Mökkihulluus iskee joka kevät!

Huhtikuussa se yleensä alkaa. Mökki ja kasvimaakuume, joka on todellakin huipussaan näin toukokuun loppupuolella. Me olemme viettäneet kaikki lapsuuden kesät isovanhempien mökeillä, joten kaipuu mökille kesällä on aina kova. Reilu 3 vuotta sitten tuli mahdollisuus Katrin äidille ostaa mökki Tampereelta Sorilasta ja mahdollisuus käytettiin. Ensimmäinen vuosi me ihmeteltiin porukalla mitä sitä tuli hankittua. Viime vuonna rakennutimme tontille pienemmän mökin ja korjasimme saunaa. Tänä vuonna remontoimme päämökin isoimman huoneen katosta lattiaan. Hyvä tuli vaikka itse sen teimmekin. Ensi vuonna haaveilemme grillipaikan korvaamisesta terasilla, mutta katsotaan...

Mökin ja parin aitan lisäksi tontilla on tilaa vaikka muille jakaa. Iso kasvimaa, 27 viinimarja-ja karviaispensasta, mansikkamaa, 3 omenapuuta, raparperia vaikka muille jakaa, 1 luumupuu, 1 kirsikkapuu ja monta kukkapenkkiä. Aikamoinen urakka pihassa siis on, mutta onneksi työt jakautuvat mökille hyvin. Heikki vastaa kasvimaasta, Katrin äiti kukkapenkeistä ja Katri tekee sitä mitä käsketään. Meidän pienin neiti taas sekoittaa pakkaa minkä kerkiää.

Vanhan pihapiirin ollessa kyseessä on tullut kyllä viime vuosina aikamoisena yllätyksenä tontin monimuotoisuus. Joka kulmasta näyttää aina kasvavan jotain uutta, mikä on kyllä aika hauskaakin. Kasvimaalle Heikki askarteli tontin jämäpuista täksi vuodeksi uudet kasvilaatikot ja Katrin äiti muokkasi mansikkamaasta villiintyneelle tontille uuden kukkapenkin. Lisäksi perennoita on siirretty tänäkin vuonna penkistä toiseen. Saa nähdä miltä tontti näyttää loppukesästä, kun nyt vasta vihertää.

Kasvimaalla kasvaa tänä vuonna vanhoista tutuista perunaa, porkkanaa, sipulia, papuja, herneitä, avomaakurkkuja,  lajitelma erilaisia salaatteja ja yrttejä. Uusia tuttavuuksia tänä vuonna on maissi, chilit ja härkäpapu. Mielenkiintoista seurata mitkä menestyvät ja mitkä eivät.

Onneksi saimme mökin todella läheltä kotia, koska viikonloppu puutarhahommissa väsyttää, mutta myös virkistää kummasti. Todella hyvää vastapainoa normaalille arjelle. Ei kauheasti ehdi ajatella muuta kuin sitä, että miltä sää näyttää, mitä tänään tehdään ja kaikista tärkeimpänä mitä ja milloin syödään. Loisto-ostos siis ja on ainakin lisännyt meidän kesän viihtyvyyttä kovasti.

Patrick Piuze Chablis 1er montee de tonnerre 2009

Blanc de blancs kirjoitti Patrick Piuzesta blogiinsa marraskuussa 2013, ja kun Piuzen viinit tulivat sopivasti Heikille hääpäivälahjaa viime kesänä miettiessä vastaan Noble winen valikoimaa selatessa oli ostopäätös tehty samalta istumalta. Heikki sai lahjaksi lopulta 12 pullon sekalaisen valikoiman vuoden 2009 viinejä, kun se sattui olemaan meidän häävuotemme. Pulloista on korkattu jo muutama, mutta ensimmäinen Piuzen viini tuli avattua vasta parisen viikkoa sitten. Etsimme kuhalle ja korvasienille viiniä, ja ensin mielessä oli riesling. Lopulta kaapista kylmään päätyi kuitenkin Piuzen viini.

Patrick Piuzea pidetään Chablisin alueella Ranskassa perinteistä poikkeavana tuottajana, koska hän on aloittanut omalla nimellään viininteon vasta vuonna 2008 (toiminut aikaisemmin esim. Jean-marc Brocardin kellarimestarina ja Olivier Leflaiven vastaavana viinintekijänä). Hän ei itse omista viinitarhoja, vaan ostaa kaikki rypäleensä sopimusviljelijöiltä. Kaikki rypäleet tulevat vanhoista köynnöksistä. Hän myös antaa osan viineistään kypsyä vanhassa tammessa, mikä jakaa Chablisin alueen tuottajien mielipiteet kahtia.

Montee de Tonnerre tulee premier cru-tarhalta Serein-joen oikealla rannalla kasvavista 70-vuotiaista viiniköynnöksistä, jotka ovat vastapäätä Grand Cru-tarhoja. 100% on läpikäynyt malolaktisen käyminen ja viini on saanut kypsyä 3 kk vanhoissa tammitynnyreissä.

Viinin tuoksu oli kypsän omenainen, suolainen, sitruksinen ja mineraalinen. Paikoitellen tuoksusta tuli mieleen jopa omenankota ja savusauna. Vahva tuoksu, joka nosti odotuksia maun suhteen. Maku oli kuiva, melko raskasrakenteinen, kypsän punaisen omenan makuinen, mineraalinen ja hyvin moniulotteinen. Pitkä viini, jonka maku jatkui ja jatkui suussa. Mainio kumppani paistetulle kuhalle ja etenkin kermaiselle korvasienimuhennokselle.

Tämä chablis poikkesi melkoisesti niistä, mitä olemme aiemmin maistaneet. Moniuloitteinen, raikas, puhdaspiirteinen ja ennen kaikkea mielenkiintoinen viini. Ymmärrämme tämän jälkeen hyvin, miksi viinintekijästä on kohistu viime vuosina. Onneksi meillä on kaapissa vielä kaksi eri tarhan viiniä vuodelta -09, jotta saamme jatkossakin nauttia Piuzen viineistä. Ehdoton ostosuositus viinintekijän viineille, jos sattuvat tulemaan vastaan nettikaupoissa. Alkosta ei viinejä valitettavasti (yllättäen) löydy, mutta ravintoloista viinejä kannattaa etsiä viinilistoilta.

Chateau Beau-Site 1988

Katri tilasi sattumaostona tämän viinin eBay:sta sen tarkemmin taustoja selvittelemättä. Kyseessä on kuitenkin Saint Estéphen alueen tila, jolla on yksi medocin vanhimmista kellareista. Tilan tarhat sijaitsevat Calon-Segurin vieressä yhdellä alueen korkeimmista kohdista, joka lienee Bordeaux:n tapauksessa joitakin kymmeniä metrejä merenpinnasta. Talon Cru Bourgeois kuumalta kesältä 1988 oli säilyttänyt kuntonsa yllättävän hyvin.

Väri oli graniitinpunainen, korkeintaan keskisyvä. Tuoksussa oli ilmeistä mustaherukkaa, hyvin selvästi aistittavaa ikääntyneen CS:n tallintaustaa, yrttisyyttä ja setrisyyttä. Suussa herukan aromit nivoutuivat hienosti ikääntyneen viinin maanläheiseen ja seetriseen nuottiin. Hapot olivat jo melkoisesti loiventuneet, mutta viiniä piti upealla tavalla kasassa edelleen melko jykevä tanniinisuus. Kokonaisuus oli monivivahteinen, keskitäyteläinen viini, jota siemaili ilokseen ihan sellaisenaan. Tämä sopinee oivallisesti haudutetummalle lihalle, ei enää aivan puoliraa'alle entrecotelle.

Yllättävän hyvin pintansa pitänyt Saint Estéphe, ehdottomasti peukutettava viini.

Riesling- ja spätburgunderviikot, ravintola Hella & Huone

C:n upean kokemuksen jälkeen jatkoimme vielä viimeiselle rastille, ravintola Hella & Huoneeseen Sorsapuiston laidalle. Arto Rastaan luotsaama ravintola on aiemmin tehnyt kunnianhimoista ranskalais-skandinaavista fine diningia. Nyt vuoden alusta linja on kuitenkin päivittynyt puhtaasti skandinaaviseksi, mikä istuu sekä ravintoloitsijan että keittiöpäällikön lähituotteita painottavaan filosofiaan.

Ravintola oli perjantai-iltana melko täysi, mutta meidät otettiin hyvin vastaan. Saimme maistettavaksemme neljän ruokalajin teemamenusta kolme annosta. Menun ruuat olivat ylistyslaulu suomalaisille puhtaille raaka-aineille, joista oli saatu nousemaan esiin myös aivan uudenlaisia puolia. Hellassa ja huoneessa menu oli toteutettu niin, että ensin oli valittu viinit ja annokset suunniteltu niille sopiviksi.

Ensimmäinen maistamamme annos oli riimihevosta Sääksmäeltä. Hevosen liha oli sokerisuolattu, jotta siinä saatiin säilymään lihan täyteläinen ja puhdas maku. Hevonen valittiin, koska haluttiin lihaisuus muttei kuitenkaan riistan makua. Annoksen upein osa olivat kuitenkin mielestämme "sipuli-asiat": Pyree, friteerattu, karamellisoitu, tuore kevätsipuli...
Viininä tälle Kloster Eberbachin Pinot noir Crescentia 2011. Tuoksussa kirsikkaa, hyvin kypsää puolukkaa, savua ja lakritsiakin. Maku on keskitäyteläinen ja marjaisen hapokas. Etenkin sipulit nostavat viinistä esiin mausteisia piirteitä. Viinin hapokkuus tuo vastapainoa makeille, jota sipuli-asioista löytyy melko reippaasti.

Pääruuaksi saamme taas yhden mahtavan version pyhäjärven kuhasta. Kala on savustettu heinällä pinnastaan ja kypsennetty tämän jälkeen ennen tarjoamista nokkosöljyssä. Lisukkeena annoksessa on tuoretta kevätporkkanaa, fermentoitua porkkanaa, maahumalaa ja aivan upeaa voiherakastiketta. Annos on kaunis, ja fermentoitu porkkana on aivan järjettömän hyvää. Vieläkin parempaa on voiherasta valmistettu kastike, jonka upea hapokkuus toimii annoksen määrittävänä piirteenä.

Viininä tälle Max Ferdinand Ricterin Riesling perinteinen Moselin riesling. Klassinen, hieman makea ja petrolinen riesling on klassinen yhdistelmä vaalealle kalalle. Viinin makeus ja hapokkuus pelaavat hienosti annoksen hapokkaan kastikken ja puhtaan makuisen kalan kanssa. Petrolisuus toistaa hyvin kalassa olevaa hentoa savu-aromia.

Jälkiruokana oli raparperiä, joka oli ollut keittiöpäällikön vaatimus menuun. Tämän kohdalla siis oli ensin valittu jälkiruuan pääraaka-aine, sitten sille sopiva viini ja lopuksi viilattu annos täydellisesti viiniin sointuvaksi. Annoksessa oli raakaa, marinoimalla pehmennettyä juuri noussutta raparperiä, kermaviili-aniscremeä, anismarenkia, raparperisorbe'ta sekä kesän ensimmäisiä kukkia. Kaunis, moniulotteinen ja keväinen annos. Viininä tälle Ferdinand Ricterin Juffer-Sonnenuhr Auslese 2013. Makea, äärimmäisen hapokas klassinen Moselin makea viini. Tuoksussa hunajaa, sitrusta, ananasta. Hapokkuutensa vuoksi keveä viini, jonka pitkä ja hunajainen maku tuntuu suussa pitkään. Tämä viini maistettiin jo aiemmin Näsinneulassa, mutta tämän annoksen kanssa sitä ei tunnistanut samaksi. Raparperin nosti viinistä sellaisen hapokkuuden, että viinissä ei ollut häivähdystäkään raskaudesta. Hieno pari!

Kokonaisuutena Hella & Huoneen uusi skandinaavinen linja vakuutti. Lähituotteita oli käsitelty kunnioittaen ja kekseliäästi. Keittiöpäälliköstä paistoi intohimo ja rakkaus puhdasta raaka-ainetta kohtaan. Tämä yhdistettynä kauniiseen kädenjälkeen vie pitkälle!

Riesling- ja spätburgunderviikot Ravintola C:ssä

On ravintoloita, joista ei koskaan pääse poistumaan yllättymättä. Ravintola C Tampereella on yksi näistä paikoista, joissa aina väistämättä kokee ahaa-elämyksiä: Keittiömestari Ilkka Isotalo käyttää suomalaisia raaka-aineita tavoilla, joilla niitä ei itse olisi ikimaailmassa keksinyt käyttää. Ravintoloitsija-sommelier Christina Suominen puolestaan yhdistelee näille annoksille viinejä vähintään yhtä kekseliäästi.

C:ssä on riesling-viikkojen ajan tarjolla menu, johon on yhdistetty yhden Pfalzilaisen tuottajan viinejä. Tämä tuottaja on Karl Schaefer, lähes 200-vuotias viinitalo Bad Dürkheimissa. Talon viinitarhat ovat vanhaan tapaan terassitarhoja, mikä on alueella nykyään melko harvinaista näiden vaatiman suuremman työmäärän vuoksi. Viiniä viljellään luomumenetelmin ja rypäleet poimitaan luonnollisesti käsin. Viinejä tuo Suomeen Viinitie, joka on yllättävistä ja mielenkiintoisista tuotteistaan tunnettu maahantuoja.

Suominen halusi kertomansa mukaan viinit Pfalzista siksi, että alueen viineissä rypäleet maistuvat puhtaimmillaan ja maaperän vaikutus on vähäisempi kuin muilla viinialueilla. Siten hän haluaa esitellä asiakkaalle nimenomaan rieslingin ja spätburgunderin ominaispiirteitä. Kuulemma myös sillä, että viinintekijä on hyvännäköinen oli positiivinen vaikutus.

Viinin ja ruuan yhdistämisessä Suominen keskittyy ennemmin annoksen yleisluonteeseen kuin sen yksityiskohtiin. Tämän vuoksi C:ssä saakin usein sellaisia viini-ruokayhdistelmiä joita ei lainkaan osaa odottaa. Täällä eivät todellakaan päde totunnaiset viini proteiinin mukaan-säännöt. Tämä johtunee osin siitäkin, että Isotalon annoksissa proteiinikomponentti on harvoin pääosassa. Annoksissa on usein upeilla tavoilla valmistettuja juureksia, jotka tuovat niihin makeutta. Toisaalta hän käyttää hapokkaita raaka-aineita, jotka asettavat viineille omat vaatimuksensa. Suominen kertoo, että jäännössokeria sisältävät, hapokkaat rieslingit sopivat näille annoksille upeasti: niissä on sekä makeutta että hapokkuutta annosten vastapariksi. Hyvältä ruokaviiniltä vaaditaan hänen mukaansa myös pituutta, jotta se ei jää ruuan jalkoihin.

Saimme maistaa C:n teemamenusta pää- ja alkuruokia sekä näiden viinejä. Alkuruokana oli annos, jossa oli possunkylkeä, mallasporkkanaa, ketunleipää, siankärsämöä, kylmäsavustettuja viime syksyn suppilovahveroita sekä kallioimarteen juuresta valmistettua kastiketta. Viiniksi tälle oli valittu Dürkheimer Spielberg riesling 2012, jonka tuoksussa oli aistittavissa rieslingille ominaiset sitruunaisuus, vaalea kukkaisuus, petrolisuus ja hunajaisuus varsin selväpiirteisinä. Suussa viini oli puolikuiva-puolimakea, voimakkaasti kypsän sitruunainen ja hunajaisen täyteläinen. Viini ja ruoka toimivat upeana yhdistelmänä, ja annos nosti viinin sitrushappoisia piirteitä voimakkaammin esiin. Toisaalta viinin hyvä hapokkuus puhdisti suuta runsaan possunkyljen ja makeiden mallasporkkanoiden täyteläisyyden vastapainona. Upea yhdistelmä, joka kannattaa kokea itse.

Pääruoka-annos on kalaa, jossa oli paahdettua kevätmaa-artisokkaa, haudutettua Pyhäjärven kuhaa ike-jime, palsternakkapyrettä, pikkelöityä palsternakkaa ja porkkanaa, peltokanankaalia ja kriikunankiven siemenellä maustettua kastiketta. Kala on valmistettu hauduttamalla, jotta siinä saadaan säilymään kalan maku puhtaimmillaan. Annos oli kokonaisuutena paahteinen ja melko runsas, ja mielestämme siinä oli käännetty raaka-aineiden totunnaiset roolit ylösalaisin: juurekset ja kasvikset olivat pääosassa, kala melko neutraalisti valmistettuna paremminkin lisukkeena. Ehkäpä tällä haluttiin tuoda esiin sitä, miten ihmisten olisi ekologisesta näkökulmasta hyvä suhtautua eläinkunnan tuotteisiin. Tämä on kuitenkin oma tulkintamme, ei annoksen luojan kertomaa.

Annoksen viininä oli Schaeferin spätburgunder 2012. Sen tuoksussa oli kypsää raikasta puolukkaa, kirsikkaisuutta, mantelista pähkinäisyyttä. Maku on hapokas, melko runsas. Tanniinit ovat pehmeät, mutta hapokkuus antaa viinille runkoa ja pituutta. Annoksessa on voimakkaita paahteisia juureksia, jotka saavat punaviinistä hyvän vastuksen jota valkoviinistä olisi vaikeampi löytää. Suominen perustelee punaviinivalintaa myös annoksen peltokanankaalilla, joka on varsin bitterinen villiyrtti ja vaatii siten viiniltä voimaa, jota punaviinissä riittää paremmin kuin valkoisessa. Toisaalta, ei tämä yhdistelmä maistamisen perusteella kaipaa perusteita. Kombinaatio soi suussa puhtaasti ilman riitasointuja.

Kokanaisuutena vierailu C:ssä oli jälleen miellyttävä. Ravintolan henkilökunta tuntuu muodostavan kuin pienen perheen, jonka dynamiikka ja innostus heijastuu asiakkaalle annosten ja viiniyhdistelmien kauneudessa, yllättävyydessä ja harmoniassa.

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa.

Riesling- ja spätburgunderviikot Tampereella 18.5.-30.5.2015

Saksan Viinitiedotus organisoi nyt viidettä kertaa keväiset Riesling-viikot, joille on tänä vuonna otettu mukaan myös saksan nouseva tähti, spätburgunder. Tampereella viikoille osallistuu 8 ravintolaa, joissa on parin viikon ajan tarjolla laaja kattaus riesling- ja spätburgunder-viinejä sekä näille suunniteltuja ruokia.

Riesling on kaikille tuttu saksan valkoinen helmi. Sen rinnalle nostettu spätburgunder on noussut kansainväliseen tietoisuuteen enemmän vasta viimeisen 10 vuoden aikana, vaikka tätä yleisemmin pinot noirina tunnettua rypälettä onkin maassa viljelty jo yli 1000 vuotta.

Kiersimme tamperelaisten viini- ja ruokabloggareiden porukalla viikoille osallistuvia ravintoloita, jotka esittelivät meille tarjolla olevia viinejä ja niille suunniteltuja ruoka-annoksia. Mukana olivat Savusuolaa, Viinikartan blogin pojat ja Ripaus tryffeliä. Ravintolat olivat toteuttaneet viikkojen teemaa kukin omaan tyyliinsä sopien, joten kattaus oli monipuolinen.

Aloitimme kierroksen upeista maisemista Ravintola Näsinneulasta. Siellä on tarjolla 18.5.-15.6. viikkojen teemamenu, joka käsittää 5 ruokalajia ja niille suunnitellut viinit. Saimme maistaa Hauhalan hanhea, Näsijärven kuhaa ja mansikkaista jälkiruokataideteosta.

Alkumaljaksi nautimme Markus Molitorin kuohuvaa Riesling Sekt Brutia, joka oli siinä mielessä erilainen kuohuva riesling, että se on valmistettu perinteisellä menetelmällä yleisemmin käytetyn charmantin sijaan. Moniulotteinen viini, jossa päärynäinen ja hunajainen raikkaus sai seuraansa hieman paahteisuutta ja mineraalisuutta.

Alkuruokana oli Hauhalan hanhea, jonka seurassa Meyer-Näkel & Klumppin spätburgunder Eteläisen Reinin Badenista. Kypsän karpaloinen, mausteisen tamminen ja lakritsinen viini toimi hyvin hanhen kanssa. Annoksen rasvaisuus pehmensi viinin voimakasta mausteisuutta ja nosti juomasta esiin raikkaamman marjaisia piirteitä.

Pääruuassa oli kuhaa, kampasimpukkaa sekä parsaa. Annoksen helmi oli kuitenkin kastike, jonka pohjassa oli parsan mineraalisuutta. Kastike oli kuitenkin kirpeän hapokas, joka toi annokseen hienon raikkauden. Tälle annokselle oli paritettu Rheinhessenistä tuleva Dressigagner Bechtheimer Riesling 2011. Syvän vihreä, hieman jo ikääntynyt viini oli tuoksultaan hunajainen, valkean kukkainen ja selkeästi petrolinen. Maussa tuoksupaletin aromimaailma täydentyi mineraalisuudella ja täpäkällä hapokkuudella, joka pelitti hienosti annoksen kanssa. Viinissä oli myös kohtalaisesti jäännössokeria, jota kuitenkin tarvittiin annoksen hapokkaan kastikkeen vastapariksi. Ruuan kanssa viinin hedelmäisyys jäi enemmän sivuosaan, ja siitä nousi esiin selkeämmin ikääntymisen tuomia petrolisia aromeja.

Jälkiruoka oli taideteos, josta kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.  Ferdinand Richterin Moselin alueelta tuleva Auslese toimi tälle mansikkaiselle herkulle oivallisesti.

Näsinneulasta siirryimme Gastropub Tuulensuuhun, jossa ravintolapäällikkö, sommelier Hanne Halonen esitteli viinitarjontaa. Tyypilliseen tapaansa Tuulensuu oli toteuttanut viikkojen teemaa erittäin kattavalla viinilistalla, jossa oli huomattava määrä riesling- ja spätburgunder-viinejä lähes kaikilta Saksan viinialueilta. Joukossa oli myös huomattava määrä omatuontiviinejä, joita ei muualta Suomesta saa. Listalta löytyy myös iäkkäämpää tavaraa 70-luvulta saakka, ja näitäkin saa lasitarjoiluna aivan kohtuulliseen hintaan. Omana suosikkinaan Halonen nosti listalta Bonningheimer Gipskeuper rieslingin. Halosen suositukset ovat ainakin aiemmin olleet osuvia, jotan tätä kannattanee maistaa.

Myös tuulensuussa on tarjolla viineille sopivia annoksia: Alkuruuaksi parsaa ja pääruuaksi Lammasta Späzle. Tuulensuussa on kuitenkin menty selvästi viini edellä omat vahvuudet tunnistaen. Jos haluat maistella laajalla skaalalla viinejä eri alueilta ja vuosikymmeniltä, niin Tuulensuu on siihen paras paikka!

Tuulensuuhun on tulossa myös viinintekijävierailuja (29.5. ja 4.6.), joista löytyy tarkempaa tietoa ravintolan internetsivuilta.

Tuulensuusta siirryimme ravintola Henriksiin, jossa myös on tarjolla viikkojen teemaa toteuttava menu: Alkuun parsaa, pääruuaksi ylikypsää porsaan kassleria ja jälkiruuaksi rieslingsorbe'ta, sitruunaa ja lakritsia. Menun viiniyhdistelmät olivat toimivia, ruuille oli paritettu hyvin hedeisiä ja raikkaita rieslingejä. Pääruualle tulee olemaan tarjolla myös spätburgunder, jonka luulisimme toimivan possulle paremmin kuin nyt maistettu riesling. Aterian helmi oli  selkeästi jälkiruoka, jossa sitruuna ja lakritsi muodostivat taivaallisen makuyhdistelmän. Jos aikaa on rajallisesti, suosittelemme nauttimaan pelkän jälkiruuan ja siihen yhdistetyn makean rieslingin!

Matka jatkui Champagne bar Santeen, jossa on tarjolla yksi blanc de noirs-valkoviini ja kaksi kuohuvaa rieslingiä. Kruger-Rumpfin valkoviini Nahesta oli mielenkiintoinen tuttavuus. Väri on hieman punertava, tuoksussa rypäleisyyttä, melonia. Viinissä on hyvä hapokkuus, suutuntuma alkuun kevyt mutta jälkimakuun nousi mineraalisuutta sekä pienoinen aavistus tanniinisuudesta.  Mielenkiintoinen tuttavuus, jota kannattaa käydä maistamassa! Myös Ursula Lieserin Belle Epoque-sekti oli miellyttävän raikas viini, jonka tuoksu oli ihanstuttavan ruusuinen. Tämä oli kuin tehty keväisessä auringossa terassilla nautittavaksi!

Santesta siirryimme tien yli Hotelli Ilveksen alakerran Masuuniin, jossa myös oli tarjolla teemamenu. Annosksista nostamme esiin pääruuan ja sille paritetun, alkonkin valikoimastakin löytyvän Münzberg Spätburgunderin Pfalzista. Annoksessa oli kyyttöä kahdella tavalla, perunakakkua, sinappikastiketta ja papusalaattia. Viini oli väriltään haalean granaatinpunainen. Sen tuoksussa kirsikkaa, puolukkaa ja tuntuvaa mausteisuutta. Viinin hyvä hapokkuus ja selkeänmakuinen marjaisuus toimivat annoksen lihojen kassa hyvin, viinin raikkaus korostui etenkin prässätyn ylikypsän kyytön kanssa.

Kiireisen aikataulun painamana jatkoimme matkaa kahteen viimeiseen rastiin, Ravintola C:n ja Hella & Huoneeseen. Näissä saimme maistaa niin huikeita viini- ja ruokayhdistelmiä että ne ansaitsevat omat, erilliset tarinansa.

Yhteistyössä Saksan viinitiedotuksen kanssa.

Dominio Bibei: Lalama Ribeira Sacra

Kuva: Decantalo.com

Ribeira Sacra on vanha espanjalainen viinialue, joka sijaitsee espanjan luoteisosassa melko lähellä Portugalin pohjoisrajaa. D.O. -status alueella on ollut vuodesta 1996, mutta viiniä on viljelty vuosisatoja. Ennen viinikirvakatastrofia viljellyin punainen rypäle oli bracellao, mutta nykyän viljellään eniten läheisestä bierzostakin tuttua menciaa. Valkoisella puolella kasvatetaan godelloa, albarinoa ja loueiroa.
Alue poikkeaa ilmastoltaan melko reippaasti siitä, millaiseksi espanjalaiset viinialueet yleensä mielletään. Sääolot muistuttavat läheisen Atlantin vaikutuksesta hieman portugalin Vinho Verdeä: viileähköt kesät, sadetta runsaasti. Maasto on jylhää, ja viinit kasvavat jyrkillä rinteillä.

Dominio Bibei on yksi alueen laatutuottajista. Talon omistaja tekee rahansa ilmeisesti muotibisneksellä, mutta viinintekokin tuntuu talon tiimiltä sujuvan. Talon 120 hehtaarin tilalla on 45 hehtaaria viiniköynnöksiä vaihtelevassa maastossa. Kutakin yhden lajukkeen tarhaa hoidetaan omalla tavallaan, niiden rypäleet viiniytetään erikseen.

Vuoden 2011 Lalamassa on Menciaa, Garnachaa, Brancellaoa ja Mouraton-rypälettä, jälkimmäisiä kolmea yhteensä 10 %. Osa viinistä käy avoimissa tammitynnyreissä, osa sementtitankeissa. Viini kypsyy sakoillaan vajaa 2 vuotta, osa sementissä ja noin 60 % eri ikäisissä tammitynnyreissä.

Viini on keskisyvä purppurainen. tuouksussa yrttisyyttä, seetriä, raikasta punaista marjaa kuten hapanta kirsikkaa, mansikkaa ja puolukkaa. Suutuntuma on keskitäyteläinen, napakan hapokas. Maussa on tuoksua enemmän tiukkasyistä tammisuutta, lyijykynäisyyttä. Kokonaisvaikutelma on marjasan kirpakka. Jälkimakuu korkeintaan keskitkä.

Kyseessä on aivan omanalaisensa espanjalainen viini. Se muistuttaa raikkaalta aromimaailmaltaan etäisesti vaikkapa pohjois-italialaista pinot neroa. Oivallisen raikas viini näin kevääseen, mielestämme.

Melkein täydelliset porsaan ribsit!

Viime viikonloppuna korkattiin käyntiin mökkikausi talkoiden muodossa. Kolmen päivän aikana rempattiin mökin isoin huone katosta lattiaan ja kaadettiin vanha grillikatos. Aikamoinen urakka, joka vaati talkoolaisille kunnon eväät, jotta jaksoi painaa.

Possun ribsit ovat olleet kaikkien huulilla jo muutaman grillikauden, mutta nyt vasta tuli testattua itse ribsien tekoa kotioloissa. Kun kerran ekalla testikerralla tuli todella priimaa tavaraa niin täytyyhän ohje laittaa kiertoon.

Possun ribsit 8 hengelle pieneen nälkään ja 4 hengelle isoon nälkään

3 kg maustamattomia kylkiriviä

Kuivamauste:
1 dl fariinisokeria
2 rkl suolaa
2 rkl tulista paprikajauhetta
1 rkl mustapippuria
4 kuivattua chilinpalkoa pieneksi hakattuna

Sekoita mausteet keskenään ja hiero ribsien pintaan. Anna marinoitua folioon käärittynä yön yli.

Ribsien kypsentäminen coca-colassa

5 dl coca-colaa
kuivamaustetut ribsit

Laita lihat uunivuuan pohjalle ja kaada päälle coca-cola. Laita vuuan päälle folio ja kypsennä n.100-asteisessa uunissa vähintään 5 tuntia. Kun ribsit ovat kypsiä, kaada vuuan pohjalla oleva neste kattilaan ja keitä nestettä kasaan, kunnes nesteestä on jäljellä 1/3. Sivele kokoonkeitetty marinadi ribsien pintaan.

BBQ-kastike ribsille

5 dl cocacolaa
3.5 dl fariinisokeria
2 limeä
2 chilipalkoa
2 cm pala inkivääriä
suolaa
mustapippuria
tilkka viskiä, jos haluat.

Kuori inkiväärit ja paloittele. Kuori myös lime ja leikkaa lohkoiksi. Pilko chilit pieniksi. Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä n.1 tunti, kunnes kastike on sakeaa. Poista kastikkeesta limen palat ja aja kastike tasaiseksi bamixilla.

Grillaa ribsit valitsemassassi grillissä keskilämmöllä n. 10 minuuttia niin, että sivelet bbq-kastiketta tasasin väliajoin ribsien molemmille puolille. Ribsit ovat valmiita, kun ne ovat lämpimiä. Tarjoa heti vaikka coleslaw'n ja kirkkaan perunasalaatin kanssa.

Me nautimme ribsien kanssa kahdentyyppistä olutta: Saimaan juomatehtaan Brewer's Special Belgian Wheatia ja Pyynikin käsityöläispanimon KauppaIpaa. Molemmat toimivat mainiosti ribsien kanssa.

Vaikka näissä oli aika paljon tekemistä ennen nauttimista, niin takaan että lopputulos todellakin palkitsee. Ei muuta kuin grilli kuumaksi ja nauttimaan.

Vapun aikana nautitut roseet

Yksi kesän tulon varmoista merkeistä on roséviinien tulo Alkoon ja mieliin. Me avasimme kauden vappuna, kun lähialkosta tarttui mukaan Joseph Mellot Sancerre Le Rabault Rose 2014 ja Lindrauer Rose. Lisäksi kotoa kaapista löytyi Duval-Leroyn Prestige Rose Brut 1er Cru puolikkaassa pullossa, joten vapun vaaleanpunainen viinikattaus oli valmis nautittavaksi pitkinä pyhinä.

Ensimmäisenä avattiin Sancerren alueelta tuleva Joseph Mellot, joka oli väriltään lohenpunainen. Tuoksu oli mineraalinen, mansikkainen, puolukkainen ja kevyen yrttinen. Maku oli keskitäyteläinen, mineraalin ja miellyttävän hapokas. Maussa toistui hyvin myös tuoksussa esille tullut marjaisuus. Kaiken kaikkiaan tasapainoinen hyvin viinillinen rose, joka toimi loistavasti parsa-lohisalaatin kyytiparina. Hinta-laatusuhde on kohtuullinen ja tulee varmasti ostettua toistekin.

Vappuaattona korkattiin pikkupullo Duval-Leroyta sen jälkeen, kun oli vedetty lapsen kanssa sima- ja munkkiöverit. Samppanjan väri oli haalean lohenpunainen ja tuoksu marjainen, erityisesti karpalo ja puolukka nousivat hyvin esille. Tuoksussa oli myös miellyttävä paahtoleipäinen aromi ja aavistus hiivaisuutta. Maku on täysin kuiva, mineraalinen ja hyvin briossimainen. Lisäksi maussa on paljon karpaloa ja samppanjan moussen rakenne on todella miellyttävä suussa. Mielestämme vaatii ehdottomasti ruokaa kaverikseen. Hinta-laatusuhde myös pienessä pullossa Vinatiksella erinomainen.

Viimeisenä korkattiin aikaisen äitienpäivän juhlinnan ja mökkiremontin valmistumisen takia monissa kilpailussa menestystä niittäneen Lindrauer Brutin rose-versio. Viinin tuoksu oli hyvin makeahkon marjainen, erityisesti vadelmaisuus ja lievä sitruunaisuus nousivat tuoksussa esille. Maku on kuiva, marjainen, mineraalinen ja ajoittain hieman pistävä. Ei huono viini, mutta ei saanut kyllä sukkia pyörimään jaloissa. Asiaan saattoi tietenkin vaikuttaa se, että remonttikaaoksen takia mökin samppislasit olivat hukassa ja viini tuli nautittua ulkoilmassa pahvimukeista. Ajoi tarkoituksensa, ja täytyy ottaa viini vielä myöhemmin testiin.

Tattiblini väärään vuodenaikaan

Kevät ei ole bliniaikaa eikä todellakaan tattiaikaa. Viikonloppujen maahaasteessa Katri kuitenkin haastoi tekemään suomalaista ruokaa, ja yhdistettynä hyvään tavoitteeseen tyhjentää pakastinta tämä johti tattibliniin. Ohjeen pohja on Sasu Laukkosen Vihreä Pöytä-kirjasta, mutta ohjetta on hiukan tuunattu.

Tarvitset 3 dl paistettuna pakastettua tattia
persiljaa
tattarijauhoa pari rkl
2 munaa
vehnäleivän juurta 75 g (voi korvata ehkä 50/50 vesi-jauhoseoksella ja hiivalla)
suolaa ja pippuria
voita paistamiseen

Soseuta tatti sauvasekoittimella. sotke joukkoon munankeltuainen, persilja, leipäjuuri, mausteet ja persija. Jätä seisomaan pariksi tunniksi lämpimään. Vatkaa sitten valkuainen kovaksi vaahdoksi (etikka ja suola auttavat tässä). Sekoita valkuaisvaahto taikinaan. Paista blinipannukssa kypsäksi.

Lisukkeena tarjosin duchess-perunaa (persiljalla ja smetanalla höysetettynä), vastaavaa naurista, suolakurkkukuutioita, sipulia ja kylmäsavulohta. Duchess syntyy tietysti niin, että kypsän uuniperunan kovertaa tyhjäksi, soseuttaa perunan mallon yhdessä smetanan kanssa ja täyttää uudelleen.

Tattiblini oli eritttäin maukas ja etenkin rakenteeltaan aivan mahtava. Tätä teemme todellakin uudelleen syksyllä tuoreiden tattien aikaan ! Viiniksi sopii hyvin hieman viilennetty pinot noir tai ehkä vielä paremmin rapsakan hapokas beaujolais cru!

Travaglini, Gattinara

Bergamon reissulla ehdimme tehdä päiväretken myös Piemonten pohjoisosaan. Matka sinänsä ei ollut pitkä, mutta Milanon ympäristön ruuhkat hidastivat reissua melkoisesti. Menomatka kesti reilut pari tuntia, tästä valtaosa ruuhkassa seisoessa.

Ensimmäisenä oli suuntana Gattinara ja alueen suurin ja suomalaisille tunnetuin tuottaja, Travaglini. Talo omistaa noin puolet koko DOCG-alueen viiniviljelmistä, ja siten se on ainoa talo joka pystyy tarjoamaan riittävän määrän viiniä alkon vaatimuksiin. Monopolista löytyy talon perus-Gattinara, tällä hetkellä vuosikerta 2009.

Travaglini on perustettu vuonna 1920-luvulla, ja se on edelleen Travaglinin suvun omistuksessa. Tällä hetkellä taloa luotsaa Perustaja Clemente Travaglinin pojan pojan tytär Cinzia Travaglini ja viininteosta vastaa hänen miehensä Massimo Collauto.

Gattinaran alueella viinien perustana on sama nebbiolo-rypäle kuin etelämpänä Piemontessa, mutta monet tuottajat sekoittavat siihen Vespolinaa pehmentääkseen jyrkkätanniinista nebbioloa ja tuodakseen väriä hentoihin viineihin. Travaglini kuitenkin tuottaa nebbiolo-viininsä puhtaina.  Gattinarassa maaperä on köyhempää kuin etelämpänä Barolon ja Barbarescon tuotantoalueilla, ja tästä syystä viineistä tulee mineraalisempia ja hapokkaampia. Maaperässä on alppien graniitin lisäksi rautamineraalia, joka tuottaa oman lisänsä.

Travaglinin Gattinara ja Gattinara riserva kypsyvät ainoastaan suurissa slovenian tammesta tehdyissä sammioissa, joita talon kellarissa on eri kokoisia suuresta valtavaan. Vain nuorempana nautittavaksi tarkoitettu Tre Vigne kypsyy barrique-tynnyreissä, siitäkin tosin vain 20 % 10 kk ajan.

Meidät otettiin hyvin vastaan tilalla, jonka löysimme Gattinaran kaupungin ulkopuolelta helposti. Meitä kierrätti kellareissa talon export manager, ja tämän jälkeen maistelimme talon viineistä Perus-DOCG:n, riservan ja Tre Vignen. Näistä pidimme enemmän kahdesta ensimmäisestä, jotka olivat upealla tavalla hapokkaita, tervan ja ruusun aromimaailmassa liikkuvia viinejä. Niissä molemmissa oli hyvin tuntuva tanniinisuus, mutta vaikka kyse oli varsin nuorista 2009 viineistä, ne olivat jo täysin nautittavissa (vaikkakin riserva vähän siinä rajoilla ilman ruokaa). Monikaan klassisen tyylin barolo ei näin nuorena olisi ollut vielä lähestyttävä, ja tilan edustaja painottikin sitä, että Gattinara on mineraalisuutensa ja suhteellisen keveytensä vuoksi lähestyttävissä aiemmin kuin Barolot. Tre vigne oli täysin nautittava, täyteläisempi ja lämpimämmän mausteinen viini, joka kentien istuisi hyvin alkonkin valikoimaan.

Kierroksen jälkeen ostimme vielä muutaman tuliaispullon ja jatkoimme matkaa kohti Ghemmeä ja Rovellottin tilaa.