sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Maailman ympäri ajankohtaisesti Kataloniassa!


Myönnetään, nyt mennään siitä missä aita on matalin. Aloitimme maailmanympärimatkan Espanjasta, koska sen ruokakulttuuri on italialaisen ohella meille kaikkein tutuin. Nyt kun olemme saaneet seurata uutisia Kalalonian kenties brexitiäkin sekasortoisemmaksi äityneestä itsenäisyyspyrkimyksestä, huomasimme että tosiasiassa meille tutuin "espanjalainen" ruokakulttuuri onkin itse asiassa katalonialaista: Olemme vierailleet alueella liki kymmenen kertaa ja syöneet kaikilla matkoilla mitä erilaisimmissa paikoissa loistavaa ruokaa. Niinpä päätimme esitellä marraskuussa 3 ruokaa, jotka ovat mielestämme erittäin tyypillisiä Katalonialle.

Alkuun: Pa amb tomaquet!


4 siivua maalaisleipää
2 kuorittua valkosipulinkynttä
2 mehukasta tomaattia
oliiviöljyä
merisuolaa

Paahda leivänsiivuja niin, että pinta saa aivan aavistuksen väriä. Leipien ei pitäisi tummua. Raavi sitten leipien pintaan makua valkosipulinkynnellä. Leikkaa tomaatit puoliksi, hiero reilusti sisustaa leivän pintaan. Valuta päälle vielä oliviöljyä ja ripottele halutessasi merisuolaa. Nauti alkupalana Cavan tai rosadon kanssa.

Juomasuositus


Viiniksi suosittelemme timantinkovan hinta-laatusuhteen omaavaa Juvé y Campsin Gran Reserva Brut Naturea alkon tilausvalikoimasta. Kyseinen viini on täysin kuiva, mutta siinä on cavalle tyypillistä runsasta hedelmäisyyttä joka yhdistyy hienosti pitkän pullokypsytyksen tuomaan paahteisuuteen. Tämä on meidän luottocavamme jota voimme suositella! Muita hyvinä pitämiämme katalonialaisia cava-tuottajia ovat Raventós i Blanc, Gramona, Agusti Torello-Mata ja etenkin Recaredo, jonka Turo d'en Mota on yksi upeimmista koskaan maistamistamme cavoista. Valitsetpa minkä tahansa näiden tuottajien viineistä et tule pettymään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti