alku: kuka mitä häh

Tanniini: Mä ja mun viinit

Olemme harrastaneet viinejä enemmän tai vähemmän vakavasti nyt kolmisen vuotta. Vakavampi harrastus alkoi muutettuamme nykyiseen asuntoomme, jonka kellariin oli rakennettu viinikellari. Tuohon kellariin on kertynyt noiden kolmen vuoden aikana mukava kokoelma, jota tullaan valottamaan myöhemmin. Ensin kuitenkin viinihistoriaamme ja -filosofiaamme.

Viiniharrastukseni alkoi perisuomalaiseen tapaan kolmella pullolla vinu Mikulovia provinssirockissa vuonna 1998, jolloin kyseinen tuote oli harvoja ison A:an alle 20mk viinejä. Jälkikäteiset tasting notet kyseisestä tuotteesta: valkoinen, humalluttava ja paluupostissa hapokas ja hivenen sapekas.

Lukioaika mentiin kyseisellä linjalla. Omaan asuntoon muutto opiskelujen alussa avasi uusia mahdollisuuksia, ja kotiviinin keittelyä kokeiltiin muutaman tynnyrin verran. Tuotokset saivat nimiä kuten ‘julma kanuuna’ ja ‘dead bull’. Aromiltaan nuo olivat muistaakseni omenaisia, hapokkaita ja hiivaisia. Suutuntuma oli häkellyttävä, jälkimaku pitkä ja intensiivinen (kuten myös seuraavan aamun jälki-istunto).

No, tuo vaihe ohittui. Sitten aloin kiinostua ihan oikeistakin viineistä, niiden ominaisuuksista ja eroista. Tuolloin ehdoton preferenssi oli punaviineissä, ja Iberian reilimatkan seurauksena pitkään espanjalaisessa tempranillossa. Tuolloinen suosikkini oli muistaakseni Albali. Valkoiset dissasin tuohon aikaan täysin, kuten vuosia sen jälkeenkin. Pidin voimakkaista, tanniinisista punaisista. Maistelu rajoittui pitkälti espanja-ranska-akselille ja sinne A:n alimmille hyllyille.

Vuosia kului. Viinistä kiinnostui myös silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni. Aiheesta tuli yhteinen harrastus, ja toiselle puoliskolle myös osa kokin ammattia. Kertokoon itse enemmän.

Nykyisin viinin päihdyttävä vaikutus on minulle sivuosassa. Usein toki miellyttävä, joskus jopa tavoiteltava. Viini on ruokajuoma, ja sekä viini yksin että ruuan kanssa ennekaikkea sosiaalinen ilmiö. Viini on parasta jaettuna kokemuksena. Kellarin myötä olen tainnut alkaa kehittää viiniin myös tietynlaista postimerkkeilijän keräilytaipumusta. Sillä erolla että aioin syödä kaikki postimerkkini, aikanaan. Sopivassa seurassa kuten vuosi takaperin perustetun kaveriporukan 8 hengen viiniklubin kanssa.

Viini, ruoka ja matkailu ovat meille molemmille tärkeitä asioita, ja niitä tässä blogissa tullaankin käsittelemään, etenkin kahta ensimmäistä. Kaikissa näissä kolmessa minulle on tärkeää uusien kokemusten löytäminen. Ruoka ja juoma ovat kaikkialla ihmisten arkipäivää, ja niiden kautta pääsee mielestäni parhaiten käsiksi vieraisiin kulttuureihin. Olen perusluonteeltani tiedonjanoinen, joten pyrin myös ajan sallimissa rajoissa hankimaan taustatietoa viineistä, ruuista ja paikoista. Maistan ennakkoluulottomasti, mutta miksi jokin maistuu miltä maistuu? Maun takana on historiaa, maantiedettä, biologiaa, geologiaa, sosiologiaa, taloustiedettä, muotia, enologiaa, logistiikkaa, materiaalitekniikkaa, uskontoa, sattumaa, onnea, onnettomuutta... Ja lopulta minun pikku makunystyrät ja hajukäämit, jotka kertoo että miltä tämä minusta maistuu. Hyvältä tai pahalta, 1-100, yhdestä viiteen tähteä, ostan tai en osta uudestaan.

Kuten edellisestä käy ilmi, voi tämän blogin päivityksiltä odottaa lähes mitä vain. Mutta mitä kannattaa odottaa: keskustelua pinnalla olevista viiniuutisista ja viiniin liittyvistä aiheista. Nämä voivat ollakin sitten mitä vain, kuten edellisestä kappaleesta ilmenee. Sorry, folks. Tähän pyritään viikoittain, jos aikataulu sallii. Kerran kuussa pidetään edellä mainitun viiniklubin maisting, vaihtelevin teemoin. Teemaa taustoitetaan ennen maistelua ja maistingista raportoidaan jälkeenpäin. Lisäksi pyrimme kuukausittain kokkaamaan menun, jolle yhdistetään viinejä. Tai joka toinen kuukausi toisin päin, menu tietyille viineille.

Kupla: Minä,ruoka ja viini

Mun ensimmäinen kosketus viinin oli pikkupullo cavaa uutenavuonna 2000. Muistaakseni ei iskenyt taisin lantrata cavaa pommacilla,jotta se oli juotavaa. Muisto jäi ja siitä se kaikki lähti. Cavan jälkeen taisi tulla testiin italialainen valkoinen tollo ja punainen el tiempo. Ei juuri taisting-noteja molemmat olivat juotavia ja taisi tulla ostettua toistekkin.

Matka ylioppilaskesänä 2003 Barcelonaan avarsi maailmaani ja toi mukanaan myös minulle Espanjan vahvat ja tanniiniset punaviinit. Matka jatkui vuosia punaisten parissa ja fokus siirtyi pikkuhiljaa Espanjasta Australiaan ja Uuteen-seelantiin hintaluokan ollessa edelleen siellä alkon alimmalla hyllyllä.

Syyskuussa 2004 aloittelin kokkikoulussa, ja tajusin, että ruualla ja viinillä on enemmänkin yhteistä tarinaa kerrottavanaan. Ihmeteeltiin koko luokan kanssa,kuinka opettaja jaksaa kertoa tunnin vaalean ja valkoisen kastikkeen eroista ja miten viinin maku muuttuu, kun maistaa sitruunaa viinin kanssa. Kaksi vuotta kokkikoulussa toi mukaani rakkauden itsetehtyyn ruokaan ja avasi ensimmäiset ovet viinin ihmeelliseen mailmaan. Kokkikouluvuosina tutustuin syksyllä 2005 ensimmäistä kertaa Beaujolaisiin ja muistan ihmettelleeni miksi tätä edes juodaan. Ja jotakin asioita sitä ei lakkaa ihmettelemästä koskaan...

Silloin oltiin alkutekijöissä viiniharrastuksen suhteen. Viini jäi muutamaksi vuodeksi sivuosaan, koska työnteko vei mennessään ja baari-/panimomestarit opettivat mut arvostamaan pienpanimo-oluita. Muutama vuosi kuluikin alkon hyllyjen välissä erikoisolut- ja siiderihyllyjen luona ja tie vei myös Islayn viskeihin. Pikkuhiljaa kokin taitojen kasvaessa kiinnostus heräsi myös viinin ja ruuan yhdistämiseen, jossa erehdysten ja onnistumisien kautta ollaan päästy pikkuhiljaa yhdistelmissä onnistumisien puolelle.

Vuosi 2009 oli mulle viininharrastuksen käännekohta, koska pääsin suorittamaan koulun puitteissa WSET-kursseja. Intohimoinen opettajani sai mut vihdoin syttymään viinille tosissaan ja ymmärtämään miten suuri maailma avautuu viinien myötä. Oluet ja viskit jäivät pienemmälle osalle, kun viini vei mennessään sekä mut että paremman puoliskon. Tällä hetkellä maisteltu on rapiat 300 viiniä muutaman viimevuoden sisällä ja suosikkeja on tällä hetkellä Pinot noirit ympäri maailmaa,Pohjoisen Italian punaiset ja ehkä myös valkoiset, Alcasen alueen rutikuivat valkoiset ja samppanja. Maistelu on opettanut mut arvostamaan viinejä, joissa maistuu tekijä, rypäle ja maaperä. Niin ruuassa kuin viinissäkin arvostan käsityötä ja sitä, että tehdään itse ja annetaan raaka-aineen ja maaperän maistua.

Tällä tiellä ollaan edelleen ja nyt ois aika saada uusi kanava omalle viiniharrastukselle. Blogin olisi tarkoitus kannustaa meitä seuraamaan aktiivisesti viinikenttää, toimia muistikirjana maisteluja suunnitellessa ja olla apuna leikkimielisemme viiniklubimme jäsenille. Tässä on todellakin tarkoitus pitää leikkimielisyys mukana, etenkin minulle viini on nautinto ja ruuan jatke. Hommassa ei ole kyse snobismista, mitä rakas velipoikani ei oikein ymmärrä. Kommentti viinien maisteluun oli että et sit snobimbaa harrastusta keksinyt. Mulle viinit tulivat luontevana jatkona ammatin myötä, kun ensin mut opetettiin juomaan käsintehtyjä pienpanimo-oluita ja sit kuvaan astui koulun loistava viinikoulutus. Sillä tiellä ollaan ja toivottavasti pysytäänkin - myös kotimatkalla tastingin jälkeen...

Kirjoittajista:

Kupla

Pariskunnan osapuoli,joka kokkaa työkseen. Elää syödääkseen ja viini on rakas harrastus. Inhoaa juoda yksin ja kokata yhdelle hengelle. Nauttii hyvästä seurasta, viinistä ja musiikista. Tuo blogiin näkökulmia työn kautta ja on pariskunnan se osapuoli, joka ei ikinä muista mikä vuosikerta olisi se hyvä. Tykkää hyvistä viineistä, mutta etsii ennen kaikkea hyviä hinta-laatusuhde viinejä niin Alkon valikoimasta kuin muualta maailmastakin.

Tanniini

Ja koska suutarin lapsilla ei kenkiä ole, tämä osapuoli vastaa arkiruuasta huomattavan vaihtelevalla menestyksellä. Viinin suhteen enemmän taipuvainen taustatiedon hankkimiseen välillä vähän hieman turhankin lavealla skaalalla. Toisaalta kuitenkin tällekin maku on se tärkein. tälle paras viini on se avaamaton ja ennen maistamaton. Loputon uuden kokeilija, Karvaita pettymyksiä ja positiivisia yllätyksiä, mutta koskaan ei kuitenkaan ole tylsää...

Pariskunnan elämän järjestyksessä pitää sekarotuinen kellarinvartija-apukokki, joka tasaisin väliajoin ilmoittaa, että nyt viiniharrastus seis ja mulle ruokaa,huomiota ja sit myös ehkä voitaisiin käydä ulkona.