maanantai 25. kesäkuuta 2018
Juhannuksen ruokaisaa satoa: Raparperimajoneesi ja savuketsuppi
Juhannusperjantaina keli oli onneton, joten päivällä oli hyvin aikaan ruokakokeiluille. Olimme jo torstaina turvanneet kalapuolen savustamalla muutaman tutulta kalastajalta saamistamme kuudesta kirjolohesta lempeässä 80 asteen savussa parin tunnin ajan: Herukanlehdillä ja omenapuulastuilla aikaansaatu savu tuotti mehukkaan ja aromaattisen lopputuloksen.
Kalojen kanssa samassa savussa oli muutama pihvitomaatti, kun niitä nyt sattui olemaan mökin jääkaapissa. Matalan lämpötilan vuoksi tomaatit säilyttivät hyvin muotonsa, kuori halkeili juuri sopivasti jotta savu pääsi imeytymään hedelmälihaan. Näistä syntyi sitten perjantaina juhannuksen grilliherkkujen lisuke.
Savutomaattiketsuppi:
(määrät ovat summittaisia, en mitannut)
2 savustettua pihvitomaattia
5 valkosipulin kynttä
10 lipstikanlehteä
1 laakerinlehti
1 dl sokeria
½ dl väkiviinaetikkaa
3 rkl soijakastiketta
suolaa, ehkä noin 1 tl
Laita kaikki aineet kattilaan suolaa lukuunottamatta. Muussaa tomaatteja hiukan kauhalla/lastalla. Anna keittyä kasaan puolisen tuntia. Soseuta sauvasekoittimella, jatka keittämistä kunnes koostumus on ketsuppimainen. Lisää lopussa suolaa maun mukaan. Purkita kuumana, halutessasi pikkuisiin lasipurkkeihin jotka säilyvät avaamattomina jääkaapissa ties kuinka kauan.
Ketsupin lisäksi grilliruuille tarvitaan majoneesia, johon olemme perinteisesti käyttäneet hapoksi ja mauksi sitruunaa. Nyt sitruunaa tai sen mehua ei sattunut olemaan, joten jouduimme turvautumaan pari viikkoa aiemmin 1% suolaiseen 1-2-3-liemeen pikkelöityihin raparpereihin. Todennäköisesti tämä toimii hyvin myös tuoreesta raparperista, jos lisää ohjeeseen etikkaa. Majoneesista tuli juuri sopivan kirpakkaa, ja raparperi toi aromiin sopivaa alkukesän twistiä.
Raparperimajo:
2 keltuaista
auringonkukkaöljyä
50 g pikkelöityjä raparperinpaloja (tai 40 g raparperia, 1 rkl etikkaa ja 1 rkl sokeria)
suolaa, sokeria, valkopippuria maun mukaan
Soseuta raparperit sauvasekoittimella. Lisää keltuaiset. Kaada öljyä sekaan sauvasekoittimella jatkuvasti sekoittaen ensin ohuena nauhana, sitten reippaampaan tahtiin kunnes koostumus on majoneesimainen. Mausta vielä lopuksi parilla kierroksella valkopippuria ja suolalla, lisää sokeria jos majo tuntuu katkeralta.
Majoneesi toimi hyvin niin kalan kuin lihojenkin kastikkeena. Ketsuppi pääsi tositoimiin vasta sunnuntaina, kun keli lämpeni sen verran että pääsimme mökille grillaamaan flank stakea: lämmitimme grillin 250 asteeseen, annoimme lihalle hieman pintaväriä ritilällä ja siirsimme sitte pois suorasta lämmöstä hetkeksi kypsymään. Tällä välin grillasimme alaritilällä esikeitettyjä ja öliiviöljyttyjä perunoita sekä suolatuja ja oliiviöljyllä valeltuja puolitettuja endiivejä. Endiivien grillauksessa grillin lämpö alkoi lähennellä kolmea sataa, jolloin pinta sai tumman karsinogeenipinna parissa minuutissa, sisus lämpeni mutta pysyi napakkana. Perunat saivat myös sopivan rapsakan pinnan. Lihaan otettiin vielä viimeinen silaus nyt erittäin kuumassa grillissä kasvisten valmistuttua. Annokseen lisättiin edellä mainittujen sivuun vähän coleslawta ja se kruunattiin majoneesilla ja savuketsupilla.
tiistai 19. kesäkuuta 2018
Juhannuksen viinivinkit
Valkoisista ensimmäinen suositus on tilausvalikoimasta ja ainakin Tampereella myös muutamasta myymälästä löytyvä Aphros Ten Vinho Verde. Loueiro-rypäleestä valmistettu, keskimääräistä vinho verdeä hivenen runsaampi mutta silti varsin hapokas viini jonka aromimaailma seikkailee melko hedelmäisissä ja kukkaisissa tunnelmissa. Täsmäparina heittäisin kuha/ahven/hauki - tuorehernekombinaation.
Lohelle voisi suositella runsaampaa alsacelaista: Zind-Humbrechtin Pinot Gris on yllättävän solakkalinjainen viini, jonka aromimaailma on hienovarainen eikä lainkaan tyrkky, siitä löytyy kivellisiä vaaleita hedelmiä ja hentoa mausteisuutta joka kielisi jopa tynnyröinnistä, mutta todellisuudessa viini on kypsynyt vain suuressa tammisammiossa 12 kuukautta ja aromi on ensisijaisesti rypäle/hiivalähtöinen. Alkosta löytyvä vuosikerta 2016 on tuottajan mukaan harvinaisen laadukas, ja täysin kuiva viini onkin tasapainoinen esitys runsaan hedelmän ja tyylikkään raikkaan rakenteen yhdistelmästä. Viini tuntuu heti avaamisen jälkeen ja sellaisenaan maistettuna kovahkolta ja mitäänsanomattomalta, mutta tätä ei kannata pelästyä: tämä herää eloon saatuaan aavistuksen happea ja etenkin ruualle yhdistettynä. Erittäin gastronominen viini, joka ei dominoi vaan tukee ruokapariaan hienosti!
Sitten vielä viini, jota voi siemailla sellaisenaan tai yhdistää silli/savukala-akselille loistavasti: Crudo on erittäin edullinen Catarratto-Zibibbo (aka Muscat)-sekoitus Sisiliasta. Tämä viini ei todellakaan ole vakavan ryppyotsainen mietiskelyviini, vaan kukkii lasissa kuin kesäkuinen niitty: sillä siinä on muscat'n kukkaisuutta ja 16 g/l jäännössokeria, toisaalta hyvä tasapainottava hapokkuus. Se toimii kuin nenä päähän suolaisille savu/graavikaloille ja kestää hyvin myös silakoiden pikkelöinnissä käytettyä sokeria. Pidä siis ampiaiset loitolla ja crudo kylmänä.
Roséksi suosittelemmi pikkupulloa: Domäne Wachaun Rosé Zweigelt Federspiel on provencelaisiin verattuna punaisemman marjainen. Aromeista löytyy vadelmaa, hentoa persikkaa ja aivan pieni aavistus mausteisuutta. Viini on varsin hapokas, täysin kuiva. Marjainen aromi leijuu suussa mukavasti. Toimii hyvin runsaampien salaattien tai vaikkapa grillatun broilerin kanssa
Punaisista ensimmäisenä herkullinen grilliviini Portugalin Algarvesta. Rabo de Galo on lämpimältä alueelta tuleva Touriga Nacional- Aragonez-Alicante Bouchet-sekoite on tuoksultaan intensiivisen tumman marjainen ja hennosti mausteinen. Mehevä marjaisuus on sekoitus hyvin tummaa kirsikkaa ja herukkaa, mausteisuus lämmintä ja jopa suklaista. Tuoksu on puhdas ja raikas. Suussa viini on jäntevä, kohtalaiset tanniinit ja sopiva hapokkuus pitävät viinin raikkaana. Kokonaisuus on täyteläinen mutta freesi kokonaisuus. Viinin runsas hedelmäisyys saanee hyvän vastaparin lihojen tai jopa punalihaisen kalan grillissä saamasta hennosta savun aromista ja kevyesti hiiltyneestä rapeasta pinnasta! Vahva suositus tälle!
Toinen punainen suositus on luottopinot eteläisestä Bourgognesta: Joseph Drouhin Rully Rouge on burgundilaiseksi runsas pinot, jonka aromimaailma on runsaan punamarjainen, hennosti metsänpohjainen. Tuoksusta nousee myös mausteisuutta ja tumman poltettua aromia, joka ei kuitenkaan nouse häiritsevästi etualalle. Suussa keskitäyteläinen, toki pinotiksi melko runsas. Hapokkuus on kohdallaan, tanniinit kevyt. Jälkimaku punaisen marjainen ja mausteinen. Hyvä viini kevyemmille grillilihoille ja -kasviksille sekä punalihaiselle kalallekin!
Lopuksi vielä kuivan kesän suositus: Metsäpalovaroituksen vuoksi kokkojen polttaminen ei ole lainkaan suositeltavaa, joten korvikkeeksi ehdotamme KWV:n Classic Collection Pinotagea, jonka aromimaailma vie juhannusyön tunnelmaan: sammunutta nuotionpohjaa ja parin päivän ikäistä tuhkakuppia, johon joltain on pudonnut pari coctailkirsikkaa. Upen tunnelmallinen juoma, jota voi parin sikarin jälkeen nauttia varsin kivuttomasti. Tämä on myös oivallinen ruokaviini, sillä lihan marinadissa se eliminoi savustamisen tarpeen täysin!
maanantai 11. kesäkuuta 2018
Uusi Hella & Huone: Kohti arkipäivän fine diningia
Hella ja Huone on yksi niistä tamperelaisista ravintoloista, joista emme koe pystyvämme kirjoittamaan objektiivisia arvioita. Olemme tehneet ravintolan sommelierin, nykyisen ravintoloitsija Humberto Pulido-Garcésin kanssa kaksi kertaa projektin jossa pääsimme valitsemaan Hellan ja Huoneen menuille meidän viinimakuamme heijastavat juomat. Näiden myötä H&H:n on muodostunut erityinen suhde, ja tämän vuoksi olemme ilolla seuranneet ravintolan viime aikojen kehitystä.
Hella ja Huone siirtyi keväällä Humberton ja keittiömestari Ilmari Saarikosken omistukseen, ja he ovat lähteneet viemään tyyliä suuntaan, joka vaikuttaa meistä erittäin lupaavalta. Ensinnäkin ravintolan aiemmin hyvin suppeat loppuviikkoon rajoittuneet aukioloajat ovat muuttuneet: Hella ja Huone ei ole nykyään pelkkä viikonloppujen iltaravintola, vaan he avaavat ovensa tiistaista perjantaihin jo kello 16 ja lauantaisin alkuiltapäivästä. Pelkkä iltaravintola kehittyy siis paikaksi, jonne voi poiketa töiden jälkeen haukkaamaan jotain pientä laadukkaan lasillisen kera.
Myös ruokalista heijastelee tätä muutosta, jonka arvelemme ravintoloitsijoiden pyrkimykseksi edistää ajatusta siitä, että ravintolakäyntien ei tarvitse rajoittua viikonloppu-iltoihin vaan ne voivat olla osa arkipäivää. Hellassa ja Huoneessa on nykyisin pelkkien pitkien menukokonaisuuksien lisäksi a la carte-annoksia, joiden joukossa myös hyvin arkipäivien after work-välipalaksi soveltuvia vaihtoehtoja kuten leikkelelautanen tai osterit kappalehinnalla. Mielestämme ravintolan uusi suunta on juuri sitä mihin suomalaista ravintolakulttuuria tulisi viedä: Arkipäivien piristykseksi, vaihteluksi ja ennen kaikkea helpoksi ja rennoksi. Itsekin muistamme vielä ajan ei-niin-kauan-sitten kun Hella ja Huone oli vaahtojen taivas, joten muutos filosofiassa on käänteentekevä.
Olimme Hellassa koko perheen voimin juhlimassa virallisen kalenterikesän ensimmäistä viikonloppua, vaikka kevät onkin ollut jo täyttä kesää vapusta lähtien. Nelivuotiaan kanssa oli sovittu, että kaikkea pitää maistaa kuten aina muuallakin.
Päätimme syödä 5 ruokalajin menun, joka oli näin kevään kunniaksi kalapainotteinen ja kepeä. Otimme menun seuraksi 4 kaadon viinipaketin, jonka jakaminen kahdelle ei tuottanut ongelmia. Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä omenaa ja juurisellericarpacciota tryffeliöljyllä. Tryffeli ja suola nostivat sellerin mineraalisen ja aromikkaan makuaamaailman hienosti esiin. Annos nosti veden kielelle ja toimi hyvin myös annoksen kanssa tarjotun cavan kanssa.
Ensimmäisenä varsinaisena ruokana kalakeitto merikrotista perinteiseen tapaan: Kermainen kalaliemi, erikseen napakaksi paistetut porkkanat ja sipulit, perunaa ja merikrottia sekä viimeinen silaus tilliöljyllä. Erittäin syvän makuinen annos, joka maistui koko porukalle.
Seuraavana annoksena osterit, as simple as that. Suolaisessa simpukkaliemessä tarjoiltuna tuore osteri pelitti hyvin lasissa edelleen olleen cavan kanssa.
Ensimmäinen pääruoka oli keväinen kasvisannos: Maassa talven yli levänneitä palsternakkoja, uusia perunoita ja fermentoituja härkäpapuja sekä reulu kasa kevään villiyrttejä ja kukkia. Uuden perunan tärkkelys, aavistus happoa fermentoidusta pavusta ja palsternakan makea aromaattisuus yhdistettynä villeihin ja raikkaisiin kevätyrtteihin oli freesi esitys, joka toimi tämän kanssa tarjotun chileläisen (yllättävän fressin) sauvignon blancin kanssa hyvin. (Pelkältään nautittuna viinin sauvignon blancius korostui ikävästi, mutta annoksen kanssa viini oli miellyttävä)
Pääruokana Kissakalaa, samppanjakastiketta ja suomalaista kaviaaria. Herkästi kypsennetty kala, täyteläinen, sopivan hapokas kastike ja lisäkkenä sipulia, ruusukaalia, perunaa, retiisiä sekä kruununa kaviaarin suolaisen mineraaliset purskahdukset suussa loivat hienon kokonaisuuden. Viiniksi Laurent-Perrierin runsaan omenainen, sopivasti paahteinen samppanja, joka venytti ruuan makua suussa korostaen etenkin kaviaarin jälkimakua mukavasti.
Väliin hieman juustoja italiasta ja suomesta, sitten vielä jälkiruuaksi kauden mukaan raparperipannacottaa, vaniljaparfait'a, orvokkia ja keksiä. Raikas, ei-niin-makea päätös aterialle kera Faubelin makena rieslingin.
5 Ruokalajia oli juuri sopiva lauantailounas, josta ei tullut ähky eikä jäänyt nälkä. Menun tilaaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, annoksia voi tilata myös á la carte - listalta mielensä mukaisen määrän. Maistelumenu on kuitenkin mielestämme hyvä tapa tutustua ravintolan tyyliin ja viettää aikaa ystävien tai perheen seurassa: kaksi ja puoli tuntia hurahti ohi huomaamatta.
Hellan ja huoneen uusi rennompi ja ex tempore-tyyppiseen pistäytymiseen kannustava konsepti on askel oikeaan suuntaan. Suosittelemme kaikille visittiä Uudessa Hellassa: Jos et halua syödä pitkän kaavan mukaan, mene after workeille haukkaamaan leikkelelautanen kera samppanjan! Hellassa ei tunnuta karsastavan myöskään (ihmisiksi käyttäytyviä) lapsia, joten uudet aukioloajat tuovat tämän kokemuksen koko perheen ulottuville. Itse olemme sitä mieltä, että lapsi oppii käyttäytymään ravintolassa käymällä ravintolassa.
Hella ja Huone siirtyi keväällä Humberton ja keittiömestari Ilmari Saarikosken omistukseen, ja he ovat lähteneet viemään tyyliä suuntaan, joka vaikuttaa meistä erittäin lupaavalta. Ensinnäkin ravintolan aiemmin hyvin suppeat loppuviikkoon rajoittuneet aukioloajat ovat muuttuneet: Hella ja Huone ei ole nykyään pelkkä viikonloppujen iltaravintola, vaan he avaavat ovensa tiistaista perjantaihin jo kello 16 ja lauantaisin alkuiltapäivästä. Pelkkä iltaravintola kehittyy siis paikaksi, jonne voi poiketa töiden jälkeen haukkaamaan jotain pientä laadukkaan lasillisen kera.
Myös ruokalista heijastelee tätä muutosta, jonka arvelemme ravintoloitsijoiden pyrkimykseksi edistää ajatusta siitä, että ravintolakäyntien ei tarvitse rajoittua viikonloppu-iltoihin vaan ne voivat olla osa arkipäivää. Hellassa ja Huoneessa on nykyisin pelkkien pitkien menukokonaisuuksien lisäksi a la carte-annoksia, joiden joukossa myös hyvin arkipäivien after work-välipalaksi soveltuvia vaihtoehtoja kuten leikkelelautanen tai osterit kappalehinnalla. Mielestämme ravintolan uusi suunta on juuri sitä mihin suomalaista ravintolakulttuuria tulisi viedä: Arkipäivien piristykseksi, vaihteluksi ja ennen kaikkea helpoksi ja rennoksi. Itsekin muistamme vielä ajan ei-niin-kauan-sitten kun Hella ja Huone oli vaahtojen taivas, joten muutos filosofiassa on käänteentekevä.
Olimme Hellassa koko perheen voimin juhlimassa virallisen kalenterikesän ensimmäistä viikonloppua, vaikka kevät onkin ollut jo täyttä kesää vapusta lähtien. Nelivuotiaan kanssa oli sovittu, että kaikkea pitää maistaa kuten aina muuallakin.
Päätimme syödä 5 ruokalajin menun, joka oli näin kevään kunniaksi kalapainotteinen ja kepeä. Otimme menun seuraksi 4 kaadon viinipaketin, jonka jakaminen kahdelle ei tuottanut ongelmia. Alkuun saimme keittiön tervehdyksenä omenaa ja juurisellericarpacciota tryffeliöljyllä. Tryffeli ja suola nostivat sellerin mineraalisen ja aromikkaan makuaamaailman hienosti esiin. Annos nosti veden kielelle ja toimi hyvin myös annoksen kanssa tarjotun cavan kanssa.
Ensimmäisenä varsinaisena ruokana kalakeitto merikrotista perinteiseen tapaan: Kermainen kalaliemi, erikseen napakaksi paistetut porkkanat ja sipulit, perunaa ja merikrottia sekä viimeinen silaus tilliöljyllä. Erittäin syvän makuinen annos, joka maistui koko porukalle.
Seuraavana annoksena osterit, as simple as that. Suolaisessa simpukkaliemessä tarjoiltuna tuore osteri pelitti hyvin lasissa edelleen olleen cavan kanssa.
Ensimmäinen pääruoka oli keväinen kasvisannos: Maassa talven yli levänneitä palsternakkoja, uusia perunoita ja fermentoituja härkäpapuja sekä reulu kasa kevään villiyrttejä ja kukkia. Uuden perunan tärkkelys, aavistus happoa fermentoidusta pavusta ja palsternakan makea aromaattisuus yhdistettynä villeihin ja raikkaisiin kevätyrtteihin oli freesi esitys, joka toimi tämän kanssa tarjotun chileläisen (yllättävän fressin) sauvignon blancin kanssa hyvin. (Pelkältään nautittuna viinin sauvignon blancius korostui ikävästi, mutta annoksen kanssa viini oli miellyttävä)
Pääruokana Kissakalaa, samppanjakastiketta ja suomalaista kaviaaria. Herkästi kypsennetty kala, täyteläinen, sopivan hapokas kastike ja lisäkkenä sipulia, ruusukaalia, perunaa, retiisiä sekä kruununa kaviaarin suolaisen mineraaliset purskahdukset suussa loivat hienon kokonaisuuden. Viiniksi Laurent-Perrierin runsaan omenainen, sopivasti paahteinen samppanja, joka venytti ruuan makua suussa korostaen etenkin kaviaarin jälkimakua mukavasti.
Väliin hieman juustoja italiasta ja suomesta, sitten vielä jälkiruuaksi kauden mukaan raparperipannacottaa, vaniljaparfait'a, orvokkia ja keksiä. Raikas, ei-niin-makea päätös aterialle kera Faubelin makena rieslingin.
5 Ruokalajia oli juuri sopiva lauantailounas, josta ei tullut ähky eikä jäänyt nälkä. Menun tilaaminen ei kuitenkaan ole välttämätöntä, annoksia voi tilata myös á la carte - listalta mielensä mukaisen määrän. Maistelumenu on kuitenkin mielestämme hyvä tapa tutustua ravintolan tyyliin ja viettää aikaa ystävien tai perheen seurassa: kaksi ja puoli tuntia hurahti ohi huomaamatta.
Hellan ja huoneen uusi rennompi ja ex tempore-tyyppiseen pistäytymiseen kannustava konsepti on askel oikeaan suuntaan. Suosittelemme kaikille visittiä Uudessa Hellassa: Jos et halua syödä pitkän kaavan mukaan, mene after workeille haukkaamaan leikkelelautanen kera samppanjan! Hellassa ei tunnuta karsastavan myöskään (ihmisiksi käyttäytyviä) lapsia, joten uudet aukioloajat tuovat tämän kokemuksen koko perheen ulottuville. Itse olemme sitä mieltä, että lapsi oppii käyttäytymään ravintolassa käymällä ravintolassa.
lauantai 2. kesäkuuta 2018
Palari Rosso del Soprano 2010
Olemme kirjoittaneet paljon sisilialaisista viineistä, etenkin viime kesän reissun jälkeen. Saaren viinien kirjo on kuitenkin siinä määrin laaja, että kirjoitettavaa riittää edelleen. Alkon vakiovalikoiman perusteella muodostuva mielikuva sisilialaisista viineistä on valitettavan virheellinen: Saarella tuotetaan mitä erilaisimmissa olosuhteissa kiinnostavia ja erilaisia viinejä, joista alkoon kantautuvat valitettavasti lähinnä massatuotetut nero d'Avola-viinit.
Palarin viinitalo sijaitsee Sisilian koillisnurkassa Messinan kukkuloilla DOC Faron pienellä viinialueella. Palarin omistaa arkkitehti Salvatore Geraci, joka tuli tunnetuksi lukuisista restaurointiprojekteistaan ympäri Sisilian. Geraci peri isoisänsä viinitilan, jonka 1700-luvun päärakennusta hän lähti restauroimaan. Restaurointiprojektin lomassa hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi villaa ympäröiviin viinitarhoihin ja Palari sai alkunsa.
Palarin viinit tuotetaan alueen perinteisistä lajikkeista, joista valtaosan muodostavat Etnalta tutut Nerellot.Erona Etnaan on maaperä, joka on Messinan tarhoilla vaihtelevaa: Hiekkaa, kalkkikiveä ja savea verrattuna Etnan vulkaaniseen maaperään. Nerellojen lisäksi viljellään kuitenkin pieniä määriä Noceraa, Tignolinoa, Coré Palumbaa, Acitanaa, Galatenaa ja Calabresea. Faron alueella lämpötila on hieman meren läheisyyden ansiosta stabiilimpi kuin Etnalla: Päivän korkeat huiput matalampia ja yöt leudompia. Toisin kuin Etnalla, Messinassa on harvemmin talvella lunta.
Palari valmistaa lippulaivaviini Faroa sekä kakkosviininä Rosso del Sopranoa jota nyt maistoimme. Viinissä on 60 % nerello mascarlesea, 20 % nerello cappuccioa, 15 % noceraa ja loput coré palumbaa, jacchea ja acitanaa. Nämä kasvavat 400 metrin korkeudessa Messinan välimerellisessä ilmastossa. Palarin köynnökset ovat jopa 80 vuotiaita ja tuottavat siten intensiivisen aromikkaita rypäleitä.
Sadonkorjuun jälkeen viini käy lämpökontrolloidusti terästankeissa, kypsyy vuoden ajan vuoden vanhoissa ransakalaisissa tammitynnyreissä. Viini pullotetaan suodattamattomana ja se lepää vuoden päivät pullossa ennen liikkeellelaskua.
Viinin tuoksussa on runsasta kypsää, tummaa hedelmäisyyttä: Suklaakirsikkaa ja tummaa luumua. Reilusti lämmintä mausteisuutta, kuivia välimeren yrttejä, lihaisuutta sekä ikääntyneen viinin hentoa tallitakaisuutta. Suussa täyteläinen, marjaisen hapokas, pehmeän keskitanniininen. Jälkimaku yhdistelmä ikääntynyttä tammisuutta ja haipuvaa marjaisuutta. Viini tuo hämmentävästi mieleen hieman hedelmäisemmä, lihaisan hyvin ikääntyneen oikean rannan bordeaux'n.
Erittäin nautittava, kauniisti ikääntynyt viini, jota voisi suositella niin umamisille ikääntyneille juustoille kuin sopivasti karsinogeeniseksi grillatulle kalallekin. Vahva suositus jos joku tähän törmää reaali- tai virtuaalimaailman matkoillaan. Hintaa tällä oli nimeltä mainitsemattomassa nettikaupassa parisen kymppiä.
Palarin viinitalo sijaitsee Sisilian koillisnurkassa Messinan kukkuloilla DOC Faron pienellä viinialueella. Palarin omistaa arkkitehti Salvatore Geraci, joka tuli tunnetuksi lukuisista restaurointiprojekteistaan ympäri Sisilian. Geraci peri isoisänsä viinitilan, jonka 1700-luvun päärakennusta hän lähti restauroimaan. Restaurointiprojektin lomassa hänen huomionsa kuitenkin kiinnittyi villaa ympäröiviin viinitarhoihin ja Palari sai alkunsa.
Palarin viinit tuotetaan alueen perinteisistä lajikkeista, joista valtaosan muodostavat Etnalta tutut Nerellot.Erona Etnaan on maaperä, joka on Messinan tarhoilla vaihtelevaa: Hiekkaa, kalkkikiveä ja savea verrattuna Etnan vulkaaniseen maaperään. Nerellojen lisäksi viljellään kuitenkin pieniä määriä Noceraa, Tignolinoa, Coré Palumbaa, Acitanaa, Galatenaa ja Calabresea. Faron alueella lämpötila on hieman meren läheisyyden ansiosta stabiilimpi kuin Etnalla: Päivän korkeat huiput matalampia ja yöt leudompia. Toisin kuin Etnalla, Messinassa on harvemmin talvella lunta.
Palari valmistaa lippulaivaviini Faroa sekä kakkosviininä Rosso del Sopranoa jota nyt maistoimme. Viinissä on 60 % nerello mascarlesea, 20 % nerello cappuccioa, 15 % noceraa ja loput coré palumbaa, jacchea ja acitanaa. Nämä kasvavat 400 metrin korkeudessa Messinan välimerellisessä ilmastossa. Palarin köynnökset ovat jopa 80 vuotiaita ja tuottavat siten intensiivisen aromikkaita rypäleitä.
Sadonkorjuun jälkeen viini käy lämpökontrolloidusti terästankeissa, kypsyy vuoden ajan vuoden vanhoissa ransakalaisissa tammitynnyreissä. Viini pullotetaan suodattamattomana ja se lepää vuoden päivät pullossa ennen liikkeellelaskua.
Viinin tuoksussa on runsasta kypsää, tummaa hedelmäisyyttä: Suklaakirsikkaa ja tummaa luumua. Reilusti lämmintä mausteisuutta, kuivia välimeren yrttejä, lihaisuutta sekä ikääntyneen viinin hentoa tallitakaisuutta. Suussa täyteläinen, marjaisen hapokas, pehmeän keskitanniininen. Jälkimaku yhdistelmä ikääntynyttä tammisuutta ja haipuvaa marjaisuutta. Viini tuo hämmentävästi mieleen hieman hedelmäisemmä, lihaisan hyvin ikääntyneen oikean rannan bordeaux'n.
Erittäin nautittava, kauniisti ikääntynyt viini, jota voisi suositella niin umamisille ikääntyneille juustoille kuin sopivasti karsinogeeniseksi grillatulle kalallekin. Vahva suositus jos joku tähän törmää reaali- tai virtuaalimaailman matkoillaan. Hintaa tällä oli nimeltä mainitsemattomassa nettikaupassa parisen kymppiä.