Noita Winery Blaufränkisch

Jonkin aikaa sitten uutisoitiin ensimmäisestä Suomessa rypäleistä kaupallisesti valmistetusta viinistä, jota ei tosin saa viiniksi virallisesti kutsua. Näitä viinejä valmistaa Fiskarsissa Noita Winery, joka iskee pohjolan perukoilla kiinni maailmalla suosittuun urban winery-trendiin. Vastaavia paikalle kuljetetuista rypäleistä viiniä valmistavia laitoksia (suomessa ei vain ole vastinetta winery-sanalle) löytyy esimerkiksi Lontoosta ja New Yorkista. Näihin verrattuna erona on toki se, että rypäleiden matka ennen viininvalmistusta on Suomen tapauksessa pidempi.

Noita valmistaa siis viinit paikalle kylmäkuljetetuista rypäleistä. Ensimmäisissä viineissä on käytetty Itävaltallan lämpimässä Burgenlandissa sijaitsevan luomutilan blaufränkisch- ja riesling-rypäleitä vuoden 2018 sadosta. Viininvalmistusfilosofia on varsin naturaali: Viinit käyvät omilla hiivoillaan, osin karbonisesti eikä niihin lisätä juuri sulfiittia. Viinit ovat aitoon natutyyliin myös suodattamattomia.

Blaufränkisch on väriltään ohut ja purppurainen. Tuoksussa on tummia punaisia marjoja, mustikkaa, hentoa mausteisuutta, aavistus nokisuuttakin. Selkeää volatiilin hapon tuomaa liftiä sekä aivan aavistus maloloktisen käymisen aikana syntyneestä diasetyylistä kuiskivaa voin aromia olemme myöskin löytävinämme. Suussa viini on kepeä, ilmeisen kevyesti maseroitu. Aromimaailma on marjainen, mutta viinin hapokkuus on yllättävän matala. Tanniineita ei ole juuri nimeksikään. Jälkimaku on lyhyt.

Viini on kokonaisuutena melko lailla sitä, mitä stereotyyppiseltä natuviiniltä odottaa: Kevyt, klassisin määritelmin virhearominen ja -rakenteinen. Tästä tulee melko läheisesti mieleen kevythappoinen versio beaujolais noveausta, mutta aromimaailma on moniulotteisempi. Tämä ei varmasti ole jokaisen suuhun sopiva, mutta naturaaliviineihin tottuneelle tässä on kyllä kieltämättä hyvä dokabiliteetti kuten kuuluukin.

Viini on mielenkiintoinen kuriositeetti, mutta viinin lähes 27 euron hinta on aivan posketon: vastaavia viinejä saa (natunakin) reilulla kympillä. Hinnanmuodostuksen sinänsä ymmärtää, koska kylmäkuljetus Itävallasta ei liene ilmaista.

Tämä herättääkin kysymyksen, että miksi tätä tehdään? Koska viinirypäleet eivät toistaiseksi Suomessa  kypsy, eikö kannattaisi laittaa paukut esimerkiksi siideriin? Suomen siiderinvalmistus on maistettujen esimerkkien valossa vaikkapa etelänaapuriamme noin 1,5 valovuotta jäljessä.

Ruuan ja juoman paikallisuus on edelleen kasvava trendi, johon kylmäkuljetetuista rypäleistä valmistettu viini ei vain mitenkään istu. Ekologiselta kannaltakin kuvittelisi valmiin viinin kuljettamisen olevan vähemmän kuormittavaa kuin kylmäkontit. Sinänsä toki yritteliäisyys ja innovatiivisuus on hyvästä, mutta jollakin tapaa viinit rikkovat näkemystämme siitä, mihin suomalaisen ruokakulttuurin pitäisi kehittyä.