Nelisen viikkoa takaperin tuli kerrankin vierailtua Alkossa, ja mukaan tarttui Riesling-puteli Itävallasta kohtuulliseen hintaan (14.88€). Pullo valikoitui testattavaksi puhtaasti sillä periaatteella, että Itävallan valkkarit eivät ole juuri pettäneet. Eikä kyllä pettänyt tälläkään kertaa, taattua Wachaun laatua lasissa.
Väriltään viini oli vaalean vihertävän läpikuultava. Tuoksussa tulee ensimmäisenä vastaan sitrushedelmän tuoksu; aavistus sitruunan kuorta ja limen mehua yhdistettynä. Myös greippiä ja hunajamelonia olen aistivani tuoksusta. Hennosta tuoksusta erottuu myös aavistus mineraalisuutta ja yrttisyyttä.
Maku on kuiva ja erittäin hapokas. Suussa suorastaan narskuu: hapot yhdistettynä sitruunankuoreen, limen mehuun ja greippiin. Jälkimaussa nousee esiin greippisyyttä, ja mineraalisuus ilmenee kivisyytenä. Rutikuiva, todella nautittava alle 15 euron riesling Alkosta. Hinta-laatusuhde on todellakin kohdillaan.
Toimii pelkästään siemailupullona, mutta pelittää aivan varmasti myös äyriäisten ja raskaampien kalojen kanssa. Erittäin kuivan rieslingin ystäville nappivalinta.
maanantai 29. syyskuuta 2014
torstai 25. syyskuuta 2014
Juran chardonnay ja sienitrilogia
Kuva:Vinatis.com |
Viini oli väriltään haalea, oljenkeltainen. Tuoksussa kukkia, omenaa, yllättävää aromaattisuutta, vahamaisuutta ja pähkinäistä paahteisuutta. Tuoksun perusteella arvelisin, että tässä on kyllä savagninia mukana. Maku on raikas, tasapainoinen ja melko täyteläinen. Alku on pyöreähkö, lopussa mineraalinen svengi. Hedelmä on maussa enemmän taustalla, mineraalisuus ja pähkinäisyys edellä mennään vahvasti.
Viini sopi hienosti pariksi alkupalallemme, jossa yksinkertaisen hapankorpun päälle oli kasattu sitruunalla maustettua creme fraichea ja sieniä kolmella tavalla: Tattisipsiä, etikka-suolaliemessä kiehautettua karvarouskua ja voissa paistettua lampaankääpää.
Tattisipsejä olen tehnyt tänä syksynä pariin otteeseen. Ne syntyvät leikkaamalla pieniä nyrkinkokoisia herkkutatteja noin puolen sentin paksuisiksi siivuiksi ja friteeraamalla niitä hitaasti öljyssä matalahkossa lämmössä (levy 3/6)), kunnes kaikki neste on haihtunut. Sitten vain talouspaperille kuivumaan ja suolaa niskaan. Muut sienet syntyvät vielä helpommin: rouskut ryöpätään paloina, vesi pois ja tilalle tilkka etikkaa ja suolaa kattilan pohjalle, nopea freesaus ja jäähtymään. Lampaankäävät vain paistetaan voissa, suolataan ja maustetaan valkopippurilla varovaisesti.
Tämä viini-ruokapari aloitti aterian kivasti: Sienet toimivat keskenään, ja viini toimi sienien kanssa myös.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Andrea Oberto Lange Nebbiolo 2012
Kuva:alko.fi |
Alkoon oli ilmaantunut tällainen uutuusviini, ja pitihän sitä kaivaa verta nenästään ja hakea pullo alaikäistä nebbioloa testiin.
Viini tulee La Morrasta Piemontesta. Oberto on pienehkö perheomisteinen viinitalo, joka tuottaa 100.000 pulloa vuodessa. Kategoriasta löytyy Dolcettoa, Baroloa, Barberaa ja Nebbioloa.
Tämä nebbiolo tulee noin 20-vuotiaista köynnöksistä, joiden rypäleet poimitaan käsin. Osa viinistä kypsyy puoli vuotta uudessa tammessa, osa terästankeissa. Sekoittamisen jälkeen vielä parin kuukauden pullokypsytys.
Viini on väriltään rubiininen, hieman reunoiltaan rusehtavaan taittava. Väri on korkeintaan keskisyvä. Lasissa viini on melko kevytliikkeinen. Tuoksusta löytyy orvokkista kukkaisuutta, kirpeää punaista marjaisuutta, lakritsaista mausteisuutta ja tervankaltaista tummempaa tuoksua. Suutuntuman alku on miellyttävän kepeä, tuoksun aromit toistuvat hienosti. Mutta sitten viini näyttää kyntensä. Se tarraa ikeniin kuin vihainen kissa, ja tämä tanniinipuraisu dominoi koko loppuaistimusta. Jälkimaku on pitkä, aivan lopussa suuhun jää haipumaan kukkainen ja mausteinen tuntuma.
Viini parani seuraavaan päivään hieman, mutta edelleen se huusi seuraansa raakaa lihaa. Pelkältään nautittuna tämä oli ainakin heti avaamisen jälkeen lähinnä masokistinen elämys. Viinissä tuntui olevan potentiaalia, ja parin vuoden kaapituksella tämä voisi näyttää miellyttävämmän puolensa. Alkon parin kympin hinta näin nuoresta viinistä on aika kova. Ja suositus tarjota tätä riistalinnun seurassa aivan erikoinen, tanniinit luultavasti peittäisivät linturuuan maun aivan täysin.
Suosittelemme tätä viiniä kärsivällisille viinikellarillisille ihmisille.
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Baricci Brunello 2005-2009
Lauantaina maistettiin siis Bariccin brunelloja viideltä melko tuoreelta vuodelta. Tämä vertikaali kertoi enemmän viinin ikääntymisestä kuin vuosikertojen erosta, sillä kaikkein nuorimmat vuosikerrat olivat vielä varsin kovia. Jos haluaisi maistaa puhtaasti vuosikertojen eroja, niin täytyisi hankkia iäkkäämpiä pulloja, joiden suhteellinen ikäero olisi pienempi. Mutta tämäkin oli mielenkiintoista.
Maistoimme vanhimmasta nuorimpaan. Viinit olivat olleet auki nelisen tuntia ennen maistamista. Värissä ei ollut merkittävää eroa viinien välillä, ainoastaan -09 erottui hieman muita syvempänä ja 2007 kaikkein ohuimpana.
2005: Tuoksussa hieman rusinaisuutta, hapankirsikkaa, sikarilaatikkoa, humusta, hentoa vaniljaisuutta ja mentolia. Maku on mausteinen. Aluksi suutuntuma on varsin pyöreä, mutta tämän jälkeen tanniinit nostavat mukavasti päätään ja jäävät nieluun ja kielenpäällä kutittelemaan yhdessä mineraalisen raikkauden kanssa. Kokonaisuutena raikas viini.
2006: Hedelmää selvästi reippaammin tämän tuoksussa kuin edellisessä. Tammi on hyvin integroitunut tuoksuun, mutta vaniljaisuus silti selkeämmin aistittavissa kuin edellisessä. Tuoksu on makeampi kuin 2005:ssa, enemmän leivontamausteita kuten inkivääriä ja neilikkaakin. Tässä viinissä on suussa selkeästi voimakkaampi hapokkuus kuin edellisessä. Tanniinitkin ovat jämäkämmät, kuitenkin hyvin pehmenneet. Jälkimaku on hieman lyhyempi, ja siinä tuntuu enemmän marjaisuutta jossa on mukana myös punaherukkaista raikkautta.
2007: Tuoksussa on edellisiä enemmän voimaa: Kirsikkaa, punaherukkaa. Aivan selkeänä aistittavissa sikarilaatikon ja tupakanlehden aromeja. Aavistus lakritsia, yrttisyyttä ja lääkemäistä balsamisuutta. Kokonaisuutena kirpeähkö tuoksu. Maun alkuosa on hennompi kuin edellisessä, marjaisassa 2006:ssa. Alku- ja jälkimaun välissä tulee todella upea välivaihe, jossa tuntuu mineraalisuus, balsaminen mausteisuus ja marjaisuus hetken huikeana kokonaisuutena. Jälkimaku samalla tavalla pitkä ja kieltä kutittelevan mineraalinen kuin 2005:ssa.
2008: Tässä päästiin kahteen liian nuoreen viiniin. Tuoksussa on kirsikan lisäksi mansikkaa. Hedelmäisyys on mielestäni syystä tai toisesta heikompi kuin aiemmissa, se kenties hukkuu hieman tammisen mausteisuuden alle. Tämä tammi nimittäin tuntuu tässä jotenkin hieman irrallisena, vanilja-marsipaanihenkenä. Jonkinlaista vihreämpääkin yrttisyyttä olen tästä löytävinäni. Maku on kovahko, tiukan hapokas. Hedelmäisyys on maussakin yllättävän heikko. Kokonaisuus raikas, jälkifiilis tanniinien hallitsema. Viini ei toimi sellaisenaan, mutta sopivan lihaisan ruuan kanssa tämä voisi nousta oikeuksiinsa.
2009: Hyvin mausteinen (inkivääriä, lakritsaa) tuoksu, ja tämä erottaa nuorimman vuosikerran muista. Marjaisuus on kirpeän raikas, punaisen kirsikkainen. Suussa hapokkuus on hallitseva. Puu maistuu erillisenä. Hämmentävä sammaleisuus, jota en osaa hyvin kuvailla. Jälkimaku kovasti paljon tiukka, jää pureksimaan melko pitkäksi ajaksi.
Äänestimme viinit parhausjärjestykseen siten, että kukin nimesi kolme suosikkiaan järjestyksessä. Paras sai 3, toinen 2 ja kolmas 1 pisteen. Kymmenen maistajan tuomio oli se, että 2006 voitti 24 pisteellä, 2005 oli toinen 21 pisteellä ja 2007 kolmas 13 pisteellä. 2009 sai 4 hajapistettä, 2008 ei yhtään. Heikin suosikki oli 2007, Katrin 2006.
Maistoimme vanhimmasta nuorimpaan. Viinit olivat olleet auki nelisen tuntia ennen maistamista. Värissä ei ollut merkittävää eroa viinien välillä, ainoastaan -09 erottui hieman muita syvempänä ja 2007 kaikkein ohuimpana.
2005: Tuoksussa hieman rusinaisuutta, hapankirsikkaa, sikarilaatikkoa, humusta, hentoa vaniljaisuutta ja mentolia. Maku on mausteinen. Aluksi suutuntuma on varsin pyöreä, mutta tämän jälkeen tanniinit nostavat mukavasti päätään ja jäävät nieluun ja kielenpäällä kutittelemaan yhdessä mineraalisen raikkauden kanssa. Kokonaisuutena raikas viini.
2006: Hedelmää selvästi reippaammin tämän tuoksussa kuin edellisessä. Tammi on hyvin integroitunut tuoksuun, mutta vaniljaisuus silti selkeämmin aistittavissa kuin edellisessä. Tuoksu on makeampi kuin 2005:ssa, enemmän leivontamausteita kuten inkivääriä ja neilikkaakin. Tässä viinissä on suussa selkeästi voimakkaampi hapokkuus kuin edellisessä. Tanniinitkin ovat jämäkämmät, kuitenkin hyvin pehmenneet. Jälkimaku on hieman lyhyempi, ja siinä tuntuu enemmän marjaisuutta jossa on mukana myös punaherukkaista raikkautta.
2007: Tuoksussa on edellisiä enemmän voimaa: Kirsikkaa, punaherukkaa. Aivan selkeänä aistittavissa sikarilaatikon ja tupakanlehden aromeja. Aavistus lakritsia, yrttisyyttä ja lääkemäistä balsamisuutta. Kokonaisuutena kirpeähkö tuoksu. Maun alkuosa on hennompi kuin edellisessä, marjaisassa 2006:ssa. Alku- ja jälkimaun välissä tulee todella upea välivaihe, jossa tuntuu mineraalisuus, balsaminen mausteisuus ja marjaisuus hetken huikeana kokonaisuutena. Jälkimaku samalla tavalla pitkä ja kieltä kutittelevan mineraalinen kuin 2005:ssa.
2008: Tässä päästiin kahteen liian nuoreen viiniin. Tuoksussa on kirsikan lisäksi mansikkaa. Hedelmäisyys on mielestäni syystä tai toisesta heikompi kuin aiemmissa, se kenties hukkuu hieman tammisen mausteisuuden alle. Tämä tammi nimittäin tuntuu tässä jotenkin hieman irrallisena, vanilja-marsipaanihenkenä. Jonkinlaista vihreämpääkin yrttisyyttä olen tästä löytävinäni. Maku on kovahko, tiukan hapokas. Hedelmäisyys on maussakin yllättävän heikko. Kokonaisuus raikas, jälkifiilis tanniinien hallitsema. Viini ei toimi sellaisenaan, mutta sopivan lihaisan ruuan kanssa tämä voisi nousta oikeuksiinsa.
2009: Hyvin mausteinen (inkivääriä, lakritsaa) tuoksu, ja tämä erottaa nuorimman vuosikerran muista. Marjaisuus on kirpeän raikas, punaisen kirsikkainen. Suussa hapokkuus on hallitseva. Puu maistuu erillisenä. Hämmentävä sammaleisuus, jota en osaa hyvin kuvailla. Jälkimaku kovasti paljon tiukka, jää pureksimaan melko pitkäksi ajaksi.
Äänestimme viinit parhausjärjestykseen siten, että kukin nimesi kolme suosikkiaan järjestyksessä. Paras sai 3, toinen 2 ja kolmas 1 pisteen. Kymmenen maistajan tuomio oli se, että 2006 voitti 24 pisteellä, 2005 oli toinen 21 pisteellä ja 2007 kolmas 13 pisteellä. 2009 sai 4 hajapistettä, 2008 ei yhtään. Heikin suosikki oli 2007, Katrin 2006.
perjantai 19. syyskuuta 2014
Syksyn satoa
Syksy on ongelmallista aikaa viinin ja ruuan ystävälle. Ja etenkin harrastelijapuutarhuriviiniharrastajalle. Iltojen pimetessä ja päivien viilentyessä alkaa tehdä mieli punaisempia viinejä. Toisaalta kuitenkin kasvimaan sato huutaa seurakseen herkullisia Ylä-Loiren sauvignoneja, Burgundin valkoisia, Alsacen rieslingejä ynnä muita huikeita valkoisia viinejä. Omenien kypsyessä trockenbeerenauslese alkaa tuntua helpolta sanalta. Onneksi on sentään tomaatit ja chilit parvekkeella.
Tänä vuonna kasvimaan sato jäi mökillä valitettavan pieneksi. Syynä tähän oli puutarhurin laiskuus ja joulua kylmempi juhannus, joka olisi vaatinut taimien peittelyä räntäkuuroilta piiloon. Osan kasvimaasta jouduin uudelleenkylvämään heinäkuun alussa, ja siten saimmekin nyt loistavia sormen kokoisia kesäporkkania syyskuussa. Pieni koko, huikea maku. Palsternakka oli uusi kokeilu, ja onnistui yli odotusten. Laatu korvaa määrän, maistuivat mahtavalle. Papuja saatiin taas kilokaupalla, vaikka pensaat jäivät pieniksi. Perunat jäivät pieniksi, mutta ei tuollaisissa isovarpaan kokoisissa siikleissä noin maullisesti ole mitään valittamista. Lavassa kasvaneet yrtit menestyivät, ja anopin yksipuolisen kylvön ansiosta meillä on sileälehtistä persiljaa noin kymmenen vuoden tarpeiksi. Kerrostaloasunnon lasiparvekkeelta saatiin sitten vähän muitakin yrttejä. Tuolla kyseisellä eteläparvekkeella kypsyvät paraikaa herkulliset roma-tomaatit ja punaiset espelet-chilit.
Sitten niihin viineihin. Joitakin yleissuosituksia voisin heitellä ilmaan syksyn sadolle.
Palsternakka on hyvin aromaattinen ja kypsennettynä makeahko. Sille sopisi mielestäni mineraalinen SB, joko Pouilly-Fume tai Sancerre. Uutta maailmaa kannattaa tässä välttää, överiherukka peittää palsterin herkullisen maun.
Pavut ovat hieman hankala kapiitteli. Niissä on hieman makeutta, mutta toisaalta reippaasti mineraalisuutta. Tähän voisi lähteä hakemaan jotakin samankaltaisilla attribuuteilla varustettua viiniä, kuten vaikka Moselin Rieslingiä. Toisaalta mineraalinen ja paahteinen samppanjakaan ei ole paha, etenkin jos dippailee papunsa ruskistettuun voihin.
Porkkana on hankala, en tiedä miksi. Voisin kuvitella ehkäpä jotakin hieman täyteläisempää ja hieman pähkinäistä... Juran Savagnin olisi varmasti oiva, jos sitä saisi käsiinsä. Myös kevyesti tammitettu chardonnay voisi toimia, esimerkiksi hiljattain maistamamme Arbois Harmonie joka on myös juralainen.
Perunan kaveri on mielestäni riesling: paistettua kalaa, uusia pottuja ja rieslingiä. Piste.
Parvekkeelta tulee onneksi jotakin punaisellekin. Tomaatteja ja chiliä voi mukavasti yhdistää pastakastikkeeksi tai pizzaksi, ja näillehän käy sitten mikä vain kevyempi italialainen. Barbera voisi toimia hyvin, ja Toscanan Chianti toki toimii tomaatille aina.
Ja kun ne omenat jalostuvat piirakoiksi ynnä muiksi herkuiksi, niin kannattaa kaivaa käsiinsä niitä makeampia rieslingejä. Tai jos ryydität makeat omppuherkkusi pähkinöillä, niin kokeile jalohomeisia kuten Sauternesia.
p.s.
Sienet eivät tule kasvimaalta, mutta suosittelen kokeilemaan yhdistelmää pikkelöidyt sienet (kanttarellit, suppilovahverot, lampaankääpä, karvarousku...) ja fino-sherry. Toimii.
Tänä vuonna kasvimaan sato jäi mökillä valitettavan pieneksi. Syynä tähän oli puutarhurin laiskuus ja joulua kylmempi juhannus, joka olisi vaatinut taimien peittelyä räntäkuuroilta piiloon. Osan kasvimaasta jouduin uudelleenkylvämään heinäkuun alussa, ja siten saimmekin nyt loistavia sormen kokoisia kesäporkkania syyskuussa. Pieni koko, huikea maku. Palsternakka oli uusi kokeilu, ja onnistui yli odotusten. Laatu korvaa määrän, maistuivat mahtavalle. Papuja saatiin taas kilokaupalla, vaikka pensaat jäivät pieniksi. Perunat jäivät pieniksi, mutta ei tuollaisissa isovarpaan kokoisissa siikleissä noin maullisesti ole mitään valittamista. Lavassa kasvaneet yrtit menestyivät, ja anopin yksipuolisen kylvön ansiosta meillä on sileälehtistä persiljaa noin kymmenen vuoden tarpeiksi. Kerrostaloasunnon lasiparvekkeelta saatiin sitten vähän muitakin yrttejä. Tuolla kyseisellä eteläparvekkeella kypsyvät paraikaa herkulliset roma-tomaatit ja punaiset espelet-chilit.
Sitten niihin viineihin. Joitakin yleissuosituksia voisin heitellä ilmaan syksyn sadolle.
Palsternakka on hyvin aromaattinen ja kypsennettynä makeahko. Sille sopisi mielestäni mineraalinen SB, joko Pouilly-Fume tai Sancerre. Uutta maailmaa kannattaa tässä välttää, överiherukka peittää palsterin herkullisen maun.
Pavut ovat hieman hankala kapiitteli. Niissä on hieman makeutta, mutta toisaalta reippaasti mineraalisuutta. Tähän voisi lähteä hakemaan jotakin samankaltaisilla attribuuteilla varustettua viiniä, kuten vaikka Moselin Rieslingiä. Toisaalta mineraalinen ja paahteinen samppanjakaan ei ole paha, etenkin jos dippailee papunsa ruskistettuun voihin.
Porkkana on hankala, en tiedä miksi. Voisin kuvitella ehkäpä jotakin hieman täyteläisempää ja hieman pähkinäistä... Juran Savagnin olisi varmasti oiva, jos sitä saisi käsiinsä. Myös kevyesti tammitettu chardonnay voisi toimia, esimerkiksi hiljattain maistamamme Arbois Harmonie joka on myös juralainen.
Perunan kaveri on mielestäni riesling: paistettua kalaa, uusia pottuja ja rieslingiä. Piste.
Parvekkeelta tulee onneksi jotakin punaisellekin. Tomaatteja ja chiliä voi mukavasti yhdistää pastakastikkeeksi tai pizzaksi, ja näillehän käy sitten mikä vain kevyempi italialainen. Barbera voisi toimia hyvin, ja Toscanan Chianti toki toimii tomaatille aina.
Ja kun ne omenat jalostuvat piirakoiksi ynnä muiksi herkuiksi, niin kannattaa kaivaa käsiinsä niitä makeampia rieslingejä. Tai jos ryydität makeat omppuherkkusi pähkinöillä, niin kokeile jalohomeisia kuten Sauternesia.
p.s.
Sienet eivät tule kasvimaalta, mutta suosittelen kokeilemaan yhdistelmää pikkelöidyt sienet (kanttarellit, suppilovahverot, lampaankääpä, karvarousku...) ja fino-sherry. Toimii.
keskiviikko 17. syyskuuta 2014
Recaredo relats 2010 ja kookos-kurpitsakeittoa paahdettujen kampasimpukoiden kera
Toissa viikonloppuna herkuttelimme Katrin perheen kanssa huolella. Ohjelmassa oli 4 ruokalajin menu Katrin veljen syntymäpäivän kunniaksi. Alkuun tarjosimme Kookoksella ja chilillä maustettua kurpitsakeittoa ja vaniljassa paistettuja kampasimpukoita. Resepti on meistä semmoinen takuuvarma hitti. Helppo tehdä eikä petä koskaan.Viininä tarjottiin espanjalaista cavaa recaredolta. Ihastuimme tilan tuotteisiin parin vuoden takaisella lomareissulla. Tällä kertaa maistelussa oli alkon tilausvalikoiman uutuus Relats de recaredo Gran Reserva Brut Nature 2010.
Viini on Recaredollekin uutuustuote ja saimme tiedon viinin saapumisesta Alkoon tilalta. Tilasimmekin tätä heti pari kappaletta kotiin. Yhden heti nautittavaksi ja toisen kypsymään. Ihan putkeen ei mennyt alkon nettisivuilta tilaaminen, mutta myymälässä käynnin jälkeen saimme kuin saimmekin tilauksen tehtyä...
Cavassa on käytetty kahta kolmesta cava-rypäleestä, macabeuta ja xarel-loa. Rypäleet tulevat täysin biodynaamiselta tarhoilta sant-sadurni di Anoain lähettyviltä.Viini on viettänyt 36 kuukautta pullossa sakkoineen, ja cava on uudelleen korkitettu toukokuussa 2014. Tilalla suosittelivat, että hiljalleen korkitettujen pullojen kannattaa antaa levätä pullossa 2-3 kuukautta ennen avaamista. Viini on myös Brut Nature eli uudelleen korkituksen yhteydessä viiniin ei ole lisätty sokeria.
Lasissa cava on kullankeltainen ja siinä on terhakkaat pienet kuplat. Tuoksussa oli sitrushedelmiä, mineraalisuutta ja aavistus mausteisuutta. Maku oli erittäin kuiva, hyvin hapokas, mutta ei mitenkään kovin paahteinen. Maussa myös mineraalisuus ja sitrushedelmät nousivat hyvin esiin. Ennen kaikkea hyvin tasapainoinen ja miellyttä esitys. Vaikka odotukset cavalle olivat kovat, viini täytti ne hyvin ja sai kehuja koko pöytäseurueelta. Viini ja keitto toimivat myös mainiosti yhteen ja täydensivät hienosti toistensa makumaailmoja. Ehdottomasti hintansa (25.90) arvoinen. Toivottavasti saamme piakkoin recaredon tuotteita myös alkon vakiovalikoimaan.
Kookos-kurpitsakeitto
1 sipuli
2-3 valkosipulin kynttä
1 pieni butternut-kurpitsa
1 punainen chili(ilman siemeniä)
1 sentin pala inkivääriä
2 limen mehu
2 prk kookoskermaa
1 l vettä
suolaa, mustapippuria, sokeria
Kuori kurpitsa ja poista siitä siemenet. Pilko kurpitsa reiluksi paloiksi ja paahda 250-asteisessa uunissa 15 minuuttia. Kurpitsan paahtuessa pilko sipuli ja valkosipuli pieniksi paloiksi. Hienonna chili ja kuorittu inkivääri. Kuullota sipuleita öljyssä, kunnes ne ovat hieman pehmenneet. Lisää joukkoon chilit ja inkivääri. Kuullota hetki. Lisää kattilaan paahdetut kurpitsat ja vesi. Mausta suolalla, sokerilla ja mustalla pippurilla. Keitä raaka-aineet kypsäksi. Kaada osa nesteestä pois ja aja keitto tasaiseksi sauvasekoittemalla. Lisää soseutetun keiton joukkoon kookoskerma ja kahden limen mehu. Tarkista maku ja tarjoa kampasimpukoiden kera.
Vaniljassa paahdetut kampasimpukat
1 kampasimpukka/syöjä
tuoretta vaniljaa
öljyä
voita
suolaa, mustapippuria
Jos ostat pakkasesta kampasimpukoita, anna niiden sulaa rauhassa. Kuivaa kampasimpukat ennen paistamista. Laita kuumalle pannulle sekä öljyä että voita. Lisää joukkoon myös vaniljarouhe. Kun voi on sulanut lisää pannulle kampasimpukat. Niitä kannattaa heilutella hieman heti pannulle laittamisen jälkeen, jotta saat simpukat myöhemmin pannusta kauniisti irti. Paista kampasimpukoita 1-1 1/2 per puoli ja mausta ne suolalla ja pippurilla. Kampasimpukat kannattaa jättää keskeltä hieman raaaksi, jotta ne eivät ole sitkeitä syötäessä. Tarjoa heti kookos-kurpitsakeiton kanssa.
maanantai 15. syyskuuta 2014
Brunello di Montalcino
Ensi viikonloppuna Kalevan Viiniklubilla on pitkään odotettu Brunello-vertikaali. Maistamme luottobrunellomme Bariccin vuosikerrat 2005-2009. Tarkoitus on suorittaa maistaminen puolisokkona ja yrittää huvikseen arvailla vuosikertoja. Seuraavassa hieman taustaa viikonloppuna maistettavasta viinistä sekä tilaisuuteen osallistuville että muille kiinnostuneille.
Brunello sijaitsee siis Keski-Italian Toscanassa, 40 km Sienasta etelään. (Chianti Classicoa tuotetaan Sienan pohjoispuolella). Matkaa välimeren rannikolle on 40 kilometriä, joten ilmasto on melko merellinen. Kesät ovat leutoja, sateet painottuvat kevääseen ja syksyyn. Korkeammilla paikoilla voi sataa talvella luntakin. Maasto on mäkistä. Alempana rinteillä sijaitsevilla viinitarhoilla maaperä on irtonaisempaa ja ravinteikkaampaa, koska aikojen saatossa korkeammalla rapautunut maaperä valuu veden ja painovoiman vaikutuksesta luonnolliseen suuntaan. Korkeammalla maaperä on kivisempää ja pintakerros pääosin kalkkikivisen maaperän päällä ohuempi. Mäkisessä maastossa on myös runsaasti erilaisia mikroilmastoja, jotka vaikuttavat köynnösten kasvuolosuhteisiin ja siten viinin makuun.
Consorzio Del Vino Brunello di Montalcino on perustettu 1967, kun alue sai DOC-statuksen. Kyseinen elin laatii säännöt tuotantoon, toimii promoottorina ja valvoo tuottajien etua. Mainittakoon, että Bariccin tilan tuolloinen omistaja on yksi consorzion perustajajäseniä. Brunello-viiniä saa tuottaa vain Montalcinon alueella kasvatetuista sangiovese-rypäleistä. Viini tulee myös pullottaa alueella. Viinin on oltava 100% Sangiovese, sekoitteita ei sallita. Maksimisato tarhoilta on 8000 kg/ha. Viinin tulee kypsyä vähintään 2 vuotta tammessa ja tämän jälkeen 4 kk (reserva 6kk) pullossa. Viiniä ei kuitenkaan saa laskea liikkeelle ennenkö 5 (reserva 6) vuoden päästä vuosikerrasta, joten joko tynnyri- tai pullokypsytysajasta tulee väistämättä pidempi. Valmiissa viinissä tulee olla alkoholia vähintään 12,5% ja happoja vähintään 5 g/l, ja sen tulee olla kuiva. Viini tulee pakata Bordeaux-pulloihin.
Sitten vielä hieman vuosikerroista: 2005 oli vaikea vuosi: kasvukauden alku oli kuiva ja liian kuiva. Sateet alkoivat elokuun puolivälissä, ja sadonkorjuuta edeltävänä aikana sää oli kylmää ja kosteaa. Vuoden viinien laatu vaihtelee huomattavasti, ja parhaat tuottajat onnistuivat vaikeasta vuodesta huolimatta melko hyvin. Viinit eivät ole kovin voimakkaita, mutta niistä pitäisi löytyä miellyttävää hapokkuutta joka edistää säilymistä.
Consorzion arvio 4/5 2006 oli mainio vuosi. Vuosikerta mainitaan klassisen tyylikkääksi . Viineissä on runsaasti konsentraatiota ja hedelmäisyyttä. Lämmin kesä kuitenkin vähensi hieman makujen kompleksisuutta. Hapokkaita viinejä, mutta osa arvioista mainitsee nämä yksioikoisemmiksi.
Consorzio 5/5 2007 kesä oli kuiva, ei kuitenkaan kovin kuuma. Viineissä pitäisi ilmetä erinomaisella tavalla brunellolle tyypillinen ’note balsamiche’, eli mentolin, lakritsin, inkiväärin ja kuivatun lihan tuoksu. Hyvin intensiiviset aromit. 2007-vuosikerran viineille luvataan pitkää ikää.
2008 kesä oli viileä. Ennen sadonkorjuuta sateet ja raekuurot häiritsivät kypsymistä. Tämän vuoksi 2008 viinit mainitaan koviksi ja tiukoiksi. Toisaalta viinestä pitäisi löytyä melko hyvä hedelmäisyys, kirsikkaa ja karhunvatukkaa. Kova hapokkuus toisaalta lupaa pitkää ikää.
2009 oli poikkeava vuosi, kesä oli kuuma ja kuiva. Tämän vuoksi rypäleet kypsyivät ennenaikaisesti, ja niistä puuttuu sen vuoksi sangioveselle ominaista hapokkuutta. Osa viineistä on alkoholisia, hillomaisia ja heikkohappoisia. 2009 ei todennäköisesti tule kypsymään yhtä hyvin kuin edelliset vuosikerrat, ja nämä suositellaan nautittavaksi jo pikapuoliin.
Ensi viikolla sitten luvassa meidän mielipiteet brunelloista.
Brunello sijaitsee siis Keski-Italian Toscanassa, 40 km Sienasta etelään. (Chianti Classicoa tuotetaan Sienan pohjoispuolella). Matkaa välimeren rannikolle on 40 kilometriä, joten ilmasto on melko merellinen. Kesät ovat leutoja, sateet painottuvat kevääseen ja syksyyn. Korkeammilla paikoilla voi sataa talvella luntakin. Maasto on mäkistä. Alempana rinteillä sijaitsevilla viinitarhoilla maaperä on irtonaisempaa ja ravinteikkaampaa, koska aikojen saatossa korkeammalla rapautunut maaperä valuu veden ja painovoiman vaikutuksesta luonnolliseen suuntaan. Korkeammalla maaperä on kivisempää ja pintakerros pääosin kalkkikivisen maaperän päällä ohuempi. Mäkisessä maastossa on myös runsaasti erilaisia mikroilmastoja, jotka vaikuttavat köynnösten kasvuolosuhteisiin ja siten viinin makuun.
Kuva:baricci.it |
Sitten vielä hieman vuosikerroista: 2005 oli vaikea vuosi: kasvukauden alku oli kuiva ja liian kuiva. Sateet alkoivat elokuun puolivälissä, ja sadonkorjuuta edeltävänä aikana sää oli kylmää ja kosteaa. Vuoden viinien laatu vaihtelee huomattavasti, ja parhaat tuottajat onnistuivat vaikeasta vuodesta huolimatta melko hyvin. Viinit eivät ole kovin voimakkaita, mutta niistä pitäisi löytyä miellyttävää hapokkuutta joka edistää säilymistä.
Consorzio 5/5 2007 kesä oli kuiva, ei kuitenkaan kovin kuuma. Viineissä pitäisi ilmetä erinomaisella tavalla brunellolle tyypillinen ’note balsamiche’, eli mentolin, lakritsin, inkiväärin ja kuivatun lihan tuoksu. Hyvin intensiiviset aromit. 2007-vuosikerran viineille luvataan pitkää ikää.
2008 kesä oli viileä. Ennen sadonkorjuuta sateet ja raekuurot häiritsivät kypsymistä. Tämän vuoksi 2008 viinit mainitaan koviksi ja tiukoiksi. Toisaalta viinestä pitäisi löytyä melko hyvä hedelmäisyys, kirsikkaa ja karhunvatukkaa. Kova hapokkuus toisaalta lupaa pitkää ikää.
2009 oli poikkeava vuosi, kesä oli kuuma ja kuiva. Tämän vuoksi rypäleet kypsyivät ennenaikaisesti, ja niistä puuttuu sen vuoksi sangioveselle ominaista hapokkuutta. Osa viineistä on alkoholisia, hillomaisia ja heikkohappoisia. 2009 ei todennäköisesti tule kypsymään yhtä hyvin kuin edelliset vuosikerrat, ja nämä suositellaan nautittavaksi jo pikapuoliin.
Ensi viikolla sitten luvassa meidän mielipiteet brunelloista.
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Madiranin jättiläinen 2009
Keskellä viikkoa arvoimme kaapista sopivaa viiniä tomaattiselle tattipastalle. Italialaisia oli taas vaihteeksi juotu enemmän, joten paluu Ranskaan oli paikallaan. Kouraan sattui Alan Brumontin, madiranin suuren miehen viini Torus.
Madiran sijaitsee Lounais-Ranskassa pyreneiden kainalossa. Alan Brumont on mies, joka toi madiranin alueen kansainväliseen tietoisuuteen. Alueen tyypillinen tannat-rypäle tuottaa nimensä mukaan hyvin tanniinisia viinejä, joita täytyi aikanaan kypsytellä vuosikymmeniä. Brumont kuitenkin kehitti mikro-oksygenaation, jolla viini saatiin pehmenemään säällisessä ajassa nautittavaksi.
Torus ei ole kuitenkaan puhda tannat, vaan tähän on sekoitettu Caberneteja sauvignon ja franc. Suhde on tannat/CS/CF 50/30/20. Viiniä ei ole tammitettu.
Viini on lasissa tumma, violettiin taittava rubiini. Tuoksussa on huomattavaa mausteisuutta, joka tuo mieleen lakritsijuurisen itämaisen tuulahduksen. Lisäksi löytyy musta- ja punaherukkaisuutta, luumua sekä jotakin eläimellistä. Suussa hapokas, tanniinia on yllättävänkin vähän; vain pieni jälkipuraisu. Tämä voisi selittyä kylmämaseraatiolla, jolla irtoavien parkkihappojen on saatu rajoitettua. Kokonaisuutena rakenne on miellyttävä. Kokonaisvaikutelmaksi jää marjaisa raikkaus. Maku ei ole kovinkaan pitkä, mutta miellyttävä.
Tämä ei ole aivan perinteinen Madiran-viini, vaan huomattavasti kevyempi ja pyöreämpi viini. Ei siis ole ensisijainen valinta niille, jotka haluavat raa'alle pihvilleen tanniinitoveria. Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja raikas viini, jossa pieni tannatista ja cab.francista tuleva mausteisuus yhdistyy mukavasti CS:m herukkaiseen marjaisuuteen.
Madiran sijaitsee Lounais-Ranskassa pyreneiden kainalossa. Alan Brumont on mies, joka toi madiranin alueen kansainväliseen tietoisuuteen. Alueen tyypillinen tannat-rypäle tuottaa nimensä mukaan hyvin tanniinisia viinejä, joita täytyi aikanaan kypsytellä vuosikymmeniä. Brumont kuitenkin kehitti mikro-oksygenaation, jolla viini saatiin pehmenemään säällisessä ajassa nautittavaksi.
Torus ei ole kuitenkaan puhda tannat, vaan tähän on sekoitettu Caberneteja sauvignon ja franc. Suhde on tannat/CS/CF 50/30/20. Viiniä ei ole tammitettu.
Viini on lasissa tumma, violettiin taittava rubiini. Tuoksussa on huomattavaa mausteisuutta, joka tuo mieleen lakritsijuurisen itämaisen tuulahduksen. Lisäksi löytyy musta- ja punaherukkaisuutta, luumua sekä jotakin eläimellistä. Suussa hapokas, tanniinia on yllättävänkin vähän; vain pieni jälkipuraisu. Tämä voisi selittyä kylmämaseraatiolla, jolla irtoavien parkkihappojen on saatu rajoitettua. Kokonaisuutena rakenne on miellyttävä. Kokonaisvaikutelmaksi jää marjaisa raikkaus. Maku ei ole kovinkaan pitkä, mutta miellyttävä.
Tämä ei ole aivan perinteinen Madiran-viini, vaan huomattavasti kevyempi ja pyöreämpi viini. Ei siis ole ensisijainen valinta niille, jotka haluavat raa'alle pihvilleen tanniinitoveria. Kaiken kaikkiaan oikein mukava ja raikas viini, jossa pieni tannatista ja cab.francista tuleva mausteisuus yhdistyy mukavasti CS:m herukkaiseen marjaisuuteen.
tiistai 9. syyskuuta 2014
Pettymystrilogia
Viime viikolla onnistuimme avaamaan kolme pettymyspulloa peräjälkeen, mikä alkaa olla jo huonoa tuuria. Yksikään ei ollut sinänsä viallinen, mutta kaikki olivat jollakin tavalla pettymyksiä.
Ensimmäinen näistä oli Domaine Bergeronin Julienas 2013. Väriltään nuoren purppurainen, tuoksultan karkkisen mansikkainen, vaniljainen ja maanläheisen paahteinen. Noveau-banaania aavistus taustalla, eikä tämä oikein istu yhteen tuon paahteisuuden kanssa. Maku on hieman tuoksua parempi, mausteisuutta nousee yllättävän reippaasti esiin. Jälkimaku on pitkä, mutta ei kuitenkaan kovin miellyttävä. Pettymys.
Sitten Bogegas Egon Talento 2012, Syrah-Monastrell-sekoitus Jumillasta. Hyvin tumman purppurainen, erittäin syvä väri. Tuoksussa on vadelmavenettä, pippuria ja yrttisyyttä. Lisänä Etelä-Afrikka-tyyppistä asfalttityömaan paahteisuutta, mikä ei ollut kivaa. Maku mineraalinen, mausteinen. Todella tiukat tanniinit. Paahteinen jötkäle.
Viimeisenä näistä kolmestas paras, Sandronen Barbera d'Alba 2009. Väri läpinäkymätön, lähes mustan purppurainen. Tuoksussa punaisia marjoja, suklaakirsikkaa, melko runsas tammiaromi leivontamausteineen. Maku on mausteinen, hedelmää on tuoksun lupausta vähemmän. Hyvin hapokas ja äärettömän tanniininen. Voimaa löytyy vaikka muille jakaa, tämä oli barberaksi mielestämme turhan 'iso' viini, hieman uuden maailman tyyliin. Jälkimaussa on karvautta, joka ei ole täysin miellyttävä. Tämän puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että viini parani päivän aukiololla reippaasti: Marjaisuus nousi paremmin esiin, ja rakenteesta hioutuivat pahimmat kulmat.
Tällaisia tällä kerralla. Onneksi näiden jälkeen avattu Chambollet-Musigny 1994 oli toimivaa tavaraa.
Ensimmäinen näistä oli Domaine Bergeronin Julienas 2013. Väriltään nuoren purppurainen, tuoksultan karkkisen mansikkainen, vaniljainen ja maanläheisen paahteinen. Noveau-banaania aavistus taustalla, eikä tämä oikein istu yhteen tuon paahteisuuden kanssa. Maku on hieman tuoksua parempi, mausteisuutta nousee yllättävän reippaasti esiin. Jälkimaku on pitkä, mutta ei kuitenkaan kovin miellyttävä. Pettymys.
Sitten Bogegas Egon Talento 2012, Syrah-Monastrell-sekoitus Jumillasta. Hyvin tumman purppurainen, erittäin syvä väri. Tuoksussa on vadelmavenettä, pippuria ja yrttisyyttä. Lisänä Etelä-Afrikka-tyyppistä asfalttityömaan paahteisuutta, mikä ei ollut kivaa. Maku mineraalinen, mausteinen. Todella tiukat tanniinit. Paahteinen jötkäle.
Viimeisenä näistä kolmestas paras, Sandronen Barbera d'Alba 2009. Väri läpinäkymätön, lähes mustan purppurainen. Tuoksussa punaisia marjoja, suklaakirsikkaa, melko runsas tammiaromi leivontamausteineen. Maku on mausteinen, hedelmää on tuoksun lupausta vähemmän. Hyvin hapokas ja äärettömän tanniininen. Voimaa löytyy vaikka muille jakaa, tämä oli barberaksi mielestämme turhan 'iso' viini, hieman uuden maailman tyyliin. Jälkimaussa on karvautta, joka ei ole täysin miellyttävä. Tämän puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että viini parani päivän aukiololla reippaasti: Marjaisuus nousi paremmin esiin, ja rakenteesta hioutuivat pahimmat kulmat.
Tällaisia tällä kerralla. Onneksi näiden jälkeen avattu Chambollet-Musigny 1994 oli toimivaa tavaraa.
perjantai 5. syyskuuta 2014
Vanhaa Faustinoa ja sorsaa
Viime viikonloppuna askarreltiin pitkästä aikaa vähän parempaa safkaa kotona. Oikeastaan lauantaina oli tarkoitus mennä ystävien tupaantuliaisiin, mutta lapsen flunssaantuminen esti tuo ja ilta kului kotona kokkaillessa.
Ateria rakennettiin viinin ympärille. DPD toi hiljattain Ebaysta huudetun Faustino I:n Riojan ensimmäiseltä DOCa-vuodelta 1991. Otimme tietoisen riskin, sillä Decanterin arvioiden mukaan Faustinon laatu oli kyseisenä vuonna keskimääräistä heikompi.
Alkuruuaksi keitimme mökin kasvimaalta edellisenä päivänä poimittuja leikkopapuja, joita sitten dippailtiin sulaan voihin. Simppeliä ja herkullista.
Toiseksi alkuruuaksi teimme voissa paistettuja ahvenfileitä, jotka tarjottiin pikkelöityjen kanttarellien ja retiisien sekä sinappisen perunasalaatin kanssa ja tillismetanan kanssa. Perunat löytyivät myös omasta maasta: Kylmästä alkukesästä johtuen siiklit olivat edelleen hieman peukalonpäätä suurempia ja suurenmoisen herkullisia.
Alkuruokien kanssa juomana oli Brun de Neuvillen Blanc de Blancs: Selkeästi chardonnaymainen, omenainen ja olkinen tuoksu, jossa varsin hillitty paahteisuus. Mineraalisuutta viinissä oli valtavasti. Hennoille pavuille viini oli liian voimakaspiirteinen, mutta voimakkaammanmakuisen ahvenannoksen kassa se toimi erinomaisesti.
Sitten päästiin käsiksi siihen sorsaan. Annos koostui sorsasta kahdella tavalla, luumukastikkeesta, palsternakkapyreestä ja paistetuista kasviksista. Palsternakat olivat torikauppiaan mukaan syksyn ensimmäiset myyntiin tulleet, ja ne olivatkin upeita.
Sorsasta eroteltiin rintapalat ja koivet. Rintafileet paistettiin roseeksi, koipia haudutettiin muutama tunti luumuista, valkosipulista, rommista ja sokerista koostetussa liemessä. Luumua oli myös kastikkeessa: Luumua, sokeria, mirin-kastiketta, soijaa, riisiviinietikkaa, anista ja lakritsijuurta sekä sopivasti mustapippuria. Keitetty soseeksi ja paseerattu, tämän jälkeen vielä keitely kasaan. Kastikkeen ohje syntyi mielikuvituksen tuotteena, mutta se onnistui aivan yli odotusten.
Annos toimi mauiltaan hyvin. Liian suurista komponenteista johtuen siitä tuli kuitenkin ulkonäöltään epätyydyttävä.
Viininä oli siis tuo edellä mainittu vanha Faustino, joka kaadettiin pari tuntia etukäteen laseihin hengittämään. Avaamisen jälkeen tuoksu oli tunkkaisen tallintakainen, ja pelkäsimme jo että joudumme turvautumaan varapulloon. Annoimme kuitenkin viinin hengittää, ja se kannatti. Parin tunnin jälkeen viinin tuoksu oli marjaisampi ja mausteinen: Luumua, lakritsaa, vaniljaa, nahkaa, eläintä, tallintakaa. Suussa viini oli pyöreä, melko vähähappoinen. Tanniinirakenne oli edelleen kuitenkin oivallinen, eikä viini ollut missään määrin fletku vaan varsin napakka tapaus edelleen. Suussa mausteisuus oli hedelmä-aromia voimakkaampi, mutta toisaalta ruoka nosti viinin hedelmäisyyttäkin esiin. Muutoinkin toimi paremmin ruuan seurassa, jopa hapokkuutta tuli mielestämme esiin sorsan kanssa nauttien. Viini oli avoinna pari päivää ennenkö pullo saatiin loppuun, eikä se suuremmin tuosta lisähapesta enää kärsinyt. Parhaimmillaan oli päivä avaamisen jälkeen.
Jälkiruuaksi söimme vielä kauteen sopien kerrostalomme pihasta poimittuja mustamarja-aronioita jalostettuna mousseksi ja suklaaksi. Näiden seurassa inkivääribiscuit pölynä, muruna ja kokonaisena sekä hieman mesiangervohapankermaa. Makiaa ja hyvää!
Tällaisen aterian ja parin kolmen viinilasin jälkeen pitkä päivä alkoi varsin nopsasti uuvuttaa, ja tähteiden siivoilun jälkeen uinu voitti varsin nopeasti.
Ateria rakennettiin viinin ympärille. DPD toi hiljattain Ebaysta huudetun Faustino I:n Riojan ensimmäiseltä DOCa-vuodelta 1991. Otimme tietoisen riskin, sillä Decanterin arvioiden mukaan Faustinon laatu oli kyseisenä vuonna keskimääräistä heikompi.
Alkuruuaksi keitimme mökin kasvimaalta edellisenä päivänä poimittuja leikkopapuja, joita sitten dippailtiin sulaan voihin. Simppeliä ja herkullista.
Toiseksi alkuruuaksi teimme voissa paistettuja ahvenfileitä, jotka tarjottiin pikkelöityjen kanttarellien ja retiisien sekä sinappisen perunasalaatin kanssa ja tillismetanan kanssa. Perunat löytyivät myös omasta maasta: Kylmästä alkukesästä johtuen siiklit olivat edelleen hieman peukalonpäätä suurempia ja suurenmoisen herkullisia.
Alkuruokien kanssa juomana oli Brun de Neuvillen Blanc de Blancs: Selkeästi chardonnaymainen, omenainen ja olkinen tuoksu, jossa varsin hillitty paahteisuus. Mineraalisuutta viinissä oli valtavasti. Hennoille pavuille viini oli liian voimakaspiirteinen, mutta voimakkaammanmakuisen ahvenannoksen kassa se toimi erinomaisesti.
Sitten päästiin käsiksi siihen sorsaan. Annos koostui sorsasta kahdella tavalla, luumukastikkeesta, palsternakkapyreestä ja paistetuista kasviksista. Palsternakat olivat torikauppiaan mukaan syksyn ensimmäiset myyntiin tulleet, ja ne olivatkin upeita.
Sorsasta eroteltiin rintapalat ja koivet. Rintafileet paistettiin roseeksi, koipia haudutettiin muutama tunti luumuista, valkosipulista, rommista ja sokerista koostetussa liemessä. Luumua oli myös kastikkeessa: Luumua, sokeria, mirin-kastiketta, soijaa, riisiviinietikkaa, anista ja lakritsijuurta sekä sopivasti mustapippuria. Keitetty soseeksi ja paseerattu, tämän jälkeen vielä keitely kasaan. Kastikkeen ohje syntyi mielikuvituksen tuotteena, mutta se onnistui aivan yli odotusten.
Annos toimi mauiltaan hyvin. Liian suurista komponenteista johtuen siitä tuli kuitenkin ulkonäöltään epätyydyttävä.
Viininä oli siis tuo edellä mainittu vanha Faustino, joka kaadettiin pari tuntia etukäteen laseihin hengittämään. Avaamisen jälkeen tuoksu oli tunkkaisen tallintakainen, ja pelkäsimme jo että joudumme turvautumaan varapulloon. Annoimme kuitenkin viinin hengittää, ja se kannatti. Parin tunnin jälkeen viinin tuoksu oli marjaisampi ja mausteinen: Luumua, lakritsaa, vaniljaa, nahkaa, eläintä, tallintakaa. Suussa viini oli pyöreä, melko vähähappoinen. Tanniinirakenne oli edelleen kuitenkin oivallinen, eikä viini ollut missään määrin fletku vaan varsin napakka tapaus edelleen. Suussa mausteisuus oli hedelmä-aromia voimakkaampi, mutta toisaalta ruoka nosti viinin hedelmäisyyttäkin esiin. Muutoinkin toimi paremmin ruuan seurassa, jopa hapokkuutta tuli mielestämme esiin sorsan kanssa nauttien. Viini oli avoinna pari päivää ennenkö pullo saatiin loppuun, eikä se suuremmin tuosta lisähapesta enää kärsinyt. Parhaimmillaan oli päivä avaamisen jälkeen.
Jälkiruuaksi söimme vielä kauteen sopien kerrostalomme pihasta poimittuja mustamarja-aronioita jalostettuna mousseksi ja suklaaksi. Näiden seurassa inkivääribiscuit pölynä, muruna ja kokonaisena sekä hieman mesiangervohapankermaa. Makiaa ja hyvää!
Tällaisen aterian ja parin kolmen viinilasin jälkeen pitkä päivä alkoi varsin nopsasti uuvuttaa, ja tähteiden siivoilun jälkeen uinu voitti varsin nopeasti.