Herkkutattihullun tunnustuksia

Vuoden paras aika on käsillä sienifanin mielestä. Kuivasta ja kuumasta kesästä huolimatta kanttarelleja on löytynyt jo muutaman viikon ajan. Meille kantterellit ovat kuitenkin vasta esimakua. Heikki rakastaa herkkutatteja, ja niiden löytyminen on loppukesän kohokohtia. Eilen korjattiin talteen ensimmäinen saalis: Vajaa muovipussillinen täydellisiä, napakoita pikkutatteja. Tästä alkavat  sienihullun onnenpäivät. Ensin kerätään varastot täyteen herkkutatteja, sitten mustia torvisieniä ja viimeisenä suppilovahveroita. Katrin mielestä vähempikin sienimäärä riittäisi. Viime syksynä meinasi usko loppua, kun Heikki kantoi kassikaupalla sieniä kotiin. Onneksi paikallinen ravintola suostui lahjakorttia vastaan lunastamaan osan saaliista, muuten en tiedä mihin ne kaikki sienet olisi säilötty...

Kuva:viinimestarit.com

No mitä siitä tatista sitten voi tehdä ja ennen kaikkea, mitä sen kanssa voi juoda? (Kun viiniblogikin ollaan.) Parhaita Katrin mielestä tatit ovat pastan tai risoton joukossa, Heikki taas napostelee kuivattuja tatteja ihan sellaisenaan ja lisää niitä käytännössä joka ruokaan. Viinikombona Katri suosittelee aina luotettavaa sangiovesea Italiasta. Tomaattista tattipastaa ja chiantia ei voi mennä pieleen. Hyvä vaihtoehto on myös luottotuottajamme Bariccin rosso di Montalcino, jota joimme näistä ensimmäisistä tateista tehdyn pastan kanssa. Vuosikerta 2011 oli edelleen varsin hyvin hapoissaan: Kirsikkaa, lisää kirsikkaa, sopivasti mausteisuutta tuoksussa. Todella raikas maku: Hyvät hapot, mukavasti taittuneeet tanniinit. Kelpo tavaraa!

Ja sitten se tattipasta:
(1 iso padallinen)

Noin 1 litra napakoita pieniä herkkutatteja, jalkoineen tietysti
loraus oliiviöljyä
5 kynttä valkosipulia
2 sipulia
1 iso munakoiso
1 tölkkiä (á 400g) mutti-murskaa
kauhallinen punaista balsamicoa
lasillinen punkkua
Suolaa, pippuria, timjamia ja anista
(anjovisfileitä 5-10)
(kinkkusuikaleita)

Silppua tatit sopivankokoisiksi paloiksi maun mukaan (Katrille mikroskooppiseksi, sillä on koostumusongelma). Laita kasariin tai pataan, paista osa nesteestä pois. Lisää oliiviöljyä loraus ja sipulit sekä valkosipulit. Paistele viitisen minuuttia. Lisää vinkku ja balsamico ja  kuutioitu munakoiso sekä tomaattimurska. Mausta ja laita halutessasi sekaan anjovikset ja/tai kinkut. Hauduta pienellä lämmöllä tunteroinen. Tarjoa al denteksi keitetyn pastan ja raasetun parmesanin kanssa. Tamperelaisille suosittelemme Keittiöelämää-kaupasta saatavaa Martellia.

Jos teet kastikkeesta vegeversion ilman kinkkua kuten Heikki, niin sen voi tarjota myös puy-linssien kanssa. Tai puy-linssien ja pastan, koska Martelli on herkkuva!

Chiantia ja kesäkurpitsalasagnea

Mökillä pari kesäkurpitsaa pääsi hieman paisumaan kun sateisten ilmojen takia tuli hieman taukoa 'maalla' vierailussa. Mökille viimein mennessämme löysimme nuo pienen pesäpallomailan kokoiset kurmitsat ja kuskasimme kaupunkiin. (Mahtuivat juuri ja juuri jääkaappiin kokonaisena.) Koska tämä valtaisa määrä kesäkurpitsaa piti saada johonkin hukattua, päädyimme vanhaan kunnon syysklassikkoon, kesäkurppalasseen:

1 iso vuoka:

Lasagnelevyjä (tai jauhoja, munia ja pastakone).

1 giganttinen kesäkurpitsa

Siivuta pitkittäin noin sentin paksuisiksi siivuiksi, ja laita nämä uuniin 200 asteeseen reiluksi puoleksi tunniksi.

Tomaattisoosi
400 g suikalepaistia
tölkki (Mutti) tomaattimurskaa
köntti parmesania
pari kynttä valkosipulia
1 sipuli
oreganoa, basilikaa ja rosmariinia

Paista sipulia ja valkosipulia hetki oliiviöljyssä. Lisää liha. Ruskista. Lisää tomaatti. Hauduta tunti pari pienellä lämmöllä kannen alla. Lisää yrtit ja viimeisenä parmesan, joka estää kastiketta valumasta kokoamisvaiheessa.

valkokastike
maitoa vajaa litra
5 rkl jauhoa
100 g voita
muskottipähkinää, valkopippuria, suolaa

Paista jauhoa voissa. Lisää maitoa vähitellen vatkaten vispilällä paakkuuntumisen estämiseksi. Keitä kastiketta 5-10 min, mausta.

Kokoa: Pohjalle tomaattisoosi, seuraavaksi kerros kesäkurpitsaa, sitten lasselevyt, valkokastike. Toista niin kauan kuin ainetta tai vuuan kapasiteettia riittää. Pinnalle tulee kuitenkin aina valkokastikekerros, muista se. Tämän jälkeen vielä raastetaan parmesania reippaasti pintaan ja laitetaan uuniin 175 asteeseen tunniksi.

Viiniksi avasimme Vinatiksen tuoman Malenchinin Chiantin vuodelta 2011. Malenchinin tila sijaitsee aivan Firenzen tuntumassa, ja tällä sadan vuoden historian omaavalla lafkalla on 70 hehtaaria tarhoja pitkin poikin Toscanaa.

Viini on lasissa syvän rubiininpunainen. Tuoksussa tuntuu selkeä hapankirsikka, mutta myös puolukkaa ja mansikka. Aavistus pikistä paahteisuutta tuoksussa on häiritsemässä. Suussa viini on todella hapokas, jopa hieman liian hapokas heti avaamisen jälkeen. Suutuntuma on raikas, ja tuo tuoksun paahteisuus ei makukokemuksessa juuri tunnu. Tanniinia on varsin reippaasti, ja ilman ruokaa tämä takertui kyllä ikeniin. Lasagnen kanssa viini oli omiaan: Vahva hapokkuus pelasi hienosti tuhdin lasagenen kanssa. Marjaisuus nousi esiin mukavasti. Viini parani selkeästi päivän auki oltuaan, hapokkuus ja kovahkot tanniinit pehmenivät kivasti. Jos siis joku tämän tulee vinatiksen huokeaan hintaan tilanneeksi, niin suosittelemme parin tunnin dekantointia! Joka tapauksessa tämä oli Chianti Non-Classicoksi oikein hyvä viini!

Schiefer Pala Blaufränkish 2009

Tällainen hauska Tafellwein-luokiteltu Itävaltalainen Blaufränkish löytyi Noble Wineltä. Viini tulee Burgenlandista itäisestä Itävallasta, Unkarin rajalta. Kyseinen alue on Itävallan lämpimimpiä viinintuotantoalueita.

Lasissa syvän purppurainen. Tuoksu on kirpen marjainen ja kirpeän mausteinen.  Siinä on karpaloa, puolukkaa ja pihlajanmarjaakin. Aavistus vegetaalista fiilistä. Toisaalta kuitenkin melko reippaasti pippurisia nuotteja sekä tiukkasyistä tammea. Suussa viini on heti avaamisen jälkeen varsin kireä tapaus. Hapokkuus ja kirpeys ovat päivän epistola. Toisaalta konsistenssi ja marjaisuus ovat melko suuret, joten missään nimessä tätä ei voi sanoa laimeaksi. Hapokasta luonnetta piisaa. Ensimmäisenä päivänä vaati ehdottomasti ruokaa seurakseen, ja mielellään jotakin täyteläisen lihapataisaa.

Viini pehmeni kummasti päivän aukiololla, ja seuraavana päivänä tätä pystyi jo ilolla nauttimaan sienipiirakan seurana.

Aivan mukiin menevä blaufränkish: Hyvä konsistenssi, todella jäpäkkä hapokkuus ja tanniinit. Ehkä aavistus liikaa tammea, muuta viini voisi jopa hyötyä parin vuoden kulmia hiovasta kaapittelusta.

Ravintola Piemonte, Tampere

Kävimme Piemontessa aikanaan varsin usein, mutta nyt on ollut vuoden tauko ennen viimeisimpiä visiittejä. Tämä aikana ravintolan omistaja on vaihtunut Gastropub-ketjusta yksityiseksi. Ravintolassa oli gastropub-ketjun alla hyvä viinilista ja laadukkaat ruuat, mutta ennen kaikkea osaava ja ammattitaitoinen, siitä huolimatta leppoisa henkilökunta. Miinuspuolena tuolloin olivat kuitenkin viinien todella kovat hinnat ja loppua kohti vaihtuvan ruokalistan yksitoikkoistuminen.

Nyt kävimme ravintolassa pari viikkoa sitten lounaalla ja aivan hiljattain illallisella. Ruuan ja viinien hintoja on laskettu reippaasti, ja etenkin viineistä osa vaikutti jopa edullisilta. Suosittelen kaikkia tutustumaan ravintolan viinilistaan, mm. Gajan Barolo irtoaa alle satasella.

Söimme illallisella kuuden ruokalajin maistelumenun ja sen kanssa nautimme viinipaketin. Viinejä tuli jokaiselle ruualle, ja kaadot olivat varsin runsaita. Jos olisin kaikki kaadetut viinit juonut loppuun, olisin ollut todennäköisesti tuhannen päissäni illan päättyessä. Viinit olivat varsin laadukkaita, ruuat samoin. Yhdistelmätkin toimivat kyllä pääosin hienosti. Ainoa hämmentävä seikka oli se, että viinit kaadettiin aina vasta annoksen jo tultua pöytään. Jostain syystä olemme tottuneet päivastaiseen järjestykseen.

Ensin saimme aivan loistavasti marmoroitua Carpacciota ja sen kanssa Alois Ladagerin Lagrein Roséeta. Itse en tuosta melko hapottomasta ja kohtalaisen punaviinimäisestä roséesta erityisesti välittänyt, mutta täytyy myöntää että liha-annos nosti viiniä otollisempaan asemaan. Etenkin pippuri carpaccion päällä sai muutoin hieman vetelään viiniin virtaa.

Toisena ruokana ihanan simppeli timjamirisotto tryffeliöljyllä. Risotto oli täydellisen al dente, ja maut ihanassa tasapainossa. Viiniksi tälle saimme Matteo Corregian Barbera d'Albaa, jonka punaisen marjaisa raikkaus toimi timjamin aromin ja risoton täyteläisyyden kanssa varsin hyvin.

Sitten seurasi aterian paras annos ja paras viini: Paistettuja ahvenfileitä, fenkoli-perunapaistosta ja hollandaisea. Ahvenet olivat tuoreita, perunat uusia ja hollandaise paksun voista. Viiniksi tälle oli yhdistetty Spinettan Langhe Bianco 2004. Viini oli huomattavan mielenkiintoinen, kohtalaisen runsaan tammikypsytyksen saanut SB Piemontesta. Tuo tammitettu iäkäs sauvignon blanc toimi yllättävänkin hienosti. Viinissä oli vain aavistus rypäleelle tyypillistä herukka-aromia. Tuoksu oli hieman voinen, aavistuksen vaniljainenkin. Se toi etäisesti mieleen jopa Sauternesin, vaikka jalohomeisista rypäleistä tätä ei olekaan tehty. Maku oli tuoksun kermaisuuteen nähden yllättävän hapokas ja freesi, ja tämän vuoksi viini toimikin annokselle mahtavasti: Hapokkuus taittoi rasvaista kastiketta ja toimi vaalean kalan kanssa, ja toisaalta täyteläinen rakenne viinissä täydensi kastikkeen täyteläisyyttä. Hieno yhdistelmä!

Yllättäen menussa seurasi toinen pääruoka: Karitsanfileetä tummalla kastikkeella ja linssipedillä. Viiniksi Corregian barolo Val dei Preti 2011. Yhdistelmä toimi, eikä tämä barolo yllättäen ollut överin tanniininen vaan täysin nautittavissa: Melko hedelmäinen modernin tyylinen barolo.

Sitten vielä väliin Taleggiota ja barberaa, ja lopuksi vielä hienona jälkiruokana rosmariinilla maustettua mustikkamoussea Bracetton kanssa. Rosmariini ja mustikka olivat hienosti toimiva ja yllättävä yhdistelmä.

Kokonaisuutena ateria toimi hyvin, ja olimme tyytyväisiä tähän "uuteen" Piemonteen. Vanhaan verrattuna ruokalista on saanut uutta verta, ja viinien hinnat tulleet roimasti alas: Kuuden kaadon kohtalaisen laadukas viinipaketti 40 eurolla on suomalaisessa ravintolassa melko poikkeuksellinen. Toisaalta aiemmalla ravintolapäälliköllä oli nykyiseen verrattuna ylivoimainen viiniosaaminen. Tarjoilu myös ontui aavistuksen, sillä useat annokset tulivat pöytään ennen aterimia tai viinejä. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja yritys kova. Viini-ruoka-yhdistelmät toimivat hyvin, ja osa niistä oli yllättäviäkin kuten tuo tammi-SB ahvenille.

Kannattaa siis mielestämme vierailla, ja tuo 6 ruokalajin maistelumenu kannattaa kyllä.

Joseph Swan Cuvée de Trois 2010

Joseph Swanin viini on (tai oli) viimeisiä jäljellä olevia pulloja puolentoista vuoden takaiselta New Yorkin reissulta tuoduista. Viini avattiin perinteisen sunnuntaipizzan seuraksi, ja se toimi hienosti sekä sellaisenansa että pizzan kaverina.

Joseph Swan on tuottanut viiniä Kalifornian pinoteistaan tunnetussa Russian River Valleyssa vuodesta 1973. Nykyään tilaa luotsaa Swanin vävypoika Rod Berglund, joka on ollut tilan viinintekijänä jo yli 20 vuotta. Tila tuottaa pääasiassa pinot-viinejä, mutta myös rhone-lajikkeita, zinfandelia ja valkoisia Gewurzista ja pinot gris:sta. Johtavana ajatuksena on tilan nettisivuston mukaan kaikissa viineissä tuoda esiin Russian Riverin terroiria.

Cuvee de Trois on lasissa melko tumman tiilenpunainen, aavistuksen rusehtava reunaltaan. Tuoksu on kirsikkainen, vadelmainen, puolukkainen, hennosti tamminen, tavallaan itämaisen mausteinen, teenlehtinen. Tammiallergikkoja rauhoittelen, tuoksu ei ole överi. Viinin tunnistaa pinotiksi ensinuuhkaisulla. Viini on kepeähkö, erittäin pirteähappoinen ja marjainen. Jälkimaku on hieman mausteisempi, ja se tammikin pääsee kyllä esiin. Kokonaisuus on kuitenkin kepeähkö ja raikas. Toimi hienosti pizzan kanssa ja pizzaan jälkeen siemailtuna. Tämä voisi olla pelittää todella hyvin hieman voimakkaamminkin (ei kuitenkaan tulisesti) maustetun linturuuan kanssa. Lohelle en lähtisi kokeilemaan, jälkimaku on kuitenkin liian tuhti.

Pitkästä aikaa miellyttävä pinot Kaliforniasta. Keskimäärin maistamamme ovat olleet turhan paksuja vaniljaisia mansikkahilloja. Tässä oli kuitenkin luonnetta: Se tyypillinen jenkkimausteisuus löytyi, mutta oli paketoitu mukavalla tavalla hapokkaiden marjojen kanssa toimivaksi kokonaisuudeksi. Voimme suositella, jos jossain satutte törmäämään.

Roséta sokkona kauniina kesäiltana

Kalevan Viiniklubi täytti 4 vuotta, ja sen kunniaksi vedettiin viimeisen päälle piknik. Tampereen Kalevan kirkon (alias piruntorjuntatorni) taakse Liisankalliolle viritettiin pöydät ja tuolit kymmenelle. Valkoiset liinat, kynttilöitä. Pari kulhollista jäätä. Ruokaa rosélle sopien Provencen tyyliin; Nizzan salaattia, grillattuja kasviksia a la provençale, juustoja, ilmakuivattua kinkkua, marinoituja äyriäisiä, meloni-juustosalaattia...  Ja lisäksi mahtava laskeva aurinko. Jos aletaan, niin tehdään homma kunnolla.


Viineiksi oli valikoitu 6 roséta, joista yksi oli varsinainen kuriositeetti. Viinit maistettiin puolisokkona ja pisteytettiin siten, että kukin osanottaja antoi parhaalle 3, toiseksiparhaalle 2 ja kolmoselle 1 pisteen.

Ensimmäiseksi viiniksi sattui De casta Rosado 2013. Viini oli lohenpunainen, tuoksussa mansikkaa ja herukkaa sekä hento rikkisyys tyyliin halpa libis. Maku kuiva, suutuntuma kulmaton. Hapokuus melko vähäinen. Aavistus mineraalisuutta jälkimaussa. Kokonaisuus jätti aavisutksen lötkön vaikutelman. Tämä sai äänestyksessä 1 pisteen ja päätyi sijalle 5

Toiseksi viiniksi osui toinen Torres, tällä kertaa nuoren polven Chilen tilalta Santa digna CS rose -13. edellistä kirkkaampi punainen väri. Tuoksussa selkeä herukkaisuus, joka paljastaa viinin Cabernet Sauvignoniksi. Lisänä hentoa yrttisyyttä, mutta ennen kaikkea tuoksu antaa mehumaisen vaikutelman. Maku seuraa hienosti tuoksun lupausta, viini on äärimmäisessä hedelmäisyydessään mehumainen. Aromimaailma jatkaa saamaa herukka-mansikkalinjaa, aavistus yrttisyyttä nousee esiin. Tasapaino on kuitenkin hyvä, ja tyylissään viini on aivan mukiinmenvä: Hyvinjää(h)dytettynä kuumana kesäiltana. Tämä sai 12 pistettä ja päätyy jaetulle 2. sijalle.

Kolmantena viininä oli pommi: Kaverit olivat unohtaneet Espanjan matkalta tuodun De Castan kaapinpohjalle lojumaan, ja tämä vuosikerta 2004 oli saanut ikääntyä voimakkaasti vaihtelassa lämpötilassa. Viini oli väriltään ikääntyneen rusehtava. Tuoksu muistutti Italialaista jälkiruokaviiniä: rusinoita, aprikoosia sekä jonkinlainen sherrymäinen suolaisuus, joka vielä korostui maussa. Maku kokonaisuutena oli erikoinen, mutta ei täysin hirveä. Happoa tai hedelmää ei ollut lainkaan, lähinnä tuo suolaisuus oli jäljellä. Viini ole selkeästi hapettunut. Se muistutti hieman Espanjassa maistamaamme maderisoitua rancio-viiniä, mutta kuivana versiona. Hyvin eksoottinen kokemus. Ja tätä lienee lähes mahdoton hankkia... 0 pistettä, jumbosija. yllättäen.

Neljäntenä Chateau d'Aqueria Tavel 2013. Voimakas, kirkas punainen. Tuoksu on mansikkais-vadelmainen, mineraalinen. Maussa tuo kivennäisvettä muistuttava mineraalisuus korostuu, marja aromit tuntuvat enemmän taustalla. Viini on täysin kuiva. Kohtalalaisen hyvät hapot. Mineraalisuus jättää kuitenkin hieman lämmennyttä vissyä muistuttavan fiiliksen ennen jälkimakua, joka on pitkähkö ja haipuvan marjainen. Kokonaisuutena melko hyvä, mutta välissä tuntuva vissymäisyys hieman häiritsi. jaetulla 2. sijalla.

Viidentenä viininä Chateau Miraval rosé -13. Tämän tuoksussa on heti enemmän luonnetta: Punaisten marjojen lisäksi sitrusta, huomattavasti edellisiä selvempi yrttisen vegetaalinen vivahde. Maku on raikkaan hapokas. Hedelmä ei ole läpitunkeva, vaan yrttisyys ja ennen kaikkea mineraalisuus pääsee hyvin esiin.Tässä viinissä mineraali tuntuu selkeimmin pitkässä jälkimaussa kieltä kutittelevana ja veden kielelle herauttavana raikkautena. Todella miellyttävä viini sekä sellaisenaan siemailtavaksi että laajan ruokaskaalan kanssa nautittavaksi. 17 pistettä ja ykkössija.

Viimeisenä aiemminkin maistamamme Clos Canarelli Korsikasta, vuosikerta -13. Viineistä vaaleimman punainen. Tuoksu on valkoviinimäinen, punaisia marjoja ei juuri nimeksikään vaan voimakas välimerellinen yrttisyys ja ruohoisuus sekä hento sitruksisuus. Maku kaikista viineistä mineraalisin. Hapokkuus oli kohtalainen, tasapaino oivallinen. Pelkältään maistettuna jopa hieman liian mineraalinen, mutta marinoitujen äyriäisten kanssa tämä viini nosti taivaaseen. Ehdoton ruokavinkku mereneläville. 12 pisteellä jaetulle 2. sijalle yhdessä Santa Dignan ja d'Aquerian kanssa.

Ilta jatkui viinien maiston jälkeen ruualla, auringonlaskulla ja hyvällä seuralla. Piknikin järjestäminen vaati pientä vaivannäköä, mutta se kannatti: Puistossa nautittuna sekä viinit että ruuat nousivat toiseen potenssiin! Kannattaa kokeilla.

Go to Goto

Teimme kesäretken Raumalle, jossa kaverimme on ollut keikkatöissä jo pari vuotta. Reissu piti tehdä jo viime kesänä, mutta nyt viimein löysimme sopivan vapaapäivän keskeltä helteistä viikkoa.

Ajelimme parin tunnin matkan Raumalle ja Poroholman leirintäalueelle, josta olimme varanneet mökin yöksi. Majoitus oli melkoinen järkytys, 110 e hinnalla olimme kuvitelleet yöpyvämme kohtalaisen mukavasti varustellussa mökissä. Näin ei kuitenkaan ollut: noin 20 neliön mökissä oli varusteina jääkaappi, mikroaaltouuni, mikroWC ja muoviset kertakäyttölakanat. Jos majoituksesta maksaa saman kuin hyvästä hotellista Helsingin keskustassa, niin odottaa ehken jotain muuta...

Mökin aiheuttamasta ketutuksesta aloimme kuitenkin toipua nopeasti, kun saimme ex tempore varattua pöydän kehutusta ravintola Gotosta.  Myös alkumaljana kävelyn lomassa nautitulla samppanjapullolla saattoi olla osansa ketutuksen vähentymisessä... Käppäilimme parin kilometrin matkan leirintäalueelta vanhaan Raumaan, ihastuttavaan vanhojen puutalojen ja mukulakivikatujen maailmaan.

Puurauman keskeltä, torin laidalta löytyi Goto punaisesta puutalosta, jonka julkisivu oli remontoitu moderniksi suurine ikkunoineen. Sisältä ravintolasali oli valoisa, kaunis yhdistelmä vanhaa ja uutta. Vanhoja hirsiseiniä oli jätetty esiin, keittiö oli avoin salin suuntaan. Tiistai-iltanakin ravintolassa oli kohtalaisesti asiakkaita, noin puolet pöydistä oli varattuna.

Ravintola kertoo sivuillaan pyrkivänsä tekemään yksinkertaisia, selkeän makuisia annoksia lähellä tuotetuista, korkealaatuisista tuotteista. Tätä ilmensi ainakin syömämme menu Goton alkuruoka, jossa oli porkkanamoussea, pikkelöityä kukkakaalia ja retisiä. Annos oli juuri sitä mitä haettiin, selkeä makuinen ja tuore. Pääruokavaihtoehtoina oli joko Iberico-possua BBQ tai puna-anturaa meuniere. Itse en aivan ymmärrä, miksi Suomen rannikolla tarjotaan kalana puna-anturaa, jos tarkoitus on tehdä ruokaa lähellä tuotetuista tuoreista raaka-aineista. Lisäkkeenä oli perunoita ja kauden raaka-aineena kanttarelloja. Annos oli maukas, mutta lisäkkeenä tarjotut kermaiset kanttarellit näin sienifriikin näkökulmasta hieman mielikuvituksettomat. Iberico-possu oli todella maukas ja rapsakka.

Jälkiruokana saimme todella kauniin annoksen samppanjaparfait'a ja mansikoita. Huippujälkkäri, jonka syöminen jo silmillä oli ilo.

Menun suositusviinit toimivat hienosti. Alkuruualle Sancerrea, Kalalle chardonnayta Maconista ja jälkiruualle loistava Moscato d'Alba.

Goto oli siis miellyttävä kokemus, jota suosittelemme Raumalla vieraileville. Muutenkin Vanha Rauma oli viehättävä kesäkaupunki, johon kannattaa lähteä päiväretkelle. Ruuasta innostuneiden kannattaa toki käydä myös luomukauppa Lumossa, hieman kauempana torin toisella puolella. Emme kuitenkaan missään nimessä voi suositella yöpymistä leirintäalueella mökeissä, sillä vuokramökkejä voi kuvata lähinnä sanalla ryöstö. Sen sijaan asuntoautolla kyllä kannattaa suunnata poroholmaan.