovat ilmeisesti päätelleet, että suomalaista alkoholikulttuuria siistitään opettamalla kansalaiset nauttimaan viininsä ihan sellaisenaan.

Ja se, että menet viinimessuille josta et voi ostaa mitään, on yksinkertaisesti surullista. Edellinen sana tosiaan kuvaa koko suomen viinikulttuurin kohtaamaa ryöpytystä varsin osuvasti. Niin että ei muuta kuin vanhaan malliin, juodaan sitten suruun. Kaapista taitaisi löytyä sunnuntaipizzan kaveriksi vaikka  Occipintin Frapatto...