maanantai 7. maaliskuuta 2016

Pullokohtaisten erojen ihmeellinen maailma

Huusin taannoin eBaysta muutamalla eurolla L&B Koxin luxembourgilaista pinot grista:n vuodelta 1999. Idea oli lähinnä maistaa, kuinka överisti yli-ikäinen viini on.

Pulloja oli kolme. Ensimmäisenä avatun korkki oli aivan haperoa ja viini lähinnä etikkaa. Toinen pullo avattiin heti perään. Sen korkki oli kunnossa, mutta viini oli menettänyt hapokkuutensa lähes täysin ja kehittänyt varsin voimakkaan sienimäisen ja käyneen omenamehuisen aromimaailman. Tämä oli kuitenkin juotavaa ja goudan kanssa jopa miellyttävää.

Kolmas pullo jäi pyörimään nurkkaan odottamaan sopivaa kastiketta. Nyt tomaattipastaa tehdessä pullo tuli sitten avattua. Tulin kuitenkin kaataneeksi maistiaisen tästä huoneenlämpöisestä pullosta myös lasiin. Ja yllätyin täysin.

Viini oli hyvin nuorekas: Sen tuoksussa oli päärynää, keltaista omenaa ja kevyttä yrttisyyttä. Rakenne oli pinot gris:lle tyypillisen öljyinen ja hieman pähkinäinenkin, mutta tässä pullossa oli jäljellä juuri sopiva määrä happoja. Viilennettynä viini vielä parani hapokkuuden korostuessa ja pienen jäännössokerimäärän maituessa vähemmän. Tästä kuoriutui pienen ilmaantumisen jälkeen aivan mahtavasti ikääntynyt viini.

Tätä nautittiin mantelirouheella kuorrutetusta sellerinlohkosta paistetun pihvin ja tuon kevyen tomaattikastikkeen kanssa, ja viini sopi etenkin sellerin aromimaailmalle kuin nenä päähän.

Siispä: jos kaapista löytyy useampi pullo iäkästä vuosikertaa, ei yhden perusteella voi tehdä varmoja päätelmiä muita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti