maanantai 1. marraskuuta 2021

Simpukkapastaa ja viiniä keskeltä Atlanttia

Kaupallinen yhteistyö: portugalvineyards.com 

Azorit kuulostaa tutulta lähinnä lomakohteena, joka on tunnettu vehreästä luonnostaan, leudosta ilmastostaan ja vaellusmahdollisuuksista. Tällä keskellä Atlanttia, lähes 1500 kilometriä Portugalin rannikosta sijaitsevalla saariryhmällä on kuitenkin pitkä viininviljelyhistoria, Tuliperäinen maaperä yli 2000 metriin kohoavine vuorineen ja äärimmäisen merellisine ilmastoineen luovat viininviljelyolosuhteet, jollaisia ei muualta löydy.

kuva: http://www.vinetowinecircle.com/en/regions/the-azores/

Azorit koostuu yhdeksästä tuliperäisestä saaresta. Saariryhmä kuuluu Portugalille, josta lähteneet merenkävijät löysivät saaret joskus 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa. Viininviljelly alkoi saarilla varsin pian niiden löytämisen jälkeen, eikä vähiten siksi että saaret olivat tankkausasema matkalla hiljan löytyneelle Amerikan mantereelle. Yhteys Amerikkaan toi myös ongelmia, kun 1800-luvulla Azoreille saapui ensin hometautiepidemiota ja sen jälkeen vitis vineferalle tuhoisa viinikirva. Ratkaisua haettiin amerikkalaisista labrusca-suvun köynnöksistä, joista tuotettu viini oli kuitenkin jokseenkin kelvotonta. Pikku hiljaa varttamismenetelmän omaksumisen myötä palattiin vinifera-suvun köynnöksiin, joista azoreilla on hyväksytty viljeltäväksi 18 valkoista ja 15 punaista lajiketta. (tärkeimmät valkoiset lajikkeet ovat Arinto de Açores, toinen tämän todennäköisistä 'vanhemmista' Verdelho, malvasiat sekä terrantez do pico. Punaiset lajikkeet ovat pääosin samoja kuin mantereella, tärkeinä mm. vinhão, touriga nacional, tinta barroca, castelao).  

Viiniä viljellään nykyään neljällä saarella, joista Picon viinit lienevät eniten ulkomaille vietyjä. Pico on tulivuorisaari, jonka korkein kohta yltää yli pariin kilometriin. Viinitarhat on istutettu basalttikivisten muurien rajaamille tarhoille, ja tämä viljelyinfrastuktuuri on ollut 2004 lähtien Unescon maailmanperintökohde. Muurit tarjoavat suojaa ajoittain hurjiksi yltyviltä merituulilta, mutta niiden rakentamisen perimmäinen syy on saattanut olla se, että basalttikivilohkareet on täytynyt kaivaa maasta pois jotta viiniköynnöksiä on voitu istuttaa: Koska nämä lohkareet on täytynyt jonnekin sijoittaa, on saatu samalla aikaan suojaavia muureja. Lisäinformaatiota ja hienoja kuvia Picon viinitarhoista löytyy linkin takaa.

Maistoimme portugalvineyrads-nettikaupan näytteeksi lähettämän viinin Azores Wine Companylta (joka ko-operatiivilta kuulostavasta nimestään huolimatta on yksityinen yritys). Arinto do Açores white 2018 on tunnetun portugalialisen viinintekijän Antonio Maçanitan viini. Se tuotetaan Picon saarella kasvaneista rypäleistä, jotka on kerätty käsin, puristettu rankaamatta ja käytetty luonnonhiivoilla terästankeissa, joissa viini on saanut myös levätä sakkoineen.


Viini on kirkas, väriltään tumman sitruunankeltainen. Tuoksu on ensinuuhkaisulla jopa täräyttävän voimakas ja omintakeinen: siitä löytyy rikkistä savuisuutta, mantelia, hentoa sitrusta. Suussa keskitäyteläinen, yllättävän viskoosinen, aromimaailmaltaan suusas vienosti greippinen, mantelinen ja jälkimaultaan suolainen muistuttaen kuplansa menettänyttä mineraalivettä. Vaikka viimeisin luonnehdinta kuulostaa epämiellyttävältä, toimii tämä suolaisuus hyvin tässä sakkakypsytyksen vuoksi melko runsasrunkoisessa viinissä. Rakenne muistuttaa etäisesti kypsää chenin blancia, mutta aromimaailma on errittäin omintakeinen ja kiinnostava. 


Maistoimme viiniä ensin fenkolisen sinisimpukkapastan kanssa: Pasta valmistettiin salottisipulista, fenkolista ja valkosipulista jotka silputtiin ja kuullotettiin oliiviöljyssä. Tämän jälkeen lisättiin 3 dl valkoviiniä, suolaa ja pieni ripaus sokeria, keitettiin hetki ja lisättiin sitten kilo sinisimpukoita. Simpukoita keitettiin välillä ravistellen viitisen minuuttia, otettiin reikäkauhalla liemestä ja laitettiin hieman jäähtymään. Simpukoista eroteltiin liha, lientä keitettiin hieman kasaan. Ennen tarjoamista keitettiin pasta al denteksi, kuumennettiin edellä tehty simpukkaliemi, lisättiin desi pecorinoa sekä kaksi munankeltuaista, sekoitettiin, lisättin  pastat, ja tarjoiltiin lehtipersiljalla koristettuna. 


Otimme kilpailevaksi viinipariksi Guileran brut nature-cavan Musivarin. Intuitiivisesti ajatellen keskeltä atlanttia tulevan arinton olettaisi toimivan simpukoiden kanssa täydellisesti, eikä se huono pari ollutkaan. Jostakin syystä rutikuiva Cava kuitenkin onnistui synnyttämään makuelämyksen, jossa oli selkeästi jotain enemmän kuin viinissä ja pastassa erillään: Kuivanpaahteisesta cavasta nousi kaunis makea hedelmäisyys, joka toi viinistä esiin aivan uudenlaisen elementin. Vanha samppis ja äyriäiset-paritus siis pätee myös paahteisiin cavoihin. 



Seuraavana päivänä söimme Nicoise-henkistä salaattia, johon tuli perunoita marinoituna sitruuna-persilja-kaprisöljyssä, hyvää säilyketonnikalaa ja kananmunaa. Tämän kanssa Azores Wine Companyn Arinto loisti täydellisesti: Savuisa ja mantelinen aromi toimi syystä tai toisesta erittäin hyvin myös viinin suhteen hankalana tunnetun kananmunan kanssa: Kananmuna nosti viinistä sinällään kohtalaisen hentoa hedelmäisyyttä. 


Azorilainen viini oli kiinnostava tuttavuus, joka innosti tutustumaan saarten tuotantoon laajemminkin. Olemme aiemmin tykästyneet tuliperäisten saarten punaisiin viineihin, ja näitä olisi hauska päästä maistamaan myös azoreilta. Jos kiinnostus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti