Testissä neljä dourolaista

Kaupallinen yhteistyö: portugalvineyards.com

Douron laakso Portugalin pohjoisosassa on todennäköisesti maan tunnetuin viinialue. Alueen maine perustuu ennen kaikkea väkevöityihin portviineihin, jotka kestivät jo ennen lasipullon keksimistä hyvin matkustamista ja olivat siten oiva vientituote. Portviini muodostui erittäin tärkeäksi 1700-luvulla Portugalin ja Englannin solmiman sopimuksen myötä, kun englantilaiset saivat luvan perustaa portviinitaloja Vilanova de Gaian kaupunkiin Douro-joen suulle. Portviini on yksi varhaisimmista virallisen luokituksen saaneista viinialueista, sille sille annettiin virallinen status 1756. Tuolloin tarhat sijaitsivat lähinnä joen alajuoksulla, johon saattoi purjehtia rannikolta. 

Rypäleet portviiniin viljellään Porton kaupungin kohdalla mereen laskevan Douro-joen laaksossa. Alueen väkevöimättömät viinit olivat pitkään melko tuntemattomia ja jäivät lähinnä paikalliseen kulutukseen. Ensimmäinen tunnettuutta saanut douron kuiva viini on Fernando Nicolau de Almeidan Barca Velha, jonka ensimmäinen vuosikerta laskettiin markkinoille 1952. (Rypäleet tähän viiniin tulevat quinta de vale do meãon tilalta, jolta tulee myös yksi alla olevista maistetuista viineistä. Ja mikäli aihe kiinnostaa enemmän, linkin takaa löytyy de Almeidan taannoinen haastattelu podcastina. Kiinnostavaa asiaa Douron rypäleistä ja alueen muutoksesta.)

Douro jaetaan kolmeen osaan: Baixo Corgo sijaitsee lähinnä joen suistoa matalammalla ja eniten alttiina meren vaikutukselle. Baixoa pidetään nykyään hieman heikonmpilaatuisena alueena, vaikka se on alkuperäinen, 1700-luvulta viljelty osa Douroa. Cima Corgo sijaitsee seuraavana yläjuoksulla ja on alueista suurin ja tärkein, sillä täällä Pinhaon kaupungin ympärillä sijaitsee valtaosa kuuluisista tarhoista. Douro Superior sijaitsee lähinnä Espanjan rajaa, ja alueen ilmasto on mantereisin kuumine ja kuivine kesineen ja kylmine talvineen. 

Douron maaperässä sekä liuskekivisiä että graniittisia alueita. Liuskekiviesiintymät ovat samaa geologista alkuperää kuin Iberian niemimaan toisella reunalla Prioratissa pintaan nouseva kerrostuma. Näillä hyvin vettä läpäisevillä liuskekivimailla viljellän pääasiassa portviiniin tarkoitettuja rypäleitä, kun taaspöytäviinirypäleet tulevat enemmän graniittisilta tarhoilta. 

Douron rypäleet ovat tuttuun tapaan sekamelska paikallisia lajikkeita, ja punaisista tärkeimpiä ovat tutut Touriga Nacional, Touriga Franca, Tinta Roriz (aka Tempranillo), Tinta Cao ja Tinta Barroca. Valkoisista viljellään Viosinhoa, Malvasia Finaa, Arintoa, Rabigatoa ja Gouevioa, muiden muassa.  

Maistoimme neljä portugalvineyards.com- verkkokaupalta näytteeksi saamaamme punaista dourolaista. Yleisesti ottaen voi sanoa, että viinit olivat varsin isoja, marjaisia ja mausteisia. Muutaman tyyli oli omaan makuumme nähden turhan runsas ja Parkeristinen, mutta luultavasti ne maistuvat monelle Suomen viileässä syksyssä ja kylmässä talvessa. Päärypäle oli kaikissa Touriga National, joka on selkeästi Douron ykköslajike punaisissa.

Quinta Nova de Nossa Senhora do Carmo Grainha Reserva 2018 on Amorinin korkkibisneksellä rahansa tehneen suvun viini.  Väri on syvän  purppurainen ja siinä hento rusehdus. Tuoksussa on luumua, karhunvatukkaa, lämmintä maustetta, mokkaa. Oldschool kuuman ilmaston viini. Hyvin pyöreä. Nahkainen aromi nousee suussa, hedelmä jää taka-alalle. Alkoholin polte melko voimakas, jälkimaussa isot, pehmeät mutta pitkät tanniinit. 

Feuerheerd's Anchor wine Reserva 2018 on väriltään tiilenpunainen ja syvä. Tuoksussa edelliseen verrattuna selkeästi punaisempi marjaisuus: Punaherukkaa, puolukkaa, selkeä mausteneilikka. Pyöreä. Luumuisuus suussa selkeä. Tanniinit maltilliset, melko matalahappoinen. Mukava, hyvä dokabiliteetti taattu mutta ruuan kanssa ehken fletku.

Dona Matilde Reserva 2017 Väri purppurainen, aavistus rusotusta reunoilla. Muheva, maanläheinen, luumuinen, hieman jopa hilloinen tuoksu. Kaakaovoinen. Tasapainoinen, täyteläinen, rakenteikas muttei kulmikas. Ei tyhjiä kohtia paletilla, jatkuva. Maku toistaa tuoksun aromit, jälkimaku on keskipitkä, hedelmäinen ja miellyttävä. Sarjan voittaja. 

Meandro 2018 on Barca Velhan pikkusisko. Sarjan raikkain ja erilaisia viini, jonka väri syvä purppura. Tuoksu on raikkaan punamarjainen: Mansikkaa, karkkimaista (jopa bojomaita) vadelmaa, selkeä volatiilin hapon tuoma säväys. Aavistuksen natuisa tuoksu, mutta hyvä. Melko pyöreä suussa, puneisen marjainen aromipaletti. Jälkipuraisu ikenissä tuntuva, mukava hapokkuus. Jälkimaku fressi ja mineraalinen. Sarjan kakkonen (tai ykkönen, kelistä, ruuasta ja fiiliksestä riippuen).

Kiinostava setti Dourolaisia, jotka osuivat oman makumme rajamaille isoina ja rotevina viineinä. Tällaisiakin kuitenkin tarvitaan nyt kun syksy ja ehkäpä talvikin ovat tulossa!