sunnuntai 9. elokuuta 2020

Viimeinkin!




Keväästä meni kolme kuukautta käymättä ravintolassa, mikä on meille varsin poikkeuksellista. Koronaepidemia piti ravintoloiden ovet kiinni, eikä epidemiauutispyörityksessä ja muissa kevään kiireissä ravintolakäyntejä niin muistanut kaivatakaan. Viikko sitten ensimmäistä kertaa ulkona syödessämme muistimme, miten hienoja elämyksiä ravintolaruokailut ovat.

Viimeisten vuosien ajan olemme aina keväisin käyneet juhlistamassa tytön kesäloman alkua kevätjuhlaviikonloppuna ravintolassa, emmekä tänä vuonna tehneet poikkeusta koska haluamme osaltamme olle tukemassa sitä, että vielä sykylläkin on ravintoloita joissa syödä. Niinpä meillä oli pöytä varattuna Ravinteili Berthasta heti sen ensimmäisenä aukiololauantaina. Käynti kannatti, sillä bertha tuntui jollakin tavalla palanneen juurilleen: Kolmen ruokalajin järkihintainen menu oli simppeli, huolella valmistettu ja herkullinen. Viinit oli valittu taiten ja ennen kaikkea palvelu oli loistavaa.


Aloitimme väljässä ravintolasalissa perinteiseen tapaan samppiksella (ja nuorin neiti veriappelsiinilimulla) skoolaten kesän alulle ja osittaisen normaalin paluulle. Maistelimme kuivaa, aavistuksen paahteista ja aavistuksen tulitikun reduktiivista samppista, väritimme värityskirjan kukkasia ja odottelimme ensimmäistä annosta.

Ensin saimme kuitenkin laseihimme alkuruuan viinit. Pyysimme toiselle punaisen ja toiselle valkoisen viinipaketin, joten pääsimme maistelemaan joka annoksella muutamaa eri juomaa. Alkuruualle kaadettiin punaisena J.B. Beckerin tyylikkäästi ikääntynyt vanhan liiton spätburgunder vuodelta -06. Viini oli tuoksultaan moniuloitteisen maatuvalehtinen, aivan aavistuksen tallintakainen ja enää hennosti marjaisa. Rakenteeltaan edelleen hyvässä kunnossa ja kokonaisuutena kaunis helmi. 




Valkoisena vaihtoehtona Chenun Bourgogne Aligote -17. Kypsän hedelmäinen, raikas, mineraalinen ja melko runsas viini, joka tuki hyvin alkuruokana tarjoiltua annosta: Hevosta, varhaiskaalia, sinappista vinagrettia ja peltokanankaalia. Annos oli tyylikkään yksinkertainen, maut täydellisesti kohdillaan ja harmoniassa. Viinit toimivat molemmat annoksen kanssa kauniisti, mutta niiden suhde siihen oli erilainen: Aligote korosti annoksen makuja ja lihan umamisuutta ja toimi tukiroolissa, kun taas spätburgunder otti yhdistelmässä johtoroolin ja sai uusia nyansseja ruuasta. Hyvä kombo molemmin päin!  


Pääruuaksi tarjoiltiin kirjolohta sellaisenaan paistettuna ja kalakakkuna, kukkakaalia, nuorta horsmaa ja piimäkastiketta. Jälleen annos, jossa komponenttien määrä oli rajallinen ja maut selkeitä ja toisiaan tukevia. Tälle annokselle paritettu valkoinen oli illan voittajaviini: Olemme hehkuttaneet Piuzen Chablis-viinejä ennenkin, eikä kulttimaineen saaneen tuottajan viini pettänyt nytkään. Piuzen hienovarainen tammenkäyttö chablin alueen viinejä pyöristämässä on yksinkertaisesti upea, ja kaikkien kannattaa näitä viinejä etsiä käsiinsä jos vain suinkin onnistuu. Ja jos päädytte syömään berthaan, voisi tätä annokselle paritettua Piuzen Butteaux'a suositella tilaamaan vaikkapa pullon koko menulle, sikäli hyvä ja monipuolinen viini oli kyseessä.
Annokselle paritettu Cote du Beunen alueen punainen Bechey-Legros Maranges Le Goty toimi raikkaana pinot-viininä myös hyvin ja oli maistamisen arvoinen kokemus: Yli 70-vuotiaat köynnökset tuottavat intensiivisen marjaisan  ja pinotiksi syvänvärisen viinin jossa on punaisia metsämarjoja ja kevyttä mausteisuutta. Viinissä on hyvä hapokkuus ja kohtalainen tanniinirakenne, joiden ansiosta se toimii lohen kanssa hyvin. Paahdettu kukkakaalikin sopii aromimaailmaltaan viinin pariksi yllättävästi.

Jälkiruuaksi saimme vielä kaudenmukaisesti raparperia parilla tavalla hasselpähkinäjäätelön kanssa. Kaunis ja maukas annos sai viinikavereikseen kuohuvaa gamayta PUR:n tapaan sekä Juranconin makeaa. Näistä etenkin korostetun mansikkainen PetNat-gamay oli hyvin kesäinen pari hyvin kesäiselle jälkiruualle ja päätti aterian miellyttävästi.


Ensimmäinen ravintolavisiitti uudelleen vapautuneessa maailmassa oli mukava aloitus kesälle. Tänä viikonloppuna vuorossa on uudessa osoitteessa avannut Hella ja Huone, josta olemme kuulleet alustavasti hyvää. Odotamme jo illan ruokaelämyksiä, joista lisää myöhemmin!

lauantai 8. elokuuta 2020

Sadonkorjuuherkkuja


Elokuu on jo nimensäkin mukaan sadonkorjuun aikaa, ja siirtolapuutarhuri saa alkaa nauttia yhä suuremmasta kirjosta. Marjoista vadelmia on poimittu pari viikkoa, kirsikat on syöty ja herukat ovat juuri kypsymässä. Karviaisia ja luumuja vielä odotellaan ja zilga-rypäleitä olisi kilokaupalla tulossa jos vain aurinkoa riittää vielä loppukesän aikana kypsyttämään tertut.

Kasvimaalta on jo parikin kuukautta saatu kaikki tarvittava salaatti, viimeisen kuukauden ajan on keräty myös pinaattia ja silloin tällöin palmukaalia. Yrttipenkki kukoistaa, etenkin salvia on pärjännyt tänä kesänä hyvin mutta myös oregano, basilika, timjami ja rakuuna kasvavat mukavasti. Vain siemenestä kasvatetut rosmariinin taimet ovat jääneet avomaalla hentoisiksi, parvekkeella sen sijaan ovat kasvaneet mainiosti. 

Sipulinvarsia käytettiin kesä- ja heinäkuu, ja nyt pikkusipulit on kerätty ja umpioitu pikkeliliemessä. Kesäkurpitsaa on saatu tasaisesti, kun tänä vuonna olemme ymmärtäneet kerätä kurpitsat pieninä niin ettei kukinta ole loppunut. 

Uusista kokeiluista fenkolit ovat onnistuneet yli odotusten ja mukulaselleritkin näyttävät maan alla pullistuvan. Perunat istutimme sikäli myöhässä, että ensimmäiset annabellet nostettiin vasta viime viikonloppuna (pakko sanoa, että tunti ennen keittoa nostettu peruna maistuu lähinnä karkilta). Salkopapu on myös tuottanut ensimmäisiä kerättäviä palkoja ja muutamia nostokokoisia porkkanoitakin on jo löytynyt. 

Oman puutarhan lisäksi satoa on korjattu metsästä: Tattivuosi muistuttaa edellistä huippuvuotta 2013, ja pitkästä aikaa herkkutatteja on riittänyt myös ravintoloille tarjottavaksi oman käsittelykapasiteetin loputtua. Olemme keränneet parikymmentä kiloa viimeisen viikon aikana salaisesta "puolen hehtaarin metsästä", joka sijaitsee pyöräilyetäisyydellä kotoa. 

Lisää kuvateksti
Viime viikonloppuna kokkailimme varsin simppelin aterian mökin ja metsän antimista: Alkuruuaksi söimme vastanostettuja perunoita ja nopsasti höyrytettyjä kasviksia voisulan ja tarator-kastikkeen kera, pääruuaksi aina toimivaa tattipastaa ja jälkiruuaksi vielä puutarhan marjoja vaniljajäätelön ja marenkien kera.  

Lisää kuvateksti
Höyrytettyihin kasviksiin ei juuri ohjetta kaivata, ja ne syntyvät luonnollisesti helpoiten perunakattilan päällä. Höyryyn heitettiin kypsymään kukkakaalin nuppuja, porkkanoita ja papuja, ja ne jätettiin selkeästi napakaksi. Myös voisula syntyy ilman ohjeita, mutta tarator-kastike lienee vähemmän tuttu. Ohjeet vaihtelevat, mutta meidän turkkilaistyyppiseen taratoriimme tuli 

1 dl saksanpähkinöitä
1 liotettu vaalean leivän viipaleen sisus
2 valkosipulin kynttä
1 sitruunan mehu
loraus oliiviöljyä
persiljaa
suolaa

Kaikki ainekset laitetaan astiaan ja surruutetaan sauvasekoittimella tasaiseksi. Koostumusta voi säätää öljyn ja sitruunamehun määrällä.

Tattipastakin pidettiin varsin yksinkertaisena. Käytimme tuoreita tatteja, sipulia, valkosipulia, kesäkurpitsaa ja mökin yrttejä (salviaa, timjamia ja rakuunaa). Näistä paistellaan oliiviöljyssä hyvä pohja kasarissa. Tämän jälkeen tehdään tilaa kasarin pohjalle ja nakataan sinne kukkurainen ruokalusikallinen vehnäjauhoa ja ruokalusikallinen voita. Kypsennetään jauho, lisätään sitten tippa kauramaitoa koko ajan sekoittaen ja kökköjä varoen. Maitoa lisätään pikku hiljaa kunnes suurus on kermamaista, sen voi tässä vaiheessa sekoittaa tatti-kasvishöystöön. Sitten lisätään kauramaitoa kunnes koostumus on halun kastikemainen. Lopuksi lisätään silputut yrtit, joita saa olla reippaasti. Lisäksi muutama ujo kierros mustapippuria ennen hauduttelua. 

500 g herkkutatteja
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
pieni kesäkurppa
timjamia, salviaa ja rakuunaa
oliiviöljyä
voita
jauhoa
kauramaitoa tai kermaa

Jälkiruoka ei luonnollisestikaan kaipaa ohjetta. 

Viineinä meillä oli tattipastaa ajatellen Alkon valikoimasta puolikkaassa pullossa löytyvä Drouhin Pouilly-Vinzelles Maconais'n alueelta Etelä-Bourgognesta. Viini on kohtalaisen neutraaliarominen vihreine omenineen, kukkineen ja kivellisine vaaleine hedelmineen. Tammen tuomaa pähkinää on aivan aavistus jälkimaussa. Viini on hapokkuuksineen varsin hyvä pari tattipastalle. 

Toisena testattavana Col d'Orcia Brunello -14 myös pienessä formaatissa. (nettikaupassa pikkupullo 15 e, alkossa iso 42 e). Viini oli auttamatta liian nuori, sen hapankirsikkainen hapokkuus oli terhakkaa ja tanniinisuus sitä luokkaa, että se jätti tattipastan auttamatta jalkoihinsa. Kiva viini sinänsä, mutta tässä vaiheessa kaipaisi kaverikseen grillilihaa tai muuta tartuntapintaa.

Kiva ateria kaikkineen, etenkin kun suurin osa raaka-aineista löytyi tällä erää mökiltä ja metsästä!