Olemme käyneet ravintolassa viimeksi joulukuussa, joten nyt ravintoloiden avauduttua edes rajoitetusti päätimme että on aika varata pöytä jo ihan ravintoloiden tukemisenkin vuoksi. Vakkarilistasta käyntivuorossa oli Kajo, johon saimme pöydän lauantain ainoaan kattaukseen kello kolmeksi.Koko perheen voimin syömiseen tämä espanjalaisten standardien mukainen lounasaika sopi vallan hyvin.
Kajon perusfilosofia on pysynyt, mutta myös muutosta on tapahtunut ravintolan alkuajoista: Alkuun lista koostui valikoimasta isompia ja pienempiä jaettavia annoksia, mutta se muuntui jo ennen epidemiaa kohti perinteistä maistelumenua. Nyt kaikille pöydön varanneille tarjoiltiin ymmärrettävästi vain täyttä menua, vaikka kananttavuus jäi näinkin kyseenalaiseksi. 7-vuotiaan kohdalla tehtiin toki poikkeus ja hänelle saimme menun ruuista kolmen annoksen kokonaisuuden.
Ensimmäinen annos oli oikeastaan ainoa, joka meni meiltä kaikilta hyvin vahvasti makumaailman ja mukavuusalueen ulkopuolelle. Annoksessa oli pohjalla sienivanukas, tämän päällä hiivaliemi ja sen pinnalla kellui herneitä. Harmaa liemi ja siinä kelluvat herneet eivät olleet visuaalisesti kovin ruokahalua herättävä kokonaisuus. Lisäksi annoksessa oli ainakin omaan nenään valitettava eltaantuneen maksan ja rikkisen kananmunan aromi, joka haastoi hyvin vahvasti. Tämän valmistustekniikassa lienee haettu inspiraatiota islantilaisesta mädätetystä haista tai surströmmingistä. Sinänsä tällaiset makupalettia haastavat annokset ovat mielenkiintoisia, mutta ensimmäisenä annoksena tämä oli vähän turhan nopea heitto syvään päähän. Pienenä harkintavirheenä voi myös pitää tämän tarjoamista alkuruuaksi seitsenvuotiaalle: Vaikka urheasti herneitä maisteli niin reduktiivinen rikkiaromi oli liikaa eikä moneen lusikankärjelliseen pystynyt.
Kolmantena annoksena kurpitsapyrettä, chilillä uutettua öljyä ja sitruunaruohokastiketta. Sopivan kirpakka kokonaisuus palettia raikastamaan.
Jäljellä oli vielä pääruoka: Kaalikääryle mateen selkäfileestä oli onnistunut kokonaisuus, jossa talon kalaliemestä keitelty umamisen paahteinen kastike viimeisteli kokonaisuuden. Paksuhkossa talvikaalinlehdessä kypsäksi höyryttynyt made oli säilyttänyt hyvin ominaisarominsa, kun taas ilmeisimmin grillissä käytetty kaalikuori oli saanut hentoa poltettua aromia.
Jälkiruoka oli marja- ja hedelmägeelien ilotulitusta, pohjalla rapeutta ja ja pehmeää tekstuuria jännittävästi yhdistävä korealainen keksi. Kaunis ja makea päätös aterialle.
Aterian viininä toimi Mossen perheen chenin blanc 'Le Rouchefer' 2018 Anjousta. Pienen, hieman reilun hehtaarin lämpimältä palstalta poimituista rypäleistä valmistettu viini on täyteläinen ja hedelmäinen: Ylikypsää omenaa ja päärynää, hunajaa ja mehiläisvahaa, mantelisuuttakin. Tuoksu tuo mieleen jalohomeisista rypäleistä valmistetut viinit, vaikkei tähän sellaisia ilmeisesti olekaan käytetty. Suussa täyteläinen, melko viskoosinen. Suussa esiin nousee hieman "hikistä" mineraalisuutta ja pyöreä, voimakas hapokkuus. Upea viini nuoresta iästään huolimatta. Viinissä on paljon ikääntymispotentiaalia, ja mielellään tätä hankkisi laatikon kymmeneksi vuodeksi kellariin asustamaan.
Ateria oli alkushokista huolimatta onnistunut. Kuten olemme useasti maininneet, on ravintolaelämys paljon ruokaa laajempi kokonaisuus jota upeinkaan esivalmistekassi ei korvaa. Toivottavasti pahin on ohi ja mahdollisimman moni ravintola pystyy jatkamaan toimintaansa puolentoista vuoden kurimuksen jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti