Hirviviinejä Italiasta ja Chilestä

Kalevan viiniklubi maisteli taannoin kuusi viiniä kauteen sopivan hirviteemaisen menun kyljessä.  Viineistä kolme oli italialaisia ja kolme chileläisiä, kolme oli meidän valitsemaamme ja toiset kolme Viinikartan Jannen.

Menuun oli haettu mahdollisimman erityyppisiä makuja ja rakenteita, jotta päästiin kokeilemaan erilaisten ruokien vaikutusta viineihin. Aluksi hirvi- ja punajuuricarpacciota aurajuustolla, sitten savuista kurpitsa-valkosipulikeittoa, pääruuaksi ensin kermaista hirvipataa, sitten hirvenpaistia roseena, välijuustot ja sitten vielä aronia-tiramisua jälkiruuaksi. Eri annokset todella muuttivat viinejä, joten kannatti näpertää.

Viinit maistettiin ensin ilman ruokaa, minkä jälkeen ne äänestettiin paremmuusjärjestykseen. Tämän jälkeen maisteltiin ruokien kanssa ja yritettiin arvioida, miten viinit ja ruuat reagoivat keskenään.

Wwb

Ensimmäinen viini oli Borgo Salcetino Lucarello Riserva 2011. Tämä oli tiilenpunainen, keskisyvä viini. Tuoksussa on mausteita, hapankirsikkaagyftf, kevyttä lyijykynästä muistuttavaa tammisuutta. Suussa viini on pyöreähkö, rungoltaan hapokas ja ensisijaisesti kirsikkaisen marjainen. Tanniinit ovat kevyehköt, maku keskipitkä. Tasapainoinen tapaus, ccråcyvubuuvwhyvä chianti joskaan ei nyt varsinaisesti päräyttävimmästä päästä.

Toisena viininä Planetan Santa Cecilia 2010, puhdas nero d'Avola Sisiliasta. Tuoksu on (Planetan tyyliin ?) savuinen, makean joulumausteinen, vaniljaisen tamminen ja marja-aromeiltaan lähinnä mansikkainen. Maku on tuoksuun aluksi turhankin pyöreä, hyvin täyteläinen. Happoa tuntuu puttuvan. Tanniinia on kohtalaisen runsaasti, mutta jälkimaussa selkein piirre on katkeruus, joka tuntuu jollain tavalla raa'an epäpuhtaalta. Marjaisuus hukkuu paletilla tammeen ja tanniineihin. Viini tuntuu epätasapainoiselta.

Kolmantena viininä Ebaysta huudettu Radicin Taurasi 1986. Rusehtavan tiilenpunainen lasissa. Tuoksussa edelleen hyvä hedelmä, suklaakirsikkaa ja mansikkaa. Brettin tuomaa tallintakusta on vain juuri ja juuri nimeksi, ei lainkaan dominoivasti vaikka kyseessä on jo reippaaseen ikään ehtinyt vinkku. Viinin hapokkuus on jo varsin ohut, mutta marjaisuutta on edelleen ja suussa kokonaisuus tuntuu ilman ruokaa maistellen hienovaraiselta, keskitäyteläistä keveämmältä. Tanniinit ovat pehmenttyneet hienosti. Viinin hienovarainen jälkimaku on kohtalaisen pitkä, joskaan ei millään tavalla intensiivinen: suuhun jää haipuva kirsikkaisuus ilman kiristelyä ikenissä.

Sitten siirrytään chileläisiin. Neljäntenä viininä Leyda Canelo Syrah 2012. Väri on purppurainen ja melko syvä. Tuoksu on hämmentävä: siinä tuntuu kostean sementtistä maa-aromia, punajuurta muistuttavaa juureksista vegetaalisuutta ja pippurista kirpakkaa mausteisuutta sekä märän koiran eläimellistä aromia. Maku on hapokkaan raikas, mutta aromit ovat paletilla vähintään yhtä epämiellyttävät kuin tuoksussa. Keskitanniininen. Viini on omaan suuhuni rakenteeltaan kohtalaisen miellyttävä, mutta tämä raikkaus on ilmeisesti saavutettu fenolisen kypsyyden kustannuksella.

Viides viini on kiinnostava kuivaviljelty vanhojen köynnösten Carignan Maulen laaksosta. Torresin Cordillera Carignan 2009 on osa Maulen tuottajien Vigno-projektia, jonka ideana on edistää alueen Carignan-viinien laatua ja tunnettuutta. Projektin logoa saa käyttää, jos viini tulee Maulen kuivaviljellyltä Secano-alueelta ja rypäleet ovat peräisin vanhoista köynnöksistä. Projektissa on mukana 15 tuottajaa, joista yksi on siis Miquel Torres Chile. Viini on lasissa syvän purppurainen. Tuoksussa on raikasta punaista marjaa: mansikkaa, vadelmaa. Tammisuus on melko vähäinen. Suussa viini on hyvin hapokas ja varsin tanniininen, rungoltaan runsas ja kulmikaskin. Perusfiilis paletilla on kuintekin freesi marjaisuus. Oiva viini mielestämme.

Viimeisenä vielä yleisön suosikki, Colhaguan laakson Apaltan viinitarhoilta tuleva Ventisqueron Pangea Syrah 2007. Janne oli valinnut viinin maistettuaan sitä messuilla ja siihen ihastuttuaan. Viinin tuoksussa on hyvin tummaa marjaisuutta, herukkaa, pölyisyyttä, karvasmantelia ja suklaistakin mausteisuutta. Suussa hyvin täyteläinen, kypsän hedelmäinen. Viinissä on hyvä runko, happoa on riittävästi pitämään hedelmäisyyden kurissa. Tanniinia on reippaasti, mutta viinillä on jo sen verran ikää että tanniinit ovat hyvin pehmenneet. Kyseessä on iso viini, josta 10 hengen maistajaporukkamme kovasti piti. Omaan suuhuni tämä oli hieman tuhti, mutta erittäin hyvin tehty viini jos pitää runsaammasta tyylistä.

Ruoka muutti viinejä huomattavasti. Selkeimmin ruuan vaikutuksen huomasi hieman jo turhankin iäkkäästä Taurasista: Viini kuoli täysin kermaisen hirvipadan kanssa ja toimi taas huomattavasti paremmin paistin kanssa. Ilmeisimmin happo oli jo siinä määrin vähäinen, että siitä ei ollut kermaisuuden vastapainoksi.

Savustetussa keitossa oli jonkin verran potkua pippurista ja savupaprikasta, ja tämä toi etenkin chileläisistä viineistä esiin korkean alkoholisuuden polttavuutena. Tämän kanssa matala-alkoholinen ja hieman makeakin valkkari olisi toiminut paremmin.

Täyteläinen pata paransi pelkältään  raa'an makuista Leyda Caneloa, hapokkuus ei tuntunut tuhdin padan rinnalla niin epämiellyttävältä, ja myös ikävä juuresaromi lieveni. Ei kuitenkaan edelleenkään mitenkään erityisen miellyttävä viini. Cordillera ja Chianti toimivat padan kanssa parhaiten, niissä riitti happoa taklaamaan kermaisuutta.

Roséksi jätetty paisti oli melko hyvä yhdistelmä kaikille viineille, mutta parhaiten sen kanssa toimivat Chianti, Cordillera ja Pangea. Pangeasta voisi sanoa, että se oli siinä määrin iso viini, ettei se juuri elänyt ruuan kanssa lukuunottamatta hieman pippurista keittoa, joka nosti viinistä esiin alkoholin poltteisuuden.

Maistelu oli kaikin puolin kiinnostava tutkimusmatka ruuan vaikutukseen viineihin. Suosittelemme kokeilemaan kotona!

Pinot noir-ilta ruokabloggaajien seurassa

Savusuolaa-blogin Janica valitteli syksyllä blogipostaukseen, että ei ole koskaan syttynyt Pinot noir-rypäleelle. Katri kommentoi postaukseen, että mitäs jos nähtäisiin ja maisteltaisiin yhdessä hieman hyviä pinotteja. Mukaan liittyi vielä Ripaus tryffeliä-blogin pitäjä Merja ja siitähän illan teema alkoi helposti hahmottua. Paljon hyvää ruokaa, hieman tryffeleitä, pinot noir-tastingia ja paljon keskustelua viinistä, ruuasta ja bloggaamisesta.

Viinit maistettiin ensin sellaisenaan, ja sen jälkeen niiden käyttäytymistä eri ruokien kanssa arvioitiin annoksia nautittaessa. Viinit muuttuivat huomattavasti eri annoksilla ja myös lasissa ilmaantuessaan.

Ensimmäisenä viininä Vuoden 2007 Rodet Clos de Thorey Monopole Nuits-saint Georgesin alueelta. Vuosi 2007 on yksi viime vuosikymmenten huonoimpia, kostea ja viileä kesä joka homehdutti valtaosan sadosta. Viini tuoksui hieman sen mukaiselta, siinä oli kellaria, hummuksen maamaisia aromeja, lyijykynäisenä tuntuvaa tammea. Viinin marjaisuus oli suhteellisen nuoresta iästä huolimatta heikko. Maultaan viini oli nuoruuttaan kovan tammitanniininen ja varsin hapokas, keskipitkä ja suuta kuivattava.

Toisena viininä vuoden 1992 Labouré-Roi Gevrey-Chambertinista. Selvästi ikääntyneempi tuoksu, jossa tallitaustaa, sienimäisyyttä ja taustalla kypsää karpaloa. Maultaaan hento, edelleen hapokkaan marjainen; puolukkaa ja karpaloisuutta sekä metsänpohjan sammaleista aromia.

Kolmantena Benton Lane Pinot Noir Oregonista Willamette Valleysta. Vuosikerta oli 2012. Tässä viinissä oltiin aivan eri maailmassa kuin edellisissä:Lämmintä mausteisteisuutta, täyteläisen mansikkaista tuoksua, maanläheisyyttä. Maultaan tämä oli aiempia täyteläisempi ja vähemmän hapokas. Maku oli keskipitkä, jälkimaku tammisen mausteinen.

Neljäntenä viininä vielä alkon valikoimasta löytyvä uusi-seelantilainen Te Kairanga Runholder Pinot Noir 2013. Tuoksu oli näistä täyteläisin ja hedelmäisin, siinä tuntui kypsää mansikkaa ja vadelmaa. Lisäksi tässä oli erikoinen punajuurena tuntuva vegetaalinen aromi sekä tammitynnyrin tuomaa lämmintä mausteisuutta. Maultaan edellistä hieman keveämpi, reilummin tanniininen ja vähemmän hapokas. Hedelmäisyys oli tuoksuun nähden kevyt.

Kaikki viinit kehittyivät illan mittaan lasissa positiivisesti, mutta eniten hapesta hyötyi Labouré-Roi: Viinin marjaisuus nousi selkeämmin esiin illan mittaan. Myös Te Kairanga hyötyi hapesta, sillä vegetaalinen punajuuri jäi enemmän peittoon. Rodetin kellarintuoksu hälveni mutta ei valitettavasti täysin hävinnyt.

Alkuruokana syötiin grillattua, tryffelillä täytettyä viiriäistä ala Ripaus tryffeliä. Tämän kanssa ranskalaiset viinit loistivat, sillä niiden hapokkuus tuki hyvin rasvaista lintua. Etenkin Runholderin kanssa viiriäinen oli jopa epämiellyttävä yhdistelmä, jossa nousi esiin eltainen rasvaisuus. Labouré-Roi oli täydellinen yhdistelmä. Suomalaiset tryffelit ovat kyllä täysin omanlaatuisiaan verrattuna italialaisiin kavereihinsa. Tuoksu oli ainakin tällä kertaa miedompi ja maku ihanan tasapainoinen. Kiitos Merja harvinaisesta herkusta.

Seuraavana annoksena oli punajuuriduchesse sinihomejuustolla, ankanrintaa ja karviaisella maustettua punaviinikastiketta. Tämän annoksen punajuuren makeus nosti uuden maailman viinit ranskalaisten yläpuolelle ja teki niistä raikkaamman tuntuisia. Rankalaiset taas tuntuivat makeahkon annoksen kanssa hieman kovahkoita ja turhan kuivattavilta.

Väliruokana syötiin hieman kovia juustoja salmiakki-punajuurihillokkeella. Erityisesti ranskalaiset ja vuoden 1992 pinot oli kultaa juustojen kanssa. Punajuuri osoitti myös annoksessa monipuolisuuteensa.

Jälkiruokana syötiin Savusuolaa-Janican loihtimaa päärynä-juustopiirakkaa, jonka kanssa nautimme Sauternesia vuodelta 2004. Suolaisen makea piirakka komppasi mainiosti viinin kanssa ja pidimme kaikki piirakasta erityisesti siksi, että se ei ollut liian makeaa.

Viinit olivat oivallisia lukuunottamatta Rodetia, joka oli pienoinen pettymys. Ne toimivat myös aivan eri tavalla eri annoksille, ja tämä ilta olikin taas oivallinen osoitus siitä, että ruoka todella vaikuttaa viiniin ja päinvastoin. Eli siihen yhdistämiseen kannattaa todella hieman käyttää aikaa ja aivoja.

Kiitokset seuralaisille todella mukavasta illasta, jossa sai kerrankin fiilistellä ruokaa ja viiniä rauhassa koko rahan edestä. Kukaan ei myöskään puuttunut siihen, että jokaisesta annoksesta piti ottaa vähintään 10 kuvaa kameralla ja pari puhelimella :) Tälläisiä iltoja lisää oli meidän molempien kommentti vieraiden lähdettyä kotia kohti.

Stephane Tissot Crémant du Jura Indigene

Olemme hehkuttaneet Juran viinejä aiemminkin, etenkin valkoisia. Alueella tehdään kuitenkin myös aivan loistavia kuohuviinejä, ja tämä maistamamme Tissotin Indigene oli hieno esimerkki. Viinissä on syvyyttä ja rakennetta, joka vetää täysin vertoja samppanjalle.

Bénédicte ja Stéphane Tissotin tila omistaa 35 hehtaaria biodynaamisesti viljeltyjä tarhoja Juran eri alueilla. Indigenessä on eniten alueella yleisesti viljeltyä chardonnayta (55 %), lisäksi pinot noiria (35 % ) ja loppu trousseauta ja poulsardia. Rypäleet on luonnollisesti kerätty käsin, puristettu ja käytetty terästankeissa. Perusviini on saanut levätä sakoillaan 3 kuukautta, ja tänä aikana on  läpikäynyt malolaktisen fermentaation. Tämän jälkeen viini pullotetaan, siihen lisätään makeaa vin du paille-viiniä ja perusviinin hiivasakkaa toisen käymisen aikaansaamiseksi. Tämä tapahtuu 9 kuukauden aikana. Viini lepää vielä 13 kuukautta sakkoineen pullossa ennen lopullista sakanpoistoa. Viiniä ei makeuteta loppuvaiheessa, mutta toisen käymisen jäljiltä siihen jää 4 g/l jäännössokeria.

Viini on lasissa aavistuksen punertava, syvähkön värinen. Tuoksu tuntuu aluksi hieman erikoiselta, sillä siinä on viljaisaa paahteisuutta, siiderimäistä omenaisuutta, aromaattista kukkeutta ja punaista marjaisuuttakin. Suussa viini tuntuu hapokkuutensa ansiosta varsin kuivalta, vaikka siinä aavistus sokeria onkin. Malolaktinen fermentaatio tuo rakenteeseen täyteläisyyttä. Makuaromit ovat mahtavan moniulotteiset, paletilla nousee esiin voissa paahdetun vehnän aromimaailma sekä mahtava mineraalisuus. Lisäksi kukkaisuus kehittyy appelsiinilehtoa muistuttavaksi, makeammaksi. Tätä seuraa jälkimaussa tuntuva pähkinäisyys yhdessä edellämainitun paahteisuuden kanssa. Viini on hapokas ja lopussa aavistuksen katkerakin. Tämä ei kuitenkaan ole häiritsevä piirre, vaan etenkin ruuan kanssa jopa positiivinen elementti.

Viini ei ole parhaimmillaan sellaisenaan nautittuna, sillä se on varsin runsasrakenteinen. Me kulauttelimme tätä perinteiseen tapaan viinissä keitettyjen sinisimpukoiden kanssa, ja tässä viini pääsi todella oikeuksiinsa! Mineraalisuus komppaa hyvin simpukoita. Viinin hapokkuus riittää pitämään kokonaisuuden raikkaana, mutta toisaalta viini on siinä määrin täyteläinen että happo ei täysin räjäytä simpukan makua pois suusta, vaan yhdistelmä jää maistumaan upeana kokonaisuutena!

Bojo est arrivé!

Marraskuun kolmas torstai, ja Beaujolais novea ilmaantuu markkinoille! Tämä karbonisella maseraatiolla tuotettu markkina-ihme, joka menneinä vuosikymmeninä tahkosi alueen tuottajille valtaosan vuoden tilistä. Huuma noveaun ympärillä on hieman hellittänyt, mutta ainakin meillä perinnettä noudatetaan ja bojoa maistellaan kyseisenä päivänä.

Parina viime vuonna tämä torstai on ollut aiempaa miellyttävämpi, kun AOC51:n kaverit ovat järjestäneet Tampereelle pop-up-bojobaarin. Vuosi takaperin tilat löytyivät Barmaciasta, tänä vuonna Komediateatterin paviljongista. Tapahtumat ovat olleet rentoja, tarjolla harvinaisen hyviä noveuita ja simppeliä purtavaa.

AOC51 tuo maahan P.U.R.:n viinejä. Tuottaja ei omista tarhoja, vaan tahkoaa laadukkaita viinejä muiden kasvattamista rypäleistä. Viime vuonna ihastuimme erityisesti C' fini-viiniin, jonka rypäleet olivat ylös revittäväksi tuomitulta vanhalta palstalta. Myös petillant naturel-menetelmällä tehty le Bulle  oli loistava kuohuva.

Tänä vuonna viinit poikkesivat keskivertonoveusta kuin yö päivästä. Erittäin lämmin kesä tuotti viineihin sellaisen hedelmäisyyden ja rungon, että niitä ei sokkona olisi tunnistanut noveuksi. PUR:n perusbojo oli täyteläinen ja hedelmävetoinen, täydellisesti noveaun ideaa toteuttava 'vetovinkku'. Aavistus sitä perinteistä banaaniaromia löytyi, mutta etualalla raikas marjaisuus ja hyvä hapokkuus.

Sarrin-Berruxin noveaussa ja Bojo Sutrassa oli enemmän viinimäistä runkoa, sillä vain puolet näistä viineistä oli käytetty hiilihappomaseraariolla. Eniten pidimme Sarrin-Berruxista, joka oli kenties rungokkain näistä viineistä. Kaikki viinit olivat tasapainoisia. Bullessssa oli tänä vuonna erittäin runsaasti hedelmää ja makeutta, ja tämä toimisi jälkiruokajuomana mitä parhaiten!

Meidän jokapäiväinen leipämme

Idea tähän tekstiin syntyi, kun pitkästä aikaa ehdin hakea Ahlmanin tilapuodista satsin jauhoja, jotka viimein olivat uutta tämän syksyn satoa. Näistä taikinaa tehdessäni huomasin, miten uskomaton ero maussa on riippuen siitä, käyttääkö edellisen vuoden vai saman vuoden vehnäjauhoa.

Otsikon (lähes) jokapäiväinen leipä on meillä hapanjuurella nostettua vehnä-  tai sekaleipää. Heikki on ollutperheen leipurivastaava siitä lähtien kun sai useita vuosia sitten työkaverilta (vieläkin elossa olevan) hapanjuuren. Tällä hapanjuurella taikina nousee helposti, ja leivän happamuus vaihtelee viikon kuluessa mikä tuo vaihtelua makuun.

Luettuani Ratio-nimisen keittokirjan en ole osannut enää leipoa mitään punnitsematta, joten leipätaikinankin teen siis keittiövaa'alla. Seuraava ohje toteuttaa klassista leipäohjetta 5+3 eli 5 osaa jauhoa ja 3 osaa vettä. sopiva suolan määrä taikinassa on mielestäni tuo noin 1,1 %.

Viikon leipähomma menee niin, että taikinan teen lauantaina aamulla:
300 g hapanjuurta (joka on 50/50 jauhoa ja vettä)
600 g jauhoa (vehnää, täysjyvää, joskus sekaan kauraa, joskus seesaminsiemeniä, pähkinöitä...)
300 g vettä
13 g suolaa

Tästä taikinasta syntyvät joka sunnuntaisen pizzasunnuntaimme pohjat. Taikina säilyy näppärästi jääkaapissa, ja tuosta voi paistaa sämpylöitä sitten viikon mittaan aina torstaihin saakka, jolloin taikina alkaa olla jo varsin löysää ja hapanta, mutta leivästä tulee sitä loistavamman makuista.

Leipäharrastuksen ainut miinuspuoli on se, että kaksivuotiaastamme on tullut siinä määrin ronkeli, että edellisen päivän leipä ei ole mitenkään kovin pop. Mutta onneksi on aina taikinaa jääkaapissa.

Nyt on paras aika hakea jauhoja jostakin nopealla kierrolla myyvästä lähiruokakaupasta, sillä ero marketin pari vuotta varastoituun ei voisi olla suurempi!

Hirveän hyvää pataa hirvenlavasta ja suppilovahveroista

Syksyllä alkaa aina tehdä mieli isoja, lämpimiä ruokia ja erityisesti pitkään haudutettuja pataruokia. Me  teimme tässä taannoin timanttisen hyvää sieni-hirvipataa uunijuuresten kanssa. Ruoka on helppo esivalmistella uunikuntoon ja sitten täytyy vain kärsivällisesti odotella että ruoka on valmista. Pataruuat ovat myös siitä mainioita, että yhdestä sunnuntaina ohimennen valmistetusta padasta syö 3-henkinen perhe helposti koko alkuviikon. Uunijuurekset ovat taas meistä täysin aliarvostettuja; näin syksyisin niiden raaka-aineet ovat sesongin ansiosta hyvinkin edullisia ja lisäksi uunijuurekset tuovat vaihtelua perunan tilalle.

Hirveän helppo hirvi-suppilovahveropata

litra tuoreita suppilovahveroita tai 2 dl paistettuja pakastettuja tai 2 kourallista kuivattuja
puolitoista kiloa luullista hirvenlapaa
2 sipulia
iso porkkana
200 g juuriselleriä
8 valkosipulinkynttä
puoli litraa punaviiniä
5 laakerinlehteä
15 mustapippuria
10 katajanmarjaa
suolaa
1 prk creme fraichea
maizenaa/vehnäjauhoa suurustamiseen

Leikkaa liha irti luista ja pilko krouveiksi paloiksi (5 x 5 cm). Laita lihat padan pohjalle ja ruskista ne öljyssä kovalla lämmöllä. Lisää pataan kaikki muut ainekset lukuunottamatta creme fraichea. Kaada lisäksi vettä niin että koko homma peittyy. Lämmitä kiehuvaksi levyllä ja siirrä hieman alle 100-asteiseen uuniin vähintään 5 tunniksi, mieluummin 80-asteiseen yöksi. Ennen tarjoilua lisää ranskankerma ja suurusta.

Uunijuurekset

2 punajuurta
3 porkkanaa
2 sipulia
1/2 juuriselleri
suolaa,pippuria
öljyä
timjamia
hunajaa
balsamicoa

Kuori ja pilko juurekset+sipuli tasakokoisiksi paloiksi. Laita juurekset+sipuli uunivuokaan ja mausta suolalla,pippurilla, kuivatulla timjamilla ja hunajalla maun mukaan. Ripottele päälle öljyä ja paista vajaassa 100 asteeessa 4 tuntia tai jos haluat nopeuttaa asiaa niin kypsennä uunijuurekset 180 asteessa 45-55 minuuttia. Juurekset ovat valmiita, kun ne ovat pehmenneet al denteksi. Tarjoa hirvipadan ja punaviinin kanssa.

Viiniksi suosittelemme kevyemmän punaviinin ystävälle italialaista tulevaan Fontanafreddan Langhe Nebbiolo 2013:sta tai tuhdimman punaviinin ystävälle Chilen Maulesta kotoisin olevaa Torresin Cordillera Carignan 2009:ää.  Torresin viini löytyy alkon tilausvalikoimasta (syystä tai toisesta Curicon laaksoon sijoitettuna, mikä ei pidä paikkaansa).

Yksikin alkoholiannos päivässä lisää kuolemanriskiä ?

Viime viikon lopulla uutisoitiin laajasti kautta median tätä Sipilän ja Kaprion Fintwin-aineistoon perustuvaa tutkimusta alkoholin ja kuolleisuuden korrelaatiosta. Toistaiseksi konsensus on ollut se, että alkoholinkulutuksen ja kuolleisuuden välistä yhteyttä voidaan selittää j-käyrällä, jossa matalin kuolleisuus saavutetaan 1-2 päivittäisen alkoholiannoksen kohdalla. (Isohkon meta-analyysin tulokset löytyvät esimerkiksi BMJ:stä) Tämän vuoksi olin hieman hämmentynyt, kun näitä tuloksia ei ole ainakaan vielä suuremmin noteerattu kansainvälisesti. Oli siis pakko hankkia alkuperäisartikkeli.

Artikkelin abstrakti löytyy täältä.

Tutkimus perustuu siis suomalaiseen aineistoon, jossa on seurattu kaksospareja. Tässä tutkimuksessa käytetty data on kerätty kyselytutkimuksena vuosina 1975 ja 1981. Tutkimukseen osallistuvilta on kysytty alkoholinkulusta seuraavasti: nautitun viinin ja oluen määrä viikossa, viinan määrä kuukaudessa, runsas juominen (<5 annosta kerrallaan vähintään kahdesti kuussa) ja sammumiset. Tutukittavat jaettiin kuukausittaisen (!) alkoholinkulutuksen mukaan kahdeksaan kategoriaan, joista korkeimmassa alkoholinkulutus oli yli 259 g/kk eli noin 22 annosta.

Tuloksena oli, että korkeimmassa kategoriassa kuolleisuus oli suurempi. Tutkimuksessa ei otettu lainkaan kantaa siihen, miten alkoholinkulutus jakaantui kuukaudelle. Myös sammumiset liittyivät suurempaan kuolleisuuteen. Kuolinsyitä ei ollut tarkemmin määritely.

Tulokset ovat varmasti täysin validit ja kiinnostavatkin. Kaksospareja vertaamalla on voitu poissulkea geneettisiä ja kasvyympäristön vaikutuksia. Myös sekoittavia tekijöitä on paljolti otettu huomioon, muun muassa tupakointi, ylipaino ja liikunta.

Ongelmana on kuitenkin mielestäni tapa, jolla tätä tutkimusta on uutisoitu Suomessa ja myös se, miten tutkijat itse ovat kommentoineet tuloksia. Tutkimuksessahan ei ole tutkittu sitä, miten yksi päivittäinen alkoholiannos vaikuttaa kuolleisuuteen vaan sitä, miten 22 alkoholiannoksen nauttiminen kuukaudessa vaikuttaa kuolleisuuteen. Samaan tapaan voisi tutkia, miten 22 parasetamolitabletin nauttiminen kuukaudessa vaikuttaa kuolleisuuteen: Jos ne nautittaisiin suomessa 1975 ja 1981 vallinneen alkoholinkäyttökulttuurin mukaisesti parina lauantaina, niin päädyttäisiin tulokseen että yhden päivittäisen tabletin käyttö kipulääkkeenä lisää merkittävästi maksavaurion riskiä.

Tutkijat itsekin viittaavat tähän tuona aikana vallinneeseen alkoholikulttuuriin: Finnish drinking habbits are typical of nordic cultures but differ from many others, and we caution generalization of our results; cultural contexts may modify effects. Eli suomeksi: saattaa olla, että kuolleisuuden lisääntyminen johtuu datankeruuaikana vallinneesta humalahakuisesta juomakulttuurista, eikä tuloksia voida yleistää koskemaan tilannetta, jossa alkoholia käytetään esimerkiksi Etelä-Eurooppalaiseen tapaan ruokajuomana. Onko tulosta lehdistölle kommentoineilta tutkijoilta päässyt mopo käsistä ? Olisi myös kiinnostavaa tietää, ovatko jutuja kirjoittaneet toimittajat lukeneet artikkelin tai edes sen kolmannessivun abstraktin ?

but differ from many others, and we caution generalization

of our results; cultural contexts may modify ef fects.

Blossa 2015-mustan teen ystäville

Blossan vuosikertaglögin maistaminen on jokavuotinen pikkujoulukauden avaus. Tällä kertaa Blossa on maustanut glöginsä mustalla teellä, mikä sopiikin hienosti teemaan: sekä glögi että tee nautitaan lämpimänä, ja molemmat sopivat pimeneviin, koleisiin syysiltoihin kuin villasukka palelevaan jalkaan.

Blossan vuosikerta 2015 on väriltään teenomainen. Sen tuoksussa on perinteisiä glögimausteita kuten neilikkaa ja inkivääriä. Mustan teen aromit tulevat esiin hentoina mutta selvästi aistittavina taustalta. Lisäksi tuoksussa on aavistus sitruksisuutta. Maultaan tämän vuoden blossa on aiempia vuosikertoja selvästi vähemmän makea. Maku saa terävyyttä inkivääristä, joka tuo yhdessä alkoholin kanssa suuhun kihelmöivän, pikantin tuntemuksen. Jälkimaku erottaa mielestäni tämän vuoden blossan edukseen: pitkään haudutettua teetä muistuttavat tanniinit tekevät blossasta viinimäisemmän ja vähemmän hilloisen mehumaisen.

Allekirjoittanut ei ole blossan suurin fani johtuen nimenomaan perus-blossan ja monien vuosikertojen tahmaisesta makeudesta. Tänä vuonna sokeri on pidetty maltillisessa 150g/l:ssa, ja makeutta on vielä tasapainottamassa tuo teen tanniinisuus.

Suosittelenkin Blossa 2015 kaikille, joita glögin mausteinen tuoksu viehättää mutta hilloinen tahmaisuus ei kiehdo.

Fontanafredda Langhe Nebbiolo 2013

Fontanafreddan viinitalon historia on mielenkiintoinen. Se sai alkunsa 1850-luvulla, kun Sardinian kuningas Vittorio Emanuele lahjoitti tämän Piemontelaisen tilan rakastamalleen Rosa Vercellanalle. Kaupallisen viinintuotannon tilalla aloitti parin poika Emanuelle Guerrieri 1878. Nykyään talolla on noin 85 hehtaaria tarhoja, joilla kasvaa nebbioloa, barberaa, dolcettoa ja moscatoa. Tarhat sijaitsevat kukkuloiden rinteillä 200-400 m merenpinnasta.

Talo tuottaa melko suuren määrän erilaisia viinejä. Langhe nebbiolo 2013 on osa talon wines of tradition-portfoliota, johon kuuluu 12 alueen klassista viiniä Barolosta ja Barbarescosta Roero de Arneis'n ja Moscato d'Astiin.

Langhe Nebbiolon rypäleet ovat kasvaneet (yllättäen) Langhen kukkuloilla kalkkikivipitoisessa maaperässä. Viini on käynyt terästankeissa ilman kuorikaton sekoitusta noin viikon, ja se on kypsynyt tammessa 8 kuukautta ja tämän jälkeen pullossa 2-3 kuukautta ennen markkinoillelaskua.

Viini on väriltään melko ohut ja tiilenpunainen. Tuoksu on heti avaamisen jälkeen hento, siinä on aistittavissa lähinnä punaisia metsämarjoja ja orvokkista kukkaisuutta. Viinin hieman lämmettyä ja avauduttua lasissa siitä alkaa erottua myös nebbiololle tyypillistä tervaisuutena aistimaani terpeenisyyttä ja mausteisuutta. Suussa nousee esiin nebbioloksi melko hedelmäinenkin alkusuutuntuma, jossa punaisten marjojen aromimaailma tulee etualalle. Jälkimakua hallitsevat viinin tanniinit, ja siinä nousee esiin myös pientä tammisuutta.

Tämä nuori ja marjainen nebbiolo on tällä hetkellä nautittavimmillaan ruokaviininä, ja oivallinen pari voisi näin syksyn viileissä ilmoissa olla vaikkapa kunnon punaviinipohjainen lihapata. Pitkään hautunutta naudanlapaa ja juureksia, joukkoon vaikkapa suppilovahveroita tuomaan metsäisyyttä. Seuraksi vähän uunissa hunajan kanssa paahdettuja juureksia. Iso lasillinen tätä vinkkua käsille ja verhot kiinni, niin elämä hymyilee räntäsateesta huolimatta.

Lihavinkkuja isänpäivä-aterialle

 Viime vuonna julkaisimme ennen isänpäivää heikon suosion saaneen Stereotyypittömän isänpäivämenun. Tänä vuonna palaamme ruotuun suosittelemalla isänpäiväksi muutamaa liharuuille sopivaa viiniä. Molemmat näistä juurevista punkuista ovat mielestämme olleet hintaansa nähden laadukkaita ja kiinnostavia.

Ensin perinteinen syksyinen punaviini Etelä-Rhonesta: Vacqueyras:n alue sijaitsee Chateaunef du Papen ja Gigondasin välissä. Rypälesekoitus maistamassamme viinissä on Grenache-Syrah, tmukana ei siis ole sallittua Mourvedrea jonka puuttuminen tekee viinistä kenties hieman raikkaamman ja vähemmän lihaisan.

Alkosta löytyy vajaalla parilla kympillä Famille Perrin Vacqueyras 2013. Viini on väriltään hyvin syvän purppurainen. Tuoksusta löytyy lakritsaa, inkivääriä, glögimausteisuutta, hentoa tammisuutta ja mustikasta muistuttavaa marjaisuutta. Kokonaisuutena tuoksu on maanläheinen. Viini on melko hapokas, aromimaailma suussa on marjaisa ja yllättävän kevytkin. Viini on mielestämme hyvässä tasapainossa, ja sen aromimaailma on melko kompleksinenkin.

Tämä viini sopisi meistä hienosti esimerkiksi riistalle: Hirvenpaistia, jota maustetaan katajanmarjalla.
Valkosipulisia uunijuureksia sekä kenties kermaista sienikastiketta. Viinin mausteinen aromimaailma pelaa robustin riistan kanssa ja hapokkuus riittää leikkaamaan kermaisenkin kastikkeen.

Toinen suosittelemamme uutuus on hiljan Alkoon tullut Domaine Wardyn Les Terroirs 2012 Bekaan laaksosta Libanonista. Viinin rypäleet kasvavat 900-1400 metriä merenpinan yläpuolella. Viinissä sekoitteena on Cinsault-CS-Syrah-Merlot. Viini käy terästankeissa, eikä sitä kypsytetä tammessa.

Viini on väriltään lähes mustan rubiininen. Tuoksussa on herukkaa, karpaloa, pippuria makeita mausteita ja paahteisuutta. Maussa tuntuu alussa huomattavaa kulmikkuutta, siinä on hapokkuutta ja maanläheisyyttä varsin reippaasti. Tässä on tanniiniakin varsin isolla kädellä, ja viini on selvästi nuori. Pidimme pulloa auki vuorokauden, ja viini parani aivan selkeästi: Maun kireys väistyi hedelmäisyyden tieltä.

Suosittelemme tätä viiniä pitkän dekantoinnin jälkeen lihapadoille: Kunnon luullista lihaa kuten vaikkapa lapaa haudutellaan padassa punaviinissä sipuleiden ja valkosipuleiden sekä mausteiden kanssa yön yli hiljaisella lämmöllä, ja lopuksi lisätään purkki creme fraichea tai smetanaa. Tarjoillaan ison uuniperunan kanssa.

Tässä siis kaksi hyvää vaihtoehtoa edellistä lihaisampaan isänpäivään!

Disclaimer: Domaine Wardyn saimme näytteenä maahantuojalta.

Takuuvarmat lahjasuositukset isänpäiväksi

 Isänpäivänä moni miettii, että mitä ostaisi isälle jolla on jo kaikkea. Ehdotuksemme pyörivät yllättäen ruuan ja viinin ympärillä.

Tilaa isälle ruoka-tai viinilehti lahjaksi. On sitten lukemista koko vuodeksi ja pääset ehkä itsekin nauttimaan lehden annista. Suomalaisista lehdistä ehdotamme vaihtoehdoiksi Glorian ruoka&viiniä tai Viini-lehteä. Molempien kestotilaajina voimme lämpimästi suositella niitä. Tällöin isä pysyy hyvin kärryillä siitä mitä tapahtuu Suomen ruoka-ja viinikentällä.

Ulkomaisista lehdistä suosittelemme viiniharrastajalle ehdottomasti brittiläisen Decanterin tilaamista joko paperisena tai sähköisenä versiona. Muutaman vuoden lehden kestotilaajana ollut Heikki ei suostu enää luopumaan Decanterista, koska niin loistavia viinivinkkejä on sieltä löydetty. Lehden artikkelit menevät myös pintaa syvemmälle viinin parissa.

Ulkomaisista ruokalehdistä Katrin suosikit on Fool magazine ja Lucky Peach. Molemmat ovat suunnattu ruuan ammattilaisille, mutta kotikokki pääsee lehtien avulla pintaa syvemmälle ruoka-alasta ja oppii samalla valtavasti mielenkiintoisista ruuan tekijöistä, paikoista ja alan ilmiöistä.

Kaikkia lehtiä saa myös irtomyynnistä hyvin varustetuista lehtipisteistä, kuten Stockmannilta.

Sittten, kun olet valinnut isälle lehden jonka ostat/tilaat niin pitäähän isällä olla juotavaa lehteä tutkiessa. Viineistä suosittelemme raikkaampien vinkkujen ystävälle Travaglinin Gattinaraa, joka on aivan naurettavan hyvän hinta/laatusuhteen nebbiolo. Tuhdimmin tammetuista pitävälle Lan Gran Reserva Riojasta. Punaista marjaa, tuhtia tammea ja nahkaa parinkin satulan tarpeistoksi.

Jos isä ei pidä viinistä, niin vaihtoehtoja löytyy silti: voit hankkia vaikkapa oivallisen Speyside-viskin. Cardhun 12-vuotias Single Malt on kypsynyt bourbon-tynnyreissä, se on melko hedelmäinen ja vain melko miedosti tamminen. Miellyttävä viski, ja vielä naisten tekemä joten sopii siinäkin mielessä isänpäivälahjaksi.

Vaikka olemme viiniblogi niin pidämme myös hyvästä oluesta. Kokoa isälle isänpäiväksi sixpack erityylisistä oluista: portteria, stoutia, pale alea, IPA:aa, red alea, farmhousea, lageria, saisonia tai muuta. Oluet kannattaa hakea hyvin varustellusta ruokakaupasta, alkon valikoima näiden suhteen on valitettavan onneton.