tiistai 25. lokakuuta 2011

Soppaa sunnuntaihin


Pullonhenkeläisillä on Tampereelle muuton jälkeen ollut tapana kutsua muutamana sunnuntaina kuukaudesta perhettä ja ystäviä sunnuntaipäivälliselle. Ajatuksena on ollut se, että isollekin porukalle tekee ruuan lähes samalla vaivalla kuin pienemmälle, ja ruoka maistuu isossa seurassa parhaalta. Ennen kaikkea kyse on arkisesta yhteydenpidosta perheisiin ja ystäviin, mitä suomalaisessa nyky-yhteiskunnassa mielestämme tarvittaisiin enemmänkin.

Systeemi on toiminut niin, että alkuviikosta luodaan facebookiin tapahtuma "sunnuntaina syödään". Ryhmään kuuluu noin 10 ystävää, joista halukkaat saavat ilmoittautua mukaan. Facebookia ymmärtämättömät vanhemmat kutsutaan puhelimitse erikseen. Useimmiten ihmisiä on kertynyt kuudesta kymmeneen, ja seurueen kokoonpanot ovat olleet varsin sekalaisia. Juuri tämä seurueen vaihtuvuus pitää homman mielenkiintoisena: saatetaan yhteen eri ikäpolvien ihmisiä, joilla on erilaisia taustoja ja siten erilaisia näkemyksiä asioista. Keskustelut ovat olleet valtavan antoisia ja keskimäärin kaikki tuntuvat viihtyvän hienosti.

Viime sunnuntaina vieraita oli kuusi, ja lisäksi tietysti pullon henget. Ruuaksi Kupla oli toivonut bouillabaissea, joten saamansa piti aamun työvuorossa viettäneen. Tanniini hankki ainekset fuusiokeittoon: kirjolohta ja haukea Nygreniltä ja kilon mustekalaa East Asia marketista. Vähän vielä tomaatteja, fenkolia ja porkkanaa maustettuna reippaalla valkosipulilla (ja tietysti viinillä), ja hyvää tuli. Alkuruuaksi pastanjauhantaa-blogin innoittamana salaatti marinoidusta kurpitsasta ja porkkanasta kera itse paistellun sekaleivän. Nälkä ei tuntunut kelleen jäävän.

Viiniksi Tanniini kaiveli kaapin kätköistä keväällä tilatun Raccolta Massachio Verdiccio di castelli di Jesin, joka oli vanhahkoa vuosikertaa 2007. Viiniä oli maistettu kesällä ihan lipittelymielessä, eikä se siinä tarkoituksessa oikein toiminut jälkimaussa tuntuvan reippaan katkeruuden vuoksi. Sinänsä maku ja tuoksuaromi oli kyllä miellyttävän omena-päärynäinen ja suutuntuma raikashappoinen. Pulloa avattiin siis hivenen jännityksellä, koska pelkältään nautittuna viinissä oli epämiellyttävä jälkimaku. Mutta tällä kertaa osui ja upposi: valkosipulinen ja hapokas keitto pehmensi viinin katkeran jälkimaun täysin, ja toi esiin viinin raikkautta entisestään. Tämä toimi, ja oli taas hyvä esimerkki siitä että osa viineistä vain yksinkertaisesti tarvitsee kaverikseen ruokaa. Ja sehän viinin toisaalta kuuluisikin olla, ruokajuoma. Ja juuri tämä makujen muuttuminen ja yhdisteleminen on viiniharrastuksen suola!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti