Tampereella tapahtuu elokuussa 2018

Kuva@ ravintola Henriks

Tamperelaisia ja täällä mahdollisesti vierailevia viinin ja ruuan ystäviä hemmotellaan elokuussa, kun kaupunki tuntuu olevan yhtä ruuan juhlaa. Tapahtumia on niin paljon, että kaikkiin ei ehdi mitenkään osallistua vaikka mieli tekisi.

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna on ensinnäkin Gastropub-ketjun järjestämä siideri- ja tapasfiesta pantin talon sisäpihalla 3.-5.8. Tämä on ainoa siidereihin keskittyvä kesätapahtuma Suomessa, joten tänne ainakin aiomme lauantaina iltapäivällä ehtiä maistelemaan siidereitä, joita esittelemässä on tuottajia Suomesta, Espanjasta, Saksasta, Ranskasta sekä Briteistä ja Irlannista. Hauska päästä vertailemaan eri alueiden tyylejä, näin laajaa kattausta on harvoin tarjolla!

Kuva@ Deli 1909 &Wine bar

Perinteiset Pintxo-viikot tulevat 13.-17.8. Tapahtuma on viimeisen parin vuoden aikana räjähtänyt käsiin, ja mukana on tänä vuonna jo 55 ravintolaa. Laajentuminen on osin hieman laskenut laatua, mutta valitsemalla paikat oikein pääsee Tampereella aitoon Baskitunnelmaan muutamalla eurolla per annos. Jos kelit pysyvät yhtä helteisinä kuin tähän saakka, on alkuillan pintxokierros terassilta toiselle  takuuvarma ohjelmanumero.

Näiden tapahtumien lisäksi Ravintola C juhlii kymmenvuotissyntymäpäiviään ja tarjoaa koko elokuun ajan 3 ruokalajin menun 40 eurolla. Koska C on aina loistava, suosittelemme lämpimästi. Varaukset tästä!

Ravintola Henriksissä on elokuun alkupuolella voimassa kesäinen pikkurahan pop-up-menu: alkuruuat pilkkahintaan ja pääruuatkin edullisesti! Tänä vuonna pop up:n pääosassa on kotimaiset järvikalat ja kasvikset.  Koko menu näyttää irtoavan alle kolmella kympillä, joten vahva suositus!

Tämän lisäksi Tampereelle on avattu lukuisia uusia ravintoloita joissa pitäisi ehtiä vierailla: Wine Bridge avasi Hallituskadulle aivan juuri, Ylöjärven Miss Ada on edelleen kokematta, Kajon lounas pitäisi käydä maistamassa. Kuumakin on. Kiire tulee lomalla. 

Montsantin klassikko: Venus la Universal DIdo 2015

Katalonian eteläosassa sijaitseva Priorat on toinen Espanjan DOCa-luokituksen saaneista viinialueista, ja siellä sijaitsee moni maailmankuulu viinitila. Prioratin länsipuolella, sitä hevosenkengän tapaan ympröiden sijaitsee kuitenkin hieman vähemmän tunnettu ja nuorempi Montsantin viinialue, jossa ilmasto-olot ovat varsin vastaavat kuin Prioratissa. Montsantin alueen maaperä on kuitenkin huomattavasti epäyhtenäisempi kuin Prioratin, jossa llicorella on määrittävä tekijä. Montsantin viinien lajikevalikoima on pitkälti sama kuin tunnetummassa naapurissaan: Garnacha on useimmiten päärypäle, ja sitä tukemassa on syrahta, cs:a ja merlota sekä usein myös carineñaa. Montsantin etu Prioratiin nähden on ehdottomasti hinta, sillä Montsantin viinejä saa huomattavasti prioratilaisia edullisemmin. Siinä missä Prioratin viinit ovat usein varsin jykevän tanniinisia ja 'isoja', löytyy Montsantista myös raikkaita, mehevän hedelmäisiä viinejä jotka sopivat nautittaviksi nuorempina jolloin garnachan punainen raikas hedelmäisyys on herkullisesti pinnalla.

Venus la Universal on Montsantin alueen tuottaja, jonka taustalta löytyy viinimaailmassa nimekäs pariskunta: René Barbier nuorempi ja Sara Pérez (Mas Martinetin Josep Lluis Pérezin tytär) halusivat nostaa Montsantin alueen profiilia, joten he perustivat Venus la Universalin. Talolla on vain vähän omia tarhoja, mutta he ostavat neljän alueen tuottajaperheen kaikki rypäleet, joten projekti on oikeastaan näiden neljän perheen ja Barbier&Pérezin yhteinen.

Didon rypäleet tulevat Montsantin alueen suurimman kylän eli Falsetin ympäristöstä. Tarhat sijaitsevat rapautuneesta graniitista koostuvalla maaperällä, jossa orgaanista materiaalia on varsin niukasti. Graniittimaaperä jäähtyy nopeasti yöllä ja lämpiää päivän auringossa, joten lämpötilavaihtelut ovat voimakkaita ja mahdollistavat pitkän kypsymisajan. Rypäleistä tulee tällaisessa maaperässä raikkaan hedelmäisiä, joten garnachan tyypillinen mansikkainen ja vadelmainen aromimaailma pääsee vahvasti esiin. Päärypäleen lisäksi viinissä on syrahta tuomassa mausteisuutta ja pienet osuudet CSa sekä merlot'a.

Viini on garnacha-vetoisena hieman jo rusehtavaan taittavan tiilenpunainen (garnachalla on taipumus hapettua ja menettää väriään varsin nopeasti). Tuoksu on vadelmainen, karhunvatukkainen ja kypsän viikunainen. Viinin tuoksussa on kohtalaisesti välimerellistä karvasta yrttisyyttä, lämmintä mausteisuutta ja hentoa maaperän aromia. Suussa raikas ja hedelmäinen, joskin karvas yrttisyys on makupaletilla voimakkaampi kuin tuoksutellessa. Tanniinisuus on vain 3 vuoden ikäisessä viinissä heti avaamisen jälkeen kohtalaisen voimakas, mutta sekin pehmenee dekantoinnilla. Jälkimaku on keskipitkä, kypsän marjainen ja aavistuksen jopa  miellyttävällä tavalla grillinsavuinen.

Viini on Priorateihin verrattuna raikas, kuitenkin kohtalaisen jämäkkätanniininen. Tätä käyttäisin ehdottomasti grillatuille ruuille, joihin on saatu kunnon karsinogeenipintaa: Punaiset lihat tietysti, mutta myös vaikkapa grillattu munakoiso ja sipulit istuvat hyvin tämän kylkeen. Klassikkoainesta!

Sitzius Rothenberg Riesling Spätlese Goldkapsel Trocken

Kuva Alko.fi

Sitziuksen viinit tulevat Nahen alueelta, joka on yksi Saksan pienemmistä viinialueista. Se sijaitsee laajan Rheinhessenin alueen länsipuolella Moselin ja Reinin laaksojen välisillä kukkuloilla. Nahen maaperä on hyvin vaihtelevaa, joten myös alueella varsin läheisiltäkin palstoilta tuotetut viinit voivat poiketa toisistaan vahvasti. Nahen maaperästä löytyy niin tuliperäisiä, liuskekivisiä kuin hienojakoisemmiksi rapautuneita maalajeja. Ilmasto on melko leuto eikä halla yleensä aiheuta ongelmia.

Viljellyistä rypäleistä valkoiset ovat pääosassa, punaisia lajikkeita on vain 25 % reilun 4000 hehtaarin tarha-alasta. Viljellyin rypälelajike on riesling, jonka osuus lähentelee kolmea kymmentä prosenttia. Nahen viineistä valtaosa myydään suoraan tuottajalta kuluttajille, joten ne ovat Saksan ulkopuolella selvästi harvinaisempia tuttavuuksia kuin esimerkiksi Moselin tai Pfalzin viinit.

Weingut Sitzius on perheomisteinen tila, joka on ollut saman suvun hallussa historiansa alusta saakka, ja tilalla väitetään valmistetun viiniä yhtäjaksoisesti 450 vuoden ajan. Nykyinen omistaja on Wilhelm Sitzius, joka on modernisoinut tuotantoa ja edistänyt etenkin punaisten lajikkeiden viljelyä. Tarhoja talolla on 16 hehtaaria  Oberhausenin, Neiderhausenin ja Langenloisheimin kylissä. Lisäksi rypäleitä ostetaan sopimusviljelijöiltä.

Rothenberg risling on väriltään haalean sitruunankeltainen. Tuoksussa on sitrusta, omenaa ja vaaleaa kukkaisuutta, mukana häivähdys vihreää yrttisyyttä. Suussa viini on melko täyteläinen ja aavistuksen jopa vahamainen herättäen mielleyhtymiä Rheingaun risling-viineihin. Viini on makuaromeiltaan ennnekaikkea mineraalinen, hedelmä ei tunnu ylettömän runsaana vaan mukaan nousee voimakkaammin vihreää yrttisyyttä. Happoja on runsaasti (8,5 g/l), mutta pieni jäännössokeri ja sakkakypsytyksen tuoma runsaus tasapainottavat maun kauniisti sopusointuiseksi kokonaisuudeksi.

Hapokkaana ja aromeiltaan hienovaraisena viininä tämä on omiaan vaaleiden kalojen seuraan, etenkin jos kalaan yhdistää hieman runsaamman kastikkeen joka tasapainottaa viinin happoja edelleen. Kaiken kaikkiaan nätti viini parilla kympillä Alkon erikoiseristä.

Mansikka-vuohenjuustopizza: Hellepäivän suolaisenmakea herkku

Viikonloppu oli helteinen, ja olimme luvanneet tehdä sukulaisille grillipizzaa mökillä. Jälkiruoka oli hieman hakusessa, joten päätimme mennä siitä missä aita on matalin: Kun kerran muutenkin tehtiin pizzaa, niin helpoin ratkaisu oli paistaa pizzaa myös jälkiruuaksi. Jääkaapista löytyi vuohenjuustonjämä, torilta saimme auringossa makeiksi kypsyneitä mansikoita. Pizzataikinaa oli iso satsi, joten emmeet olivat valmiit.

Pizzataikinamme ohje löytyy tästä taannoisesta hapanjuurijutusta. Täytteeksi 25 cm halkaisijaltaan olevaan pizzaan laitetaan ennen paistoa puolisen litraa mansikoita, 200 g vuohenjuustoa ja 20 mustaa oliivia. Paistoimme pizzan grillissä keraamisen paistokiven päällä 350 asteessa, jolloin pohjan kypsyminen kestää kolmisen minuuttia. Uunissa kypsyminen vienee hieman pidempään, pizza on valmis kun reunat alkavat ottaa hivenen väriä. Etenkin tällaisen runsaasti täytteitä sisältävän pizzan paistossa on uunissa oltava pizzakivi, sillä muutoin pohja jää runsaiden täytteiden alla väistämättä lötköksi tai jopa raa'aksi. Paiston jälkeen pizzan päälle valutetaan pari ruokalusikallista hunajaa ja heitellään mintunlehtiä päälle. Mansikoiden ja oliivien liitto toimii vuohenjuuston sitomana yllättävän hyvin, ja tällainen suolainen jälkiruoka on omiaan helteisenä kesäpäivänä!

Pizzan kanssa pitää olla tietty punaviiniä, joten tässä toimii hyvin Brachetto d'Aqui. Kuohuva, kypsän punaisen marjainen viini on juuri sopivan makeaa ja toimii hyvin tämän suolaiseen kallistuvan jälkiruuan kanssa. Alkosta löytyy esimerkiksi Braidan Brachetto, mutta koska viinin alkoholipitoisuus menee uusiin päivittäistavarakaupan rajoihin, saattaa Brachettoihin törmätä myös lähikaupassa. Ainakin Tampereen Kalevassa asuville vinkiksi Gastropub Kalevan ulosmyyntilista, jolta ainakin jokin aikaa sitten vielä löytyi myös Brachetto!

Nikolaihof Vom Stein Riesling Federspiel -16

Joitakin vuosia sitten itävaltalaiset grüner- ja riesling-viinit olivat meillä kovassa kulutuksessa, koska niiden laatu tuntui olevan tasaisen korkea. Jostain syystä muutama viime vuosien aikana ostettu itävaltalainen riesling on tuntunut vähän turhankin teräksiseltä, emmekä ole alppimaan valkkareita aivan entisessä määrin maistelleet emmekä niistä siten kovasti kirjoittaneetkaan. Nyt kuitenkin Alkoon heinäkuun erikoiserässä tullut Nikolaihofin riesling sytytti siinä määrin, että siitä kannattaa kirjoittaakin.

Wachaun alue sijaitsee aivan Itävallan länsirajan tuntumassa Tonavan varrella. Wachaussa vilijellään lähinnä rieslingiä ja grüner veltlineriä. Riesling kasvaa Tonavan varren jyrkkien rinteiden yläosassa, jossa gneissikallion päällä on hyvin niukasti irtomaata. Grüner sen sijaan menestyy paremmin alarinteillä, johon on kertynyt eroosion aikaansaamaa ja tuulen ja veden kuljettamaa lössimaata. Vuosisatojen viljelyhistorian aikana jyrkimmille rinteille on rakennettu terasseja, joilla riesling-köynnökset kasvavat tänäkin päivänä. Etenkin ylärinteillä paljaat kalliot ja terassiseinämät imevät päivällä auringon lämpöä, joten tarhan suunnalla auringon suhteen on suuri vaikutus mikroilmastoon ja lopputuotteeseen.

Wachaun tuottajilla on oma laatuluokituksensa kuiville viineilleen: Keveimpiä, alle 11,5 % viinejä kutsutaan Steinfedereiksi, keskitäyteläiset 11,5-12,5 % viinit ovat Federspielejä ja kaikkein runsaimmat, yli 12,5 % alkoholia sisältävät ja usein viimeisenä korjatuista rypäleistä valmistetut viinit ovat Smaragdeja. Nyt maistettu Nikolaihof kuuluu siis keskimmäiseen kategoriaan.¨

Nikolaihofin tilan historia viinintuotannossa alkaa jo roomalaisten ajalta, sillä paikalla on sijainnut roomalaisten linnoitus. Roomalaisten jälkeen keskiajalla viinintuotantoa paikalla harjoittivat Kremsmünsterin luostarin munkit. Nykyisen omistajasuvun, Saahsien haltuun Nikolaihof päätyi vuonna 1894. Tila aloitti biodynaamisen viljelyn ensimmäisenä alueella 1971, ja nykyisin tila on yksi Wachaun arvostetuimmista tuottajista. 

Nyt maistamamme riesling on sitruunankeltainen ja keskisyvä väriltään, melko kevyt liikkeiltään. Tuoksu on melko intensiivinen, siinä on vaaleaa kukkaisuutta, hunaijaista makeutta ja sitruunaa. Tuoksun kukkeus tuo mieleen vienon kuusamantuoksun, johon joka leijailee joskus vastaan puistoissa piilossa kasvavista tuoksukuusamista. Suussa viini on huomattavasti keskimääräistä itävaltalaista rieslingiä runsaampi ja pyöreämpi, mahdollisesti tämä on saanut ainakin hetken kypsyä hiivasakkojen päällä ? (tietoa ei tuottajan tai maahantuojan sivuilta löydy). Kypsän sitruksinen aromi korostuu makupaletilla, mutta toisaalta se saa vastaparikseen mineraalista, hivenen bitteristä nuottia ja ruohoistakin aromia. Suussa tuoksun makeus häviää ja viini on täysin kuiva vaikkakin kypsän sitruksinen. Jälkimaku on pitkä ja nautittava, mineraalisen sitruunainen. 

Viinin maistoimme yksinkertaisen tuoreen, oliiviöljyssä rapeanahkaiseksi paistetun nieriäfileen, uusien perunoiden ja herneiden kanssa. Runsaahko viini toimi punaisen kalankin kanssa aivan mainiosti, ja kuvittelisin tämän kestävän jopa grillatun possunfileen. Erittäin positiivinen itävaltalainen: Monipuolisesti yhdisteltävä ruokaviini, jota kulauttelee viileänä myös sellaisenaan!

Crudo negroamaro rosato

kuva: maremagnum wines

Tänä keväänä roséviinien maistelu jäi luvattoman vähäiseksi. Syynä tähän lienee ainakin osittain Provencen alueella erittäin heikoksi jäänyt vuoden 2017 sato: Alkoon ei ole tullut viimevuosien tavoin kovinkaan kattavaa valikoimaa ranskalaisia roseita. Itse asiassa olemme juoneet koko kevään aikana vain yhden pullon provencelaista, ja sekin oli Bandol vuodelta 2016.

Provencelaisten sijaan olemme maistelleet joitakin italialaisia ja espanjalaisia pinkkejä. Viimeisimpänä lasiin päätyi Italian Pugliasta tuleva Crudo Negroamaro Rosato. Viinin tuottaa Mare Magnum, jolla on viinintuotantoa lähes joka puolella Italiaaa ja nykyisin myön uudessa maailmassa. Olemme aiemmin suositelleet helposti lähestyttävänä ja edullisena yleisviininä saman tuottajan valkoista Crudoa, joka tulee Sisiliasta.

Negroamaro on tummakuorinen rypälelajike, jonka koti on Pugliassa Italian saappaankannassa. Siitä tuotetaan etenkin Salenton alueella (malvasia neralla terästettynä) runsaan hedelmäisiä punaviinejä, joissa on runsaan tummamarjainen aromimaailma ja hieman bitterinen jälkimaku. Negroamaroa käytetään kuitenkin  yleisesti myös runsaiden roséviinien valmistukseen.

Crudo Negroamaro valmistetaan luomumenetelmin viljellyistä rypäleistä. Sadonkorjuu tapahtuu tuottajan mukaan käsin, viini käy terästankeissa. Kuorikontaktiaikaa ei tuottajan sivuilta löydy.

Viini on väriltään keskisyvä pinkki. Tuoksu on erittäin runsaan punamarjainen: Tummaa kirsikkaa, ja etenkin vadelmaa löytyy reilusti. Hento yrttinen vivahde, joka voimistuu hieman makupaletilla. Makuaromitkin ovat kuitenkin alkuun vahvasti punaisten marjojen johtamat, jälkimakuun nosee tosin hieman kypsää sitrusta ja edellä mainuttua yrttisyyttä. Suutuntuma on (osin 10 g jäännössokerinkin ansiosta) runsas. Viinissä on kuitenkin miellyttävä hapokkuus ja mukava bitterisyys jälkimaussa, joten aivan mansikkahilloksi tämä ei mene vaan muodostuu miellyttäväksi kokonaisuudeksi.

Viini ei ole mitenkään tajuntaa räjäyttävän moniulotteinen kokonaisuus, mutta kun tarvitaan simppeliä roséta nautittavaksi pizzan, pastan tai vaikkapa savulohen seurana niin tämä toimii mainiosti. Viini ei pelästy myöskään pientä mausteisuutta, joten pieni chilipuraisukin ruuassa sallitaan. Pienen jäännössokerin vuoksi loppupullon voi hyvin nauttia vaikkapa terassilla auringonlaskua katsellen, sillä tämä on aivan nautittavaa ihan sellaisenaankin.