Colterenzio wine tasting Vinoteca del Piemontessa keskiviikkona 9.3. keskellä kevättalven myrskyä. Maistelemassa pari tusinaa viiniharrastajaa, ja viinejä esittelemässä Colterenzion edustaj

a. Illan aikana maistettiin 6 eri rypäleestä valmistettuja viinejä, ja ainakin allekirjoittaneen makuaivokuoreen iskostui ajatus siitä, millainen on Alto Adigen alueen tyyli tehdä viiniä.

Tilaisuus alkoi alueen yleisesittelyllä, jollainen on blogiin jo aiemmin kirjoitettu. Colterenzio on toinen alueen laadukkaimpia viinejä tuottavista osuuskunnista, Alois Ladagerin ohella. osuuskunta eli ‘Cantina’ on perustettu 28 viljelijän toimesta 1960, ja nykyään jäseniä on 290. Huomattavaa on, että jäsenten omistamien viinitarhojen kokonaisala on vain 300ha eli noin hehtaari/jäsen. Kuten edustaja kertoi, on Alto Adigessa viljelysmaa kortilla, ja sen vuoksi viljelijät panostavatkin laatuun määrän sijasta.

Maistettavia viinejä oli siis kuusi, kaksi valkoista, 3 kuivaa punaista ja yksi makea punainen jälkiruokaviini.

Ensimmäisenä maistettiin Pinot Bianco Thurner 2009. Viini oli varsin hapokas, sitruunainen, greippinen ja omenainen. Raikkaus oli hallistseva elementti, ja edusta suositteli viiniä joko aperetiiviksi tai kalaruokien seuraan.

Tämä viini oli parasta aivan kylmänä.

Seuraavaksi maistettiin alueen natiivirypäleestä, Moscato Giallosta valmistettu Moscato Giallo Sand 2009. Rypäle kuuluu muskatelliperheeseen, ja tuoksu oli sen mukaan kukkainen, jokseenkin gewürstraminerhenkinen mango-meloni-litsi-osastolla. Maku oli kuitenkin tuoksuun nähden yllätys. Viinissä oli hapokkuutta ja raikkautta, jota tuoksu ei paljastanut. Allekirjoittanut oli otettu, sillä tämäntuoksuiset viinit viinit ovat olleet niitä harvoja, joita on usein jäänyt pulloon varsin reilusti. Viini ei kärsinyt suuresti edes lievästä lämpiämisestä.

Ensimmäisenä punaisena oli Pinot Nero 2009. Tämä rypäle tuntuu viihtyvän alueella varsin hyvin. Tuoksussa oli pinot noirin tyypillinen mansikka-vadelmainen tuoksu, mutta mukana oli rustiikkista maanläheisyyttä jota ei löydä uuden maailman pinot noireista. Maku oli valkoisten linjaa jatkaen raikas ja hyvähappoinen, ja tuoksuaromit toistuivat maussa.

Sitten maistettiin Merlot 2009, joka ei todellakaan ollut fuckin merlot. Tuoksussa oli alussa maanläheinen italialainen kellarintuoksu. Seuraavaksi marjasektio toi puolukkaa ja punaista marjaa. Suutuntuma oli merlotiksi melko hapokas ja hyvärakenteinen, ei todellakaan mikään suussa pyörähtelevä ‘easy quaffer’. Tämä oli selvä ruokaviini kevyemmänmakuiselle lihalle.

Punaisena alkuperäislajikkeena oli Lagrein, joka oli viiniklubilaisille tuttu jo kuukauden takaisesta maistingista. Vuosikerta oli 2007, joka oli cantinan edustajan mukaan paras sitten 2000-luvun alkuvuosien. Viini on kuulemma vielä hieman liian nuori, ja kypsytyspotentiaalia on jäljellä vuosia. Viini oli tuoksultaan yrttinen, tumman marjainen, tamminen. Lakritsaa ja paahteisia aromeja löydettiin myös. Suussa viini tuntui hapokkaalta, maussa toistuivat tuoksun aromit. Tanniinirakenne tuntui voimakkaana, mutta oli silti hieman pyöreämpi kuin kuukausi sitten maistetussa cantina Terlanin lagreinissa. Miellyttävä viini, joka olisi omiaan vaikkapa hirven seurassa.

Viimeisenä viininä oli makeahko rosa rosatum, moscato rosasta valmistettu jälkiruokaviini. Jäännössokeria viinissä oli kuitenkin vain noin 80g/l, joten makeus ei ollut siirappimaista kuten joissakin punaisissa jälkiruokaviineissä on. Sen sijaan viini oli -kuten kaikki maistetut- raikas ja hivenen hapokas. Tuoksusta löytyi simaisia rusinan, hiivan, hunajan ja sitruksen aromeja, mutta myös selvä ruusun tuoksu. Tähän viittaa toki jo nimikin. Makua voisi kuvailla puolimakeaksi. Viinistä tuli etäisesti mieleen makea riesling, ainakin allekirjoittaneelle.

Kaiken kaikkiaan ilta oli loistava. Mielenkiintoisia viinejä, joista kävi ilmi Alto Adigelainen viinintekotyyli: hapokkuuden ja raikkauden säilyttäminen ja rypäleiden luonteen kunnioittaminen. Ruokailu maistelun jälkeen pätti illan loistavasti, ja tuulen ja tuiskun läpi päästiin aikanaan kotiinkin.