Gratavinum 2pir 2008

Tämä on näköjään blogin 200.postaus. Vajaa kolme vuotta sitten, kun kirjoitimme ensimmäisen postauksen emme uskoneet nauttivamme blogin pidosta näin paljon. Välillä on ollut hiljaisempia aikoja ja välillä postauksia on tullut enemmän, mutta kaiken kaikkiaan blogin kirjoittaminen on ollut erittäin mukavaa. Blogi on ollut helpotus varmaan myös ystävimmille, jotta eivät joudu jatkuvasti kuuntelemaan meidän viini-ja ruokajuttuja. Eniten olemme oppineet vuosien varrella itse sekä omasta maustamme että viinistä.

Edellisenä viikonloppuna nautimme ystäväpariskunnan kanssa 3-ruokalajin illallisen rennoissa merkeissä. Kiitos vaan A:lle ja P:lle seurasta oli mukava ilta. Pääruuan kanssa nautimme viime kesän katalonian reissulta mukaan tarttuneen Pares Baltan Prioratin alueen projektin, Gratavinumin tuotteen. Saimme maistaa tätä Gratavinumin tuotantoa jo Pares Baltan tilalla vieraillessamme, ja ihastuimme tähän ison talon pienen sivuprojektin punaviiniin. Itse asiassa Gratavinumin viinintekijä Jordi Fernandez piti meille tuolloin kierroksen Baltan päätilalla.

Viinin on sekoiteviini, jossa on rypäleinä Garnacha, Carinyena, Cabernet Sauvignon ja Syrah. Tämä on tyypillinen Prioratin alueen viini, joka heti avattuaan on vahvasti tanniininen ja kova. Parin tunnin aukiolon jälkeen viinistä oli kehittynyt todella miellyttävä. Tuoksu oli vahvasti tumman marjainen, mausteinen ja miedosti suklaa-arominen. Tuoksussa tuli myös esiin alueen viinejä vahvasti leimaava mineraalinen nuotti. Taas pystyimme palauttamaan mileen sen, miltä vaelluksen aikana alueen maaperä tuoksui. Maku seurasi vahvasti tuoksun aromeja ja tanniinit olivat hienosti intergroituneet viinin rakenteeseen. Pehmeä maku jatkui pitkään, ja teki viinistä todella nautittavan kokonaisuuden. Viini taisi olla parhaimmillan nyt, emmekä säilyttäisi viiniä enää pitkään vaan nauttisimme ystävien seurassa.

Ruokana viinin kanssa nautittiin karitsankaretta tumman kastikkeen, palsternakkapyreen ja rosmariiniperunoiden kanssa. Maut pelasivat hyvin yhteen ja viinin rakenne riitti hienosti mediumina nautitulle kareelle. Hinta on decantalossa 19 euroa, ja mielestämme hinnalle saa hienosti vastinetta.

Kypsiä kuplia: Henriot Blanc de blancs

Henriotin blanc de blancs on pitkästä aikaa parhaita maistamiamme ranskalaiskuplia. Viini oli oiva aperetiivi, mutta toimi aivan erinomaisesti myös ruuan kanssa. Viini tilattiin Vinatikselta, kuten nykyään valtaosa meidän kaapin ranskalaisista viineistä.

Viini on lasissa kevätauringon keltainen, kirkas ja kuulas. Pienet, hitaasti nousevat kuplat.

Tuoksu on miellyttävän hedelmäinen, selvästi kypsemmänpuoleinen, kivellinenkin hedelmä nousee  pintaan sitruksisen ja kukkaisen aromin päälle.  Tuoksu on kokonaisuutena melko valloittava;.Briossinen samppanjatuoksu on läsnä, muttei yletön.

Suussa maku on intensiivisen hedelmäinen, raikas. Paahtoleipäinen täyteläisyys yhdistettynä raikkauteen tekee viinistä heti ensimaistamalla erittäin miellyttävän aperatiivijuoman. Maku on hyvin, hyvin pitkä ja miellyttävän hedelmäinen. Paahtoleipää suuhun räjähtävällä sitrus-aprikoosihillolla!

Viiniä nautittiin pöydässä kermaisen, kanelilla maustetun ja sitruunavoissa paistetulla mateella kruunatun maa-artisokkakeiton kanssa. Keitto itsessään oli mahtavaa, yksi onnistuneimpia ruokiamme aikoihin (resepti seuraa lähiaikoina!). Viini täydensi tätä muutenkin täyteläistä keittoa hienosti, eikä jyrännyt herkkää maa-artisokkaa alleen.

Erittäin miellyttävä tuttavuus pienehköltä, perheomisteiselta tuottajalta. Hintaa vinatiksella tällä hetkellä noin 35 e. Mielestämme viini on hintaansa nähden todellinen löytö, jos etsit hieman täyteläisempää samppanjaa!

-Heikki-

Dominique Piron: Domaine de la chanaise Morgon 2011

Kuva:Vinatis.com

Testipallona vinatikselta tilattu Cru Beaujolais, täysin ennen kokeilemattomalta tuottajalta ja itse asiassa meille ennen kokeilemattomalta alueelta. Emme pettyneet.

Morgon on mitä ilmeisimmin Moulin-á-Ventin ohella voimakkaimpia gamay-viinejä tuottava Beaujolais'n Cru-alue. Tämä piti paikkansa ainakin tämän Pironin kohdalla.

Väri on keskisyvän ja läpikuultavan väliltä. Tuoksu on heti ensi nuuhkaisulla ihastuttava: Raikasta punaista marjaa, hieman jopa rusinaista aromia sekä selkeänä tuntuva ruusun tuoksu. Tarkemmalla tuoksuttelulla myös mausteita ja paahteisen puun aromia nousee esiin. Suussa viini on marjaisen raikas. Suutuntuma on keskitäyteläinen, melko pyöreä. Jälkimaku on huomattavan pitkä, ennemminkin hapokas kuin tanniininen.

Viini oli vakuuttava esitys, mielestämme. Hintaa tällä oli Vinatiksella alle 10 e, ja tulee varmasti olemaan jatkossakin tilauksissa mukana. Hinta-laatusuhteesta saa lähes täydet pisteet!

Tätä nautittiin kookosmaidolla ja pienellä chililläkin maustetun kurpitsakeiton kanssa, eikä potkinut vastaan. Itse asiassa melko matala tanniinisuus sekä raikas hapokkuus toimivat hyvinkin kookosmaidon rikastamalle keitolle.

Ehdottomasti positiivinen, herkullinen yllätys oli tämä.

Superalkon valikoimaa...

Ystävälle piti valita hääviinejä superalkon valikoimasta. Tuo tallinnan ihme, vääryydellä ja laittomasti alkon tuotemerkkiä käyttävä viinaranta kun houkuttaa 150
hengen häitä järjestäviä kovasti kilpailukykyisellä hinnoittelullaan verrattuna kotimaiseen vaihtoehtoon.

Maistoimme 3 valkoista ja 3 punaista, ja kaikki nämä löytyvät myös kotoisen monopolin valikoimasta.

Valkoiset:
Pfaffenheim pinot gris 2012: Persikkaa, kukkaisuutta, sopiva jäännössokeri. Tämä menee kaikelle ruualle, hyvä valinta.

Equisheimin Wolfberger Riesling 2012: Melko mitäänsanomaton, sitruksinen tuoksu. Maussa mineraalia ja sitruunaa. Hapokkuus on keskivoimakas. Viinistä jää vähän laimea yleisvaikutelma. Harmiton, mutta tämä jää monen ruuan jalkoihin. No go for me.

Wolfberger W3 2012(Riesling, Pinot Gris, Muscat): Porukan täyteläisin. Muscat tuntuu tuoksussa. Maku on keskitäyteläinen. Hapokkuus matalahko. Inasen lätkyrä. Ei oikein tämäkään.

Valkkarisarjan ylivoimainen voittaja oli Pfaff. Tämä oli melko ennalta-arvattavaa.

Punaisissa oli ensimmäisenä Campolietin Valpolicella Superiore Ripasso 2011. Varsin kirsikkainen, mutta freesin hapokas tapaus. Vähintään riittävästi ripassoitua konsentraatiota. Tämä oli aivan mukiin (ja mukista pois) menevää. Ei nyt mikään päräyttävä, mutta hyvähkö siemailuviini. Ruokayhdistettävyys vaikutti hyvältä myös.

Seuraavana Vina Albali Gran Reserva 2007. Tämä oli mielestämme hyvä viini kymmenen vuotta sitten. Jännästi muuttuu maku; Nyt tämä oli ylitammitettu, luumuinen, vähähappoinen. Päällimmäiseksi fiilikseksi jäi sellainen 'kaivelin nenää tammenterholla'-tyyppinen ratkaisu. Ei enää meille ollut tämä.

Viimeisenä ja vähäisimpänä Chapoutierin Belleruche Rouge 2012. Tässä vähän niinkuin oli Rhone-blendin vivahteita, mutta kokonaisvaikutelma oli ehdottomasti laihan vetinen. Alkon 'mehevä ja hilloinen' luonnehdinta on aika osuvakin; kuvittele vadelmahillo, jota on laimennettu vedellä 2:1.

Yksi hyvä löytyi siis molemmista sarjoista. Toivoa on.
(Toim.huom. Morsian oli ohjaistanut Katria ennakkoon, että ehdota 3 vaihtoehtoa SuperAlkon valikoimasta sekä punaviinistä että valkoviinistä. Hintaraja oli alle 8 € pullo. Ihan ei siihen osuttu kaikkien kohdalla, mutta melkein. )

-Heikki-

Savia Viva Familia Tinto A 2011

Viime viikolla Alkon uutuuksia silmäillessäni silmiin osui Pares Baltan punkku. Vielä, kun facebookissa sekä Viinipiru että muutama kaveri sitä suositteli, oli pullo haettava kotiin maistettavaksi. Pares baltan tilalla vierailimme viime kesänä ja kuva viinitalosta on ollut aina positiivinen. Pidämme talon tavasta rahoittaa entry level viineillä kokeellisempi viinintuotanto. Kaapissa odottaa yksi xarello ja yksi sekoiteviini avaamista, mutta tilalla viinit todella hurmasivat. Kannattaa myös tutustua pares baltan tuotantoon Prioratissa ja Ribera del Duerossa.

Savia Viva Familia Tinto A 2011 tulee siis penedesin alueelta Kataloniasta, Espanjasta. Viini on punainen sekoiteviini merlotista, syrahista ja tempranillosta. Tuoksu on kirsikkainen, mausteinen ja kevyen tamminen. Maku on keskitäyteläinen, tumman marjaisa ja miellyttävän mausteinen. Tanniinit ovat pehmeät ja tammi on tasapainossa. Viinissä on 6 g/l sokeria, jonka kyllä huomaa maussa. Kaiken kaikkiaan viini on hyvin tehty ja helppoa nautittavaa pelkästään, mutta toimii myös ruuan kanssa. Me kokeilimme yhdistää viiniin sekä pizzan että juustojen kanssa. Erityisesti espanjalainen manchego toimi mainiosti viinin kanssa.

Lyhyesti: Hyvän hintalaatusuhteen omaava keskitäyteläinen punaviini yhdestä suosikkimaastamme. Miellyttävät tanniinit yhdistettynä mausteisuuteen ja marjaisuuteen takaavat mukavan viininautinnon. Luomutuotannosta vielä erityisesti plussaa. (Pian ehkä jopa biodynaamista, kuten koko lafkan tuotanto.) Kun etsit edullista punaviiniä Alkon valikoimasta, tässä on yksi varma valinta.

Talven parasta ruokaa: Bouillabaisse meidän tapaan

Kun taloudessa toinen syö lihaa ja toinen ei niin yhteisten arkiruokien keksiminen on välillä haastavaa. Varsinkin talvella lämmin ja täyttävä keitto on usein hakusessa. Onneksi aina voi vetää ässän hihasta ja ehdottaa ruuaksi provencelaista kala-äyriäiskeittoa eli bouillabaissea. Keitolle on yhtä monta reseptiä, kun on tekijääkin. Meidän resepti menee seuraavalla tavalla. Ota kaupasta keittoon sopivat määrät oman taloutesi mukaan.

Bouillabaisse ala pullon henki

Kuva:heinojuomat.fi

Varsiselleriä
Porkkanaa
Fenkolia
Sipulia
Valkosipulia
Tomaattimurskaa
Kaltattuja tomaatteja
Kalalientä
Lohta
Katkarapuja
Simpukoita

Suola
Mustapippuri
Tähtinis
Appelsiinin kuori raastettuna
Sokeri
Valkoviini
Paprikajauhetta


Kuori sipulit ja leikkaa sipuleista reilun kokoisia lohkoja. Kuori valkosipuli ja hienonna. Kuori ja pese vihannekset. Pilko pestyt vihannekset reilun kokoisiksi lohkoiksi. Kuullota sipuleita oliiviöljyssä kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon vihannekset ja kuullota niitä muutama minuutti. Laita kattilaan tomaattimurskat ja kaltatut tomaatit. Lisää viiniä ja kalalientä niin, että tuotteet peittyvät. Mausta suolalla, pippurilla ja aniksella sekä appelsiinin kuorella. Keitä miedolla lämmöllä niin kauan, että kasvikset ovat kypsiä. Juuri ennen tarjoilua lisää joukkoon kalan palat, simpukat ja katkaravut. Kiehauta ja tarjoa oliiveiden ja majoneesin kanssa.

Viimeksi keiton kanssa nautittiin vaaleata leipää ja etelä-afrikkalaista chenin blancia.
Land of Good Hope Chenin Blanc 2011 tulee Stellenbochin alueelta. Winery of Good hopen työntekijöinä on entisiä vähäosaisia, joiden hyväksi koko talon tuotto menee.

Viini on keskisyvä, lähes kullankeltainen väriltään. Tuoksussa tuntuu kukkaisuutta ja melkoisen selvä tamminen aromi. Myös cheninille tyypillistä mineraalisuusta löytyy selvästi. Suussa melko täyteläinen. Mineraalisuus korostuu. Hapokkuus on korkeintaa
n kohtalainen sellaisenaan maistettuna. Pelkältään viini ei ole parhaimmillaan. Kalakeitto kuitenkin tuo viinistä esiin raikkauden, joka keventää muuten täyteläistä kokemusta. Jälkimaku on pitkähkö, tammen sävyttämä.

Viini ei ole tammiallergikoille. Kokonaisuus kuitenkin toimii mielestämme ruuan kanssa varsin mukavasti. Melko mausteiselle, tomaattiselle kalakeitolle ei oikein sovi mikään äärihapokas viini, joten tämä oli täsmävalinta kaapin muutoin lähinnä rieslingisestä valkoviinivalikoimasta. Hieno esimerkki siitä, että viini on ennen kaikkea ruokajuoma.

Ja vinkki laiskemmille: Jos haluat nauttia Tampereella erinomaista bouillabaissea, niin ota suunnaksi kauppahalli ja 4 vuodenaikaa. Et taatusti tule pettymään.

Jotain hyvää Balkanilta: Bolfan Primus Pinot Crni

Bolfan Primus Pinot Crni löytyi alkon hyllystä sattumalta, ja alkuperämaa herätti mielenkiinnon. Kroatia sijaitsee optimaalisella viininviljelyalueella,varsin lähellä Italiaa. Joten miksi kroatialainen viini ei voisi olla hyvää?

Ongelma näissä entisissä sosialistimaissa on sama kuin monen muunkin diktatuurin kanssa: viinikulttuuri onnistuttiin tuhoamaan tehotuotantovaatimuksilla lähes tyystin. Toki tähän on päästy monin paikoin myös puhtaasti demokraattisin markkinatalousperiaattein. Eräänlainen diktatuuri tämäkin, ainakin tuottajalle.

Bolfanissa kuitenkin on viinikulttuuri voimissaan: Tila tuottaa viininsä täysin luonnollisesti, ilman kasvatettuja hiivakantoja, torjunta-aineita tai agrokemiallisia lannoitteita. Tila sijaitse Pohjois-Kroatiassa Hrascinan kylässä, Zagrebista koilliseen.  Tarhat 250-380  metrin korkeudessa, etelään ja kaakkoon viettävillä rinteillä

Lasissa viini on pinot noiriksi melko intensiivisen purppurainen. Tuoksussa pihlajanmarjaa, karpaloa, puolukkaa. Tammi tuntuu kohtalaisen selvästi, tuo itsensä ilmi sikarilaatikkoisena ja tavallaan metsäisenä. Lisäksi löytyy jonkinlainen suklainen nuotti.

Maku on raikkaan hapokas. Tammi tuntuu alussa yhdessä marja-aromin kanssa. Jälkimaussa on maanläheisyyttä ja jännittävä suklainen nuotti, joka tuo kummasti mieleen portviinin, vaikka makeus on tästä kaukana. Keskitäyteläinen tapaus.

Lyhyesti: Alkuperämaahan nähden yllättävän moniulotteinen pinot. Tyyliltään soutaa jossakin NZ-pinotin ja vanhan maailman välisillä vesillä, mielestäni: hieman enemmän täyteläisyyttä kuin esimerkiksi pohjois-italiasissa pinot neroissa, mutta ei kuitenkaan mitään övereitä.  Tykkäsin tästä. Alkon hintaan parikymmentä euroa ei nyt mikään löytö, mutta saattaisin hyvin ostaa toistekin.

Ilolla ja mielenkiinnolla seuraamme vuosituhansien viinikulttuurin omaavien maiden kuten Kreikan, Kroatian ja entisen itä-blokin maiden uutta viinillistä nousua. Luulen, että näistä maista tulee paljon mielenkiintoista seuraavan 10 vuoden aikana.

Ravintola-arvostelu: Kokki kotona

Joulukuun puolivälissä juhlittiin Heikin syntymäpäiviä, ja Katri oli ystävällisesti järjestänyt mahtavan, sankarin näköisen juhlan. Mielestämme parhaat juhlat ovat intiimit ja pienet. Aina sanotaan, että pidot paranevat väen vähetessä. Miksi siis kutsua alun alkujaankaan liikaa porukkaa ? Kun kaikki mahtuvat saman ruokapöydän ääreen, niin kaikkien vieraidensa kanssa voi keskustella ilman suurempaa vaivannäköä.

Paikalle oli kutsuttu lisäksemme 8 vierasta. Normaalisti olemme itse kokkailleet useammankin ruokalajin illallisia tällaiselle porukalle ongelmitta. Katrin ammattitaito tässä on ollut suurena apuna. Tällä kerralla halusimme kuitenkin molemmat keskittyä juhlimiseen, ja siten olimme hankkineet apua.

Chef Santeri eli Santeri Vuosara on tamperelainen kokki ja keittokirjailija, joka pyörittää yhden miehen kokki kotiin-palvelua.  Olemme jo muutaman vuoden odotelleet sopivaa tilaisuutta päästä kokeilemaan, miten ammattimies nostaa pitkänkin menun kotikeittiöstä. Nyt tuli hyvä tilaisuus, emmekä pettyneet.

Menu oli sovittu hyvissä ajoin, ja olimme tällänneet kullekin annokselle sopivat viinit omasta kaapistamme.  Kokki saapui tunnin ennen vieraita valmistelemaan iltaa, ja toi kaikki astiat mukanaan. Näistä meni toki pieni vuokra, mutta tiskaamiselta vältyttiin.

Vieraat saapuivat ja alkumaljat nautittiin: Kuohuviintä blossa 2012:a keitetyllä siirapilla terästettynä. Varsin jännittävä kombo, tuossa 2012 kun oli melko itämainen twisti joka välittyi myös tähän kuoharidrinkkiin.

Amusena tarjoiltiin Rosollia á la Chef: Pikkelöityjen rosolliainesten seurana oli turskanmaksamoussea, savusärkeä ja lohta. Tämän kanssa tarjottiin luottosamppanjaamme, Maurice Lassallen Blanc de Blancs 2002. Loistava ja kaunis annos, jolle mineraalisen samppanjan maku ja rakenne sopivat uskomattoman hyvin.

Seuraavaksi saimme etemme keittoa paahdetuista munakoisoista ja pavuista, kruunattuna papukroketilla. (Papuruoka oli syntymäpäiväsankarin toive, ja toteutus oli loistava. Kiitokset Santerille!)  Tämän kanssa tarjosimme jännittävän Davilan L-100:n, puhtaan Loueiron Adegas Valminorilta Rias Baixasista. Mineraalisen marjainen, mutta ei aivan niin hapokas kuin albarino: kesäisen aurinkoinen päivä omenapuun alla huoletta loikoen.

Pääruuaksi saimme Pastiksella maustettua  haukimureketta fenkolipyreellä, ohessa sinappia ja tyrniä. Tästä ei voi todeta muuta kuin että mikään, missä on pastista ja haukea ei voi olla pahaa. Ei vain voi.  Viininä alsacelainen takuuriesling, David Ermel Grand Cru Riesling 2009 ja 2010. (Ei sattunut enää kahta pulloa samaa vuosikertaa olemaan...) Näissä oli yllättävän iso vuosikertaero: Nuorempi oli hedelmäisen raikas ja kepeähkö, iäkkäämpi hieman tukevampi rakenteeltaan. 2009:ssä oli myös enemmän hunajaisuutta sekä alkava aavistus petrolista. Haukimurekkeelle molemmat kävivät upeasti, nuorempi vuosikerta ehkä paremmin kuin vanhmpi.

Ennen jälkiruokaa vielä hieman lähijuustoja sekä hillokkeita, viininä Markus Molitorin Zeltiger Sonnenuhr Auslese 2007. Viini oli yllättävän kuiva, mutta konsentraatio oli niin voimakas, että tämä sopi mainiosti juustoille. Juustoa ja tätä, ja siirryimme ajatuksissamme kukkivalle alppiniitylle kuuntelemaan hunajantuoksuisten mehiläisten pörinää.

Lopuksi vielä portviinillä kostutettua suklaakaakkua ja itse portviiniä, joka on jo aiemmin täällä
arvioitu. Huikea päätös aterialle, vieläkin vesi nousee kielelle.


Tällaiset synttäribileet. Hyvää ruokaa, hyvää seuraa. Kaikki sujui helposti, ja kaikki paikalla olleet saattoivat keskittyä nauttimaan edellä mainituista olosuhteista. Voimme lämpimästi suositella Chefin palvelua, jos sopiva tilaisuus tulee vastaa.

Uutta maailmaa ristiin rastiin. Sokkona.

Kalevan viiniklubin voimin maistettiin pitkän loppiaisviikonlopun lauantaina kuusi uuden maailman viiniä, jotka Herra Viinikartta oli valinnut. Kuten ehkä olette huomanneet, olemme itse olleet varsin laiskoja etsimään mielenkiintoisia viinejän muualta kuin Euroopasta. Siksi odotimme tastingia mielenkiinnolla.

Siis kuusi lasia täyteen ja nenä töihin.

Ensimmäinen viini oli hyvin maanläheinen, aavistuksen paprikainen. jonkinlaista vähäistä (lääkemäistä) yrttisyyttä oli myös aistittavissa, mutta valitettavasti tuoksusta nousi pintaan selvä asetonin ja spiritus fortiksen tuoksu, joka ei ollut miellyttävä. Maku oli melko täyteläinen ja pyöreähkö. Happoa oli keskinkertaisesti, joten ihan täydeksi lätkyräksi tämä ei jäänyt. Tasapaksu tapaus, jonka tuoksussa siis jotakin epämiellyttävää. Not my cup of wine.  Ja 1. viinihän paljastui lopulta olemaan Don David Malbec Reserve 2011 Saltasta, alkon hintaan 11,99 e. Alue saattaapi selittää keskivertomalbecia paremmat hapot.

Seuraava viini oli makuuni hieman parempi, ja pääsi testissä sijalle 3/6. Tuoksussa oli kypsää punaista marjaa, hieman hengittäneenä mansikka nousi pintaan. Kohtalainen mausteisuus, keskivahva + tammi. Suussa viini oli pyöreähkö, hieman edellistä hapokkaampi ja keskipitkän makuinen.  Siemailuviini, ei suurta elämystä mutta vallan hyvän pituuden omaava tuotos. Kyse oli Dry Creek Valleysta Kaliforniasta tulevasta Sbragian La Promesa , Zinfandelin ja Petite Syrahin sekoite vuodelta 2009. Alkon hinta tälle 34,90

Kolmannessa lasissa oli syvän purppurainen viini. Tuoksussa kasvimaisia piirteitä, luumua, maanläheisyyttä, pippuria. Kaikenkaikkiaan hedelmäinen tuoksu, jonka yli kuitenkin puski voimakas tammi. Suussa pyöreä, keskitäyteläinen ja melko kosiskelevan makuinen. Ei lainkaan kelvoton, kun ottaa huomioon että kyseessä oli lopulta etelä-afrikkalainen Pinotage. Toisaalta KWV Mentors Pinotagesta 2011 pyydetään järkyttävät 30,40 e, mikä on tästä tuotteesta ryöstöhinta. Sama tosin pätee myös edelliseen.

Neljäs viini tuoksui selvästi Australialta: Eukalyptusta, minttua, eläimellistä taustaa kera runsaan punaisen marjan. Maussa vahva tanniini sekä hyvä voimakkaanpuoleinen hapokkuus. Viini oli tuoksuun nähden yllättävänkin raikasrakenteinen: odotin paksua ja leveää. Myös jälkimaku jää yllättävän lyhyeksi ja ohuehkoksi. Tuoksun aromimaailma oli hieman överi, mutta sinänsä mukava. Tästä syystä pääsi tilalle 2/6. Kyseessä oli Jim Barryn the Lodge Hill Shiraz 2011, alkon hintaan 16,99. Rypäle tuli yllätyksenä, tuoksun perusteella ajattelin että kyseessä olisi saattanut hyvinkin olla Coonawarran CS, mutta kyseessä olikin Claren Shiraz. Jännän yrttinen viini, joka sopii varmaankin kivasti vaikkapa lihapadalle, ei välttämättä tarvitse sitä aussipiffiä.

Viides lasi oli illan voittaja. Tuoksu oli hillitty: Punaisia marjoja, pippuria, maanläheisyyttä ja tammea, joka ei kuitenkaan peittänyt muuta viiniä alleen.  Maku on äärimmäisen tasapainoinen. Marja maistuu, samoin vieno mineraalisuus ja pippurinen mausteisuus. Pitkää jälkimakua sävyttää hyvin integroitunut lyijykynäinen tammi. Ei vaniljahyökkäystä. Todella tasapainoinen, porukan fiinein tuote joka siis sokkona päätyi 1. sijalle kirkkaasti. Eikä ihme, hintakin oli selkeä ykkönen. Kyseessä oli Gravas Del Maipo 2007, Concha y Toron lippulaiva. Hintaa tällä huikeat 71,30 e. Oikein laadukas viini, mutta silti mielestämme täysi röystö. Tähän hintaan saa jo huomattavan luonteikkaita vinkkuja vanhasta maailmasta.

Viimeinen viini oli täydellinen ällötys. Pienen lapsen isänä tulee välttää rumia sanoja, joten en voi täysin kuvailla reaktiota tähän lasiin. Tuoksuusa oli päälimmäisenä pohjaan poltettu toffee, josta myös pikinen asvalttityömaa tai koko viikolopun muhinut tuhkakuppi tuli mieleen. Vaivalla kaivamalla myös suklaisia nuotteja sai esiin. Marjaa ei haistanut lainkaan, överi poltettu tammi oli kaikenkattava. Maussa tuoksun aromit toistuivat, toffee korostui. Tanniinit olivat raa'at, kovat ja lyhyehköt. Aivan kamala viini.   Garzón tannat 2012  tulee Uruguaysta, ja sitä on kypsytetty pääosin uusissa tynnyreissä 12 kk. Tosin maistui siltä, että ne tynnyrit on ensin paahdettu isosti, silputtu sahanpuruksi, sekoitettu viiniin ja annettu muhia se vuosi ennen suodatusta. Hyi.

Jännä maistingi. Vahvisti käsitystäni siitä, että edulliseen hintaan uudesta maailmasta ei löydy järin mieleenpainuvia tai omaperäisiä viinejä. Kovan hinnan maksamalla sai hyviä tuotteita, mutta tässä kolmen kympin paraemmalla puolella liikuttaessa alkaa euroopan viineistä irrota jo melko huikeitakin tuotteita. Uusi maailma jää edelleen odottamaan meidän osalta löytymistään. Olisi mielenkiintoista päästä tastingiin, jossa olisi vaihteeksi alle 20 euron uuden maailman viinejä. Osuisiko silloin hinta-laatusuhde paremmin kohdilleen?

Niepoort vintage 1983

Heikillä tuli joulukuussa 30-vuotta eloa maanpäällä täyteen. Pyöreitä vuosia täytyi tietysti juhlia. Meillä juhliminen tarkoittaa aina ja ehdottomasti hyvää ruokaa, viiniä ja seuraa. Niepoortin vintage port 1983 kruunasi Heikin 5 ruokalajin synttäri-illallisen upealla tavalla.

Nostimme pullon vuorokautta ennen pystyyn viinikaapista, jotta sakka valuisi pohjalle. Juhlapäivänä avasimme viinin reilut 12 tuntia ennen tarjoamista ja dekantoimme sen samalla. Pakkohan porttia oli maistaa heti avattuamme ja odotukset palkittiin. Upea tuoksu, josta löytyi rusinaa, suklaata, sikaria ja sekä edelleen punaisen hilloisia, marjaisia aromeja. Pelkästään tuoksua olisi voinut haistella pienen ikuisuuden. Maku jatkoi hienosti tuoksun aromimaailmaa antaen lupauksen loistavasta viinistä jahka viini olisin päässyt avautumaan kunnolla. Viinin rakenne oli kokonaisvaltaisesti kunnossa hapokkuus oli jopa terävä heti avattua.  viini pehmeni ja leveni eli parani entisestään dekantoimisen aikana.

Aterian päätteeksi viiniä nautittiin suklaakakun, kastanjakerman ja vadelmien kanssa.  Makupari oli oiva: Suklaan ja kastanjakerman täyteläisyys taittui viinin hapokkuudella. Vadelmat kävivät yksiin marjaisten aromien kanssa, ja viinin pitkä, makean hapokas jälkimaku oli taivaallinen. Harmi, että viiniä oli vain yksi pullo...

-Katri-

Kaksi vanhempaa alsacelaista

kuva: www.ribeauville-riquewihr.com

Lähiaikoina olemme maistaneet kaksi iäkkäämpää Alsacen rieslingiä, jotka ovat olleet täysin erilaisia. Molemmat viinit tulevat Haut-Rhinin alueelta Alsacen viinillisestä 'ytimestä'. Tarhoilla on itse asiassa välimatkaa vain viisi kilometriä. Tämä on kuitenkin  ratkaiseva, kun ollaan lähellä vuorijonoa. Toisaalta viinit olivat myös eri vuosilta, mikä tuo lisää eroja.

Ensimmäisenä ennen joulua maistettu viini oli Rolly Gassmannin Riesling vuodelta 2000. Rolly Gassmann on siitä erikoinen laatutuottaja, ettei talolla ole lainkaan Grand Cru-luokiteltuja viinejä. Tarhat sijaitsevat Rorschwihrissä, viitisen kilometriä Ribeauvillén pohjoispuolella. Nämä tarhat sijaitsevat hieman etäämpänä vogeeseista kuin valtaosa laatutarhoista. Maaperä on alempana laaksossa rikkaampi, ja siksi köynnökset tuottavatkin herkästi liian runsaita satoja. Tätä kuitenkin rajoitetaan, ja tuotettuihin rypäleisiin kertyy reippaasti sokeria. Ilmeisesti tilalla korjataan sato hieman aiemmin kuin Alsacessa yleensä, ja tällä tavoitellaan hyvää hapokkuutta pitkää kypsytystä varten. Kypsytys ja hapokkuus muovaavat selkeästi makealla puolella olevat rieslingit mahtavan monipuolisiksi ja raikkaiksi. Mainittakoon vielä, että Rolly-Gassmannin viinit tuotetaan biodynaamisesti, kuitenkin ilman sertifikaattia.

kuva: sipp.com

Viini oli tuoksultaan yllättävänkin freesi. Hunaja ja kukkaisuus olivat tuoksussa päälimmäisenä. Myös kivellisten hedelmien aromia tunnettavissa. Petrolin tuoksua oli yllättäen (13 vuoden ikä huomioiden) vain nimeksi. Suussa viini oli raikkaan hapokas, hunajainen ja hieman aavistusta enemmän makea. Konsentraation voi kirjoittaa isolla K:lla muutoinkin kuin lauseen alussa. Loistavasti ikänsä kantava viini vuodelta, joka on ollut Alsacessa luokkaa 'Exeptional'.

Toinen maistettu alsacelainen oli Louis Sippin Riesling Grand Cru de Kirchberg vuodelta 2002. Vuosi ei ollut aivan yhtä loistava kuin 2000, mutta hyvä kuitenkin. Kirchbergin tarhat sijaitsevat Vogeesien ensimmäisillä mäillä Ribeauvillén laitamilla. Näiden tarhojen läpi on aikanaan vaellusreissulla kiipeilty hiki niskassa ja kymmenen kiloa viiniä rinkassa. Olivat juu jyrkät ja etelään viettävät, joten keskipäivän aurinko todellakin tekee tehtävänsä sekä viiniköynnökselle että pienelle vaeltajalle.

Heikki ihailee alsacen maisemia

Sippin viini oli maistettaessa jo selvässä laskussa. Tuoksussa oli petrolia hieman enemmän kuin Gassmannissa. Kukkeus oli jo väistynyt, ja viini oli tuoksultaan mineraalivoittoisempi. Suussa viini on kuiva. Konsetraatio on kohtalainen, joskaan ei Gassmannin veroinen. Mineraaliset piirteet korostuvat. Hapokkuudesta osa on selvästi jo menetetty. Joulukalojen kanssa se kuitenkin hieman nousi esiin, kun viiniä maistoi yhdessä lohen ja muiden rasvaisten meren herkkujen kera. 

Mielenkiintoiset maistettavat joka tapauksessa.

-Heikki-